Raaseporin tasoristeysonnettomuus / Ei ole oikeudenmukaista pitää kuljettajaa yhä syytteessä

HS 18.3.2020: juttu on hovioikeudessa.

Se, että tasoristeys suljettiin onnettomuuden jälkeen (Yle 16.11.2017),  osoittaa, että kyse oli tavallista paljon vaarallisemmasta tasoristeyksestä:

Jos joku on selvästi huolimaton, ja tasoristeys on tavallinen, ei onnettomuus johda tasoristeyksen sulkemiseen.

Mielestäni Raaseporin onnettomuuden ajoneuvon kuljettaja joutuu nyt turhan, epäoikeudenmukaisen ja kohtuuttoman hiillostuksen kohteeksi.

 

eskotnurminen

Varatuomari. Ollut pankkialalla 30 vuotta (1987 - 2016). Olen 57-vuotias. Vuonna 2016 alkaneen nousukauden huippu saavutettiin jo 2018. Sinä aikanakin käytännössä joka vuosi otettiin uutta velkaa. Realismia on, että nykymenon jatkuessa Suomi ei lyhennä velkaansa ollenkaan, vaan tulee ylittämään EU:n 60 %:n rajan. Ekonomistit ovat useamman kerran nytkin ennen syksyn 2018 budjettiriihtä sanoneet, että nyt on aika kerätä puskureita. Se tarkoittaa velan lyhentämistä. Mutta puuttuu poliittinen rohkeus tehdä tarvittavat päätökset. Valtionvelkaa tulisi lyhentää neljä miljardia vuodessa. Suomi ei tullut eikä tule kuntoon kuin solidaarisuudella, jossa kaikki laitetaan maksamaan. Se tarkoittaa ennen kaikkea niitä, joilla on maksukykyä. Osingot kattavammin verolle ym. Solidaarisuus tarkoittaa sosiaalista oikeudenmukaisuutta. Se ei toteudu, jos jokainen ajaa puolueensa etua. Sosiaalinen oikeudenmukaisuus on paras lääke torjumaan syrjäytymistä ja eriarvoistumista. Ajatuksiani voit lukea näistä Puheenvuoro-kirjoituksista, aiheina: valtion velka, sijoittamisen verotus, sisäilmaongelmat, sote, hävittäjähankinta, opiskelurauha kouluihin, työkyvyttömyyseläkeratkaisut, sokerivero, maahanmuuttajien sosiaaliturva voisi olla alempi alkuun; keinoista estää nettisaalistusta (Oulun ja Helsingin tapaukset). Vain solidaarisuudella voidaan ratkaista Suomen haasteet: sairaiden hoito, vanhusten huolto, nuorten syrjäytyminen, työttömyys, koulutus, energian saatavuus ja hinta, ilmastonmuutos, köyhyys, valtion velka, sekä alueiden kehityserot. Sisäilmaongelmiin olen ehdottanut uutta virkaa: sisäilmavaltuutettu. Nämä ongelmat koskettavat jopa 800.000:ta ihmistä. Tasoristeykset: puomit 200.000 euroa per risteys. Vaarallisimpien 140 risteyksen puomittaminen maksaisi 28 miljoonaa eli ei liian paljon. esko.t.nurminen at gmail.com

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu