Omistajaohjauksen tuulisuus jatkuu työn murroksen ja omaisuusmyyntien myötä

Omistajaohjauksen poliittinen tuulisuus kuvaa lähes täydellisesti valtiojohteisen omistamisen problematiikkaa. Sirpa Paaterosta tuli kuuden vuoden sisään toinen eropyynnön jättämään joutunut omistajaohjausministeri. Eikä suurinta osaa edeltävistäkään omistajaohjausministerikausista muistella kovinkaan suurella lämmöllä kansan keskuudessa.

Omistajaohjatut valtion strategisen intressin yhtiöt, joihin Posti lukeutuu, pelaavat muutamaa poikkeusta lukuunottamatta samalla pelikentällä markkinaehtoisten yhtiöiden kanssa. Niiden tulee pystyä pelikentän muutoksiin ja sen mukanaan tuomaan kilpailuun. Tähän vastatakseen saattavat yhtiöt joutua hakemaan joustoa esimerkiksi tuotantotekijöiden kustannusten kuten henkilöstön määrän ja palkkauksen osalta. Toisaalta valtion enemmistöosakkuuden tuoma omistajan määräysvalta tekee yhtiöistä haavoittuvia vallitsevan poliittisen määräysvallan oikuille. Näitä kahta asiaa on yleensä liiketoiminnan ja siten mm. työpaikkojen, osingonmaksun tai investointien osalta vaikea parittaa onnistuneesti keskenään.

Postin työtaisteluun johtaneissa työehtomuutoksissa on mielestäni ennen kaikkea kyse teknologian ja työn murroksesta. Postin liiketoimintalogiikka perustuu – enemmän ja vähemmän – satoja vuosia vanhaan liiketoimintamalliin. Samoin yhä ihmistyövoimalla suoritettavat Postin työtehtävät kuten lajittelu ja jakelu heijastelevat tätä vuosisatoja vanhaa toimintamallia. Samaan aikaan mm. kirjepostin ja sanomalehtijakelun määrä on vähentynyt kaksinumeroisilla prosenttilukemilla kuukaudesta, kvartaalista ja vuodesta toiseen, minkä lisäksi Posti, sekä ennen kaikkea sen kilpailijat, ovat vähentäneet tuotantokustannuksia automatisoimalla niin lajittelua kuin jakeluakin. Teknologia on siis disruptoinut sekä Postin varsinaisen liiketoiminnan että liiketoiminnasta jäljelle jääneet työtehtävät. Markkinaehtoinen pelikenttä on pakottanut Postin vastaamaan näihin haasteisiin, halusivat valtioneuvoston edustajat sitä tai eivät. Vaihtoehtona on näivettyä kilpailussa, jolloin jäljelle ei jää enää mitään – ei työpaikkoja eikä tuottoa omistajalle eli kansalaisten omistamaan valtion kassaan.

Järkevä ja kauaskatsoinen omistus- ja työllisyyspolitiikka pyrkii luomaan luottamuksen ilmapiiriä, jotta niin valtio-omisteiset kuin yksityisetkin yritykset voivat tehdä maassamme mahdollisimman tuottoisia ja vähäriskisiä pitkän aikavälin ratkaisuja. Pitkän aikavälin ratkaisut, kuten pysyvät investoinnit, puolestaan luovat uutta työtä tai mahdollistavat sen jatkuvuuden. Postin työtaistelun tuoksinta taas kertoo karua kieltään siitä, mitä seuraa, kun parlamentaarikot puuttuvat yksittäisen yhtiön liiketoimintaan koko liiketoimintakentän kilpailukyvyn ja houkuttelevuuden eteen tehtävän työn kustannuksella.

Kyseessä on tietysti hankala dilemma, jossa vaakakupissa on työntekijöiden arjessa selviäminen joko pienemmällä palkalla tai työttömänä sekä poliittinen suosio lyhyen aikavälin tempuilla. Kuitenkin, jos uskoo mm. Oxfordin tai Harvardin tuottamiin tutkimuksiin, joudumme painimaan vastaavien tapausten kanssa jatkossakin niin valtio-omisteisissa kuin työmarkkinaehtoisissakin yrityksissä jatkuvasti kiihtyvän digitalisoitumisen ja automatisoitumisen vuoksi. Toivoisin poliitikkojen etsivän ratkaisuja ennen kaikkea tähän työelämän disruptioon, sillä esimerkiksi juuri Harvardin katsauksen mukaan ”se, että ihmisille ei anneta mahdollisuutta olla merkityksellisiä yhteiskunnan jäseniä, on työpaikkojen katoamista suurempi ongelma”. Talousteoreettisesti ei ole kovinkaan järkevää pääomittaa tehotonta valtionyhtiötä kattaaksemme tuottavuuteen nähden liian korkeat palkkakulut.  Esimerkiksi Virheiden ehdottama perustulomalli olisi joustava täsmäisku siihen, että disruptiosta kärsivä työvoima selviäisi pienemmällä korvauksella tai työttömillä jaksoilla.

Jos Rinteen hallitus kestää kriisin myllerryksen, on Paaterolle nimitettävällä seuraajallakin kova paikka edessä. Hallitusohjelmaan on kirjattu tulevaisuusinvestointien kattamiseksi tarkoitettu 2,5 miljardin euron valtion yhtiöomaisuusmyynti. Omaisuuden realisointi 2,5 miljardin edestä ei ole helppo tehtävä ilman Valtion kehitysyhtiö Vaken tai sijoitusyhtiö Solidiumin kokonaisaseman uudelleen pohtimista tai strategiseksi kategorisoidun (ja hyvin tuottaneen) Nesteen realisoimista. Sitä ennen on hyvä pohtia suuntaviivoja tuleviin vastaaviin tapauksiin, sillä nyt nähty työtaistelu ei jää ainakaan hallituksen (mahdollisen) nelivuotiskauden viimeiseksi. Ei edes välttämättä Postin osalta.

EvaTawasoli

Eva on vantaalainen kunnallispoliitikko ja Vihreiden naisten hallituksen jäsen. Eva on tullut Suomeen kiintiöpakolaisena ja työskentelee terveydenhoitajana vastaanottokeskuksessa.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu