Sipilän hallitus – nevö foget

Meinasin nielaista eilen aamulla kahvit väärään kurkkuun, kun luin Ilta-Sanomista kokoomuksen Petteri Orpon haikailusta Sipilän hallituksen ”ihanuuden” perään. Orpo kertoi olevansa harmissaan tällä hallituskaudella tapahtuneesta ”Sipilän hallituksen perinnön tuhoamisesta”.

Jos joku on jo ehtinyt unohtaa, Sipilän hallitus oli yksi kaikkien aikojen epäsuosituimmista hallituksista. Sen perintö, jossa leikattiin koulutukselta ja terveydenhuollolta ja köyhdytettiin kaikkia muita paitsi vaurainta kymmenystä, ansaitsikin mennä. Sipilän hallituksessa kyytiä saivat opiskelijat, hoitajat, vähävaraiset, sairaat sekä luonto ja ympäristö.

Juuri kukaan – paitsi ehkä Orpo ja kokoomus – ei jäänyt tuota hallitusta kaipaamaan. Jopa Orpo itse on sanonut esimerkiksi koulutusleikkausten olleen virhe.

Ja nyt kuitenkin tällaisesta politiikasta gallup-ykkösen puheenjohtaja haaveilee taas avoimesti.

Tämän maan talous pitää saattaa tasapainoon, mutta se pitää tehdä uudistamalla eikä kurjistamalla tavalla, jota Sipilän hallitus meille tarjoili. Me tarvitsemme esimerkiksi järeitä muutoksia kohti kannustavaa ja yhtenäistä sosiaaliturvaa, leikkauksia markkinoita vääristäviin ja ympäristölle haitallisiin yritystukiin sekä verotuksen painopisteen siirtämistä pois työstä ja yrittämisestä kohti haittaa ja kulutusta. Me tarvitsemme kasvua, eikä sitä saa terveydestä ja osaamisesta tinkimisellä.

Ekonomisti Sixten Korkmanin sanoin me emme ole jäniksen selässä eikä summittaiset leikkaukset vähän kaikkialta, jollaisia Sipilän hallitus tarjoili ja joita kokoomuksen piiristä jatkuvasti hekumoidaan, tuota tämän maan tulevaisuuden kannalta kuin haittaa. Pystymme varmasti löytämään talouden tasapainoiseksi järkevän, tulevaisuuteen katsovan linjan. Sipilän hallituksen perintö ei kuitenkaan sellaista pitänyt sisällään.

EvaTawasoli
Vihreät Vantaa
Ehdolla eduskuntavaaleissa

Aluevaltuutettu (Vantaan ja Keravan hyvinvointialue)
Aluehallituksen jäsen
Vantaalainen kaupunginvaltuutettu (vihr.)
Sote-asiantuntija
Terveydenhoitaja
Hallintotieteilijä

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu