Uskonnonopetuksen tulisi yhdistää oppilaita eikä jakaa heitä

Vuonna 2003 voimaan tulleen uskonvapauslain myötä suomalaisissa kouluissa luovuttiin tunnustuksellisesta uskonnonopetuksen käsitteestä ja siirryttiin niin kutsuttuun oman uskonnon opetukseen. Vaikka hartaudenharjoittamisesta onkin pääasiallisesti (joitain ajoittain esiin nousevia väärinkäytöksiä lukuun ottamatta) luovuttu, voidaan suomalaisen oman uskonopetuksen katsoa edelleen olevan tunnustuksellista. Uskonnonopetusta varten oppilaat erotellaan edelleen omiin uskontokuntansa mukaisiin ryhmiinsä ja oman uskonnon opetuksen yhtenä julkilausuttuna päämääränä on pidetty oppilaan oman uskonnon uskontoidentiteetin vahvistamista. Esimerkiksi Pohjoismaisessa vertailussa suomalainen uskonopetus on omaleimaisen tunnustuksellinen muiden Pohjoismaiden opettaessa kaikille yhteistä katsomusainetta.

Nykymuotoinen uskonnonopetus, johon sisältyy edelleen vahva tunnustuksellisuuden kaiku, asettaa lapset monella eri tavalla epätasa-arvoiseen asemaan ja heikentää monen – etenkin vähemmistöuskonto-opetusta saavan – kohdalla koulujärjestelmämme tarjoaman opetuksen laadukkuutta. Näiden ongelmien vuoksi Vihreän eduskuntaryhmän lakimuutosehdotus sekä virkaatekevän opetusministeri Jussi Saramon viimeviikkoiset liputukset uskonopetuksen muutosten puolesta ovat enemmän kuin kannatettavia.

Nykymuotoisen uskonnonopetuksen merkittävin epätasa-arvoistava tekijä on, ettei kirkkoon kuuluva – edes täysi-ikäisenä lukiolaisena – voi valita elämänkatsomustietoa oman uskontokunnan uskonnonopetuksen asemesta. Rekisteröimättömiin uskontokuntiin kuulumattomilla opiskelijoilla puolestaan on oikeus valita uskonnonopetuksen ja elämänkatsomustiedon väliltä. Koululain perusteella enemmistö oppilaista siis pakkoryhmitellään vakaumuksensa mukaisiin lokeroihin jo seitsemän vuoden ikäisenä. Helpoiten uskonnonopetusta tasa-arvoistetaan poistamalla uskontokuntakohtainen pakkoryhmittely sallimalla elämänkatsomustiedon opiskelu vapaasti uskonnon opiskelun sijaan.

Toinen merkittävä epätasa-arvotekijä kumpuaa valtionuskontoihin kuulumattomien uskontojen uskonnonopetuksen sekä elämänkatsomusopetuksen kasvavasta kysynnästä. Suomessa valtionuskontokuntiin kuuluvien kansalaisten määrä on vähentynyt viime vuosikymmeninä tasaisesti, kun taas vähemmistöuskontokuntiin ja uskonnottomiin kuuluvien ihmisen määrä on kasvanut todella merkittävästi. Uskonnonopetusta ei ole kuitenkaan mukautettu muuttuneeseen maailmaan, mikä aiheuttaa koulujärjestelmässämme eriarvoisuutta ja laatuongelmia – vähemmistöuskontojen ja elämänkatsomustiedon opetusta tarjotaan esimerkiksi vain tiettyjen kriteereiden täyttyessä ja usein esimerkiksi koulupäivän ulkopuolella.

Kasvanut tarve eri uskontojen opetukselle on myös kasvattanut kysyntää päteville uskonnon opettajille. Valitettavasti tarjonta pätevistä opettajista ei kuitenkaan ole pysynyt kysynnän perässä. Esimerkiksi meillä on kouluissa yli 10 000 muslimiopiskelijaa, mutta päteviä islamin uskonkoulutuksen saaneita opettajia on koko maassa 20 – siis yksi pätevä opettaja noin 500 opiskelijaa kohden. Huutava pula pienempien uskontojen opettajista on puolestaan tuonut eri uskontojen opettajiksi ihmisiä hyvinkin kirjavilla taustoilla eikä kaikilla välttämättä ole pedagogista koulutusta opetettavaan uskontoon liittyen ollenkaan. Maailman perusopetuksen mallimaan ei pitäisi jättää lasten uskonnollis-eettistä koulutusta tällä tavoin retuperälle vaan kaikille lapsille tulee taata mahdollisuus samantasoisen sivistykseen.

Uskonnonopetus on parhaimmillaan palkitseva ja hyvin sivistävä oppiaine ja se vastaa oppilaan perustavanlaatuisiin kysymyksiin eikä siitä missään nimessä pidä luopua. Nykymuotoiseen uskonnonopetukseen liittyy kuitenkin todella paljon ongelmia, jotka tulisi korjata pikaisesti. Nykyjärjestelmä on lapsia eriarvoistava ja monen kohdalla opetuksen laatu ei täytä niitä standardeja ja tavoitteita, joita olemme koulutusjärjestelmällemme ja uskonnonopetukselle asettaneet. Muuttamalla uskonnonopetus kaikille yhteiseksi uskonnon ja elämänkatsomusopetukseksi, joka nivoutuu uskonnonhistoriaan, moraalikäsitykseen, etiikkaan ja filosofiaan pystyisimme taklaamaan niin laatu- kuin tasa-arvo-ongelmatkin. Nimellisesti tunnustukseton oman uskonnonopetus on lakkautettava ja on siirryttävä opettamaan kaikille yhteistä oikeusvaltion periaatteiden ja demokratian näkökulmasta ammentavaa etiikkaa, kulttuuri- ja uskontohistoriaa sekä uskontokritiikkiä.

EvaTawasoli

Eva on vantaalainen kunnallispoliitikko ja Vihreiden puoluevaltuuskunnan jäsen. Eva on sote-alan asiantuntija ja viranomaiskouluttaja, minkä lisäksi hän työskentelee vastaanottokeskuksessa terveydenhoitajana. Eva on tullut Suomeen kiintiöpakolaisena.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu