Lähikouluperiaate vahvistuu Helsingissä

Perheen arkea tukevan koulun tulee löytyä läheltä kotia. Tällä hetkellä liian monet helsinkiläiset joutuvat kuljettamaan lapsiaan päiväkotiin ja takaisin useita tunteja viikossa. Lisäksi lasten päiväkoti- ja koulupaikat vaihtuvat lapsuuden aikana jopa useaan otteeseen. Nämä muutoksia synnyttävät nivelvaiheet ovat vaativia lapsille ja ne myös kuormittavat perheitä. Pahimmillaan muutos heijastuu lapsen kokemaan turvallisuuteen ja sitä kautta myös oppimiseen.

Onkin erittäin hienoa, että Helsinki panostaa tulevalla valtuustokaudella lähipäiväkodin ja -koulun toteuttamiseen. SDP:n kaupunginvaltuutettu Pilvi Torstin toimesta aiheesta jätettiin viime kaudella yhteisaloite, mutta asia eteni vasta nyt. Varhaiskasvatuksesta alkava lähikoulupolku tukee lasten ja nuorten tasa-arvoista koulutusta. Lähikoulut myös vahvistavat alueen yhteisöllisyyttä, kun lapset ja aikuiset pysyvät sekä arjessa että koulupoluilla samoina. Alueesta voi parhaimmillaan muodostua kylän kaltainen yhteisö.

Koulutuspuolen tulevaisuuteen vaikuttaa merkittävästi myös väestökehitys. Vuoden 2020 ennusteen mukaan varhaiskasvatusikäisiä olisi tuhat nykyistä vähemmän vuonna 2022 ja nykyinen taso saavutettaisiin jälleen 2026. Tähän kehitykseen vaikuttaa jonkin verran koronapandemian aikainen vauvabuumi. Peruskouluikäisten määrä sen sijaan on ennusteiden mukaan kasvamassa 5 500 hengellä vuoteen 2025 mennessä. Näitä muutoksia on pystyttävä ennakoimaan kaupungin päätöksenteossa.

Alkaneella valtuustokaudella myöskin hakeutuminen varhaiskasvatukseen ja perusopetukseen digitalisoidaan. Näin voidaan paremmin vaikuttaa lasten sijoittumiseen lähelle asuinalueettaan. Analytiikkaa kehitetään ja käytetään kuntalaisten palveluiden suunnittelussa ja toteuttamisessa.

Myös henkilöstöpulaan on löydettävä kestävä ratkaisu. Vain näin voimme varmistaa laadukkaan varhaiskasvatuksen myös tulevaisuudessa. Helsinki tuleekin laatimaan toimenpiteet henkilöstön saatavuuden parantamiseksi ja toteuttaa niitä valtuustokauden aikana. Varmistamme, että työoloja sekä sijaisjärjestelyjä parannetaan ja pätevän henkilöstön osuutta nostetaan.

0
eveliinaheinaluoma
Sosialidemokraatit Helsinki

Olen 32-vuotias helsinkiläinen kansanedustaja, kaupunginvaltuutettu ja SDP:n valtuustoryhmän puheenjohtaja. Koulutukseltani olen yhteiskuntatieteiden maisteri.

Arvoihini kuuluvat vahvimmin tasa-arvo ja yhdenvertaisuus.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu