Uudessa maailmankuvassa uskonnot ja tiede yhdistyvät

-•-

Tiina heräsi varhain perjantai aamuna, auringonsäteet leikittelevät hänen kasvoillaan kuin toivottaen hänet tervetulleeksi uuteen päivään. Tiinalle aamu ei ole vain hetki päivän alussa, vaan symboli siitä, kuinka hän joka päivä luo todellisuutensa uudelleen. Hän venyttelee ja hymyilee peilikuvalleen, tietoisena siitä, että tänään, kuten jokaisena päivänä, hän on oman elämänsä luoja.

Tiina uskoo vahvasti, että todellisuus ei ole jotain, mikä yksinkertaisesti on olemassa hänen ympärillään. Se ei ole vakaa tai sattumien maailma, joka vain tapahtuu hänelle. Päinvastoin, todellisuus syntyy hänen ajatuksistaan ja havainnoistaan. Tiina on lukenut kvanttifyysiikkaa ja tuntee buddhalaisten opetukset. Hän on sisäistänyt ajatuksen, että maailma muotoutuu hänen mielensä kautta.

Kun hän keittää kahvia, hän ajattelee: ”Ajattelen ja koen olevani, siis olen.” Tämä yksinkertainen lause on Tiinan mantra, joka muistuttaa häntä siitä, että hän on kaiken kokemansa keskiössä. Hän on elämänsä havaitsija ja samalla sen luoja. Kun hän siemailee kahviaan, hän tuntee kiitollisuutta – jokainen hetki, jokainen päätös ja jokainen tunne on hänen käsissään.

Tiina näkee jokaisen tapahtuman ja kohtaamisen tarkoituksellisena, osana suurempaa synkronista harmoniaa. Kun hän astuu ulos ovesta, aurinko paistaa ja linnut laulavat. Hän tietää, että dinosaurukset eivät enää vaella maassa, koska evoluutio on muokannut maailman synkroniaan, jossa pienemmät liskot ja linnut elävät nyt harmoniassa ihmisten kanssa. Kaikella on paikkansa, ja hän on osa tätä jatkuvaa, tarkoituksenmukaista muutosta.

Kun Tiina kävelee töihin, hän huomaa, kuinka ihmiset hänen ympärillään näyttävät kiireisiltä ja stressaantuneilta. Hän tietää, että heidän kokemansa todellisuus heijastaa heidän ajatuksiaan. Jos joku uskoo, että päivä on huono, se myös manifestoi huonoja asioita. Tiina kuitenkin päättää tietoisesti pitää mielensä kirkkaana ja positiivisena. Hän hymyilee ohikulkijoille ja huomaa, kuinka maailma vastaa hänen energialleen – hän saa hymyjä takaisin, ja ilmapiiri ympärillä muuttuu kevyemmäksi.

Päivän aikana Tiina kohtaa haasteita. Yksi kollega on ärtynyt, ja työtehtävä osoittautuu monimutkaisemmaksi kuin hän oli odottanut. Mutta Tiina tietää, että jokainen haaste on mahdollisuus kasvuun. Hän muistaa, että jos hän antaa ajatustensa sukeltaa negatiivisuuteen, hän vain vahvistaa näitä haasteita. Sen sijaan hän pysähtyy hetkeksi, hengittää syvään ja palauttaa mieleensä, että hän voi luoda todellisuutensa uudelleen milloin tahansa haluaa.

Tiina miettii, kuinka monet elävät tietämättään tämän luomiskyvyn kanssa. He vastaanottavat ajatuksia kollektiivisista negatiivisista ajatusvirroista ja luovat itselleen vihamielisen maailman. Mutta Tiina ei anna itsensä sortua tähän. Hän muistuttaa itseään, että evoluutio ei tarkoita pelkästään fyysistä kehitystä, vaan myös mielen ja tietoisuuden kasvua. Hän ei ole kehittynyt apina, vaan ajatus olennosta, joka luo todellisuutta ajatuksillaan.

Illalla Tiina istuu sohvallaan ja reflektoi päiväänsä. Hän ymmärtää, että jokainen kohtaaminen, jokainen ajatus ja tunne on ollut osa suurempaa kuvaa. Tiina uskoo, että vaikka elämä ei aina ole helppoa, hänellä on valta luoda siitä sellaista kuin hän haluaa. Ei sattumia, ei ulkopuolisia voimia – vain hän ja hänen kykynsä luoda ja muokata todellisuuttaan.

Tiina sulkee silmänsä ja kiittää maailmankaikkeutta siitä, että hänellä on tämä ymmärryksensä. Hän on havaitsija, mutta samalla luoja, ja huomenna, kun uusi päivä koittaa, hän astuu jälleen siihen maailmaan, jonka hän itse on luonut.

-•-

Tiina heräsi lauantai aamuna jälleen auringon ensisäteiden valossa. Hän venytteli ja hymyili; eilinen oli ollut täynnä merkityksellisiä hetkiä, ihan itse luotuja maailman geneerisessä energiavirrassa.

Mutta kun hän lopulta sai silmänsä auki, hän huomasi, että jotain oli muuttunut. Huoneen tuttu ympäristö tuntui äkkiä oudolta, kuin jokin näkymätön voima olisi siirtänyt huonekalut paikoiltaan. Tämä ei ollut enää se maailma, jossa hän oli luonut omaa todellisuuttaan. Tämä oli sokkelo, täynnä sattumia.

Ensimmäinen sattuma tapahtui heti, kun hän astui ulos ovesta. Hän kompastui etuoven kynnykseen ja kaatui suoraan naapurinsa, vanhan rouva Lehtosen, syliin. Rouva Lehtonen tuijotti Tiinaa silmät laajentuneina, ja Tiina tunsi punastuvansa. ”Anteeksi, en tarkoittanut…” hän aloitti, mutta rouva Lehtonen keskeytti hänet. ”Ei se mitään, nuori nainen. Elämä on täynnä yllätyksiä!” hän naurahti. Tiina nousi ylös, mutta tunsi, että jokin oli alkanut.

Kun Tiina käveli kohti puistoa, hän huomasi, että kadut olivat täynnä ihmisiä, jotka kaikki näyttivät olevan kiireisiä. Yksi nainen juoksi ohitse puhelin korvalla ja törmäsi Tiinaan, jolloin Tiina tunsi puhelimen putoavan maahan. ”Anteeksi!” nainen huudahti, mutta Tiina ei ehtinyt vastata ennen kuin nainen oli jo kadonnut väkijoukkoon. Tiina nosti puhelimen maasta ja huomasi, että se oli hänen ystävänsä Anna, jota hän ei ollut nähnyt pitkään aikaan.

Hän päätti soittaa Annalle, mutta puhelu meni suoraan vastaajaan. ”No niin, ei mitään”, Tiina ajatteli ja jatkoi matkaansa. Puistossa hän löysi itsensä keskeltä suurta festivaalia, johon hän ei ollut lainkaan valmistautunut. Ihmiset tanssivat, musiikki soi ja tuoksut leijailivat ilmassa. Tiina tunsi itsensä eksyneeksi, mutta samalla myös innostuneeksi. Hän päätti liittyä mukaan tanssiin, ja pian hän huomasi, että hänen ympärillään oleva energia oli tarttuvaa.

Kuitenkin, kun hän tanssi, sattumien ketju jatkui. Hän huomasi, että joku oli kadottanut lippunsa, ja se lensi suoraan hänen kasvoilleen. ”Miksi kaikki sattuu minulle tänään?” Tiina mietti, mutta päätti ottaa sen haasteena. Hän keräsi lipun ja juoksi sen omistajan perään, joka oli nuori mies, joka oli ollut hyvin huolissaan. ”Kiitos!” hän huudahti, ja Tiina tunsi itsensä sankariksi.

Mutta kun iltapäivä eteni, sattumat vain lisääntyivät. Hän törmäsi vanhaan ystäväänsä, joka oli muuttanut toiseen kaupunkiin, ja he päätyivät vahingossa samaan ravintolaan. He viettivät aikaa yhdessä, mutta keskustelu kääntyi kiusallisesti Tiinan elämänfilosofiaan. ”Olen kuullut, että todellisuus on vain havaitsijan luomus”, ystävä sanoi ja naurahti. ”Mutta tuntuu siltä, että elämäni on yksi suuri sattuma.” Tiina hymyili, mutta tunsi sydämensä painavan. Eikö hän ollutkin juuri yrittänyt vakuuttaa itselleen, että hän oli oman todellisuutensa luoja?

Päivät muuttuivat viikoiksi, ja Tiinan elämä oli täynnä yllättäviä käänteitä. Hän eksyi bussiin ja päätyi väärään kaupunginosaan, tapasi vanhan koulukaverin, joka paljasti salaisuuksiaan, ja jopa voitti kilpailun, johon hän ei ollut edes aikonut osallistua. Jokainen sattuma johti uuteen sattumaan, ja pian Tiina huomasi, että hän oli pyörteessä, josta hänellä ei ollut enää selvää käsitystä.

Viikon kuluttua Tiina istui keittiössään, miettien koko aikaisempaa kuukautta. Hän tunsi itsensä väsyneeksi, ja silti jokin hänen sisällään kutkutti. Hän ei voinut kieltää, että vaikka sattumat olivat olleet kaoottisia, niissä oli myös kauneutta. Hän alkoi ymmärtää, että sattumat eivät olleet vain häiriötekijöitä hänen elämässään, vaan ne olivat luonnollinen osa suurempaa kokonaisuutta, joka oli yhtälailla luovaa kuin hänen omat ajatuksensa.

”Ohjaanko minä todella tätä elämää?” hän kysyi itseltään. ”Voiko sattumakin olla osa luomisen prosessia?” Tiina päätti, että hän ei pelkäisi enää sattumia, ei edes keitossa. Hän valitsi avautua kaikelle mitä elämä hänelle tarjoaisi, ja luottaa siihen, että jokainen käänne voisi johtaa johonkin kauniiseen. Hän nosti kahvikuppinsa ja sanoi hiljaa: ”Elämä on seikkailu elokuva, ja minä olen sen päänäyttelijä.”

Vihdoin Tiina ymmärsi, että elämä on täynnä sekä odotettuja että odottamattomia tapahtumia. Hän ei voinut kontrolloida kaikkea, mutta hän pystyi vaikuttamaan siihen, miten hän suhtautui erilaisiin tilanteisiin. Ja vaikka sattumat joskus tuntuivatkin turhauttavilta, ne olivat osa elämän rikasta ja laajaa kirjoa.

Tiina meni tyytyväisenä nukkumaan, valmiina kohtaamaan kaikki ne loputtomat sattumat, jotka väistämättä odottivat häntä. Hän ei enää nähnyt niitä pelkästään haasteina tai pahana asiana, vaan iloisina ja yllättävinä mahdollisuuksina elää, kokea ja rakastaa.

Seuraavana aamuna auringonsäteet hyväilivät…

-•-

Sen pituinen se, ja happy end ;O)-