Miksi Nokian kännykkäbisnes romahtikaan?

Koskahan jokin arvovaltainen taho vihdoin ymmärtäisi, miksi Nokian kännykkäbisnes romahti? Mikä oli juurisyy?

 

Wahlroos höpsi Nokian kännykkäbisneksen romahduksen pääsyystä

Björn Wahlroos tarjoaa uudessa kirjassaan Kuinkas tässä näin kävi? Nokian romahduksen pääsyyksi vanhaa virttä, kuva alla.

Jorma Ollila KERTOO muistelmissaan, ettei Nokialla ollut yhtään ohjelmistoasioita ymmärtävää johtajaa.  Uudessa kirjassa haastatellut johtajat eivät vieläkkään ymmärrä Nokia romahduksen syytä. Syy ei ollut JOHTAMISESSA vaan JOHTAJISSA toisin kuin kirja Ringtoneväittää. Kirjan kirjoittajat ovat strategiakonsultteja,  joten heidän tekemänsä haastattelut keskittyvät vääriin asioihin. Ja kun Siilasmaa tuli Nokia hallituksen 2008, virheet oli jo tehty.

Nokian teknologian heikkoudet ovat juuri ne, mitkä ovat Applen vahvuudet. Oheinen Hesarin kuukausiliitteen 10/10 kuva Nokian kännykkävalikoimasta 2007-2010 osoittaa tuon karmealla tavalla.

Kuva kertoo myös mihin Nokia tuhlasi vuosittain 6 miljardin t&k-rahansa. Nokia tuotti 90-luvun puolivälissä vain 2-3 uutta mallia vuodessa.

Applen vastaavassa kuvassa olisi jokaista vuotta kohden 1 kännykkä eikä siinä kaikki. Vanhoihin iPhone 3 -malleihin on voinut ladata tämän vuoden mallin softan, siltä osin kuin hw on sallinut.

Eikä tuossa kaikki. Applen jokaisen laitteen softa sopii hw rajoituksin muihin laitteisiin ja kaikilla on sama kehitysympäristö !!!

Käyttöjärjestelmä sellaisenaan ei ole ratkaiseva tekijä. IPhonen ydin Unix-pohjainen, Androidilla on Linux-ydin (siis Unix-klooni).

Ollilan muistelmista: Nokiassa oli pitkään ollut toimintatapa, jossa jokaiseen puhelimeen tehtiin oma versio käyttöjärjestelmästä. Tee sitten apseja tuossa sekasotkussa. Ja sitten vielä:

”Kun aikaisemmin jokaiselle puhelinmallille tai puhelinryhmälle oli tehty oma ohjelmistonsa, nyt meidän piti siirtyä laajoihin ohjelmistoalustoihin. Puhelimet piti suunnitella näille alustoille. Juuri tätä muutosta halusimme viedä eteenpäin, kun organisaatio uudistettiin vuoden 2004 alkupuolella.” Ollila

Ollila muistuttaa muistelmissaan Vanjoen johtaneen Nokiassa juuri sitä yksikköä, jonka olisi pitänyt kehittää vastaus iPhonelle. – Hän oli vastannut uudesta MeeGo-projektista, johon oli palkattu lähes 2 000 ihmistä. Kuitenkin Google toteutti Android-ohjelmistonsa 400 – 500 työntekijällä.”

 

Nokian kännykkäbisneksen romahduksen kaava:

Suomen SE-koulutus heikkotasoista + Johto pihalla sulautetuista ohjelmistoista ->

50 mallia vuodessa  + surkea IDE + surkea OVI ->

Kehitys ja ylläpito rampautui + riippumaton APS-tuotanto sakkasi.

Lisäys 1:

Lisäys 2:

”Olemme sekoittaneet useita ohjelmistoihin liittyviä käsitteitä informaatiotalouden, tekoälytalouden ja digitaalisen ohjelmistointensiivisen liiketoiminnan rakentumisen keskustelussa. Käsitteiden sekoittuminen on vaarallista: sen tuloksena potilaan sairaudesta tehdään väärä diagnoosi, suoritetaan virheelliset hoitotoimenpiteet tai jopa iso täysin turha operaatio ja päälle määrätään kallista väärää lääkettä.

Keskeinen kysymys on, mitä ohjelmistosuunnittelun (Software Engineering = SE) tulisi olla nyky-yhteiskunnassa digitaalisen ohjelmistointensiivisen liiketoiminnan kehittämisessä?  Mitä sen tulisi olla jatkuvassa ohjelmistotalouden kehityksessä suomalaisen ja eurooppalaisen yhteiskunnan näkökulmasta? Mitä osaamista yhteiskuntamme, yrityksemme ja uudet yrittäjät tarvitsevat uuden liiketoiminnan luomiseksi. Ohjelmistojen taloudessa on äärimmäisen tärkeää ymmärtää käsitteiden oikea merkitys ja sisältö – ei sitä merkitystä, mitä markkinoinnin tai viestinnän vaikuttajatahot haluavat esittää esim. oman valta-asemansa säilyttämiseksi ja voittojen maksimoimiseksi.” Mika Helenius

https://www.linkedin.com/pulse/koodaripulan-ratkaisu-l%C3%B6ytynyt-mika-helenius?trk=portfolio_article-card_title

 

grohn

Asun Nauvossa, Bryssel 97-04. Tutkinto: teoreettinen fysiikka. Työura: Yliopisto (kurssiassistentti 2v.), iltaoppikoulu, Ollituote, Kone, Telefenno, Telenokia, Tekes 84-97 (erikoistutkija, konsultti, Euro-infon päällikkö), yrittäjä Bryssel, Euroopan komissio (puiteohj.). Yrittäjä 05-17. Rakensin kotona tietokoneen 76. Skepsis ry:n siht. 91-92, pj. 93. Kehitin 2001-2015 (pc/mac) ohjelman, joka muuttaa valokuvat musiikiksi: http://www.synestesia.com/cd05/2005.html

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu