Asumistuki, myös porvaripuolueiden ja heidän kannnattajien etu.

Täällä monesti arvostellaan tavallisten ihmisten palkansaajien asuntotukia.

Olen yhtenä ensimmäisistä ollut kritikoimassa tätä järjestelmää, koska se on suora tulonsiirto, vuokralaisen kautta asunnon omistajille ja eri yhteisöille.

Tämä nyt esille tullut järjestely kyllä jo ylittää kaiken, ”jopa varmaan myös vihervasemmiston”.

Tämän järjestelyn takana ei ole vihervasemmisto, vaan arvatkaapa mikä hallitus.

Hallitus joka 2015 jonka kokoonpanon jokainen voi googlata. Se on muuttanut asumistukijärjestelmää niin, että sitä voidaan kohdistaa yhtiövastikkeisiin ja jopa lainan lyhennyksiin omistusasuntojen osalta.

Onko tässä muka jotain järkeä!

Miksi nämä vihervasemmistoa tikun nenässä pitävät, eivät ole arvostelleet tätä järjestelmää. No, eihän korppi korpin silmää noki.

Helpompi on haukkua, kuin ottaa vastuuta, omista päätöksistä.

Leppoisaa Joulun odotusta.

 

IS:asumistukea voi saada omistusasuntoonkin – Taloussanomat – Ilta-Sanomat

+1
hanante
Muut Nurmijärvi

Olen 66 vuotias
Eläkkeellä.
Harrastuksina: Karavaanari, veneily, ravit.
Liikun paljon. Harvoin kotona.
Aviossa, asun Espanjassa, vaikka tiedoissa lukee Nurmijärvi. Kesäisin pyrin olemaan Suomessa.
En ole ehdolla, siihen on omat perusteeni, politiikka on menettänyt kasvonsa ja arvokkuutensa.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu