Juupas, eipäs leikki, eri palstoilla jatkuu polttoaineen hintojen osalta

Juupas, eipäs leikki, eri palstoilla jatkuu polttoaineen hintojen osalta.

On jotenkin huvittava seurata polttoaineiden hintojen kehitystä ja sitä, miten edellistä hallitusta syytetään korkeista polttoaineiden hinnoista.

Nyt sitten toinen puoli puhuu kuinka paljon hinta on laskenut tämän hallituksen aikana.

Ilta-sanomien toimttaja kertoi tämän hintakehityksen aika hyvin, en löytänyt enää sitä kirjoitusta.

Siinä kerrottiin maailman markkinahinta ja sen aiheuttamat hintapaineet.

Myös tämän hallituksen hinnan alennus joka liikkui hallituksen toimista noin 4 centtiä  ennen arvonlisäveron korotusta.

Eli se siitä.

Toinen Ilta Sanomien kirjoitus kuvaa Suomen tilannetta aika hyvin, mutta siinäkään ei puututa juurisyyhyn.

Näin kallista autoilu Suomessa on oikeasti – Ilta-Sanomat

” Kalleimpaan kustannuspäähän Suomi pääsee myös yhdessä raportin kategoriassa, sillä täällä on lähes maailman kalleinta bensaa. Raportin datankeruuaikana Suomessa litra bensaa maksoi keskimäärin 2,17 euroa. Yksikään raportin tutkimista Euroopan maista ei yltänyt Suomen yläpuolelle. Perässä seurasivat Kreikka (2,09e/l) ja Alankomaat (2,07e/l)”.

Mitä sitten kerrottiin korona vuosien jälkeen, kuka pärjäsi paremmin jos autoilija oli häviäjä.

Polttoaine jakelu yhtiöt tahkosi erään media tiedon mukaan ennätys tuloksia ja jatkaa samalla polulla, mutta kukaan ei ota tähän asiaan näkökulmaa.

Eri tahot taistele verissä päin aiheesta, vanha hallitus ja uusi hallitus tasolla ja vieläpä centtien tasolla.

Olisiko syyttä kääntää katse näihin tahoihin päin ja katsoa niiden tuloskuntoa ja alkaa esittelemään hallitukselle ja kansanedustajille, voisivatko he tehdä jotain asian puolesta.

Nyt kun ajelin Espanjaan täällä alin diesel hinta liikkuu 1.20.1€, jonka itse näin, päivän hinta monilla asemilla 1.28.00€ luokkaa

Vetääkö Suomessa, joku hyväksytysti välistä, kun itse luulen, että samoista ”tynnyreistä” taitaa Suomen ja Espanjan polttoainekin tulla, kuitenkin noudattaen maailman markkinahintaa.

Jos ei tule?

Kannattaa ostaa, toisesta ”tynnyristä”

hanante
Muut Kiuruvesi

Olen 69 vuotias
Eläkkeellä.
Sivuilla mainitaan kotipaikaksi Kiuruvesi, todellisuudessa niitä on muitakin, Rajamäki ja Fuengirola, Mijas.
Harrastuksina: Karaoke, ravit. Harrastukset vähenee, vene on myyty, samoin asuntoauto, eli pitkä karavaanari ura alkaen -87 on mennyttä kauraa.. ja raveihin en pääse kuin kesällä.
Liikun paljon. Harvoin kotona.
Koti on siellä asun, eli sekin on muuttunut, nyt olen paljon kotona...
Aviossa, pääosin asun Espanjassa, kesät Kiuruvedellä.
Koulutus: Kiertokoulu vastapäivään. ammattikoulu, muutama tutkinto, linja-auton kuljettaja, päihdetyö, terapia, teologia, sielunhoito, johtamis- tutkinto(AMK), myyjäkoulutus. Sekä lukuisia eri työhön liittyviä lyhyempiä koulutuksia, eli pätevyyksiä.
Kohta on kelattu Suomi aika hyvin läpi, samoin osa Eurooppaa.
Kesäisin pyrin olemaan Suomessa.
En ole ehdolla, siihen on omat perusteeni, politiikka on menettänyt kasvonsa ja arvokkuutensa.
Vuonna 2025 pidetään Juhlavuosi helmikuussa seitenkymppiset ja Heinäkuussa Rubiini hääpäivät.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu