Nykyinen varustelu, tai Natoko meidät pelastaa

Täällä ja monessa muussa mediassa on hehkutettu kuinka Suomi on hankkinut huippuhienot hävittäjät. Suurimmat intoilijat on jo valmiita pakkaamaan reppujaan ja valmiita lähtemään rajalle odottelemaan rynkyt olalla uhkakuvien toteutumista.

Nämä huippuhävittäjät tulevat ilmeisesti ilmavoimien käyttöön joskus vuonna 2025-2026. Silloin ne ovat jo museo kamaa. Eli rautaromun arvoista kamaa. Hyvät kaupat jenkit teki.

Aseteknologia ja menee sitä vauhtia eteenpäin, että vain osa pysyy mukana edes muissa uhkakuvissa. Tulevaisuus on elektroonisessa sodassa,  ei tarvita paljon torjuntaohjuksia.

Kiina kehittelee kaikessa rauhassa ja on kehitellyt hiljaisuudessa ja vähemmän hiljaisuudessa omaa aseteknologiaa ja jokainen tietää kuka siitä on kiinnostunut ja ehkäpä jo sopinut jotakin.

Elektronien sodankäynti tulee olemaa kaikkine häirintälaitteeneen, niin tehokasta että nykyiset koneet ei edes löydä Rissalan, tai Tampereeen kentältä takaisin lähtöpaikkaansa, kuin tavallisen taskukompanssin varassa.

Samalla kun Kiina on kehitellyt tuota omaa elektronista asettaan, se rakentaa samalla noin 160 ohjusiiloa parhaillaan ja tuskin ne lataukset on suunniteltu, mustan savuruudin varaan.

Vaikka olen Natonkannattaja, niin luulenpa että siinä vaiheessa kun kun ja jos Suomi liittyy Natoon voi itäraja olla täynnä noita kuoleman kenttiä ja ”härveleitä”

Satelliittikuvat: Kiina rakentaa merialueille ”kuoleman kenttää” – MTVuutiset.fi

0
hanante
Muut Nurmijärvi

Olen 66 vuotias
Eläkkeellä.
Harrastuksina: Karavaanari, veneily, ravit.
Liikun paljon. Harvoin kotona.
Aviossa, asun Espanjassa, vaikka tiedoissa lukee Nurmijärvi. Kesäisin pyrin olemaan Suomessa.
En ole ehdolla, siihen on omat perusteeni, politiikka on menettänyt kasvonsa ja arvokkuutensa.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu