Onko eväät syöty

Nyt on sitten palattu läpi Euroopan Espanjaan. Takana lähes 3500 km.

Kun ajelin nelostiellä yksi asia, joka pisti silmään, oli rekkojen ja henkilöautojen vähyys.

Kesäkausi ja sen ohimeneminen selittää henkilöautojen vähyyden. Selitys voi löytyä myös muualta?

Itse jäin miettimään ajaessani kuitenkin tuota rekkojen vähyyttä, olen sen verran monta kertaa aiemmin seilannut, akselilla Oulu Helsinki välillä. Koskaan en ole nähnyt pääväylällä noin vähän liikennettä. 500 km matkalla ohitin 3 – 4 rekkaa, eikä montaa vastaan tullut.

Mitä se kertoo?

Minun arvion mukaan Suomi elää syvemmällä suossa kuin mitä uskalletaan edes sanoa ääneen.

Syöksymme taantumaan ja sille ei nykyhallitus löydä muuta syytä, kuin Marinin hallitus. Omat lupaukset ja eväät on syöty.

Ajettuani Saksan, Ranskan ja Espanjan läpi, rekkajonot on valtavat, tavara liikkuu. Polttoaineen hinnat olivat Saksa, Ranska pääväylillä kahden euron luokkaa, mutta kun poikkesi Ranskassa vähän etäämmälle kyliin 1,60€ luokkaa. Espanjassa polttoaineen hinta tänään ostettuna pääväylän varrella halvin 1,40,3€.

Minun arvioni, tämänhetkisestä Suomen tilanteesta on hyvin synkkä, Suomalaisten ostovoima, vain hiipuu.

Sitä ei muuta hintojen, maksujen ja verojen korotukset, työssäkäyvien ja työttömien kuritus. Suomalainen typerä ajatusmaailma, jossa työntekijä, joka saa palkkaa työstä on ainut, jonka palkkaa pitää laskea, eikä huomata, että työntekijästä aiheutuvat sivukulut ovat melkein saman mokoman lisää kustannuksia työnantajalle.

Suomalainen ja tämänhetkinen ajatusmaailma, Orpo / Purra linjalla näyttää olevan, joka asian kiristäminen, joka johtaa vääjäämättömään tuhoon.

Olisiko aika tulla sieltä tynnyristä ulos päivänvaloon.

Ihailen Espanjalaisten ajatusmaailmaa, he laittavat rahan kiertämään ja siinä sivussa tippuu senttejä kierron vaiheessa kirstun pohjalle, heillä on myös sentit käytössä hinnoittelussa.

Tätä samaa ajattelua, näkee läpi Euroopan.

Hinnoittelu näkyy myös kaikessa, myös kuluttaja hinnoissa.

Tällainen rahankierrätys on liikaa, joidenkin ymmärrykselle, leikataan ja kiristetään, siinä on IN sana.

hanante
Muut Kiuruvesi

Olen 69 vuotias
Eläkkeellä.
Sivuilla mainitaan kotipaikaksi Kiuruvesi, todellisuudessa niitä on muitakin, Rajamäki ja Fuengirola, Mijas.
Harrastuksina: Karaoke, ravit. Harrastukset vähenee, vene on myyty, samoin asuntoauto, eli pitkä karavaanari ura alkaen -87 on mennyttä kauraa.. ja raveihin en pääse kuin kesällä.
Liikun paljon. Harvoin kotona.
Koti on siellä asun, eli sekin on muuttunut, nyt olen paljon kotona...
Aviossa, pääosin asun Espanjassa, kesät Kiuruvedellä.
Koulutus: Kiertokoulu vastapäivään. ammattikoulu, muutama tutkinto, linja-auton kuljettaja, päihdetyö, terapia, teologia, sielunhoito, johtamis- tutkinto(AMK), myyjäkoulutus. Sekä lukuisia eri työhön liittyviä lyhyempiä koulutuksia, eli pätevyyksiä.
Kohta on kelattu Suomi aika hyvin läpi, samoin osa Eurooppaa.
Kesäisin pyrin olemaan Suomessa.
En ole ehdolla, siihen on omat perusteeni, politiikka on menettänyt kasvonsa ja arvokkuutensa.
Vuonna 2025 pidetään Juhlavuosi helmikuussa seitenkymppiset ja Heinäkuussa Rubiini hääpäivät.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu