Reikä taskussa, suurenee..

Mummo valitti Elannon johtajalle, että Elannon reikäleipä on pienentynyt.

Ei ole vastasi johtaja, reikä on vain suurentunut.

Tätä samaa vanhaa ”kikkaa” on nyt alettu ruokapuolella toteuttamaan. Kertoo IS ja Helsingin sanomat. Aiemminhan ( ssis vuosia sitten) sokeri pakkaukset pienentyi 1 KG:sta 750 g ja hinta pysyi samana. Ihan hyvä piilohinnan korotus. (25%)

Flora pakkauksien koko on pienentynyt toukokuussa, mutta hinta on pysynyt samana. 400g:n pakkaus on nyt 380 g 600 g pakkaus 550 g.

Ei nyt järin suuri koon vaihtelun erotus ole, suhteessa esim aikoinaan tehtyyn sokerin hintaan.

Tankkauksessa ei ole lähdetty kikkailemaan, että litran sijasta saisi vain puoli litraa, sen estää ilmeisesti laki. Tämän päivän tietojen mukaan polttoaineiden hinnat taas ovat nousseet ennätys korkealle.

Voisiko siihen sanoa Elannon johtajan sanoin, kuluttajan tulot ei ole tippuneet, reikä taskussa on vain suurentunut.

Miten Hallitus vastaa tähän hintojen nousuun, kikkailemallako. Olisiko verotarkastus kohdallaan polttoaineiden suhteen. Tuotanto hinta on kuitenkin alle yhden Euron muistaakseni 0,60 € luokkaa. Tutantohinnan ja mittarihinnan välissä on aika iso osaa ilmaa…

+4
hanante
Muut Nurmijärvi

Olen 67 vuotias
Eläkkeellä.
Harrastuksina: veneily, ravit.
Liikun paljon. Harvoin kotona.
Aviossa, asun Espanjassa, vaikka tiedoissa lukee Nurmijärvi. Kesäisin pyrin olemaan Suomessa.
En ole ehdolla, siihen on omat perusteeni, politiikka on menettänyt kasvonsa ja arvokkuutensa.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu