Toimittajaliitto – Isku tajuntaan

Valtavirtamedia parkaisi heti, kun muutamat aktivistit perustivat Suomeen Toimittajaliitto-nimisen yhdistyksen haastamaan valtavirtamedian puolueellisuuden. Valitus on ollut äänekästä ja vaikuttavaa, ja asiaan ovat ottaneet kantaa Uuden Suomen lisäksi muiden muassa MTV3:n uutiset, Markkinointi ja Mainonta, Talouselämä, Ilkka, Demokraatti ja melkein kuka vain.

Huvittavaa asiassa on, että alkuperäinen Toimittajaliitto oli aikoinaan poliittisen vasemmiston perustama ja taistolaisten hallitsema järjestö, jonka suojissa toimi paljon valtavirtamedian punakaartilaisia.

Alkuperäinen Toimittajaliitto oli jäsenenä International Organization of Journalists (IOJ) -järjestössä, joka oli Neuvostoliiton poliittinen peiteorganisaatio. IOJ:n kautta Neuvostoliitto pyrki neuvomaan ja orientoimaan länsimaiden toimittajia, eikä se koskaan puolustanut Itä-Euroopan sosialistisissa maissa pahoinpideltyjä tai vainottuja sanankäyttäjiä.

Toimittajaliitto siirtyi 1970-luvun alussa kokonaan Suomen Kommunistisen Puolueen taistolaisen opposition ja sitä kautta äärivasemmiston käsiin. Ammatillisen järjestötoiminnan kautta kommunistiset opit siirrettiin journalistiseen käytäntöön, sillä jäseninä oli suuri määrä valtamedian johtavassa asemassa olevia toimittajia. Heidän vaikutuksensa ulottuu meidän päiviimme asti. Jouni Tervo paljasti Toimittajaliiton toverien äärivasemmistolaiset kytkökset Ylen jutussaan, joka yritettiin sensuroida, mutta tietosuojavaltuutettu Reijo Aarnio totesi myöhemmin, ettei julkaisulle ollut laillista estettä.

Sarkastista on, että valtavirtamedia haukkuu nyt perustettua uutta Toimittajaliittoa Venäjän myötäilijäksi, vaikka aiemman Toimittajaliiton kätyrit itse olivat koko ajan itään päin kallellaan. Sen sijaan tämän tekstin kirjoittaja ei ole, eikä ole koskaan ollut.

Olennainen viestintäteoreettinen kysymys on, eikö vaihtoehtomedian edustajilla saisi olla oikeuksia, joita yhdistys voi puolustaa. Kun valtavirtamediaa edustavan Journalistiliiton oma toiminta on täysin sisäänpäin lämpiävää ja liitto koettaa pidättää tiedonvälityksen pelkästään ammatilliseksi toiminnaksi kelpuuttamalla jäsenikseenkin vain ammattitoimittajia, tarvitaan vaihtoehtojournalistiikkaa ja kansalaisjournalismia varten luonnollisesti omaa järjestötoimintaa.

Vastustamalla raivokkaasti vaihtoehtoista mediaa valtavirtatoimittajat eivät ole ymmärtäneet vapaiden markkinoiden ideaa. Totuus punnitaan nimenomaan vapailla markkinoilla. Sananvapauden sääntelytaloudessa totuuden tavoittelusta ja tiedon välittämisestä ei tule mitään.

Myös valtavirtamediassa tulisi ymmärtää, että vaihtoehtoisuus kuuluu kaiken vapaan viestinnän olemukseen. Valtavirralla on oma vaihtoehtonsa ja muilla omansa.

Myös valtavirtamedia itse on vain eräs vaihtoehto muiden joukossa, vaikka se yrittääkin pidättää totuuden omakseen julistamalla muun median valheelliseksi. Todellisuudessa valtamedia itse tulee olleeksi per definitionem valhemedia, sillä valta-asemaa ei ole olemassa ilman valehtelua, ei ainakaan ilman  suodatusta, valikoivaa viestintää ja ”muunneltua totuutta”, joista syntyy tendenssi- ja agendajournalismia.

Valtavirta tuottaa nyt ”vastuuvalheita” ja vaihtoehtoinen media ”vihatotuuksia”. Jos kerronta poikkeaa valtavirtamedian narraatiosta, valtamedia pyrkii tuomitsemaan sen tyrmistyttävästi valheelliseksi, niin kuin nyt esimerkiksi Talouselämä-lehti tässä.

Kieroa Suomen nykytilanteessa on ollut se, että Journalistiliitto, Julkisen sanan neuvosto, Päätoimittajien yhdistys, Aikakauslehtien toimittajien liitto, Suomen freelance-journalistit ja monet muut muodostavat 17 yhdistystä kattavan kartellin, joka puolustaa lähinnä ay-poliittisia etujaan kilpailijoita vastaan.

On kysyttävä, mikä totuudessa voi olla niin suojeltavaa, että siitä eivät saisi kirjoittaa muut kuin lisensioidut ja sertifioiduilla kahleilla varustetut mediat. On magiaa ajatella, että jokin väittämä olisi totta vasta, kun siitä on kerrottu valtavirtamediassa. Sillä tavoin julkaisualusta ikään kuin taikoisi viestin todeksi.

Sitoutumattomuus Journalistin ohjeisiin ei voi olla peruste julkaisutoiminnan lyttäämiselle, sillä tiedonmuodostus ei yleensäkään vaadi toimittajien keskinäisten sopimusten varaisia kriteereitä perustakseen. Tieteellinen ajattelu ja vapaa argumentaatio riittävät. Journalistin ohjeet kuitenkin piirtävät sananvapauden ympärille lakiakin tiukemman kehän.

Silti valtavirtamedia ei itse pysy siinä. Myöskään JSN ei ole median itsesäätelyelin vaan itsesuojeluelin. Se ei arvostele mediaa vaan niitä ihmisiä, jotka arvostelevat mediaa. Julkisen sanan neuvoston punavihreä kallistuma on käynyt sietämättömäksi.

On järjetöntä väittää, kuten Suomen journalistiliiton puheenjohtaja Hannele Ahonen, että vaihtoehtoisen toiminnan tarkoitus on horjuttaa yhteiskuntarauhaa. Venäjä-kortilla pelaaminen ja pelottelu eivät enää tehoa. Todellisuudessa maahanmuuttokriittinen journalismi pyrkii säilyttämään yhteiskunnallisesti rauhalliset olot, kun taas maahanmuuton puolesta puhuvan valtamedian propaganda johtaa yhteiskuntarauhan murenemiseen.

Julkisen sanan neuvoston jäseninä toimivat vuonna 2018 median edustajina seuraavat henkilöt: Lapin kansan päätoimittaja ja entinen Helsingin Sanomien politiikan toimituksen esimies Antti Kokkonen sekä free lance -toimittaja Lauri Haapanen. Hänen mukaansamaahanmuuttovastaisuus lisääntyy ikäluokka ikäluokalta ja maantieteellisesti pääkaupunkiseudulta pienempiin kaupunkeihin ja edelleen maaseudulle mentäessä”, mutta ”suuntaus on epäilemättä paranemassa, sillä maahanmuutto on tiedotusvälineissä jo päivittäin esillä”. Selvää tendenssijournalismia siis.

Mukana on Sanoma-konserniin kuuluvan ET-lehden päätoimittaja Riitta Korhonen, vasemmistonuorten aktivisti, toimituskollektiivi Long Playn eräs perustaja ja feministisen ajatushautomo Hatun edustaja Johanna Vehkoo (2016–2018; erovuorossa ennen tuloaan tuomituksi Junes Lokan kunnianloukkauksesta). Mukana on myös Kunnallislehden varmasti puolueeton ja seurakunta- sekä lapsityötä sympatisoiva päätoimittaja Taina Tukia.

Neuvostoon kuuluvat Ylen Tampereen alueen uutis- ja ajankohtaistoimituksen päällikkö Sinikka Tuomi, joka kiittää Twitterissään aina, kun media syyllistää seksuaalisesti aktiivisia ihmisiä, sekä MTV3:n toimituspäällikkö Ilkka Ahtiainen. Yleisön edustajana JSN:ssä toimii Eva Biaudet’n presidentinvaalikampanjan päällikkö ja Pekka Haaviston myöhempi tukija, feministi ja viestintäkonsultiksi esittäytyvä Maria Swanljung.

”Tiedettä” edustaa Lapin yliopiston valtio-opin lehtori Tapio Nykänen, joka kirjoitti Koneen Säätiön rahoilla jutun ”’Pakolaiskriisi’ poikkeuksien aikana” luontoaktivisti Ville Lähteen ja Johanna Vehkoon toimitustyöhön Jakautuuko Suomi 2017. Sanaa ”pakolaiskriisi” Nykänen käytti todellakin lainausmerkeissä osoituksena siitä, että hänen mielestään pakolaiset eivät aiheuttaneet mitään kriisiä.

Perälaudan moraalivarmistimina neuvostossa istuvat Etelä-Savon maakuntajohtaja Pentti Mäkinen, joka toivoo työttömyysalueelleen ”muuttovoittoa” ja Rajavartiolaitoksen komentaja Ismo Siikaluoma. Maahanmuutto-ongelmien kanssa konkreettisesti tekemisissä oleva henkilö lienee rekrytoitu mukaan, jotta neuvosto voisi uskotella toimivansa asiantuntevasti maahanmuuttoa koskevassa viestinnässä ja että JSN:n toiminnalla on valtion takuu.

Lisäksi neuvostossa ovat toimineet heidän varajäsenensä, joukossa muiden muassa Sanoma-konserniin kuuluvien Savon Sanomien toimituspäällikkö Riitta Raatikainen ja Etelä-Suomen Sanomien toimituspäällikkö sekä Vihreän Langan entinen päätoimittaja Juha Honkonen. Lehtien Sanoma-edustavuus on taattu, sillä Sanoma-konsernista löytyy monipuolisesti maakuntalehtiä Julkiseen sanan neuvostoon totuutta edistämään.

Yhtään kriittisen älymystön edustajaa tai viestinnän todellista asiantuntijaa en ole Julkisen sanan neuvoston kokoonpanoista löytänyt. Sen sijaan lähes kaikki osapuolet ovat olleet vihervasemmistolaisen tai EU-myönteisen agendan aisankannattajia. Perussuomalaisia poliitikkoja tai EU- ja maahanmuuttokriittisten äänten edustajia ei ole JSN:n tuoleilla koskaan istunut.

Kun Julkisen sanan neuvostoon nimitettiin vuoden 2018 lopulla kansanedustaja Jani Toivolan (vihr.) avustaja Nitin Sood ja vihreiden kaupunginvaltuutettu Tuomas Rantanen, sai vihreän lankakerän pyörittäjä Elina Grundström seurakseen tuttua väkeä.

Suomen Uutiset kysyi tällöin Uuden Suomen Markku Huuskolta, Sanomien Risto Uimoselta ja Ylen etiikkapäälliköltä Timo Huoviselta, näkevätkö he mitään ongelmaa JSN:n ”vihreässä kallistumassa”, mutta eivät nähneet.

Julkisen sanan neuvoston tilaan kohdistamani katsauksen tuloksena joudun toteamaan, että median itsekontrolli on yhtä taitamattomissa ja ideologisesti kahlituissa käsissä kuin se on ollut vuodesta 1968.

Tässä valossa on vain hyvä, että vaihtoehtomedian tueksi on perustettu uusi Toimittajaliitto, vaikka Twitter ehtikin sen jo sivustoltaan sensuroida. Juuri sensuroiminen osoittaa, että vaihtoehtomedian oikeuksia pitää puolustaa.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu