Varhaiskasvatuslain kansalaisaloite

Kansalaisaloitteen tekeminen on jokaisen äänioikeutetun suomen kansalaisen perusoikeus. Kansalaisaloitteella tavallinen kansalainen voi vaikuttaa lainsäädäntöön. Kansalaisaloitteella voidaan ehdottaa uutta lakia tai muutosta jo olemassa olevaan lakiin. Kansalaisaloitteella voidaan myös hakea olemassa olevan lain kumoamista. Kansalaisaloite etenee eduskunnan käsiteltäväksi, kun se on kerännyt vähintään 50 000 kannatusilmoitusta kuuden kuukauden kuluessa.

Olen tehnyt pienen ryhmän kanssa kansalaisaloitteen varhaiskasvatuslain muutoksesta. Tekemämme kansalaisaloite koskee useita varhaiskasvatuslain kohtia, joissa mainitaan varhaiskasvatuksen henkilöstömitoitus, suhdeluvut ja varhaiskasvatusympäristö.  Aloitteella haemme muutosta varhaiskasvatuslain henkilöstön mitoitukseen ja suhdelukujen toteutumiseen.

Miksi Varhaiskasvatuslain kansalaisaloitetta tarvitaan?

Laki lasten päivähoidosta tuli voimaan vuonna 1973 ja sen pohjalta mentiin aina vuoteen 2015 asti, jolloin laki muuttui varhaiskasvatuslaiksi 8.5.2015. Otetiin iso askel päivähoitotoiminnasta varhaiskasvatukseen. Asenne päivähoitoa kohtaan muuttui ja varhaiskasvatus sai ansaitsemansa aseman, osana perusopetusta sivistystoimessa.

Varhaiskasvatuslaki kuitenkin kirjattiin erittäin tulkinnanvaraiseksi ja väljäksi toteutuksen osalta. Lakiin on sen säätämisestä asti vaadittu parannuksia ja tarkennuksia, varhaiskasvatuksen ammattilaisten toimesta. Joustavuus laissa voi olla hyvä asia, ainakin niin kauan, kunnes sitä aletaan käyttää kohderyhmää vastaan. Tässä tapauksessa kohderyhmänä ovat lapset ja perheet. Laista tuli nopeasti väylä säästää rahaa varhaiskasvatuksen kustannuksella ja muutamassa vuodessa lain tulkinta lamautti alan. Lakia on uusittu vuosina 2018 ja 2022, mutta niihin olennaisiin asioihin ei ole puututtu, kuin korkeintaan heikentävästi.

Kansalaisaloitteen tarkoitus on puuttua, siihen työn kannalta kaikkein kriittisimpään osaan lakia eli henkilöstömitoitukseen ja sen toteutumiseen. Työn tekemisen edellytys on riittävä ja osaava henkilöstö. Tämänhetkinen laki ei sitä tue. Aina kun tehdään töitä ihmisten kanssa, pitää työntekijän mielessä olla kirkkaana, tietoisuus inhimillisyydestä, oikeudenmukaisuudesta ja ihmisoikeuksista. Vaikka lapset eivät osaa ja pysty näitä vaatimaan, se ei oikeuta aikuisia heikentämään lasten asemaa. Lait on tehty puolustamaan yhteiskunnan heikommassa asemassa olevia ja turvaamaan yhteiskunnassa elämisen. Näin pitäisi myös varhaiskasvatuslain toimia.

Mitä laki pitää sisällään

Puhuttaessa henkilöstömitoituksesta laki sallii tilapäisen ja lyhytaikaisen suhdelukujen ylityksen. Kansalaisaloitteessa olemme laskeneet, mitä se käytännössä tarkoittaa. Laissa esiintyvien muutamien lauseiden varjolla, toimitaan varhaiskasvatuksessa jatkuvasti henkilöstövajeella. Laki kieltää lisäämästä ryhmään lapsia, yli kolmen kasvattajavastuullisen suhdeluvun sallimaa määrän, eli max 21 lasta, mutta todellisuudessa lapsia on usein paljon enemmän.

Varhaiskasvatuksen ryhmässä toteutuvia suhdelukuja olisi helppo laskea, jos laskee, kuinka monta kasvatusvastuullista on fyysisesti ryhmässä läsnä. Laki velvoittaa niitä oltavan kolme, mutta todellisuudessa tämä luku on useimmiten 2, ajoittain jopa 1. Henkilöstöä saattaa olla työpaikalla riittävä määrä, mutta he eivät ole lasten kanssa. Puhumme rakenteellisesta suhdelukujen ylityksestä, koska työtehtävien ja velvoitteiden puitteissa, henkilöstön ei ole mahdollista olla ryhmässä fyysisesti paikalla.

Kansalaisaloitteessa olemme laskeneet keskimääräisen tuntimäärän, jolloin ryhmissä toteutuu lain säätämä henkilöstömitoitus. Tämä oli noin 3–4 tuntia päivässä, kun varhaiskasvatuspäivä on keskimäärin 9–10 tuntia. Halutessaan tämän voin tulkita tilapäiseksi ja lyhytaikaiseksi suhdelukujen ylitykseksi, vaikka sama tilanne toistuu päivittäin. Se on siis rakenteisiin kirjattu ja väljästi lakia tulkitsemalla, myös lain sallima tilanne.

Miten lakia sovelletaan.

Kunnilla ei ole rahaa panostaa varhaiskasvatukseen, sen me olemme kuulleet liian monta kertaa. Rahaa ei myöskään tarvitse jyvittää lisää, kun laki antaa mahdollisuuden kiertää ryhmäkoot ja suhdeluvut. Laki kuvailee myös millainen varhaiskasvatusympäristön pitäisi olla, mutta samaan aikaan jättää kertomatta, kuinka paljon tilaa yksi lapsi tarvitsee tai mitä niissä tiloissa pitäisi olla. Laissa ei myöskään rajata, kuinka monta muuta lasta, saa samassa tilassa olla, samaan aikaan. Olisi tärkeää, että edellä mainitut asiat löytyisivät laista,  noin tarkasti kuvattuina, jotta lain tarkoituksenmukainen kiertäminen saataisiin loppumaan. Käytäntö on osoittanut, että kun laki on näin avoin, viedään lapsilta oikeus viihtyisään ja oppimista tukevaan ympäristöön. Tämä kuvastaa lain päivittämisen tarpeellisuutta ja vieläpä pikaisesti.

Henkilöstömitoitus puhuttaa kaikilla aloilla, missä työn tekemisen kohde on ihminen. Puhutaan hoitajamitoituksista sote- alalla ja vakassa sama asia on henkilöstömitoitus. Henkilöstömitoitus kertoo, kuinka monta lasta voidaan laskea yhdelle kasvatusvastuulliselle. Tämä laskentatapa on merkitty selkeästi lakiin, mutta samainen laki sallii, myös mitoituksen ylittämisen. Ylittäminen on mainittu hyvin tulkinnanvaraisesti ja niin sitä myös sovelletaan. Palaamme jälleen aiheeseen raha. Kuntien toiminta on ymmärrettävää, kun tiukan budjetin puitteissa laki sallii näin toimimisen. Kiusaus toimia näin on yksinkertaisesti liian suuri. Niinpä siitä on tullut toimintapa. Hyväksyttävää tai moraalisesti oikein, se ei silti ole.

Kuka kantaa vastuun lain soveltamisesta?

Lainsäätäjällä on aina vastuu lain sisällöstä. Sen tulkinnasta taas vastaa se taho, jonka toimintaa laki ohjaa. Kun puhutaan varhaiskasvatuslain alaisesta toiminnasta, puhumme lapsista ja perheistä.  Jokaista varhaiskasvattajaa ohjaa laki, jonka puitteissa toimimme. Laki ohjaa ja säätelee myös varhaiskasvatusta järjestävää tahoa eli kuntia ja yksityisiä palveluntuottajia.

Lain tulkinta on kuitenkin erilainen, riippuen missä asemassa olet. Vastuunkanto vaikuttaa myös olevan riippuvaista siitä, missä asemassa organisaatiossa olet. Viimekädessä vastuun lapsista kantaa henkilöstö ja yksikön johtaja. Hassua sinänsä, koska henkilöstö, yhtä vähän, kun sen johtajakaan, voi vaikuttaa neliömääriin, lapsilukumääriin tai paikalla olevan henkilöstön määrään. Nämä luvut määräytyvät varhaiskasvatusysiköihin ylempää organisaatiosta.  Jos ja kun sitten jotain sattuu ja tapahtuu, ei vastuuta kanna organisaatio ja palvelun rahoittaja, vaan nimenomaan se talossa työskentelevä henkilöstö.  Vastuu ja valta ei siis jakaudu oikeudenmukaisesti, voisin jopa sanoa, että henkilöstö toimii pelinappuloina, aika vaarallisessa leikissä.

Millaisen pohjan laki antaa työlle

Me jokainen mediaa seuraava näemme, millaiseen tilanteeseen tämä lain tulkinta on varhaiskasvatuksen ajanut: Valtava osaajapula opettajista ja lastenhoitajista, sijaispula, varhaiskasvatustilojen pula ja kokonaiskriisiin ajautunut varhaiskasvatus. Vaikka päättäjien toimesta yritetään asiaa rauhoitella tai jopa piilotella, me kentällä työtä tekevät tiedämme, että emme ole kaukana romahduspisteestä. Joka päivä, siis korostan, joka ikinen päivä, joku työkentällä sanoo, että haen töitä toiselta alalta.  Jos tämä olisi vain väsyneen työkaverin turhautunut tokaisu, niin voisimme vielä yrittää tehdä asialle jotain. Mutta se on valitettavasti totta ja tapahtuu ihan oikeasti. Eri kyselyjen mukaan, jopa 80% henkilöstöstä suunnittelee alan vaihtoa. Eikö tämä kerro jotain lähestyvästä romahduspisteestä?

Me varhaiskasvattajat koemme väsymystä, uupumusta, turhautumista ja pelkoa. Monet näistä tunteista johtuu, pienten asiakkaidemme tilanteesta, mutta myös omasta tilanteestamme:  ”Miten jaksan työssäni? Mitä voisin tehdä enemmän ja paremmin? Miksi mikään ei enää riitä? Mitä jos jotain kamalaa tapahtuu? Mitä jos sattuu onnettomuus, kun muita ei ole paikalla?” Vastuu on valtava ja varhaiskasvattajat ovat siitä tietoisia. Me myös tiedämme, kuinka työ pitäisi tehdä ja että niin ei tapahdu, koska laki sallii mahdollisuuden säästää lasten kustannuksella.

Miksi lakia viedään hierarkkiseen suuntaan?

Varhaiskasvatuslakia on viimeksi päivitetty 2022. Paljon kritiikkiä aiheuttanutta henkilöstöuudistusta, siinä ei kuitenkaan korjattu. Varhaiskasvatus on tiimityöstä ja vaikka toimenkuvat ovat erilaisia tiimin sisällä, ei tiimi toimi ilman kaikkia sen ammattilaisia. Tässä valossa on vaikea ymmärtää, miksi lakia on muutettu erittäin hierakiseen suuntaan ja siinä on selkeästi haluttu arvottaa eri koulutuspohjat toisistaan. Korkeakoulututkinnot ovat selkeästi erotettu toisistaan eri työnimikkeillä ja nyt työnantajan toimesta, myös eri palkkauksella. Mitä tällä ”uudistuksella” on haluttu saavuttaa?

Varhaiskasvatus on vain alle vuosikymmen sitten erotettu sosiaalialasta, mutta sen yhteiskunnallinen asema on vielä vahvasti osa sosiaalikentän verkostoa. Varhaiskasvatuksessa opettajan rooli on kiistaton ja sen tärkein työkalu on pedagogiikka. On siis selvää, että pedagogiset opinnot ovat tärkeitä. Näitä opintoja antaa sekä yliopisto, että ammattikorkeakoulu. Lainsäätäjä on kuitenkin halunnut erottaa nämä koulutusnimikkeet toisistaan ja näin ollen mahdollistaa niiden eriarvoistamisen. Ja juuri näin on käynyt.

Alhaisen palkkauksen takia, kasvatustieteen kandeille varhaiskasvatus ei ole enää pitkään aikaan ollut vetovoimainen työpaikka ja Sosionomit ovat hoitaneet opettajien tehtävät. Sosionomien tulo alalle on sinällään ollut toimivaa, koska ammattikorkeakoulussa on ollut mahdollisuus lukea pedagogiikkaa, opettajan pätevyyteen asti.  Nyt tämä mahdollisuus on laissa poistettu, mutta mitään konkreettista laki ei tuo tilalle. Tähän ratkaisuksi tarjotaan yliopiston koulutuspaikkojen lisäämistä. Ihmetystä kyllä herättää, että miten koulutuspaikkojen lisääminen tekee varhaiskasvatuksesta kasvatustieteen kandeille yhtään houkuttelevampaa työpaikkaa? Ei opettajien palkkoja ole edelleenkään nostettu, vain Sosionomin palkkaa laskettiin.

Lain uudistamisen tarve ja yhteiskunnallinen merkitys

Mediassa ja politiikassa puhutaan oppimistuloksista ja korkeakoulutettujen määrän laskemisesta ikäluokissa. Puhutaan vientituotteista ja kehitystyöstä. Olimme joskus korkean teknologian vientimaa ja kärjessä kansainvälisissä oppimistuloksissa. Koulujärjestelmäämme on kehuttu kansainvälisesti vuosia ja jossain kehutaan vielä edelleenkin. Vieläkö kehutaan, kun seuraavat kansainväliset oppimistulokset julkaistaan? Syy ei ole lapsissa, eikä nuorissa. Syy ei ole opettajissa tai vanhemmissa. Syy on systeemissä, lainsäädännössä ja organisaatioissa. Raha ratkaisee, myös lastemme tulevaisuuden ja sitä kautta koko maan tulevaisuuden.

Varhaiskasvatus on koko koulupolkumme pohja. Lapset oppivat toimimaan ryhmässä, yhdessä ja erikseen. Lapset oppivat sosiaaliset taidot, vuorovaikutustaidot, saavat tukea ja apua niihin asioihin, mitkä ovat haastavia ja tuntuvat vaikeilta. Lapset oppivat oppimaan esiopetuksessa ja he kasvavat positiivisen oppimiskäsityksen kulttuuriin. Näin ainakin teoriassa. Näin asiat voisivat olla edelleen, mutta se vaatii panostusta lapsiin. Se vaatii muutakin, kuin nähdä varhaiskasvatus pakollisena rahareikänä kunnan taloudessa. Hyvin hoidettu varhaiskasvatus säästää rahaa perusopetuksessa ja luo motivoivan pohjan elinikäiseen oppimiseen, jokaiselle  pienelle koululaiselle.

Juuri nyt puhutaan paljon syrjäytymisestä, jengiväkivallasta ja maahanmuuttajien alhaisesta koulutustasosta. Nämä ongelmat eivät ole poistumassa, jos emme panosta lapsiin ja lapsuuteen. Hyvät sosiaaliset taidot, vuorovaikutustaidot ja empatiataidot ehkäisevät väkivaltaista ja aggressiivista käytöstä. Hyvä kielitaito ja kyky omaksua uutta tietoa, avaavat mahdollisuuksia ja motivoi lapsia ja nuoria opiskelussa. Me varhaiskasvattajat haluamme antaa lapsillemme hyvän pohjan elämään. Me haluamme opettaa, kuinka toimia yhteiskunnassa ja antaa käsityksen, mitä on olla osa hyvinvoivaa yhteiskuntaa. Lapsistamme voi kasvaa yhteiskunnan vastuuntuntoisia jäseniä ja toisistaan välittäviä ihmisiä.

Lapset eivät voi vaikuttaa siihen, millaiset kotiolot he saavat syntyessään tai millaisen tuen, heidän vanhempansa voivat heille antaa. Varhaiskasvatuksella on tässä keskeinen rooli, antaa kaikille yhtäläiset mahdollisuudet tulevaisuutta varten. Me emme voi tehdä sitä kuitenkaan sellaisissa puitteissa, missä varhaiskasvatus nyt on. Me tarvitsemme taaksemme lain, joka tukee ja turvaa lapsia ja varhaiskasvatuksen henkilökuntaa.

Varhaiskasvatuslaki tarvitsee kokonaisvaltaisen uudistamisen ja uudistus vaatii muutakin kuin ”asiantuntijoiden” kuulemisen. Laki on armottoman hierarkkinen, eikä sovi tämän päivän yhteiskuntaan. Laki sallii lasten oikeuksien polkemisen ja heikentää varhaiskasvatuksen asemaa, osana eheää koulupolkua. Varhaiskasvatuksen todelliset asiantuntijat, ovat siellä työkentällä ja heitä pitää vihdoin kuunnella, kun uutta lakia säädetään. Tämä kansalaisaloite on vasta alku, mutta jostain pitää aloittaa.

Käy lukemassa ja allekirjoittamassa varhaiskasvatuksen kansalaisaloite ja auta meitä varhaiskasvattajia rakentamaan hyvä tulevaisuus lapsillemme. Aloite löytyy osoitteesta:  https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/11740

Hanna Mäkiaho
Liike Nyt Espoo
Ehdolla eduskuntavaaleissa

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu