Tämän kevään abit ovat eriarvoisessa asemassa keskenään

Lukion kolmasluokkalaisten lukuloma on alkanut. Tällä kertaa lukulomalle siirrytään monin paikoin ilman normaaleja lukiokulttuuriin kuuluvia muodollisuuksia, kuten kakkosluokkalaisten vanhojen tansseja tai abien penkkareita. Osassa kuntia penkkarit olivat pienimuotoisemmat, osassa virtuaaliset, osassa ne päätettiin siirtää keväämmälle. Näin kävi myös meillä. Penkkareita on tarkoitus viettää huhtikuussa.

Tämän kevään abit olivat laajamittaisesti etäopetuksessa lähes koko viime kevätkauden. Syksyllä saatiin palata lähiopetukseen, mutta joulun alla epidemiatilanteen niin vaatiessa, osassa maakuntia siirryttiin taas etäopetukseen. Osassa maakuntia jatkettiin lähiopetuksessa. Joissain maakunnissa luotiin ns. hybridimalleja, joissa osa lukiolaisista oli lähiopetuksessa ja osa etäopetuksessa. Meillä Kotkassa abit ovat olleet etäopetuksessa koko tämän ajan ja he siirtyivät lukulomalle suoraan etäopetuksesta.

Lukuloman jälkeen maaliskuussa alkaa toivon mukaan ylioppilaskirjoitukset suunnitellun mukaisesti kaikkialla Suomessa. Opetushallitus ei ainakaan toistaiseksi ole tuonut esille, että kirjoituksia siirrettäisiin laajamittaisesti, tai maakuntakohtaisesti. Lukioissa pystytään järjestämään kirjoitukset terveysturvallisesti. Ohjeet ovat selkeät. Maskit naamalla kirjoitetaan, noudatetaan turvavälejä ja kirjoituksiin mennään portaistetusti. Ylioppilaslautakunnan ohjeistus karanteenissa olevien kirjoituksista on kuitenkin tulkinnan varainen. Lukiot saavat käytännössä itse päättää, voiko karanteeniin määrätty abi osallistua kirjoituksiin, vai ei.

Oma huolenaiheeni niin nuorisotyön ammattilaisena, kuin abiturientin äitinä liittyy siihen, että miten ylioppilaslautakunta kykenee ottamaan huomioon tämän kevään abiturienttien eriarvoisen aseman mistä eri puolista maata kirjoituksiin lähdetään?  Osa abeista on joutunut ja joutuu tekemään itsenäisesti paljon enemmän töitä suoriutuakseen ylioppilaskirjoituksista, kuin toiset. Miten me vanhemmat voimme parhaalla tavalla tukea omia nuoriamme tässä epävarmuuden tilanteessa? En voi sanoa, että eriarvoinen lähtötaso on huomioitu ja se otetaan huomioon tulosten arvioinnissa. Enkä voi sanoa edes sitä, että tilanne ei olisi epäreilu. Ymmärrän hyvin, että näillä nuorilla on nyt todella isot paineet, isommat, kuin normaalisti ylioppilaskirjoitusten alla olisi.

Oma toiveeni on, että ylioppilaskirjoitukset pystytään vetämään kunnialla läpi kaikissa maamme lukioissa ja yksikään nuori ei koe pettymystä tulostensa osalta sen takia, että lähtötasoa näiden abien osalta ei ole voitu varmentaa koko maassa yhdenvertaisesti. Tämä on nyt kirjoittavien nuorten elämässä yksi merkittävimmistä elämän vaiheista paitsi tämänastisen elämän kirjossa, myös omaa tulevaisuuttaan ajatellen.  Oma toiveeni on, että kokemus jää positiiviseksi, eikä pettymyksiä tule. Se että pilalle menneen ylioppilaskirjoituksen saa suorittaa ilmaiseksi uudelleen syksyllä on aika laiha lohtu. Pahimmassa tapauksessa valmistuminen ja jatkokoulutukseen hakeminen viivästyvät.

Nämä etäopinnoissa olleet nuoret ovat tehneet ennätyskovan työn osoittaakseen jo nyt omat valmiutensa joustaa epidemian aikana.   Kaikesta tästä epävarmuudesta huolimatta toivotan tsemppiä jokaiselle abille kevään koetuksiin.

hannakaisalahde
Vihreät Kotka
Ehdolla kuntavaaleissa

Olen vuonna 1974 syntynyt nainen, tytär, äiti ja avovaimo. Koulutukseltani olen kulttuurituottaja YAMK sekä nuoriso- ja vapaa-ajan ohjaaja. Toimin Kotkan vihreän valtuustoryhmän toisena edustajana kaupunginhallituksessa. Työskentelen kansanedustaja Hanna Holopaisen poliittisena avustajana eduskunnassa.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu