Oppivelvollisuuden laajennus on tasa-arvo- ja työllisyysteko

Tänään eduskunnassa ollaan historiallisen uudistuksen äärellä, kun käymme lähetekeskustelua oppivelvollisuuden uudistamisesta. Hallitus esittää, että oppivelvollisuus laajennetaan 18 ikävuoteen. Samalla toisen asteen opinnoista tulee nuorille kokonaan maksuttomia myös oppikirjojen ja opiskeluvälineiden osalta. Uudistuksen myötä myös nuorten ohjaukseen ja tukeen panostetaan vahvasti ja selkeytetään eri toimijoiden vastuita peruskoulun ja toisen asteen koulutuksen nivelvaiheessa.

Oppivelvollisuutta voi suorittaa lukioiden ja ammatillisen koulutuksen lisäksi valmistavassa koulutuksessa sekä esimerkiksi kansanopistojen oppivelvollisille suunnatussa koulutuksessa. Vaikeasti vammaiset voivat suorittaa oppivelvollisuutta työhön ja itsenäiseen elämään valmentavassa koulutuksessa.

Kyseessä on yksi merkittävimmistä koulutuspoliittisista uudistuksista Suomessa vuosikymmeniin. Peruskoulun oppimäärällä ei nyky-yhteiskunnassa enää pärjää, joten on korkea aika päivittää oppivelvollisuus vastaamaan 2020-luvun vaatimuksia. Kun yhteiskuntana näemme, että jokaisen nuoren on tarpeen suorittaa peruskoulun jälkeinen toisen asteen tutkinto, on ainoastaan järkevää ja kohtuullista mahdollistaa, että jokainen nuori sen myös suorittaa sekä tarjota oppimateriaalit heille maksutta.

Toisen asteen koulutuksen suorittamattomuuteen on aiemmin pyritty puuttumaan pistemäisin keinoin ja erilaisilla tukitoimilla, mutta ne eivät ole riittäneet ongelman ratkaisemiseksi. Tehdyistä toimista huolimatta noin 16% ikäluokasta jää edelleen ilman toisen asteen tutkintoa. Iso osa näistä nuorista jää pysyvästi työmarkkinoiden ulkopuolelle. Kyseessä on siis merkittävä ongelma koulutusta vaille jääville yksilöille, mutta se on iso ongelma myös Suomen työllisyysasteen kannalta.

Uudistuksen työllisyysvaikutuksia ei ole syytä vähätellä, sillä työmarkkinoilla pärjääminen ilman toisen asteen tutkintoa on nykyään erittäin vaikeaa. Pelkän peruskoulun varassa olevien työllisyysaste on noin 45 prosenttia ja laskee koko ajan. Toisen asteen tutkinnon suorittaneiden kohdalla se nousee heti yli 70 prosentin. Uudistus tulee siis vaikuttamaan työllisyyteen positiivisesti, tosin vaikutusten täyteen ilmenemiseen menee useita vuosia, kun ikäluokka kerrallaan tulee oppivelvollisuuden piiriin. Oppivelvollisuutta laajentamalla voidaan ehkäistä syrjäytymistä ja parantaa työllisyysastetta, joten se maksaa itsensä pitkällä aikavälillä moninkertaisesti takaisin.

Oppivelvollisuuden pidennys ei tietenkään korjaa kaikkia ongelmia, vaan tarvitaan myös panoksia varhaiskasvatukseen ja peruskouluun, jotta nuorilla on edellytyksiä suorittaa toinen aste. Hallitus onkin laittanut merkittäviä panostuksia varhaiskasvatukseen (esimerkiksi subjektiivisen varhaiskasvatusoikeuden palautus, ryhmäkokojen pienennys, varhaiskasvatuksen asiakasmaksujen alennus, kaksivuotisen esiopetuksen kokeilu jne.) sekä laittanut panostuksia perusopetuksen. Varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen laadun ja tasa-arvon kehittämiseksi kohdennetaan 350 miljoonaa euroa.

Oppivelvollisuuden pidennys ja panostukset varhaisempiin vuosiin eivät kuitenkaan ole joko tai kysymys, vaan me tarvitsemme molempia. Kaikkiin koulutuspolun vaiheisiin on satsattava, sillä lasten elämä ei mene yhden kaavan mukaan. Toisen ongelmat voidaan havaita jo varhaiskasvatuksessa, toinen taas tarvitsee elämässään tukea myöhemmin.

Myös 15-17-vuotiaisiin nuoriin kannattaa panostaa. On hyvä myös huomata, että oppivelvollisuusuudistukseen sisältyy merkittävää tukea peruskoulun ja toisen asteen nivelvaiheeseen sekä vastuiden selkeytyksiä.

Koulutuksen keskeytymiseen puuttumiseen tarjotaan uudistuksessa uusia keinoja: Opetuksen ja koulutuksen järjestäjille sekä oppivelvollisen asuinkunnalle ehdotetaan uusia oppivelvollisen ohjaus- ja valvontavastuita. Näin oppivelvollinen nuori ei missään vaiheessa putoaisi tukiverkon ulkopuolelle. Ohjaus- ja valvontavastuu rakennettaisiin ”saattaen vaihtaen” – periaatteella. Eri tahojen ohjaus- ja valvontavastuut määriteltäisiin lainsäädännössä siten, että yhden tahon ohjaus- ja valvontavastuu päättyisi aina vasta silloin, kun toisen tahon ohjaus- ja valvontavastuu alkaisi.

Ei liene kenellekään yllätys, että kokoomus vastustaa tätä koulutustasoa nostavaa ja koulutuksen tasa-arvoa parantavaa uudistusta. Kokoomus jäi historian väärälle puolelle jo aikoinaan vastustaessaan peruskoulu-uudistusta, ja puolue asemoi itsensä jälleen laajaa kansansivistystä vastaan. Kokoomuksen jääräpäisyys on ihmeellistä sikäli, että Opettajien ammattijärjestö OAJ kannattaa oppivelvollisuuden uudistusta. Uudistusta kannattaa myös kansainvälinen talousjärjestö OECD sekä talouspolitiikan arviointineuvosto, jotka näkevät tutkimusnäytön pohjalta uudistuksen tärkeäksi talouden ja työllisyyden kannalta. Myös elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen julkaisemassa raportissa todetaan, että oppivelvollisuuden laajennus todennäköisesti nostaa nuorten koulutustasoa ja myöhempää menestystä työmarkkinoilla.

Lisäksi esimerkiksi lapsiasiavaltuutettu kannattaa uudistusta. Hänen perustelunsa nojaavat vahvasti lapsen oikeuksiin, sillä uudistus edistää lapsen oikeutta koulutukseen. Lapsiasiavaltuutetun mukaan myös tutkimustieto osoittaa, että nykyinen oppivelvollisuuden päättymisaika on lapsen psyykkisen ja sosiaalisen kehityksen kannalta liian varhainen. On hyvä myös huomata, että valtaosa nuorista kannattaa uudistusta. Nuorisobarometrin (2017) mukaan 64 prosenttia vastaajista oli myötämielisiä pakolliselle toiselle asteelle. Huomionarvoista on, että enemmistö myös opintojen ulkopuolelle jääneistä nuorista kannatti uudistusta.

15-vuotias on liian nuori päättämään, että hän pärjää elämässä ilman toisen asteen koulutusta. Yhteiskunnan on velvoitettava ja mahdollistettava se, että kaikki nuoret jatkavat koulupolkua peruskoulun jälkeen. Suurimmassa osasta perheitä vanhemmat varmistavat, että heidän jälkikasvunsa koulupolku jatkuu peruskoulun jälkeen. Valitettavasti on myös perheitä, joissa ei osata, haluta tai kyetä tukea nuorten opiskelua. Lasten taustan vaikutus oppimistuloksiin on alkanut taas kasvaa ja kouluttamattomuus periytyy meilläkin.

Suomessa koulutus on tutkimusten mukaan keskeisin sosiaalisen nousun väline ja kenties merkittävin syrjäytymistä ja huono-osaisuutta ehkäisevä yksittäinen tekijä. Koulupudokkuus on yleisintä perheissä, jotka kohtaavat elämässään useita sosiaalisia riskejä ja laaja-alaista huono-osaisuutta, eli ongelmat kasautuvat. Myös koronakriisi on iskenyt pahiten perheisiin, joissa ongelmat ovat kasaantuneet jo ennen kriisiä. Koronakriisi ei ole siis syy lykätä oppivelvollisuuden laajentamista. Päinvastoin, se on nyt entistä ajankohtaisempi.

Koulutusjärjestelmän parantaminen niin, että pystymme nykyistä paremmin puuttumaan huono-osaisuuden ylisukupolvisuuteen on yhteiskunnan tasa-arvon kannalta hyvin oleellista. On yhteiskunnan velvollisuus huolehtia, että myös heikoimmista sosioekonomisista taustoista tulevat nuoret saavat toisen asteen koulutuksen ja sen myötä sivistyksen, tiedon, hyvinvoinnin ja työllistymisvalmiudet.

HannaSarkkinen

Kansanedustaja ja Oulun kaupunginvaltuutettu.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu