102. Voiko varkaalta varastaa?

Marraskuisen keskustelun keskiössä on vellonut mm. henkilöasiakkaiden tuloverotusta koskeva julkisuus. Onko se kiellettävissä vai ei? Aihe ajankohtaistui uudestaan uutisoinnista, jonka mukaan suurituloiset enenevässä määrin turvautuvat uusiin hälytys- ja turvallisuusjärjestelmiin. Huomion on saanut myös it-yritysten suorittama rekrytointi alan osaajien saamiseksi maahamme. Rekrytoinnin yhteydessä korostuu tieto maamme yleisestä turvallisuudesta kuten lasten turvallisista koulumatkoista ilman pelkoa kidnappauksista.

Kreikkalaisen filosofi Platonin (427 – 347 eaa.) mukaan rikkain saa tienata vain neljä kertaa enemmän kuin köyhin. Ylittävää palkkaeroa tulisi näin ollen käsitellä varkautena. Eriarvoisuus Platonin mukaan aiheuttaa yhteiskunnallista levottomuutta. Yhteiskuntarauhan uhkaaminen on varkauttakin suurempi rikos silloinkin kun se tapahtuu korporatiivisessa hengessä. Kysyttäessä Jörn Donnerilta 15.10.2013 hänen palkkatoivomuksestaan hän vastasi: ”Puhutaan ehkä neljästä tonnista”. Inflaatiotarkennuksineen kyse on siis tänään 4 600 eurosta. Palkkataso maassamme muodostuisi näin ollen seuraavaksi;

vähimmäispalkka 1 150 euroa kuukaudessa (kansalaispalkka)

ensimmäinen taso 2 083 euroa ” (harjoittelija, työrajoitteinen)

toinen taso 2 700 euroa ” (nykyinen tosiasiallinen keskipalkka)

kolmas eli korkein taso 4 600 euroa ” (kokemus-, ikä- tms. lisä)

Ihmisten toimeentulon ja vaurauden jakautuminen, jos se luo eriarvoisuutta, on niin kouriintuntuva, että se avautuu jokaiselle. Sitä ei voida Platonin mainitseman yhteiskunnallisen levottomuuden pelosta jättää pelkästään abstraktien tieteenharjoittajien tai vain omaa etuaan ajavien poliitikkojenkaan tehtäväksi. Taloustieteilijä Piketty kuvaa varallisuuden ja siihen usein liittyvän perinnön syntyvän a) itse asiassa ainoastaan hyvinvoinnin mahdollistamasta toiminnasta, yrittäjyydestä, b) paljaasta sattumasta (amatöörimäisestä pörssikeinottelusta) sekä c) puhtaasta (rahan, työvoiman tai ideoitten) ryöstämisestä.

Siinä missä jokaisen yksittäisen henkilön kansalaiskuntoa koetellaan työnhaun ja työssä selviämisen yhteydessä, siinä jokaista ratkaisuksi ehdotettua järjestelmää – tässä tapauksessa vuorisaarnaa – tulee voida arvioida arjen ongelmien valossa. Antaako vuorisaarna suoranaisia ratkaisuja? Vai paljastaako vuorisaarna vain sen tai ne lainalaisuudet, joiden omaksuminen on välttämätöntä lopullisen ratkaisun löytämiseksi?

Ajankohtaista postilakkoa voi tarkastella mm. a) teknisen kehityksen, b) yhteisön asettamien tavoitteiden, c) työllistymisen ja d) olemassa olevien rakenteiden kannalta. Kahden ensimmäisen kohdan osalta jopa pyritään nopeutettuun digitekniikan omaksumiseen. Jälkimmäisten kohtien yhteensovittaminen on ongelmallisempaa. Yritykset luovat uusia, kustannustehokkaita kuljetukseen liittyviä palvelumuotoja, jotka kilpailevat toisten liki samoja tehtäviä suorittavien toimijoitten kanssa. Voidakseen valvoa tätäkin toimintaa on ay-liikkeen toimesta laadittu toisistaan poikkeavia työehtosopimuksia. Postilakon perimmäiset syyt löytyvät ay-liikkeen yhtäältä teknisen kehityksen ja yksilönvapauden vastaisista sekä toisaalta pelkästään oman vallan säilyttämisen pyrkimyksistä. Se että itse asiaan liittymättömillä laajemmilla tukilakoilla edes uhkaillaan, kuvaa yhteiskuntarakenteen jälkeenjääneisyyttä siinä mielessä, että jo aikansa elänyttä toimintaa ylläpidetään saattohoidolla. Vuorisaarna, joka puhuu sekä yksilöllisen omantunnon että yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden ensijaisuudesta, muistuttaa korostetusti, ettei mikään valtakunta,… eikä mikään kaupunki tai talo, joka riitautuu itsensä kanssa, pysy pystyssä”. Valtakunnassa – sekä vuorisaarnan että perustuslain mukaanon ensisijaisesti kysymys yhteiskunnallisesta vaihtoehdosta.

Vaikka vuorisaarnan sellaisenaan ei katsottaisikaan ratkaisevan posti- tai muita lakkoja, auttaa se kuitenkin näkemään ne rakenteelliset vääristymät, jotka yhteiskunnallisina ratkaisuina kuuluisivat menneen maailman, ei tämän päivän todellisuuteen. Sen sijaan että Posti, pää-, kunta- ja omistajaohjausministerit sekä ay-liike kukin tahollaan tarjoaa kuka kertakorvausta, ruohonleikkuuta, ruuankuljetusta tai maton alle lakaisemista, tulisi digitalisaation ja viestinnän yleistyessä pohtia pikemminkin esimerkinomaisesti 10 000 digitukihenkilön kouluttamista. Jos ei parempaa keksitä sekin palvelisi valtakunnallisesti ainakin miljoonan suomalaisen (vanhusten, luottotietoja ja pankkitilejä omaamattomien, digipalvelujen käyttöä osaamattomien) päivittäisiä viestinnällisiä tarpeita. Postikin tulisi siinä sivussa jaetuksi. Järjestely edellyttää henkilöstön täydennyskoulutusta. Koska kyse on valtio-omisteisesta työstä vastuu on ensisijaisesti ay-johtoisen hallituksen, ay-liikkeen sekä moraalisesti kertakorvausta ehdottaneen pääministerin siitäkin huolimatta, että jälkimmäisen osalta pääluottamusmies tyrmää tämän ehdotuksen sanoilla: Se lämmittää niin kuin se vanha tavara housussa”. Kiistalle on tunnusomaista elinkeino- ja ammattiryhmien sekä etujärjestöjen yhdessä muodostaman järjestelmän (korporaation) haluttomuus luopua henkilökohtaisesta ahneudesta. On helpompi jo hämäystarkoituksessakin asettaa vastakkain keinotekoiset henkilöt (kuten yhdistykset, puolueet, virastot, ay-liike jne.) taistelemaan keskenään, sillä onhan ne puettu laillisuuden kaapuun. Näennäinen taistelu peittää alleen sen epäoikeudenmukaisuuden ja vääryyden palkkojen epätasaisesta jakautumisesta, jota Platonin mukaan yksittäisen kansalaisen osalta kutsutaan varkaudeksi.

HannuAhti

Kirjoittaja on toiminut setlementtiaktivistina vuodesta 1986 ja perustanut sen yhteydessä useita syrjäytyneitten nuorten koulutusta, kuntoutusta ja työllistämistä palvelevia yksikköjä yhdistyksinä, säätiöinä, osuuskuntina ja sosiaalisena yrityksinä. Kaikkiaan toiminnan piirissä on ollut liki 5 000 nuorta ja nuorta aikuista. Tutustu kirjaan: omatunto2018kirja.wordpress.com

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu