144. Nuorisoväkivalta – syrjäytetyt nuoret – todellisuudesta syrjäytyneet päättäjät

Jo 1990-luvulla törmäsin tikkukirjaimin asiansa ilmaiseviin nuoriin. Sanomattakin lienee selvää, että kyseessä olivat kouluallergikot, ns. syrjäytetyt nuoret. Kohtaan heitä tänään nyt liki viisikymppisinä. Erästä heistä autoin käsin vastattavaksi tarkoitetun kaavakkeen täyttämisessä pyynnöstä syystä, ettei hän paljastuisi tikkukirjoittajaksi eli käsinkirjoitustaidottomaksi. Netissä asia olisi toki hoitunut.

Uutiset kertovat kasvavasta nuorisoväkivallasta, huumeiden käytöstä ja mielenterveysongelmista, koulupudokkuudesta jo yläasteella, nuorten miesten sinkkuudesta, lapsettomuudesta (40 – 44-vuotiaista 87 000, HS 24.10.) ja heidän työttömyydestään, lasten ja nuorten huostaanotoista sekä sijoituksista jne.

Lähivuosien arvio (Maailman talousfoorumin (WEF) tutkimus 21.10.2020) 85 miljoonasta roboteille menetettävästä työpaikasta ei juurikaan rohkaise, vaikka korvaavia työpaikkoja arvioidaan syntyvän 97 miljoonaa koostuen lähinnäjohtamiseen, neuvomiseen, päätöksentekoon, päättelyyn ja kommunikointiin liittyvistä tehtävistä”. Opetus-, työ- ja sisäministeriöitä eivät jostakin syystä tunnu kiinnostavan yhtenä kokonaisuutena ilmaistun luku- ja kirjoitustaidon (lue nuorten yhteiskunnallistumisen) vaaliminen yhteisöä koossa pitävänä liimana. Itselleni ongelmakokonaisuus ilman yhteiskunnallistamisen yritystäkään on ollut tiedossa viimeiset 40 vuotta.

Kykyä a) havaita ongelma ja b) arvioida sen laajuus, c) tehdä niiden pohjalta johtopäätökset ja d) tunnustaa tai kiistää korporatiivisen järjestelmän kelvollisuus tai kelvottomuus e) hahmottaa kokonaisuutta sekä f) ratkaista ongelma voidaan testata vertauksen muodossa evoluutioteorialle (uskonnollisesti luomiskertomukselle) tutuilla käsitteillä. Vertauksen kuvitteellinen havainnoitsija toteaa kimalaisten määrän riippuvan suuresti peltomyyrien määrästä. Nämä hävittävät nimittäin kimalaisten kennoja ja pesiä. Myyrien määrä puolestaan riippuu kissojen määrästä. Havainnoitsija huomaa kimalaispesiä olevan runsaammin kylien ja taajama-alueiden lähistöllä kuin muualla. Tämän hän lukee myyriä hävittävien kissojen ansioksi, joita esiintyy runsaslukuisemmin taajama-alueilla kuin maaseudulla. Loppupäätelmänä havainnoitsija toteaa ensin myyrien ja sitten kissojen välityksellä kimalaisten määrän aiheuttavan tiettyjen kukkakasvien yleistymisen.

Pidämmepä kimalaisista, myyristä ja kissoista tai emme, havaitsemme vertauksessa kukan muotoon kätketyn nuorukaisen koko olemassaolon olevan riippuvainen monista instituutioista koostuvasta yhteisöstä, johon hän syntyy, jossa hän kasvaa, saa kodin turvan ja opiskelee, tekee työtä, perustaa perheen ja täyttää ihmisenä tarkoituksellisen tehtävänsä. Entä toimenpiteemme niissä epäonnistuneille nuorille: tarjoamme – ja nekin riittämättöminä – terapiaa, pidennettyä oppivelvollisuutta, hoitotakuuta, mielenterveyspalveluja (20 %:n saatavuudella, lyhytaikaisina, päättäjille toki piilopaikan tarjoavina), huostaanottoja, sijoituksia, lastenkoteja, adoptiojärjestelmää, kasvatusneuvoloita, sosiaalityöntekijöitä, lastenvahteja, kasvava määrä sekä aikuisille että lapsille tarkoitettuja mielisairaaloita ja hoitolaitoksia sekä loputonta tarvetta kouluttaa psykiatreja ja psykologeja hoitamaan häiriöitä, jotka yhteisö on itse aiheuttanut ja joita em. toimilla voidaan ainoastaan lieventää.

Onko tämä liiallista yksilön ja yhteisön keskinäisen riippuvuuden yksinkertaistamista? Katso maailman suurimman yhteisön, Yhdysvaltojen tilaa. Yksi, osin epäihmisyyttä edustava mies horjuttaa ei ainoastaan omaa vaan maita kautta maapallon. Maan jokainen kansalainen on halutessaan tai vastoin tahtoaan saanut tai joutunut ottamaan kantaa asiassa. Alitajuinen pelko Pohjois-Korean, Kiinan, Venäjän, Valko-Venäjän ja niiden kaltaisten valtioiden vielä julkeammasta yksilöihin kohdistamasta väkivallasta sitoo näiden maiden kansalaiset ja valtion yhä tiukempaan kohtaloyhteyteen.

Maamme syrjäytetyt nuoret syrjäytyvät myös maailmasta. Pohjimmiltaan he kaipaavat vain sitä, minkä valtaapitävät itse totuudesta syrjäytyneinä yrittävät peittää niin keinotekoisilla kuin näennäisilläkin ja vieläpä tietoisesti riittämättömillä puheillaan. Nuoret kuten vanhemmatkin kaipaavat ensisijassa yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta opiskelun, työn ja toimeentulon muodossa sekä toissijaisesti yksilöllistä ensin lapsen ja vanhempien välistä sekä myöhemmin kaikkien ihmisten keskinäistä rakkautta. Varttuneinpien osalta rakkaus tarkoittaa kaikkinaisen epäoikeudenmukaisuuden, väkivallan, henkirikosten ja valtaapitävien oman edun tavoittelun vastustamista rakkaudella – tarvittaessa äärimmillään tavalla – jonka ”me olemme oppineet tuntemaan” siitä, ”että hän antoi henkensä meidän edestämme; meidänkin tulee antaa henkemme veljiemme edestä”.

HannuAhti

Kirjoittaja on toiminut setlementtiaktivistina vuodesta 1986 ja perustanut sen yhteydessä useita syrjäytyneitten nuorten koulutusta, kuntoutusta ja työllistämistä palvelevia yksikköjä yhdistyksinä, säätiöinä, osuuskuntina ja sosiaalisena yrityksinä. Kaikkiaan toiminnan piirissä on ollut liki 5 000 nuorta ja nuorta aikuista. Tutustu kirjaan: omatunto2018kirja.wordpress.com

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu