152. Satu uudesta vuodesta ilman vuorisaarnan Kristusta

Vuodenvaihteessa on aika tarkastella niin mennyttä kuin tulevaakin. Kaiken alku ja kehitys itsekunkin osalta ajoittuu lähes 14 miljardin vuoden päähän. Kuvaannollisesti se hahmottuu kertomuksessa, jonka keskiössä Luoja itse kuudessa päivässä loi uutta. Kerroksittain kuin konsaan sipulin ytimestä käsin Hän aloitti 1. alkuaineista ja luonnonlaeista, 2. veden ja maan, 3. valon ja tähtien, auringon ja kuun sekä edelleen 4. kalojen ja lintujen, 5. maan elävien olentojen ja lopulta ulommaisimman kerroksen 6. ihmisen ja hänen omantuntonsa luomisesta. Kutsumme sitä luomiskertomukseksi.

Toisessa, aikajännettä kuvaavassa kertomuksessa, mies kohtaa kävelyllään itsensä Jumalan. Hämmentyneenä hän muistaa pikkupoikana kuulleensa tuhannen vuoden olevan Jumalalle kuin yhden minuutin. Kysyttyään seikkaa hän saa myöntävän vastauksen. Rohkaistuneena mies jatkaa; Onko sitten miljoona puntaa meille sama kuin sinulle yksi sentti? Saatuaan tähänkin myöntävän vastauksen mies penää voisiko hän saada yhden noista senteistä? Varmasti, vastasi Jumala. Minulla ei ole mukanani nyt yhtään, mutta jos odotat minuutin, niin haen sinulle yhden.

Tarkasteltaessa uudestaan sipulia sen ytimestä, nyt omantunnon saaneesta ihmisestä käsin, havaitaan omantunnon toimivan perheen ja heikompana myös suvun piirissä. Työpaikalla vaikutus vähenee. Ylikansallisessa yrityksessä työskennellessä se häviää kokonaan. Kuvaan astuvat keinotekoiset henkilöt kuten puolueet, ay-liike ja hallitukset, joille on tunnusomaista varallisuuden kasaaminen, luonnon pilaaminen ja voittojen tavoitteleminen. Kuta ylemmäs noustaan sama kerroksellinen sipuli näkyy nyt maapallona, jonka kokonaisvarallisuuden omistavat suurimmalta osin kahdeksan rikkainta henkilöä yhdessä 500 nimeltä mainitun miljardöörin kanssa. Jumalakin loistaa poissaolollaan. Entä mitä omalletunnolle on tapahtunut?

Eräitä vastauksia kysymykseen. Eduskunta myönsi vuonna 2016 koulutusta toteuttavalle yhteisölle koulutusmäärärahan. Helsingin kaupungin maahanmuuttoyksikkö halusi hyödyntää koulutusta. Maahanmuuttoviraston päätöksen mukaan maahanmuuttaja sai ”21.5.2015 lähtien oikeuden tehdä Suomessa ansiotyötä ilman oleskelulupaa”. Koulutuksen osalta TE-toimisto ilmoitti kuitenkin 11.10.2016; ”Henkilö ei taida olla TE-toimiston asiakas?” Ristiriitaan Uudenmaan ELY-keskus vastasi 14.10.2016; ”Henkilölle voidaan… esittämänsä todistuksen nojalla tarjota TE-toimiston harkinnan mukaan… työvoimakoulutusta”. TE-toimisto vastasi 19.10.2016, että ”asiasta on keskusteltu Ely:ssä ja todettu, että tämä ei ole mahdollista”. Määräraha (alle 300 000 euroa) käytettiin lopuksi pienemmän ryhmän kouluttamiseen.

Voimassaolevan rikoslain mukaan nuorten naisten ja tyttöjen sukuelinten silpominen on rangaistavaa. Huomion arvoista on – huolimatta naisvoittoisesta hallituksesta, joista useat jopa äitejä – että ongelman ratkaisemiseksi asetetaan työryhmä sen sijaan, että rohkeasti velvoitettaisiin tuomarikuntaa tulkitsemaan ja noudattamaan lakia kansan oikeustajua ja itse kunkin omaatuntoa vastaavalla tavalla.

Joulumarkkinoille ehtinyt kirja Nimeni on Itohan kertoo 15-vuotiaan nigerialaisen tytön saapumisesta Italiaan ja kohtalosta toimia prostituoituna. Sittemmin Suomeen turvapaikanhakijaksi ajautuneena ja täällä lapsen synnyttäneenä hänet yritettiin palauttaa Italiaan. Italialaisille tunnistamaton alle viisivuotias lapsi antoi aiheen kieltäytyä palautuksesta. Itohan olettaa kuitenkin pian saavansa anomansa neljän vuoden oleskeluluvan maassamme. Viisivuotiaan lapsen kohtalo muistuttaa liki 10 000 aikanaan maahan tulleen ja edelleen täällä olevan ”pakolaisen” kohtaloa. Oltakoon pakolaispolitiikasta mitä mieltä hyvänsä niin lasten ja aikuisten pelkkä vuosien makuuttaminen maassamme ei anna kuvaa oikeusvaltiosta – keinotekoisesta henkilöstä, jonka taakse kätkeytyä – vaan kuvan päättäjien tosiasiallisesta ryhdittömyydestä. Eikö lapsi tarvitse koulutusta siinä missä työikäinen ammatin ja työn. Vuosien jälkeen heitä ei enää voida palauttaa.

Entä sinä ja minä? Toisessa maailmansodassa sanotaan kuolleen noin 35 miljoonaa siviiliä. Tällä vuosituhannella sanotaan joka neljäs sekunti lapsen kuolevan nälkään. Minuutissa kuolee 15. Vuoden 525 600 minuuttia kerrottuna viidellä sodan vuodella tekee 2,62 miljoonaa minuuttia. Kertomalla se puolestaan 15 kuolemalla saadaan rauhan aikana pelkästään nälkään kuolleiden lasten määräksi n. 39 miljoonaa.

Entä minä? Kuvaannollisesti ja hieman matematiikkaa venytellen saadaan vuosittain n. 39 miljoonan nälkään kuolevan lapsen ja 1,75 miljardin itsensä ja perheensä elättävän suhteeksi 0,02. Kuulun itse tuohon 1,75 miljardin joukkoon, jonka jokainen yksilö laskennallisesti tappaa joka vuosi 0,02 lasta. 100-vuotiaana ehtinen tappaa kaksi lasta. Tasa-arvoon ja oikeudenmukaisuuteen suhteuttamalla suomalaisen kuukauden keskiansio (3 470 euroa) köyhimpiin (1,25 dollaria eli 1,10 euroa kuukauden keskiansioksi 33,75 euroon) verrattuna on satakertainen. Eli vähemmän leikkisästi sanoen ehdin 100 vuotiaana tappaa 200 lasta pelkästään nälkään.

Omantunnon venyttämisestä huolimatta kukaan ei ole kutsunut minua murhaajaksi. En ole muita kurjempi. Poliisi- ja oikeuslaitos ovat jättäneet minut myös rauhaan. Ehkä ne ovat luokitelleet minut murhaajaksi, mutta eivät palkkamurhaajaksi, niiksi, jotka asemansa ja palkkansa perusteella ohjaavat rahavirtojamme. Ainoa tapani selvitä jatkossakin on kätkeytyminen keinotekoisten henkilöiden (hallitusten, puolueiden, työmarkkinajärjestöjen yms.) taakse. Turvallista on äänestää jatkossakin entiseen tapaan. Omaltatunnoltani kivettyneenä ja vuorisaarnan Kristukselle selkäni kääntäneenä olen kiitollinen vallitsevalle järjestelmälle. Tunnenko sisimmässäni syyllisyyttä ja häpeää? Miksi, sillä tämä kaikkihan on vain satua.