156. Onko hallituksesta ja EU:sta neuvottelijaksi?

Aamukahvia juodessani kuuntelen radiouutisten julkistamaa rankinlistaa presidentinvaalien kuvitelluista ehdokkaista. Tunnistan jokaisen nimeltään politiikassa enemmän tai vähemmän ryvettyneeksi. Suljen radion. Illalla tv-uutisten jälkeen avautuu ohjelma otsakkeella A-Talk: Puheenjohtajatentti (28.1. 2021). Hämmennyn nähtävästi juontajan tavoin puheenvuorojen tasosta. Liirum laarum-kaltaisten vastausten johdosta juontaja joutuu jatkuvasti katkaisemaan hölynpölyn. Samalla paljastuu useimpien puheenjohtajien jättäneen tutustumatta, unohtaneen tai tietoisesti vaikenevan tapahtumista, joissa EU:n avustus- ja rokotepäätösten kaltaisia yhteiskunnallisia päätöksiä tehdään katastrofien varjolla kansalaisia kuulematta ja sopimuksia kunnioittamatta.

Seuraavana päivänä selaillessani iltapäivälehtien lööppejä luen arvioita ”kiemurtelevista poliitikoista”. Mitä käsiteltävät aiheet ovat? Ne osoittautuvat sarjaksi epäonnistumisia, jotka ilmenevät paikasta riippuen a) asuntojen hintojen rajuna nousuna tai vielä jyrkempänä laskuna, b) valtion velkaantumisen kasvuna ja syntyvyyden (lue tulevan työvoiman) vähenemisenä, c) työttömyyden, pätkätyöllisyyden lisääntymisenä (357 400 työtöntä, lisäys ed. vuoteen 99 700. HS 28.1.2021) ja nuorten koulutustason ja työllistymisen heikentymisenä, d) uusista yksiöistä yli puolen joutumisena sijoituskäyttöön, e) toimintojen ulkoistamisena niin vanhustenhoidon kuin sähkönsiirronkin osalta, f) varallisuuden kasvavana pakenemisena (ulkomaalaisten osuus kiinteistösijoitusvolyymista Suomessa 61, Ruotsissa 22, Tanskassa 47 ja Norjassa 16 %) ja verotulojen vastaavana kutistumisena jne.

Ei voi välttyä kahdelta huomiolta. Yksikään mainituista yhteiskuntaa kalvavista epäkohdista ei ole noussut tyhjästä yhtä vähän kuin se olisi syntynyt muutamassa kuukaudessa. Ne ovat tulosta vuosikymmenten tasaisesta, tulevaisuutta ennakoimattomasta kehityksestä. Kun ajattelee kansalaisen vaikuttamismahdollisuutta teknologian kehityksen, asiantuntijoiden ja armoitettujen toimittajien käytössä olevien, miljoonia seuraajia tavoittavien välineiden, kuten lehtien, julkaisujen, televison ja dokumenttien valossa, huomaa, että ne palvelevat vain valtaapitäviä. Niiden avulla kansalainen ei juurikaan voi vaikuttaa todellisuuteen. Katastrofien (kuten sodan tai koronapandemian) yhteydessä propagandana eli vääristelynä niille on käyttöä.

Ongelma ei ole tiedon määrässä eikä sen kulussa. Digitalisuuteen vedotaan työllisyyden ratkaisijana, vaikka a) noin miljoonaa vanhemman ikäluokan kansalaista se ei palvele, lisäksi b) noin 400 000 suomalaista kärsii laskemiskyvyn häiriöstä (dyskalkuliasta), c) noin 15 %:lla (6 750 ikäluokassa) on vaikeuksia numerotajussa, avaaruudellisessa hahmottamisessa ja d) alan nopea kehitys pudottaa osan entisistäkin osaajista. Digipalvelut oppivelvollisuutta pidentämälläkään eivät lisää työllisyyttä ja työpaikkoja vaan pikemminkin vähentävät niitä.

Huolimatta siitä, että aikamme ongelmat (kaikilla af alueilla) nähdään aikaisempien ja nyt valtaapitävien päättäjien virheellisten ratkaisujen aiheuttamiksi ei niiden tiedostaminen vaikuta arkeen. Sama ymmärtämättömyydestä johtuva epäonnistumisen ketju jatkuu niin EU:n kuin sen jäsenvaltiodenkin hallitusten tasolla. Näyttönä osaamattomuudesta komissaari S. Kyriakídou vaati todistettavuuden nimissä AstraZeneca-pörssiyhtiötä julkistamaan rokotteista tehty sopimus ikään kuin osapuolista toisella eli EU:lla ei olisi omaa kappalettaan. Sopimuksen julkistuttua saksalaisten (Der Spiegel) äänenpainot Von der Leyenin asemasta ovat koventuneet.

Kaikesta huolimatta uskon median voimaan, en niinkään rakenteiden vaan oman luonteemme muuntumisena. Seuraan nimittäin muistokirjoituksia. Valtaosaltaan ne kertovat naisista ja miehistä, jotka kadehdittavalla tavalla ovat työllään työstäneet persoonallisuuttaan eivät ainoastaan omalta vaan koko ihmisyyden osalta. He eivät, joitakin poikkeuksia lukuunottamatta, ole heittäytyneet nykypäättäjien tavoin korporatiiviseen, puolueisiin linnoittautuneiden ja samalla omaa etuaan etsivien joukkoon. Muistokirjoitukset liittyvät toki edesmenneisiin henkilöihin. Ne muistuttavat kuitenkin, että ”ymmärtäväisen” naisen tai miehen yksilötasolla eletty elämä mahdollistaa ”tyhmän” naisen ja miehen vastakohtana rakentaa vuorisaarnan vertauskuvallisen ”talon” sijasta koko kansan ja jatkossa kansakuntien kokonaisuuden (lue Jumalan valtakun nan eli oikeudenmukaisuuden) sellaiselle pohjalle, kalliolle, joka ei sorru oman edun tavoittelijoiden ja puoluepoliittisten, ymmärtämättömien juonittelijoiden vehkeilyihin.

Tulevaisuus on kuitenkin muistokirjoitusta arvokkaampi.

HannuAhti
Sitoutumaton Helsinki

Kirjoittaja on toiminut setlementtiaktivistina vuodesta 1986 ja perustanut sen yhteydessä useita syrjäytyneitten nuorten koulutusta, kuntoutusta ja työllistämistä palvelevia yksikköjä yhdistyksinä, säätiöinä, osuuskuntina ja sosiaalisena yrityksinä. Kaikkiaan toiminnan piirissä on ollut liki 5 000 nuorta ja nuorta aikuista. Tutustu kirjaan: omatunto2018kirja.wordpress.com

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu