157. Nuorten henkirikokset – Heräämiseni

Vuonna 1894 Arvid Järnefelt julkisti teoksensa Heräämiseni. Toukokuussa 1980 Suomen Kuvalehti julkaisi tri Alec Dicksonin haastattelun otsakkeella; ”Ellei nuori ole osa ratkaisua, hänestä tulee osa ongelmaa”. Vuonna 1991 aloitettiin peruskoulun koulukokeilu. Vuonna 2020 epäillään 39 nuorta henkirikoksesta. Siinä missä yhtäältä Järnefelt kertoo poikavuosistaan sekä ajatuksistaan yhteiskunnallisesta tasa-arvosta (tolstoilaisuutena) siinä voidaan toisaalta verrata keskenään Dicksonia, koulukokeilua ja nuorten nykytilannetta. Kuin tilauksesta pääkirjoitus (HS 8.2.2021) kertoo vielä nuorten ammatillisten opintojen pitkään jatkuneesta keskeytymisestä pääkaupunkiseudulla (v. 2020 Helsingissä 12,7 % eli 1 142 nuorta). Mistä on kysymys?

Pitkä ja vähemmän yhteismitallinen aikajänne sanot edellisestä. Entä lähestyvät kuntavaalit? Niissä ylläpidetään harhaa tulisiko puhua vain kuntien asukkaita koskevista paikallisista vai valtakunnallisista asioista. Yhtä hämmentävä on viite komissaari Jutta Urpilaisen keskeisestä osuudesta epäonnisessa koronarokotehankinnassa. Vai olisiko kysymys sittenkin vain Ursula von der Leyenin yrityksestä löytää pönkää horjuvalle jakkaralleen? Koronapandemiasta johtuvien rajoitusten sanotaan vähentäneen korkeakoulutettujen hakeutumista työhön maaseutukuntiin. Mieltää miten hyvänsä esitettyjen asioiden yhteenkuuluvuuden, on selvää, että kokonaisuus koostuu aina osista.

Dickson havaitsi, ettei mitään omistamaton nuori kunnioita myöskään toisen omaa. Sama pätee elämään. Jollei omalla elämällä ole arvoa, tarpeellisuuden tunnetta – ei arvoa ole toisenkaan elämällä. Tätä kirjoittaessani kuulen taustalla Roman Schatzin ohjelmaa tekoälystä, aiheesta, mikä toki koskee joskaan ei kiinnosta jokaista.

Herääminen tarkoittaa todellisuuden havaitsemista. Sekin voidaan ymmärtää vähintään kahdella tavalla. Aikoinaan yhdet tunnistivat sen ja sen seuraukset sanoista; Deutschland erwache! Toiset heräävät näkemään jokaisen yksilön elämässä arvon, jonka kasvatukseen, koulutukseen ja työllistämiseen yhteisön on löydettävä välineet. Niiden puuttuminen saattaa tämän kokemaan itsensä tarpeettomaksi omassa yhteisössään ja olevansa valmis tuhoamaan niin oman kuin toisenkin elämän. Jos korkeakoulutetut pitävät työttömyyttään parempana vaihtoehtona kuin työllistymistä maaseutukunnissa (HA 8.2.2021) on vähintään yhtä ymmärrettävää, etteivät heikon sosiaalisen taustan omaavat, usein köyhyyteen tuomitut nuoret löydä paikkaansa.

1980-luvun rikollisille nuorille luotiin ammattikoulumalli ”älä varasta, aja omallasi! Opiskelit juuri sitä, autoalaa, mistä pidit. Opiskelijoiden välttämätön ruokailu järjestettiin sopimuksin suurempien naapuriyritysten ruokaloissa. Nuorten ruokailijoiden huono käytös sikamaisine puheineen johti yhtäältä toistuviin porttikieltoihin, mutta toisaalta oivallukseen oman ruokatalouden opintolinjan välttämättömyydestä. Vakuutusyhtiöiden ilmaisema huoli hinnakkaiden peltiosien maahantuonnista ja pelko vakuutusmaksujen noususta johti autopeltiseppäkoulutuksen aloittamiseen. Siinä missä taas laitteet raskaskalustokoulutukseen ja rahkeet sen opettamiseen eivät riittäneet, siinä koulutus siirrettiin yrityksiin. Yhden kielteisyys oli toisen voimavara.

Huolimatta runsaan 5 000 nuoren ja nuoren aikuisen koulutuksesta lasten ja kouluikäisten nuorten asema ei kohentunut. Oli ja on selvää, että huolimatta kaikista pyrkimyksistä aina tulee olemaan sosio- ja psykopaatteja, vammautuneita, mielisairaita ja rikollisia. Ongelmaäitien koulutuksessa törmättiin usein heidän alle kouluikäisiin lapsiinsa. Heidänhän tulisi usein äitiensä sijasta olla toiminnan kohteina. Tuloksellinen toiminta nuorten auttamiseksi edellyttää aina ensisijaisesti avun antamista jo lapsuudessa. Herääminen tässä mielessä tarkoittaa korkeakoulutettujen huomioimisen ja oppivelvollisuusiän pidentämisen rinnalla koko koulutusjärjestelmän uudistamista, niin ettei vuosikymmenestä toiseen 80 %:a koulutettavista käytä 100 %:sti koko opetusalan budjettia jättäen 20 %:a nuorista käytännössä vaille opetusta. Tämä oli liikaa vaadittu 1980-luvulla. Onko se sitä tänäänkin?

Mitä herääminen tarkoittaa? Siihen vastaaminen kaipaa hyvän ja pahan, paikallisen ja valtakunnallisen, vastuun ja oman edun, pyhimyksen ja rikollisen, varakkaan ja köyhän, oikeus- ja roistovaltion, todellisen ja näennäisen keskinäistä vertailua. Vertausta käyttäen oikeudenkäynnin kalleuden todetaan johtuvan rakenteista. Köyhällä ei ole varaa käydä eli saada oikeutta. Asiaan on turhaan haettu ratkaisua. Valtaosa kuluistahan koostuu asianajajien palkkioista. Vertauskuvallisen tarkastelukulman tarjoaa rikollisiksi mainittujen moottoripyöräjengien hankkimien lainvoimaisten tuomioiden harjoittama perintä. Leikkimielisesti voisi ajatella asianajajien ostavan halvalla riitajuttuja. Käyttämällä aikaansa omien työtä vaativien juttujensa ajamiseen jäisivät kulut pieniksi. Kukapa itselleen palkkaa vaatisi. Oikeudenkäyntikulut vähenisivät. Täytäntöönpanon voisi toteuttaa kuka milläkin tavalla.

Herääminen tarkoittaa niin yksilön kuin yhteiskunnankin elämän perusrakenteisiin paneutumista. Saatamme havaita, että syyllisenä pitämämme vähäosainen, arvottomuuten tuomittu onkin uhri ja yhteisö, jonka perusteita me kansalaisina emme edes kyseenalaista, onkin syyllinen. Pyhäksi osoittautuukin vain se, mikä johtaa oikeudenmukaisuuteen, ei se, mikä näyttää lailliselta. Sen havaitseminen edellyttää heräämistä.

HannuAhti
Sitoutumaton Helsinki

Kirjoittaja on toiminut setlementtiaktivistina vuodesta 1986 ja perustanut sen yhteydessä useita syrjäytyneitten nuorten koulutusta, kuntoutusta ja työllistämistä palvelevia yksikköjä yhdistyksinä, säätiöinä, osuuskuntina ja sosiaalisena yrityksinä. Kaikkiaan toiminnan piirissä on ollut liki 5 000 nuorta ja nuorta aikuista. Tutustu kirjaan: omatunto2018kirja.wordpress.com

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu