165. Rakenteet murroksessako? Entä moraali?

Maan hallituksen keskittyessä koronapandemiaan yhteiskunnan muilla alueilla tapahtuu jotain, jota M. Friedman kuvasi jo vuonna 1982: ”Vain kriisi, joka on todellinen tai kuviteltu, johtaa todellisiin muutoksiin”. Perheinstituutin jälkeen merkittävin yhteiskunnan tukipilari, työ, on murroksessa. Stefan Zweig kuvasi kirjassaan Eilispäivän maailma (1945) jotain vastaavaa. Liki 1000-vuotisen Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan perillisenä ikuiselta tuntuneen Itävalta-Unkarin ja sille rakentuneen yhteiskuntavakauden luhistuminen vuonna 1914 muistutti vastaavasta yhteiskunnallisesta murroksesta. Sen jälkeiset valinnat – valitettavasti väärät – johtivat maailmanhistorian suurimpaan katastrofiin, sittemmin ns. kylmään sotaan ja nyttemmin maailman jyrkkään jakaantumiseen kaikkine lieveilmiöineen.

Ymmärtääkseen yhteiskunnallisen murroksen syitä sitä on tarkastelva kehityksen näkökulmasta. Sille on kaksi eri nimistä mutta samaa tarkoittavaa lähestymiskulmaa, evolutiivinen tai luomiskertomuksen mukainen. Jokaiselle opiskeluikäisellekin on selvää, että maailmankaikkeus, tähdet tähtisumuineen, kasvit eläimineen ja myös ihmiset koostuvat samoista alkuaineista. Kalsium kehossamme on samaa kuin tähdissä. E. Canderal kiteyttää saman verratessaan ”kiveä sitä muotoilevaan kuvanveistäjään, joka on samaa ainetta kuin kivi, mutta hän on ikään kuin kiven tajunta, taiteilijaksi muuttunut kivi, sielun saanut aine”.

Jos Canderalin hämmentävä ajatus käännetään selkosuomelle huomaamme korostetusti olevamme tekemisessä aineettoman todellisuuden, tajunnan, sielun, omantunnon ja moraalin kanssa. Noudattamalla sokeasti luonnon lainalaisuuksia sekä kasvi- että eläinkunta ylläpitävät luonnon tasapainoa. Ihminen sen sijaan, ainoana tietoisuuden, omantunnon ja täydellisen valinnanvapauden edustajana, suhtautuu ympäristöönsä, luontoon ja työhön liittyviin arvoihin omilla ehdoillaan kuten ahneudella (konttialus Ever Given), epäoikeudenmukaisuudella (varallisuuden jakautuminen) ja riistolla. Sielun saanut kivi eli kuvanveistäjä yksilönä (lue minä ja sinä poliittisina päättäjinä, äänestäjinä) on ainoa, joka kollektiivisen ihmiskunnan jäsenenä ei kunnioita luonnonlakeihin rinnastettavia henkisiä, moraalisia lakeja.

Salaliittoteorioihin vedoten voidaan aina väittää, ettei ilmastonmuutoksella tai pandemioilla ole syy- ja seuraussuhdetta ihmisten toimenpiteisiin. Yksittäinen äänestäjäkään ei usein näe yhteyttä äänestämänsä edustajan tai hallituksen jäsenen päätöksiin, joita he tekevät tai jättävät tekemättä puolestamme. Me olemme samalla syy ja sen seuraus.

On sanallinen lähestymiskulmamme kumpi hyvänsä se tarkoittaa kehitystä. Miten suhtaudumme kriisien luomiin paineisiin? Uudistummeko vai taannummeko ja jos niin kenen ehdoilla? Vai piiloudummeko? Aika on tullut rajallisemmaksi, vaikkemme sitä alati ympäröivän painovoiman tavoin edes huomaa. Vasta kriisin toteutuessa – kuten pienoiskoossa Suezin kanavalla – aika aineellistuu tuhansiksi merimaileiksi, polttoainekuluiksi, toimitusaikatauluiksi, vakuutuksiksi, korvauksiksi jne. Kriisit pakottavat kysymään kenelle luovutamme vallan päättää vai pidämmekö sen itsellämme?

Emme ymmärrä miksi negatiivisia koronatestejä ei vaadita rajoilla, vaikka perustuslakiasiantuntijat pitävät sitä laillisena. Samoin tuhannet nuoret (yksin Helsingissä 9,4 % eli kaikkiaan 1 142), jotka viimeisen vuoden aikana ovat keskeyttäneet opintonsa, ovat jääneet vaille vaihtoehtoista koulutusta. It-alan korkealuokkaisen koulutuksen sijasta puhutaan kaukoidästä rekrytoitavista osaajista. Päättäjien omanedun tavoittelu ja vastuuttomuus ilmenivät ehkä irvokkaimmin kansalaisten liikkumisrajoituksesta puhuttaessa. Siinä osa hallituspuolueista (vihreät, RKP ja vasemmistoliitto) löysi mahdollisuuden irtopisteiden kalasteluun omaksumalla jo virankin puolesta vain oppositiolle kuuluvan oikeuden arvostella hallituksen ehdotusta, jota sittemmin yksimielisesti kuitenkin kannattivat. Huvittavaksi päättäjien arvottoman näytelmän teki julkisella rahoituksella ylläpidettävä Yleisradio. Vuodesta 2013 alkaen henkilökohtaista ”yleisradioveroa suorittavat Suomessa yleisesti verovelvolliset henkilöt, jotka ovat viimeistään verovuoden aikana täyttäneet 18 vuotta”, omistavat he radio- tai vastaavan laitteen tai eivät. Uutisointi tietoiskuineen sai puolueiden narrinpelin tuntumaan liki vakavasti otettavalta ”parlamentarismilta”.

Kriisit yhteiskunnassa ja yksilön kehityksessä ovat kasvunpaikkoja. Asioiden ennallaan pitäminen hinnalla millä hyvänsä – varsinkin ajassamme – on taantumista. Vain yksilöinä voimme vaikuttaa siihen olemmeko itse tai kollektiivisena kansana vakavasti otettavia.

+3
HannuAhti
Sitoutumaton Helsinki

Kirjoittaja on toiminut setlementtiaktivistina vuodesta 1986 ja perustanut sen yhteydessä useita syrjäytyneitten nuorten koulutusta, kuntoutusta ja työllistämistä palvelevia yksikköjä yhdistyksinä, säätiöinä, osuuskuntina ja sosiaalisena yrityksinä. Kaikkiaan toiminnan piirissä on ollut liki 5 000 nuorta ja nuorta aikuista.
Tutustu kirjaan: omatunto2018kirja.wordpress.com

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu