190. Joulu ja sen luoma harha

Viikko sitten juhlittiin Joulua, joka muistetaan kahdesta tapahtumasta Ensinnäkin siitä, kun kaikki maailma oli verolle pantava”. Toiseksi Joulu muistetaan tapahtumana, jolloin verotuksen kohteena olevat vanhemmat saivat lapsen. Verottajana toimi yhteisö, valtio. Juhlan keskipiste oli kuitenkin lapsi, ”johon minä olen mieltynyt”. Tapahtuman eräänä ulkoisena piirteenä kuvataan paikalle saapuneita vieraita, jotka ”antoivat hänelle lahjoja”. Tätä ihmiskunnan suurta tapahtumaa muistetaan näyttävimmin juuri lahjoja antamalla.

Vähemmälle huomiolle on jäänyt ellei kokonaan unohtunut sama, sittemmin lapsesta aikuiseksi varttunut mies, josta sanotaan; ”kuulkaa häntä”? Mitä meidän tulisi kuulla? Se, mitä hän sanoo ja mikä meidän tulisi kuunnella ilmenee kiteytetysti hänen ainoasta yhtenäisestä puheestaan, vuorisaarnasta. Esimerkinomaisesti siinä korostuu ainakin neljä seikkaa. Ensinnäkin hänen kehotuksensa etsiä ensin Jumalan valtakuntaa eli uutta yhteiskuntajärjestelmää. Toiseksi, että tuo valtakunta ei suinkaan ole syömistä eikä juomista vaan ensisijaisesti oikeudenmukaisuutta. Kolmanneksi hänen julistamansa valtakunta tulee ymmärrettäväksi vain ja ainoastaan kun se nähdään Jumalan tahdon toteutumisena maan päällä, jossa jokainen siihen osallistuva voi kokea olevansa eräällä tavalla hänen työtoverinsa. Neljänneksi kaikki se mitä syömme, juomme ja päällemme puemme eli kaikki sosiaalinen hyvä on mainitun oikeudenmukaisuuden vastikkeeton oheistuote, joka annetaan ja jota ei saavuteta taistelemalla.

Hylkäämällä tai unohtamalla vuorisaarna olemme tosiasiallisesti keskellä taistelua elämälle välttämättömien tarpeiden kuten leivän, ravinnon, vaatetuksen, energian jne. saamiseksi. Tuo taistelu käydään aina riiston, työttömyyden, väkivallan, pelon, eriarvoisuuden ilmapiirissä. Arvioitaessa tuosta taistelusta johtuvia kärsimyksiä ja niiden aiheuttamia syitä saamme vastauksen siihen, miksi kehotus ”kuulkaa häntä” olisi sittenkin pitänyt ottaa vakavasti.

Suhdetta mieheen, jota meidän olisi tullut kuulla ja kuulemattomuuden seurauksia voidaan lähestyä kahdella esimerkillä. Ensinnäkin valintamme on synnyttänyt 125 000 suuruisen peliriippuvaisten armeijan. Sen sosiaalinen haitta varjostaa nelinkertaista omaisten joukkoa. Jos pelitoiminnasta saatavilla varoilla – Tolstoin rinnastaessa vastaavan tulonhankinnan ilotalotoimintaan – ylläpidetään vaikka kuinkakin siunauksellisia laitoksia, vanhainkoteja tms., niin niistä saatava hyöty ei riitä korvaamaan peliriippuvaisen kurjuutta tai ilotalossa työskentelevän naisen häpeää. Riiston ja irstauden varaan rakentuva yhteisömme ei suinkaan johdu peliriippuvuuteen koukuttuneista tai prostituutioon langenneista, vaan niistä, jotka rakentavat yhteisöä heidän heikkouksilleen. Pelitoiminnasta yhdistyksille jaettavien avustusten siirto suoraan budjettivaroista tapahtuvaksi kertoo vain vaivoin kätketystä yhteisestä häpeästä.

Toinen esimerkki välinpitämättömyydestämme koskee sotaa ja sen uhkaa. Ukrainan kriisi ja maamme hävittäjähankinta muodostakoon taustan. Kasvatamme armeijoita ikään kuin taistelu hyvyydestä ja pahuudesta olisi niillä ratkaistavissa. On olemassa ero armeijan ja poliisin välillä. Edellistä käytetään usein sekä oman (Kiina, Venäjä, Valko-Venäjä ym.) että toisen maan kansalaisia kohtaan. Jälkimmäinen suuntaa toimintansa vain rikollisiin. Pahuus ei tässäkään ilmene yksittäisissä ihmisissä vaan yhteisöissä, valtioissa. Sen vuoksi koko ns. vapaan maailman kattavan poliisin on voimavaroiltaan oltava, ollakseen uskottava, vähintään pahuutta edustavien valtioiden tasolla.

Heikkouksistaan huolimatta hyvyys on maailmaa koossapitävä voima. Sen vastakohdan, pahuuden kanssa on vain kieltäydyttävä yhteistyöstä. Näin hyvyyteen sitoutuvien valtioiden, eli niiden, jotka ottavat ohjenuorakseen sen ”mitä tahdotte ihmisten teille tekevän, tehkää myös te heille”, tulee jakaa keskenään kaikki talouteen, teknologiaan ja muuhunkin tietotaitoon liittyvät osaamisen alueet vastikkeettomasti toistensa käyttöön. Kilpailu kokonaisten mantereiden, kuten Afrikan sitouttamisesta hyvyyteen, edellyttää siihen pyrkivien valtioiden (demokraattisten valtioiden) keskinäistä avoimuutta.

On hämmentävää, että kristityistä suurimmaksi kutsuttu Gandhi, vaikka olikin hindu, ylisti miestä, josta Raamattu sanoo; ”kuulkaa häntä”. Toisaalta kysyttäessä, kuinka suuren sotajoukon kysyjä tarvitsee voittaakseen sodan Kungfutse (551-479eKr) vastasi kysyjälle: ”Hävitä koko sotajoukkosi ja käytä se, minkä nyt tuhlaat sotajoukkoosi, kansasi valmistamiseen ja maanviljelyksen kohentamiseen, niin tuo etäinen kansa itse karkottaa kuninkaansa ja sodatta alistuu valtaasi”.

Painottamalla yhtä, Joulun lasta, toisen eli tässä tapauksessa vuorisaarnan aikuisen kustannuksella, menetämme molemmat ja perimme epävarmuuden ja pelon, jossa nyt elämme.

+2
HannuAhti
Sitoutumaton Helsinki

Kirjoittaja on toiminut setlementtiaktivistina vuodesta 1986 ja perustanut sen yhteydessä useita syrjäytyneitten nuorten koulutusta, kuntoutusta ja työllistämistä palvelevia yksikköjä yhdistyksinä, säätiöinä, osuuskuntina ja sosiaalisena yrityksinä. Kaikkiaan toiminnan piirissä on ollut liki 5 000 nuorta ja nuorta aikuista.
Tutustu kirjaan: omatunto2018kirja.wordpress.com

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu