218. Omatunto ja politiikka.

Totuus on lyhyesti sanottu, vain valhe tarvitsee pitkät lavertelut”. Tästä Lutherin aikoinaan lausumasta viisaudesta on kulunut aikaa. Eduskunnassa valheelle kehitettiin kiertoilmaus, muunneltu totuus. Sitäkin tehokkaampaa olisi vaieta totuus kuoliaaksi Ludwig Wittgenstein´in sanoin;Wovon man nicht sprechen kann, darüber muss man schweigen (Mistä ei voi puhua siitä on vaiettava).

Risto E. J. Penttilää haastateltiin (IL 27.10.2022 Sensuroimaton Päivärinta) uuden kirjansa (Pitkä tie Natoon) johdosta. Kirjan sanoma tiivistettynä kuului; ”Suomi epäonnistui Nato-option kanssa: Olemme edelleen ulkopuolella”. Päivärinnan kysymys palautteesta, kun ”kukaan ei ole kommentoinut tätä mitenkään, oletko itse hämmästynyt?” sai Penttilältä hienovaraisen vastauksen, ”no hieman”. Vastaus kertoo paljon varsinkin kun jatkossa Penttilä toteaa koko ”politiikan ennen sitä epäonnistuneen”. Venäjän hyökättyä Ukrainaan Suomelle tuli hätä. Presidentin vierailu maaliskuussa USA:ssa Nato-option lunastamiseksi sai kollega Joe Biden´ilta vastauksen; ”Ei juuri nyt”. Loppu onkin tuttua selittelyä, poliittista kryptologiaa. Vain kysymys, kun ”kukaan ei ole kommentoinut tätä mitenkään, oletko itse hämmästynyt?” jäi mietityttämään kirjoittajaa.

Myös maaliskuussa ilmestynyt, monia lukijoita hämmentänyt Alpo Rusin kirja Kremlin kortti, on järkyttävine paljastuksineen niin ikään vaiettu kuoliaaksi. Ainoa silmiini sattunut kommentti nimeää Rusin kaunaiseksi (HS 8.5.2022) hänen kuvatessaan KGB:n toimintaa Suomessa vuosina 1982-1991 ja vielä NL:n kaaduttuakin 1991. Ei ihme, että niin Penttilän kuin Rusinkin kirjan sanoma vaietaan, koska liki kaikki niissä mainitut poliitikot silloisina ”hyödyllisinä idiootteina”, ”vaikuttaja agentteina”, ”operatiivisina resursseina”, ”luottamuksellisina kontakteina”, ”kehittyneinä sosiaalidemokraatteina” tai ”kehittelyn kohteina” olivat ja ovat edelleen suomalaisen yhteiskunnan keskiössä. On vaikenemisen ja käsien pesun aika. Vielä niinkin myöhään kuin suurlähettiläskokouksessa 23. elokuuta 2022 presidentti kertoi puhuneensa eurooppalaisemmasta Natosta jo ”vuonna 2005”, vaikka puheet käsittelivät vain omaa eurooppalaista turvallisuusjärjestelmää. Ehdotus kuitattiin EU- ja samalla Nato-jäsenten hämmentyneellä huomautuksella ”miksi, meillähän on jo Nato”.  

Niinkin erilaiset tutkijat ja historioitsijat kuten Penttilä ja Rusi pyrkivät totuuteen. On ymmärrettävää heidän hämmennyksensä, kun niinkin tärkeässä asiassa kuin kansan, vaikkapa pienenkin, olemassaolo on sellaisten päättäjien varassa, jotka vaikenemalla pelaavat kansakunnan vapaudella vain säilyttääkseen valtansa, oman elantonsa. Mihin tarvitaan totuutta jos muunneltu totuus tai vaikeneminen riittävät? Mihin tarvitaan omaatuntoa kun ajatuksen- ja vakaumuksenvapaus (pienissäkin asioissa kuten alkoholi- ja translain sekä abortin yhteydessä) riittävät? Mihin tarvitaan parlamentteja ja niiden edustajia kun kansallinen ja yhteiseurooppalainen turvallisuus laiminlyödään ja vasta hädän tullen kiirehditään Naton eli Yhdysvaltojen hameenhelmoihin? Ennakoiko huomiota herättämätön eurooppalaisten satamien myynti kiinalaisille jo uutta, Yhdysvalloista riippumatonta todellisuutta?

Filosofi Guenther Anders kirjoittaa eräässä yhteydessä; ”Vaikenemisesi kaikuu korvissani paljon kovempana kuin sinun äänesi olisi kuulunut”. Totuudesta vaikeneminen tarkoittaa samaa kuin omantunnon äänen kieltäminen? Parhaimmillaan tai pahimmillaan se määrää niin yksilön, kansan, maanosan kuin ihmiskunnankin kohtalon. Syy- ja seuraussuhteet ovat aina samat. Esimerkistä käyköön tapaus, jossa neljän pojan raiskaama, yhden valokuvaama ja netissä julkaisema video ”seksiä jakavasta” tytöstä johti 17-vuotiaan tytön koulukiusaamiseen, koulun vaihtamiseen ja lopuksi sosiaaliseen eristäytymiseen. Ennen itsemurhaa tyttö jätti viestin siteeraamalla Martin Luther Kingiä. ”Loppujen lopuksi emme muista vihollistemme sanoja, vaan ystäviemme hiljaisuuden” (ks. Rehtaeh Parsons-Glen Canning).

Suhtautuminen Ukrainaan määrittelee suhteemme omaantuntoon ja totuuteen, suhteemme poliittisiin päättäjiimme ja omaan äänestyskäyttäytymiseemme sekä – jollei omaan – niin ainakin lastemme elämään. Kieltämällä omantunnon menetämme totuuden. Menettämällä totuuden ajaudumme tilanteeseen, josta niin Penttilä kuin Rusikin meitä muistuttavat.

+3
HannuAhti
Sitoutumaton Helsinki

Kirjoittaja on toiminut setlementtiaktivistina vuodesta 1986 ja perustanut sen yhteydessä useita syrjäytyneitten nuorten koulutusta, kuntoutusta ja työllistämistä palvelevia yksikköjä yhdistyksinä, säätiöinä, osuuskuntina ja sosiaalisena yrityksinä. Kaikkiaan toiminnan piirissä on ollut liki 5 000 nuorta ja nuorta aikuista.
Tutustu kirjaan: omatunto2018kirja.wordpress.com

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu