220. Onko vastuu oikeushenkilöillä vai sinulla / minulla yksilönä?

Olen ahkera divarien asiakas. Viime kuukausina olen etsinyt kahta paljon mainostettua kirjaa. Niitä on vaikea saada. Poistuessani divarista totesin, ettei asialla ole mikään kiire, koska kirjahyllyssäni on 30-40 vuotta sitten ostamiani kirjoja, joista osa on lukematta, sisällöltään jo unohtuneita tai aikanaan väärin ymmärrettyjä. Tosiaan! Jos kaikki ne viisaudet, mitä nuo kirjat sisältävät, olisi aikoinaan viihdyttämisen sijasta huomioitu vakavasti, emme eläisi tänään katastrofien täyttämässä maailmassa. Etsimieni kirjojen kirja-arvostelut toistavat uusin sanoin ja käsittein juuri sellaisia uhkakuvia, joihin liittyvät ratkaisut olisi kiireellisesti pitänyt suorittaa jo 50 vuotta sitten sen sijaan, että niiden dystooppisilla (kauhukuva tulevaisuuden yhteiskunnasta) kuvauksilla herkuteltaisiin ja ansaittaisiin tänään julkaistuilla kirjoilla.

Ongelmamme eivät siis ole katastrofit, missä muodossa, laajuudessa ja aikataulussa ne meitä kohtaavatkaan, vaan siinä Kirjojen kirjassa mainitsemassa tosiasiassa, ettemme näe silmillämme, kuule korvillamme emmekä ymmärrä sydämellämme. Ukrainan infran tuhoaminen, kokonaisen kansakunnan uhraaminen ja yksittäisten ukrainalaisten tappaminen on jo niin jokapäiväistä, ettei siitä juurikaan uutisoida. Iranin levottomuudet satoine uhreineen ylittävät uutuudessaan sentään uutiskynnyksen. Saudi-Arabian paloittelumurhasta syytetty kruununprinssi sai tekaistulla pääministerinimityksellä Yhdysvalloissa syytesuojan. Upporikkaan Qatarin MM-kisoja varjostaa lehdistön mukaan noin 6500 orjatyöhön rinnastettavien siirtotyöläisten jopa kuolemaan johtaneet kohtalot. Myös valtion verovaroin tukeman Suomen Palloliiton mukaan, jos karsinnoista olisi selvitty, ”pelejä ei boikotoida, vaan pyritään aktiivisella dialogilla vaikuttamaan niiden arvojen puolesta, johon täällä uskotaan(IL 21.11.2022). On hyvä huomioida, että maamme on ansiokkaasti korostanut EU:ssa niin oikeusvaltioperiaatteita kuin ihmisoikeuksiakin. Yhtä kaikki Suomi on juuri avannut suurlähetystön strategisessa ja taloudellisessa mielessä kasvavassa Qatarin pääkaupungissa. Molempia maita yhdistää suurlähettilään mukaan ”halu kasvaa kokoaan suuremmiksi rauhanvälittäjiksi”.

Oikeus- eli keinohenkilöiden tasolla kaikki on siis hyvin. Oltakoon kuitenkin siviiliväestön pommituksista, orjatyövoiman käytöstä, ihmisoikeuksista yleensä ja paloittelumurhista erityisesti, naisten sortamisesta yhteiskunnassa tai moraalittomuudelle rakentuvasta rauhanvälittäjästatuksesta mitä mieltä hyvänsä, jää viimekädessä vain yksilölle mahdollisuus kieltäytyä yhteistyöstä pahan kanssa. Kaiken sallivan yhteisön jäsenenä yksilön yhteistyölläkin on nimi, kanssarikollisuus.

Diplomaatti, kirjailija ja filosofi de Maistren (1753-1821) kerrotaan sanoneen, ”ettei hän tietänyt, millaiselta konnan sielu näyttää, mutta hän tiesi hyvin, millainen oli hyvän ihmisen sielu ja että se oli kauhistuttava.” Itse asiassa Maistre koskettaa ei ainoastaan aikamme vaan koko ihmisyyden keskeisintä ongelmaa, jota kirjat Kirjojen kirjan ohella jo vuosituhansia ovat käsitelleet ja joita ei ainoastaan divarit vaan jopa museot ovat pullollaan. Kätkeytyessään kollektiivisten henkilöiden (hallitsija-auktoriteettien, ministeriöiden, FIFAn, Palloliiton tms.) selän taakse, yksilö menettää kyvyn tai oikeastaan halun ”nähdä” ihmisten tuska, ”kuulla” ihmisten vaikerrus ja ”ymmärtää” oma vastuu ja velvollisuus ihmisenä. Sama irvokkuus ilmeni juuri käydyissä seurakuntavaaleissa. Missään ei noussut esille koko ihmiskuntaa koskeva uhka ja yksilön, myös seurakuntalaisen, siihen liittyvä velvollisuus ja vastuu. Eli velvollisuus ja vastuu elää todeksi alati hoetun rukouksen sanoma ”tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä”. Se on kristillisen uskon ydin. Sille perustuu koko länsimainen kulttuuri ja yhteiskunnalliset arvot. Olisi odottanut edes seurakuntavaaleissa korostetun ajatusta maan päällä kerran toteutuvasta Jumalan valtakunnasta, jonka toinen nimi ja menetelmä sen saavuttamiseksi ilmenee yhdessä sanassa vuorisaarna, johon myös hokemaksi mainittu rukous sisältyy.

Mitä ajattelen kirjoja välittävistä divareista? Siellä ei tehdä vain säästöjä. Ne voidaan nähdä myös menneen, nykyisyyden ja vieläpä tulevaisuuden yhdistäjinä. Ja mikä merkittävintä, ne voidaan nähdä monet kirkkokunnatkin korvaten välillisesti sanansaattajina 2000 vuotta sitten kirjatusta sanomasta, vuorisaarnasta.

+2
HannuAhti
Sitoutumaton Helsinki

Kirjoittaja on toiminut setlementtiaktivistina vuodesta 1986 ja perustanut sen yhteydessä useita syrjäytyneitten nuorten koulutusta, kuntoutusta ja työllistämistä palvelevia yksikköjä yhdistyksinä, säätiöinä, osuuskuntina ja sosiaalisena yrityksinä. Kaikkiaan toiminnan piirissä on ollut liki 5 000 nuorta ja nuorta aikuista.
Tutustu kirjaan: omatunto2018kirja.wordpress.com

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu