93. Kepu – Demarit – Kokoomus = korporatiivisena liimana

Vuorisaarna kertoo autuaaksi tähtäävän yksilön ensiaskeleista, eläimellisyyden muuttumisesta askeleittain ihmisyydeksi, omantunnon syntymisestä ja lupauksesta sen jatkuvaan herkistymiseen. Se ottaa kantaa työhön ja sen moraaliin, pääomaan ja työvoimaan, havainnollistaa laillisuuden ja oikeamielisyyden eroa, kuvaa yksilön ja yhteisön keskinäistä suhdetta, käsittelee aineellista ja aineetonta todellisuutta, osoittaa tien luonteen täydellistämiseen auttaen näin ymmärtämään mitä oikeudenmukaisuus eli Jumalan valtakunnan toteutuminen maan päällä tarkoittaa.

On myös toinen, vastakkainen tie, joka niin ikään tähtää yhteisen hyvän tavoittamiseen. Viimeisinä vuosikymmeninä tavoitteeseen johtavalla tiellä ovat kilpailleet mm. kolonialismi, merkantilismi, sosialismi, fasismi, natsismi ja toistaiseksi voiton perinyt kapitalismi. Viimeinen taistelu kapitalismin ja Jumalan valtakunnan (oikeudenmukaisuuden) välillä on vielä käymättä. On kuitenkin huomionarvoista, että nykyisen, kapitalistisen talousjärjestelmän ekologisiin (ilmastonmuutos, saastuminen), sosiaalisiin (köyhyys, ihmisoikeus) ja epäoikeudenmukaisiin (korruptio, palkkaeriarvoisuus) ongelmiin ei niinkään reagoi kirkko ja kulutukseen hullantuneet kansalaiset, vaan yritykset itse sekä tässä tapauksessa yritysten näkemyksiä yleensä käsittelevä The Financial Times. Itse lainsäädäntö edellyttää maassamme jo nyt julkisten yhtiöiden kannanottoa mm. ympäristöasioihin, ihmisoikeuksien huomioimiseen sekä korruptioon tilinpäätöstietojen ja vuosikertomusten yhteydessä. Jos pelkästään ahneuteen perustuva tuotanto- ja kulutusjärjestelmä ei arvio tilaansa suhteessa ympäristöönsä sen tekee ihmisen herkistynyt omantunnon ääni jopa yrityksissä.

Vuorisaarnan korostamaa Jumalan valtakuntaa eli oikeudenmukaisuutta on lähestytty myös toiselta, ihmiskunnan valitsemalta näkökannalta. Siinä yksilö ja hänen henkinen kasvunsa omantunnon alueella on korvattu keinotekoisilla henkilöillä, korporaation tunnusmerkit täyttävillä yhteenliittymillä, kuten puolueilla, ay-liikkeellä, erilaisilla etujärjestöillä, instituutioilla, yhdistyksillä, vakuutusyhtiöillä, hallituksilla jne. Korporatiivinen valtio voidaan nähdä järjestyneenä, lakeja noudattavana, järkevänä ja kuitenkin vailla inhimillistä valvontaa olevana ja inhimillisistä arvoista täydellisesti piittaamattomana koneistona. Sen yhtä ilmenemismuotoa kuvaa menettely, jossa entinen vastuutaan pakeneva pääministeri, joka presidentinkin arvion mukaan harjoitti mielikuvapolitiikkaa myyden kahteen kolmeen kertaan sen, mikä edelleen oli tekemättä, nimitettiin Sitran yliasiamieheksi ohi ansioituneen asiantuntijan. Nimitys tapahtui korporatiivisten yhteisöjen, kolmeen eri puolueeseen kuuluneen kansanedustajajäsenten toimesta. Kuvaavaa valinnalle oli sekä puolue- että hallitus-/oppositiorajat ylittävä yksimielisyys. Kysymys ei ollut veljellisestä rakkaudesta, vaan poliittisen vallan kiinnipitävästä, korporatiivisesta liimasta. Liimaa käyttävät ovat samoja (puolueita), jotka perinteisesti ovat aina haalineet itselleen eniten perustuslainvastaisia, poliittisia virkanimityspaikkoja. Vihreiden äänestyskäyttäytyminen koulutus- ja ympäristöpuolueena yhtäältä sekä budjettiriihessä linjattu turpeen verokohtelu toisaalta antavat aihetta arvioida korporaation voittokulkua itseään uusina näkemyksinä markkinoivissa puolueissakin. Menettely kuvaakin korporaation kaikkialle ulottavaa voimaa ja todellisuutta sekä niitä edustavia henkilöitä, joille ja joiden kaltaisille, vain omaa ja ryhmänsä etua ajaville ei yhteiskunnan uudistuessa jatkossa saa löytyä sijaa. Uusi todellisuus etsii uutta, omantuntoa, ihmisyyttä huomioivaa muotoa toteutuakseen.