94. Syrjäytyneiden voittokulku korporaatiossa

Minkä piti olla mahdollista kaikille on tullut mahdottomaksi useimmille. Jatkuvaan kasvuun rakentunut koneisto on lupaamansa hyvinvoinnin sijasta alkanut yskiä. Hyvinvoinnista puhuttaessa kuulemme yhä useammin käsitteen; terveydenhuollon priorisointi. Vaikka tuottavuus maassamme ei ole noussut enää kymmeneen vuoteen vaativat työssäolevat kuitenkin palkkojensa korottamista. Koska tuotanto ei kasva palkkakehitys normaalisti pysähtyy. Kun postin pääjohtajan palkka optioineen ja muine lisineen kasvoi täytyi työntekijöiden ansioiden vähetä. Kun korporatiivisen yhteiskunnan edustaja menetti valitsijoittensa kansansuosion hänelle täytyi luoda vaikka kuinkakin tarpeeton valtiosihteerin tai erityisavustajan toimi. Tämä järjestelmän sisäinen rakenne horjuttaa puolestaan julkisen talouden tasapainoa.

The Financial Timesin mukaan nykyinen kapitalistinen järjestelmä ”on kasvanut kieroon niin pahasti, että se uhkaa jopa demokratiaa”. Puhuessaan tuottavuuden ongelmasta professori Matti Pohjola (HS 20.9.2019) sanoo puolestaan ilmiön olevan ”niin hirveän laaja, että ekonomistikunta ei tiedä syytä tähän”. Ongelmaa laajuudessaan – kattaahan korporatiivinen järjestelmä koko yhteiskunnan – voinee verrata poliittisiin virkanimityksiin, jotka rikoksina ovat niin ikään paitsi lakien ja perustuslain myös demokratian vastaisia.

Viime aikoina maassamme kansalaisia ovat puhuttaneet kohtuuttomat ja jopa vääryyksiltä tuntuneet palkat ja palkkiot, irtisanomiset, kataiset sekä poliittiset palkkiovirat. Muutaman mediakohuviikon jälkeen laineet niin Veikkauksessa, Sitrassa, Alkossa, Postissa, eduskunnassa ja hallituksen virkanimitysasioissa kuitenkin tasoittuivat ja käytäntö palasi Postia lukuunottamatta ennalleen. Samanaikaisesti kun EU:n puheenjohtajamaana olemme havahtuvinamme joittenkin jäsenmaiden oikeusvaltioperiaatteiden puutteista toteamme YK:ssa, että ”Suomen nykyiset kansalliset ilmastotavoitteet ovat maailman kunnianhimoisimpia”. Vain vilkaisu vasta julkaistuun vuoden 2020 budjettiesitykseen herättää epäilyt löysistä puheista.

Kun teollisuuden ja suuryritysten johtajat The Financial Timesin mukaan alkavat puhua kilpailun vähenemisen, eriarvoisuuden kasvun, kasvavan veronkierron, tuottavuuden heikentymisen, palkkojen vähentämistarpeen olevan seurausta pelkästä voiton tavoittelusta ja sen jakamisesta sijoittajille, silloin saatamme käsittää nykyisen korporatiivisen järjestelmämme olevan todellinen ”uhka demokratialle”, koskailmiö on niin hirveän laaja”.

Kun kaikkea yllä mainittua tarkastelee (YLE:n Uutisissa 26.9.2019) sisäministerin puheenvuoron valossa, jossa maan sisäinen suurin turvallisuusuhka muodostuu ns. syrjäytymisestä, voidaan koko traagisuus niin teollisuuden kuin maailman nuorison ja heidän kauttaan koko ihmiskunnan osalta nähdä vuorisaarnan välittämän sanoman välityksellä. Siinä syrjäytymisen käsite määrittyy tavanomaisuudesta poiketen niin, että syrjäytyneitä ovat ne, jotka päättäjinä politiikassa ja teollisuudessa ovat unohtaneet tai kieltäneet omantuntonsa kaikkinaisessa voiton ja oman edun tavoittelussaan. Heistä politiikkoja ei syyttä kutsuta äänestäjäkunnastaan vieraantuneiksi. Syrjäytettyjä puolestaan ovat ne, jotka nuorina tai jo nyt työttöminä kantavat em. omastatunnostaan, ihmisyydestään syrjäytyneitten itsekkyydestä johtuvaa taakkaa. Siinä missä teollisuus- ja yritysjohtajat jo nyt näkevät kapitalistisen järjestelmän ja samalla demokratian vastaiset virheet, siinä ollaan maassamme asettamassa työryhmiä syrjäytymisen ehkäisemiseksi. Eikö se ole vain oman etuoikeutetun aseman keinotekoista varmistamista niin syrjäyttämiensä kansalaisten kuin myös katteettomien ilmastotekojenkin kustannuksella? Korporaatio – ihmisistä piittaamaton järjestelmä – tarvitsee elääkseen ja voidakseen itse hyvin käyttövoimaa, jonka se ammentaa syrjäytetyistä, työttömistä, köyhistä ja vähäosaisista. Kansalaisten, teollisuuden ja suuryritysten havahtuminen on myrkkyä korporatiiviselle yhteiskunnalle. Viimeinen taistelu Jumalan valtakunnan (lue oikeudenmukaisuuden) ja korporatiivisen yhteiskuntamuodon (lue toisiaan ruokkivien ja pönkittävien järjestöjen, yhteenliittymien, yhdistysten jne.) välillä on häämöttämässä. Siinä vastakkain ovat yhtäältä nuoret, työntekijöinä niin keskiluokkaiset kuin perinteiset työläisetkin, vähäosaiset ja nyt jo osa suuryrityksistä sekä toisaalta nykyiset korporatiiviset puolueet ja niihin lukeutuvat ja niistä hyötyvät etujärjestöt, instituutiot sekä puolueet.

HannuAhti

Kirjoittaja on toiminut setlementtiaktivistina vuodesta 1986 ja perustanut sen yhteydessä useita syrjäytyneitten nuorten koulutusta, kuntoutusta ja työllistämistä palvelevia yksikköjä yhdistyksinä, säätiöinä, osuuskuntina ja sosiaalisena yrityksinä. Kaikkiaan toiminnan piirissä on ollut liki 5 000 nuorta ja nuorta aikuista. Tutustu kirjaan: omatunto2018kirja.wordpress.com

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu