Energiapolitiikkaan ei kuulu halpuuttaminen
Kansanvallan elinehto on markkinatalous jossa vapaat markkinat karsivat pois kannattamattomat tuotantomuodot.
Tuulisähkölle suunniteltu "nerokas tariffi" antaa valtion takuulla ylivoimaisen kilpailuedun tarpeettomalle ja itsessään tappiolliselle sähköntuotantomuodolle. Tämä järjestely hallituksen päätöksellä köyhdyttää kotitaloudet. Sähkövero on noussut Suomessa 255 % vuodesta 2010 lähtien kun syöttötariffilaki tuli voimaan 2011, ja tuulivoiman uusien sähköverkkojen rakentamiseen ja verkon vahvistamiseen äkillisten tuotannon vaihteluiden takia Fingrid oli alustavasti varannut rahaa 1,5 mrd euroa, mutta se ei edes riitä. Ja verkkomaksuthan peritään loppupeleissä kuluttajilta. Kotitaloudet maksavat 2.36 c/kWh ja teollisuus 0.70 c/kWh (alv 0%).
Miksi S-ryhmä rakentaa tuulivoimaa?
"S-ryhmän tavoitteena on tuottaa 50 prosenttia kuluttamastaan sähköstä itse vuoden 2016 loppuun mennessä. Se on Suomen suurimpia sähkönkuluttajia vuosittaisella noin yhden terawattitunnin kulutuksella."
"Oma tuotanto on ratkaisu, jos haluaa suojautua hinnan vaihteluilta" – kerrotaan.
S-ryhmä saa tuulisähköstään 105,30 euroa/MWh valtion takuulla, omaan käyttöön S-ryhmä ostaa markkinahintaista sähköä n.30 euroa/MWh loput sähkön myynti/osto tuloista on voittoja. Kuka enää välittää jostain moraalista tai etiikasta, jos valtio antaa kauppiaalle verotulot käyttöön "syöttötariffina". Ja entä ne kytkökset ? korruptiota ja lahjontaa? Kaiken se kestää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii. Valehtelu ei koskaan katoa.
S-ryhmän tuulivoima tiedotteesta:
"Tuulivoima on puhdas, uusiutuva energiamuoto
– tuulivoiman ympäristöhyödyt ovat moninkertaiset verrattuna haittoihin
Tuulivoima on kotimaista lähienergiaa
– tuulivoima vähentää riippuvuutta energiatuonnista
– se on uusi maaseutuelinkeino, joka parantaa maaseudun
elinvoimaa
– tuulivoima on paikallisesti merkittävä työllistäjä
Tuulivoima on edullinen energiamuoto
– tuuli on ilmainen, loputon raaka-aine
– tuulivoima on kansantaloudellisesti kannattavaa (minkä takia
sitä myös tuetaan)
– tuulivoima on kustannustehokasta"
Uskokoon kuka tahtoo, valtiontakuu hinta tuulisähköstä joka kerätään sähköverona kotitalouksilta saa S-ryhmän valehtelemaan jo ihan silmät päästään, – luottamus on jo mennyt.
"Sen lauluja laulat jonka leipää syöt." Kyllä tuo pitää paikkaansa näissäkin S-ryhmän mainoksissa, yksi kymmenestä on lähes oikein! Ilman syöttötariffia energiaratkaisut olisi markkinoiden arvioitavissa, mikä kannattaa ja mikä ei. Poliitikot ratsastavat kansan tietämättömyydellä niin kauan kuin pystyvät.
Tuulivoima ei kykene vastaamaan sähkön kysyntään, sen tuottamasta sähköstä ei saa normaalia markkinahintaa vaan tyypillisesti murto-osan siitä, S-ryhmä "halpuuttaa" hyvällä tuulella. Pahinta kaikessa on, että se itse aiheuttaa markkinahinnan romahduksen käytännössä aina, kun tuulisähköä on runsaasti markkinoilla. Se tuhoaa itse oman kannattavuutensa! Ja tämä ei ole vika vaan ominaisuus. Sitä ei voi korjata.
Näin se menee, tilanne on kuin vanhassa venäläisessä kansanlaulussa:
Volga, Volga, Mosse sekä Pobeda niitä ei voi korjata, ahhah hahhaa hahhaa!
Ilmoita asiaton viesti
Ei S-ryhmällä ole enää puhtaita jauhoja pussissa, nämä kauniit lupaukset on järjestään osoittautuneet tyhjäksi puheeksi, ei työllistä, päästöjä lisäävä vaikutus, ei tuota yhteisöveroja kunnalle, edullinen?? 105,30 euroa/MWh, autioittaa maaseutua, kansantaloutta köyhdyttävä ja mitä vielä, – terveys ja ympäristöhaitta. Ei yksikään sähkönkuluttaja jää kaipaamaan tuulivoimaa sähköntuotannossa, syöttötariffi on se mitä S-ryhmä yms. bisneshaukat jäävät kaipaamaan.
Tässä se näkyy millä etiikalla S-ryhmä tuotteitaan halpuuttaa.
Odottaako joku että Suomi nousee lamasta näillä keinoin??
Energiapolitiikka on mennyt hevosenleikiksi syöttötariffilla.
Ilmoita asiaton viesti
Varmaan joku odottaa, ties kuinka pitkään.
Tässä nyt näyttää pahalta, että Sipilän hallitukseen vihreät pääsevät persujen sijaan. Kallista lystiä.
Pahinta olisi, että hallitus koostuisi näistä: Ke, SDP, V, RKP. Jakopuolueita riittämiin.
Ilmoita asiaton viesti
Näinköhän taas kävisi, SDP äänesti syöttötariffia vastaan, muut tuossa kokoonpanossa kannattaisi hukkainvestointia ja vihreät lisäksi sanovat maailman pelastuvan mitä korkeammaksi sähkön hinta nousee.
Nepalin maanjäristys oli ilmastonmuutoksen syy, eli Suomeen olisi pystytettävä lisää tuulivoimaloita joiden pitäisi pitää ilmasto puhtaana?? Kuka se Suomen ”Lysenko” on jonka tutkimusten pohjalta nämä vihreät toimii, vaikka ei mikään tunnu toimivan suunnitelmien mukaisesti.
Ilmoita asiaton viesti
http://www.taloussanomat.fi/kauppa/2012/02/23/s-ry…
S-ryhmä tukee taas vapaasti poliitikkojen perheitä, Pekkarinen saa myös ko.alennukset kun vaimo istuu hallintoneuvostossa, ym.. miksei näitä Suomessa tutkita, vai onko kytkökset maan tapa.
Kaavoittajissa on liikaa ”mätiä omenoita”, eikä tuulivoimatoimijoiden etu kärsi.
Ilmoita asiaton viesti
Itse olin aikoinaan hankkimassa S -korttia, mutta silloin S -ryhmä linjasi em. tuulivoimakantansa. Jäi S -korttin hakukaavakkeet palauttamatta. Muistan kyllä aina kassoilla asiasta mainita, kun kysytään ”oliko S -korttia”. No, ehkä harva näistä ystävällisistä kassaihmisistä on heti ajantasalla mistä on oikein kysymys.
Ilmoita asiaton viesti
Vuonna 2009 perustettu TuuliWatti Oy, Liikevaihto 2013 oli 8 082000 euroa. on energiayhtiö St1 Oy:n ja S-Voima Oy:n omistama teollisen tuulivoiman osakkuusyritys. S-Voiman omistavat SOK ja alueosuuskaupat.
Jari Suominen, maanvuokrauksesta tuulivoimaloille: ”Ei me kyllä tommosii tasoja makseta, että ehkä se sit liittyy siihen, että näit on monenlaisia toimijoita, ja tietysti tämmönen yritys, jossa nyt on esimerkiks niin tota S-ryhmä omistajana ja sitä kautta niin kaks miljoonaa suomalaista taloutta, niin ett toisaalta se niin kun riskipuoli on sitten varmasti pienempi ja se varmaan myöskin näkyy näissä korvauksissa.”
Tuo S-Voima Oy – osuusliike SOK:n tytäryhtiö, Rekisterissä 01.06.2010 Yhtiön toimialana on sähköenergian hankkiminen osakkailleen. – on mielenkiintoinen ja on varmaankin hyvin tuottava yritys. Kauppalehden tiedon vuodelta 2013 mukaan tuloksen jakajia olisi nyt 3190 kpl, eikä Suomisen mainostamaa ”kaks miljoonaa”
Liikevaihto 12kk (2013): 54 327 000 euroa Balance Consulting
Henkilöstömäärä: –
Osakepääoma: 2 875 euroa PRH
Osakkeiden lukumäärä: 3 190 PRH
Voimmeko luottaa S-Voiman puheisiin ”tuulipuistojen” purkuhommista, kun yhden ison tuulivoimalan purkukustannus on n.600000 euroa.
Osakepääoman suuruus ei vakuuta vakavaraisuudesta, eikä alueiden ennallistamisesta ole sopimuksia tehty.
Ilmoita asiaton viesti
Tuulivoima tarvitsee enemmän korkean suojelutason seminaareja ei nämä muutamat ole vielä saaneet kansan mielipiteitä myönteiseksi tuulivoimalle.
Lions on hyväntekijänä ja positiivisen mielikuvan luojana nyt sitten myös viemässä tuulivoima-aatetta eteenpäin kansan parissa?
http://www.lions.fi/district107-m/vk2014/fin/kokou…
Juhlat kestää koko viikonlopun eikä kukaan osallistujista jää epävarmuuteen tuulivoiman rahaa tuottavasta ja syöttötariffin tarpeellisuudesta, – lauantain juhlaillallisen ja tanssien jälkeen tyytyväisyys on taattu.
Sunnuntaina vielä musiikkia ja kiitospuheet, – lopuksi lauletaan Maamme laulu ja näin olisi Porin seudulle nostatettu hyvä ja myötämielinen henki tuulivoimarakentamiselle.
Juhlien jälkeen syöttötariffin alasajo puheet pitää kokea epäisänmaallisena tekona ja tuulivoimasta pitää Kellahden väen tykätä, eikä Peittoonkorven voimalat ketään voi häiritä, (Tuuliwatti osti muutaman omakotitalon melun alta pois, -pikku juttu, eikä ne kalliita olleet, tariffi on S-voimaa) nyt Pöyryn mittaustulokset jo osoittaa vihdoin viimein ettei Tuuliwatti mitään turhaa tutkimusta toimistaan teetä maksua vastaan, tulos tai ulos, on Suomisen periaate.
Ilmoita asiaton viesti