Energiapolitiikka kompastui luonnonvoimiin

Kerta kaikkiaan hölmöä tukea julkisilla varoilla itsessään kannattamatonta sähköntuotantomuotoa joka tuottaa yhteiskunnalle haittoja ja tappioita vastineeksi tukirahalle. Maailman suurimmat tuulivoimalat on rasitteena ympäristötyössä, pilaavat lähialueen vaikutuksillaan, meluhaitoista kärsii alueen ihmiset ja eläimet, tappaa lintuja ja lepakoita. 

Sähköntuotannossa tuulivoima ei ole perusvoimaa eikä säätövoimaa, tuottaa ajoittaista haittaa joka sekoittaa sähkömarkkinat valtion virheellisiin laskelmiin perustuvalla syöttötariffi takuu hinnalla.

Toukokuussa voimaan tullut uusi kuntalaki velvoittaa kunnat edistämään asukkaidensa hyvinvointia. Lain mukaan kunnalla on oltava kuntastrategia, jossa tulee ottaa huomioon kunnan asukkaiden hyvinvoinnin edistäminen.

Tuulivoimamelun erityinen häiritsevyys muuhun taustameluun verrattuna on kiistaton, tutkimuksissa ja mittauksissa osoitettu tosiasia, joka on todettu nyt myös Sosiaali- ja terveysministeriön uudessa asumisterveysasetuksessa. Asetuksessa säädetty 25 dB yöaikainen, mahdollisesti unihäiriötä aiheuttava sisämelun raja koskee myös tuulivoimamelua, asetuksessa annetaan tarkat ohjeet mittaamisesta jne.. eli ei muuta kuin selvitys hommiin, rajat ylittyy useimmilla tuulivoimala-alueilla. Argumenttina terveys on huomattavasti rahaa voimakkaampi.

Kuulovaurio voi syntyä yhdestäkin liian suuresta rasituksesta ja se voi syntyä myös pitkäaikaisen, jatkuvan ärsytyksen tuloksena. Korvakin tarvitsee hiljaisuutta elpyäkseen. Tuulivoima rakentajille pitää säätää haittavero, haittojen tuottajan tukeminen julkisilla varoilla ei ole viisasta.

hannuaro1
Luvia

Eläkkeellä, laivanrakennuksessa mukana v.1969 alkaen erilaisissa tuotannon ja suunnittelun tehtävissä. Aluksi 1:1 uloslyöntiä, siitä jatkona kaikki suunnittelun vaiheet nykyään käytössä olevaan hienoon 3D-suunnitteluun saakka.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu