Meluasetuksesta Pyrrhoksen voitto tuulivoimalle

Ei mitään uutta tuulivoimamafian voiman näytössä. Tuulivoimaloiden meluvaikutusten ehkäiseminen asetuksella tehtiin aluksi asiantuntijavoimin, puheenjohtaja eli asiantuntija  Ari Saarinen ajoi faktoihin perustuvaa linjaa, se ei STY:lle, Energiateollisuudelle eikä TEM:lle kelvannut, vaan vetäjäksi tuli maisema-arkkitehti, ylijohtaja Säteri.

Asiantuntijoiksi asetukseen tuli tuulivoimamyönteisyyttä edistävän uskonlahkoon kuuluvia, jotka haluavat yhteiskunnallisen tuen jatkuvan niin että kaksi kolmasosaa tuloista tulisi julkisista varoista voitollisen toiminnan takeeksi, eikä rakentamista rajoitettaisi.

Yhteiskunnan heikko taloudellinen tila ei saisi vaikuttaa tuulivoiman kohtuuttomaan suureen tukeen, tätä vaativat edunsaajat. Meluasetus ei nykymuodossa rakentamista liian lähelle asuntoja rajoita.

Korruptiota, härskiä keinottelua ja poliittista rappiota tämä edustaa eikä mitään demokratian oikeudenmukaisuuteen perustuvaa laillista päätöksentekoa. Asetuksesta tuli esimerkki enemmän mielivaltaisesta kuin laillisuuden puitteissa tapahtuvasta, faktoihin perustuvasta päätöksestä. Kansalaiset eivät pidä tätä järjestelmää nyt laillisena ja legitiiminä. 

– Suuret tuulivoimalat synnyttää infra- ja matalataajuista-ääntä ja amplitudimoduloituna se on ihmisten ja eläinten terveydelle vaarallista, A-painotteisella mittauksella vaaralliset äänet suodatetaan pois. Tämä mittaustapa on tuulivoimamelulle soveltumaton.

Desibeleillä voidaan yrittää perustella vaikka mitä, mutta totuus on toinen. Korva kuulee toisin, aivot ajattelee erilailla kuin mittari ja desibeliasteikko.

– Infraäänet ovat ääniaaltoja, jotka tuntuvat kehossa sen sijaan, että kuulisit niitä. Mitä tapahtuu kun ihmisen keho on altistunut ahdistaville infraäänille toistuvasti pitkiä aikoja? Se voi tuottaa äärimmäisen epämukavia tuntoja, tunne että keho värähtelee. Lääkäri kantaa vastuun hoitovirheistä, mutta kuka kantaa vastuun tuulivoimaloiden aiheuttamista terveysvaikutuksista? Kaavoitusta suunniteltaessa ja rakentamislupia myönnettäessä on isojen tuulivoimaloiden aiheuttamat infraäänet ja niiden terveysvaikutukset ehdottomasti otettava huomioon. Asia on painoarvoltaan suuri, joten meluasetuksessa sen vähättely  ei ollut viisasta. 

Meluasetuksen uskottavuus edellyttää, että kansalaiset luottavat järjestelmään ja sen yksittäisiin toimijoihin ja pitävät heidän toimiaan oikeutettuina ja hyväksyttävinä. Nyt ei asiat näin toteutuneet, ja tuulivoimamyönteisyys sai Pyrrhoksen voiton.

hannuaro1
Luvia

Eläkkeellä, laivanrakennuksessa mukana v.1969 alkaen erilaisissa tuotannon ja suunnittelun tehtävissä. Aluksi 1:1 uloslyöntiä, siitä jatkona kaikki suunnittelun vaiheet nykyään käytössä olevaan hienoon 3D-suunnitteluun saakka.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu