Sekundatuote, valtion takuuhinta ja markkinatalous

Menestynein huijaus Suomessa on tuulivoima, ”suuri raha-automaatti”. Vetoamalla rikkaiden ihmisten ahneuteen ja köyhien kuntien hyväuskoisuuteen on saatu onnistumaan huijaus tuulivoimalasta laitteena, joka tuottaisi "puhdasta" sähköä tuulesta yhteiskunnalle. "Syöttötariffi" (takuuhinta 105,30 euroa/MWh) on poliittinen määräys tuulisähkön hinnaksi, joka kerätään veronmaksajilta, pääasiassa kotitalouksilta. (Markkinahinta on n. 35 euroa/MWh)
Tuulivoimateollisuus sisältää valtavan määrän epäkohtia, tuhoa ja kärsimystä. Tuulivoima jakaa väistämättä yhteiskunnan pieneen voittajien joukkoon ja valtavaan määrään häviäjiä.
Petoksesta ei joudu oikeuteen, koska oikeusjuttu tuulivoimarahastusta vastaan olisi liian noloa valtion viranhaltijoille ja "syöttötariffi" asetuksen tekemiseen osallistuneille poliitikoille. Kun raha tulee rahan luo, se myös pysyy siellä. Rikkaille kertyvä raha ei kierry kulutukseen, vaan kasaantuu yhä kasvaviksi sijoituksiksi ja investoinneiksi – eikä suinkaan tuotantoon tai työpaikkoja luoviin elinkeinoihin, vaan keinotteluun. Lisäksi rahan valta on pääasiassa näkymätöntä. Siksi sen kimppuun on vaikea käydä, vaikka väärin saatu, ei ole saatua, lakikirjan mukaan.
Silti näin kuitenkin on käynyt, ja tilanne näyttäisi pahenevan koko ajan. Mitä hallitsemattomampana ja holtittomampana talous saa pyöriä, sitä tuhoisammat tulokset ovat. Pääministeri valitti että valtio velkaantuu melkein miljoona euroa tunnissa, eikä kuitenkaan lopeta takuuhinta politiikkaa.
”Tie menestykseen paperisodan avulla”, kirjan opit ovat mahdollistaneet konsulttien menestymisen suomalaisessa demokratiassa, kun tuulivoimakaavoitus ja selvitykset ovat siirtyneet kokonaan pois viranomaisten hallinnasta konsulttien hommiksi. Paperia yhdestä tuulivoimala-alueesta kertyy monta hyllymetriä, ja ensimmäisen "tuulivoimapuiston" aineisto voidaan käyttää seuraavien hankkeiden hyväksi. Tuloksena on läpinäkyvyyden alasajo, tehoton hallinto ja virkamiesten selvilläolovelvollisuuden rapautuminen. Kun valtaa siirtyy vastuusta vapaille konsulteille ja liikesalaisuuksien suojaamille yrityksille, demokratiasta ei jää mitään jäljelle.
Mikä sitten on tuulivoima petos? Tuulivoima ei vastaa sähkön kysyntään ja tosiasiassa sähköntuotanto hoidetaan kuten ennen tuulivoimaan satsausta. Ilmastonmuutos, lämpenemisen hillitsemisen liittäminen tuulivoimaan ja Pariisissa pidetty ilmastokokous oli joillekin tilaisuus pelastaa maailma, mutta kuten tiedetään tilaisuudessa kokoontuivat maailman suurimman taloudellisen puhalluksen ja tieteellisen huijauksen konnat. Joulukuussa ilmastopropaganda lisääntyi mediassa huomattavasti Suomessakin, mutta jos historia toistaa itseään, kuten se on tehnyt jo satojen tuhansien vuosien ajan, niin lämpötila kääntyy laskuun. Jos niin käy, niin kaikki ne tuhansien miljardien satsaukset joilla on estetty maapallon lämpenemistä ovat menneet hukkaan. – Olisikin pitänyt varautua kylmenemiseen, ja kylmä kangistaa nopeasti. Kylmyys on joka tapauksessa suurempi vaara kun lämpö.
Ja millähän muulla kuin rahalla saisit uusiutuvan energian tuotantoa lisättyä? Kerro ihmeessä!
Ilmoita asiaton viesti
Tuulivoimasta ei ainakaan nyt saa rahallakaan energiaa: http://www.fingrid.fi/fi/sahkomarkkinat/voimajarje…
Miten tästä energia pimeydestä sitten selvitään kuuluu energia experttien työhön joka selviää kyllä tuulivoimalle myönnetyn syöttötariffi rahojen loppuessa.
Nyt poliitikot ohjaa sähköntuotantoa rahalla tuulivoimaan, ja se suunta menee päin seiniä kunnes rahat on loppu.
Rahojen loppuessa katsotaan mahdollisuudet ja valitaan markkinaehtoisesti edullisin ydinvoima.
Ilmoita asiaton viesti
Kyllä niistä myllyistä sähköä saadaan. Vaikka Suomi onkin pahasti jäljessä, miksi Suomi olisi täysin erilainen verrattuna Tanskaan, Saksaan, Ruotsiin…
Epäilemättä vaikeuksia tulee, ei rahojen, vaan tuulen loppuessa.
Ydinvoiman kannattavuudesta hyvä esimerkki on tämä Fennovoiman laitos: rahoittajia etsittiin vaikka mistä ja entisiä häipyi samaan tahtiin kuin uusia (epäilyttäviä) löytyi. Jos bisnes olisi hyvä, kaikkihan siihen mukaan tunkisivat. Ja seuraava on vaikeampi!
Ilmoita asiaton viesti
”Epäilemättä vaikeuksia tulee, ei rahojen, vaan tuulen loppuessa.”
Tuossa on oikeastaan se tuulivoiman ja ydinvoiman suurin ero. Y-voima kun tuottaa sitä kallista sähköä ilmoista ja vuorokauden ajoista riippumatta. Eikä niihin megawatteihin olla pyytämässä senttiäkään tukea veronmaksajilta.
Ilmoita asiaton viesti
Myllyillä tehdään jauhoja, eikä sähköä. Tämä oli aluksi yksi tapa vähätellä tuulivoimaloiden kokoa ja tuhovoimaa ympäristössä: ne on myllyjä, joista tulee mieleen n. 10 – 15 metriä korkeat myllyt kauniissa maalaisympäristössä, joita käytetään vain muutamana päivänä vuodessa jyvien jauhamiseen jauhoiksi.
Sitten tuodaan kylän syrjälle korkealle mäelle yli 200 metriin ulottuvia tuulivoimaloita, mitäs nuo ovat? ja ihmiset pelästyvät näkemäänsä. Entäs sitten kun kaikki on valmista, ja 110 kilovoltin voimalinjat rakennettu kylän läpi, ja uudet 15 metriä leveät ylipääsemättömät ns. huoltotiet valmiina pilkkovat marjamaat ja metsästysmaat pilalle. Kahden metrin ojat molemmin puolin tietä, ja vettä täynnä, ei niistä mummot yli mene marjaämpäreineen.
Ja kun tuuli yltyy yli 7 m/s ja nämä tuulivoimalat alkavat tuottamaan sähköä, se tuotannon melu kuulostaa jonkun talon sisälle kuin Hornet yrittäisi kiihdyttää lentoon, eikä saa riittävästi nopeutta. Melu on jatkuvasti läsnä niin kauan kun tuulee, eikä sitä melua saa säädettyä pienemmälle vaikka kuinka yrittäisi valittaa viranomaisille.
Viranomaiset antavat konsultin tekemät laskemat mukaan josta näkee ettei sitä melua laskelmien mukaan ole. Mitäs nyt tehdään, melun alla ei voi nukkua, pihatyöt ovat vastenmielisiä jatkuvasti muuttuvan jumputuksen takia.
En ihmettelisi vaikka niiden tuuli-sähkövoimalaitosten paikat haettaisiin jatkossa lähemmäksi pääkaupunkiseutua jossa sitä tuulivoimasähköä on haluttu, ja mistä tämä roska on tänne Länsirannikolle päätetty sijoittaa.
Ydinvoimaloista meillä on hyvät kokemukset, on saatu työtä ja toimeentuloa ja elinolot ovat parantuneet kunnan hyvinvoinnin ansiosta.
Ydinvoimalat rakennetaan ja toimivat yksityisrahoitteisena, eikä niin kuin tuulivoimalat, keräävät voittonsa ja toimintaan tarvittavat rahat veronmaksajilta valtion takuuhinta asetuksen yksinoikeudella.
Ydinvoimalat tuovat verotuloja valtiolle, tuulivoimalat syövät verotuloja.
Sähkön tuotanto on tuulivoimaloilla tapahtuvaa rahankeruuta, tämän oikeuden antoi ”syöttötariffi” asetus tuulivoimalle.
Ilmoita asiaton viesti
Et ole ilmeisesti käynyt katsomassa etkä kuuntelemassa tuuliturbiinia?
Ydinvoimaloista hyvät kokemukset? – ilmeisesti tarkoitat Olkiluoto kolmosta – onhan se tarjonnut työtä sadoille ulkomaalaisille, ja tarjoaa vielä pitkän, pitkän aikaa.
Ilmoita asiaton viesti
Olen seurannut Porin Peittoonkorven ns. ”tuulivoimapuisto” hanketta ihan alusta asti. Kävin kuuntelemassa ne kaikki mainokset ym. esittelytilaisuudet ja vielä olin mukana Honkajoella tuulivoimapuiston esittelytilaisuudessa, eivät voineet esitellä sähköntuotannosta mitään, kun ei valvomoon voitu päästä tutustumaan kun se sijaitsee Hampurissa. (On muuten ainoa tuulivoimapuisto pohjoismaissa joka teki huipputuloksen tuulettomalla pakkasjaksolla tammikuussa 2014, sähköstä laskutettiin valtiokonttoria, ja tämän jälkeen Fingrid ilmoittaa nolla tuoton sijaan ”osa tuotosta arvioitu”)
Myös Olkiluodon rakenteilla olevaan ydinvoimalaan olen tutustunut ja valmistuminen edistyy hitaasti mutta varmasti. Verotuloja se tuottaa koko ajan.
Peittoo on nyt tutustumisen arvoinen paikka, sieltä joutui lähin perhe muuttamaan muutaman kuukauden jälkeen pois, eivät kestäneet enää sitä melua, ja Tuuliwatti Oy sai ostaa talon omalle väelle ns. huoltomiesten taukotilaksi.
Voin kertoa etten ko. puistossa viihdy, enkä aikaisemmilla hienoilla retkeilyreiteillä kiertele sillä alueella. Peittoon lähialueelta hävisivät hirvet ja peurat, ainakin yksi merikotka silpoutui tuulivoimalan siipiin, se on tämän vuoden luontokuvana.
Eurajoki on vauras kunta Olkiluodon ansiosta, tuulivoimaloista ei sitä hyötyä ole kunnille tullut, ei työpaikkoja, ei verotuloja, normaalit kiinteistöverot tulee, mutta vastaavasti veronmaksajia muuttaa alueelta pois ja alueen lähellä olevien kiinteistöjen arvot ovat romahtaneet.
Maailma on täynnä uskomattomia tarinoita, mutta vain yksi kertoo suomalaisesta tuulivoimakuplasta. Kaikki mainokset olivat vain roskaa. Yhden energiantuotantomuodon tukeminen verovaroilla aiheuttaa ilman tukea sähköä tuottaville kohtuutonta haittaa. Pian nähdään mihin tämä johtaa.
Pori Peittoonkorpi ja ”Hornet” melu ei ollutkaan ”jääkaapin hyrinää”
https://www.youtube.com/watch?v=7Kmh0azEJw0
Ilmoita asiaton viesti
Kokeilisin tehdä toimivan VAWT myllyn jonka McDonnell Aircraft melkein sai toiminaan jo 1980.
Ilmoita asiaton viesti
Kyllä hapatuksella ja bakteerienkin avulla voidaan päästä edulliseen puhtaaseen uusiutuvaan energiaan kiinni. Tuuli voi olla puhdasta, mutta tuulivoima on likaista energiaa.
”Tutkimus osoittaa, miten levät voivat tuottaa parempaa biopolttoainetta”
”Yeast based production continues to ramp up world wide focused on ethanol. Bacteria have the potential for a much larger group of products. Perhaps this news will help the genetic engineers to close up the gap and get bacteria based biofuels on a faster development track.” http://newenergyandfuel.com/
Ilmoita asiaton viesti
Epäonnistunut energia/ilmastopolitiikka on käynyt vaan jo niin kalliiksi että Suomesta loppuu tutkimustyöhön tarvittavat rahat oikeilta tutkijoilta. Näille tutkijoille joita tuulivoima rahoituksella tuetaan, riittää tuulivoima myönteistä tutkimustyötä.
Poliittinen ohjaus sekoittaa energian tuotantoa pois markkinaehtoisuuden raiteilta, eikä mitään uusia innovaatioita saa nostettua esille, tuulivoiman liian korkean takuuhinnan takia.
Suomessa on yli tuhat tohtoria työttömänä, se on jo suuri kansantaloudellinen tappio ja pois kaiken uuden kehittymisestä.
Ilmoita asiaton viesti
Tutkimus ja tutkijat siirtyvät huippuyliopistoihin, missä tutkijoiden tulokset patentoidaan, joten suomalaisetkin voivat sitten ostaa lisenssejä, mikäli haluavat tuottaa jotakin kotimaassa.
Yhteyttämistä ja kasvien hengitystä ei kai voi patentoida, joten Suomessa voitaneen kasvattaa puuta sellutehtaille, jotka myyvät selluloosan kiinalaisille jatkojalostukseen. https://www.youtube.com/watch?feature=player_embed…
Ilmoita asiaton viesti
Joulukuussa tuulivoimaparoonit on tienannu ”sipilän miljoonan” päivässä yhteisestä verokassasta. Melko järjetöntä kun sähköä ne tekee tällä hetkellä koko kulutuksesta ~1.2% . Toisaalta se on valtion onni ettei ne tee enempää koska 10kertainen tuotto lisää 10kertaisesti veronmaksajien taakkaa.
Viime vuonna oli pystyssä 260 huulivoimalaa ja ne tuotti kokonaiskulutuksesta 1.3%. Osaako joku tolppienhalaaja laskea montako tolppaa tarvitaan jotta huulivoimalla saataisiin vaikkapa 30% kokonaiskulutuksesta. Ja paljonko paroneille menisi verorahaa joka päivä?
Ilmoita asiaton viesti
Tuulivoiman suuripetos on se että turbiinit ovat Saksalaisia ja tuulipuistot Ruotsalaisomisteisia, trafit sun muut tuet katoaa veroparatiiseihin tai lie minne. Ensimmäinesen asteen virhe on kuitenkin se että käytetään puolet tahottomampia potkuriturbiineja kuin kotimaisia tuuliruuveja vain siksi että potkuriturbiinit ovat halvempi.
Ilmoita asiaton viesti
Laadulla on merkitystä, ei kaikkea roskaa pitäisi ostaa vaikka halvalla sitä Kiinasta tänne tuotaisiin suomalaisten löysää tukirahaa tahkoamaan.
Ruotsissa kaatui tuulivoimala, toivottavasti ei ollut pohjavesialueella, Suomessa siitä ei ole välitetty, nopeasti vaan kiinni syöttötariffiin. Näitä samanlaisia on paljon Suomessakin.
http://www.svt.se/nyheter/regionalt/jonkoping/har-…
Ilmoita asiaton viesti
Pylväsmäinen tuuliruuvi ei heiluisi samalla lailla kuin nämä potkurimyllyt, niin ne pystyy ymmärtääkseni tuottamaan sähköä myrskysäälläkin.
Ilmoita asiaton viesti
Suomalaista patenttia ei voi Suomessa hyödyntää.. = poliittinen päätös??
”Suomalainen yritys Oy Windside Production Ltd on kehittänyt uudentyyppisen tuulivoimalan niin sanotun spiraalituuliturbiinin, joka on arviolta ainakin 50 prosenttia tehokkaampi kuin perinteinen potkurimylly. Tämä uuden tyyppinen tuulivoimala on testattu Etelänapamantereen olosuhteissa. 20 miljoonan euron lisärahoituksella tästä keksinnöstä voisi syntyä Suomeen kokonaan uusi teollisuudenhaara, joka työllistäisi kymmeniätuhansia ihmisiä.”
http://areena.yle.fi/radio/2615523
http://www.windside.com/fi «
Ilmoita asiaton viesti
Ainakin yhtiön sivuilla kerrotaan että yhtiö aloitti ensimmäisten tuuliruuvien valmistuksen 80-luvulla kun tuulivoima ei edes ollut vielä julkisesti yleinen puheenaihe.
”Windside-tuuliturbiinin kehitti vuonna 1979 Risto Joutsiniemi. Turbiineita on valmistettu vuodesta 1982, ja niitä on toimitettu ympäri maailmaa yli 40 maahan.”
http://www.windside.com/fi/yhtio
Sivuja on näköjään vähänaikaa sitten päivitetty ja ulkoasu uusittu synergiseksi.
Ilmoita asiaton viesti
Poliitikot ei saa Joutsiniemeltä rahaa omaan käyttöön tai puolueen käyttöön. Poliitikkojen ja heidän perheidensä bisneksen tukeminen verovaroin on kyseenalaista (kun poliitikko itse on päättämässä verovarojen käytöstä) mutta Suomessa maan tapa.
Nykyinen syöttötariffi aikaansaatiin oman perheen etuna asetukseksi, bisnekseen kytkeytyy poliitikkojen läheisiä verovaroilla rikastumaan.
Korruptio vaivaa myös tuulivoima alaa, kuten maahanmuuttaja bisnestä ja valtion kiinteistöillä rikastuvia, ja kaikki veronmaksajien tappioksi.
Suomesta revitään nyt kiireellä niin paljon irti kuin vaan pystytään, ihmetyttää mihin nämä ahneet saalistajat varautuvat. Valtion omaisuutta hukataan puoli-ilmaiseksi tarkoitushakuiseen omaetu bisnekseen, ja miljoonia euroja vedetään välistä yksityisiin käsiin.
Viitasaarella olisi varmaan kapasiteettia laajentaa tuotantoa, jos ei näitä pitkäsiipisiä terveyshaittoja suosittaisi näin laajalla rintamalla verovaroilla.
http://www.windside.com/fi/tuotteet
Ilmoita asiaton viesti
Hinta tuottosuhde näissä tolpissa on olematon.
Ilmoita asiaton viesti