Tuulivoimaloiden maineen valkaisulla on kiire

Porissa Peittoon tuulivoimalaa käytiin halaamassa ihan Helsingistä asti, halaamista voi verrata Juudaksen suudelmaan, tarkoitus oli ihan toinen. Rahat vaan nopeasti talteen mitä vielä on tarjolla, luonnosta tai ihmisistä välittämättä.

Tuulivoimaloiden aiheuttama värähtelyenergia on vaarallista. Tuulivoimalan äänen vaarallisuus piilee siinä, että sen vaikutusalueilla asuville sen vaikutusaika on pitkäkestoinen. Sairastumisia on jo tullut, ja epidemia etenee tuulivoimala-alueiden lähellä.

 

Tutkimuksien tuloksia on maailmalta saatavissa, puolesta ja vastaan, juupas eipäs väittely on saanut lapselliset mittasuhteet Suomessa. Propaganda maalaa tuulivoimalat turvallisiksi, vaikka ei ole esittää minkään luokituslaitoksen turvallisuustakuu sertifikaattia.

 

Valtioneuvoston kanslialla on mahdollisuus tilata haluamaansa tutkimus- ja selvitystoimintoja vuosittain kymmenellä miljoonalla eurolla. Suomessa on asiantuntijaelimenä Turvallisuuskomitea, joka seuraa kokonaisturvallisuuteen liittyviä asioita. Komiteaan kuuluu ministeriöiden kansliapäälliköt, turvallisuusviranomaisten edustajat ja erityisasiantuntijoita tarpeen mukaan. Häpeällinen bisnes verorahoilla on aika lopettaa, ei tätä köyhän kansan kuppausta voi enää katsoa kukaan itsensä ihmiseksi luokitteleva viranomainen tai poliitikko.

 

Tuulivoimaloiden aiheuttamat terveys- ja ympäristöhaitat ovat niin suuri turvallisuusuhka Suomessa että se kuuluu Turvallisuuskomitean työsarkaan. Kansalaisten turvallisuuden tunne on heikentynyt tuulivoima häiriön takia, länsirannikolla on jo kriisitilanne.

 

Länsirannikon heikko taloustilanne on vaan huonontunut tuulivoimaloiden myötä. Ei saatu tuulivoima työmaille suomalaisia, asentajat tulee voimalat myyvistä maista, jotka keräävät myös pääasiassa voitot kotiin vuokra mailtaan. Maanomistajat eivät ymmärtäneet vuokrasopimusten pienellä kirjoitettuja tekstejä ennen allekirjoituksia. Eivät ne alueet koskaan enää palaudu ennalleen metsän kasvuu-alustaksi. 

 

Mielenkiinnolla odotan mitkä ovat ne selitykset joilla edelleen yritetään kiillottaa tuulivoimabisneksen tahriintunutta moraalia ja oikeutta aiheuttaa terveys- ja ympäristöhaittoja Suomessa.

hannuaro1
Luvia

Eläkkeellä, laivanrakennuksessa mukana v.1969 alkaen erilaisissa tuotannon ja suunnittelun tehtävissä. Aluksi 1:1 uloslyöntiä, siitä jatkona kaikki suunnittelun vaiheet nykyään käytössä olevaan hienoon 3D-suunnitteluun saakka.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu