Kaveri-korporatiivinen huijaus

Tuulivoimatukien puolesta puhuminen on idiotiaa. Kaveri-korporatiivisessa huijauksessa ovat eri tavoin mukana julkiset organisaatiot ja viranomaiset, kuitenkin tuulivoimateollisuuden eturyhmillä on suurin vaikutusvalta.

 

Ilmastonmuutoksesta Intia on sanonut ettei ratifioi Pariisin sopimusta lähiaikoina, ja jatkaa fossiilisilla polttoaineilla sähköntuotantoa ihmisille ja yrityksille ja parantaa elintasoa. Samaan aikaan, uusiutuvan energian menot laskivat 46% Saksassa ja 21% kaiken kaikkiaan Euroopassa vuonna 2015 edellisvuodesta. – Tuulivoiman tukemista muualla julkisella rahalla lopetellaan, Suomen talous aiotaan upottaa pohjamutiin tuulivoima tukiaisilla. 

 

IPCC:n lämpenemisskenaariot ovat skenaarioita vain päästöskenaarioiden kautta. Meille on jo nyt täysin selvää, mikä on nyt CO2-pitoisuus ja sekin riittävällä tarkkuudella, mitä se tulee olemaan ensi vuosikymmenellä. Skenaarioiden taakse on turha yrittää piiloutua, kun metsään mennään.

IPCC haluaa vain tuloksia jotka tukevat poliittista päätelmää, tämä on vaarallista kansantalouden ja tieteellisen tutkimuksen kannalta.

 

Keskustapuolue jatkaa energiapolitiikassa Pekkarisen luomalla nepotismin ja uskonnollisten ilmastonsuojeludogmien linjalla:  "Rehn Kauhavalla: hallitus haluaa pitää Suomen energiamuutoksen aallonharjalla..

Tiedote TEM:n sivuilla: http://www.tem.fi/?s=2471&89519_m=120676

 

Olli Rehn haluaa pitää nimensä historian kirjoissa tuulienergian syöttötariffi lain puolesta puhujana – ihmiset tulevat tämän muistamaan – oli 21 vuosisadan yksi suurimmista järjettömyyksistä. 

 

Tämä on häpeällistä. Kansallinen skandaali. – Suomessakin – niin kuin Englannissa tästä on kirjoitettu: http://www.breitbart.com/london/2016/06/11/great-british-wind-farm-scandal/

 

Suurten tuulivoimaloiden ominaisuus, matalataajuinen kapeakaistaisesti ja amplitudimoduloituneesti sykkivä paineaalto on jatkuva terveys- ja ympäristöhaitta alueilla missä näitä "tuulivoimapuistoja" on. Terveydestä:  https://sairastuulivoima.com/

Ja ympäristötuhoista:

 https://www.youtube.com/watch?v=N6fNBFeLaZg&feature=share

 

Suomalaiset antavat kansalliset luonnonvarat rikollisiin käsiin, tuloksena on terveys- ja ympäristöhaittoja ja jokaisen on vielä maksettava siitä sähkölaskuissaan, tätä poliitikot vielä puolustavat puheissa, päätöksissään ja tukirahapaketeilla.

 

Varovaisuusperiaate eli ennaltavarautumisen periaate on kansainvälisesti tunnustettu riskienhallinnan periaate. Se on tärkeä prinsiippi EU:n ympäristöpolitiikassa ja se mainitaan EU:n peruskirjassa. – ei kuitenkaan huomioida Suomessa!

 

”Better safe than sorry.” miksei ole noudatettu varovaisuusperiaatetta. 

 

Tilannetta kuvaa hyvin täydellinen ympäristöoikeudellisen tietämyksen puute, se ei kuitenkaan poista velvollisuutta ryhtyä ympäristöoikeudellisiin suojelutoimenpiteisiin.

 

 – Suomen hallitusta kuvaa hyvin "SOS", (Send Our Savior (Lähettäkää pelastajamme) Sipilä, Orpo, Soini linja ja normien purkutalkoot ym. –  lisää byrokratiaa kansalaisia valvomaan, viranomaiset itse väistävät vastuuta toisten viranomaisten vastuuseen vetoamalla. Lopulta ei kukaan vastaa mitään mistään. Tuulivoima väärinkäytösten oikaiseminen laillisiin uomiin vaatii kohtuuttomasti rahaa, aikaa ja vaivaa yksityisiltä ihmisiltä.

Poliittinen virhe on vaikeasti korjattavissa oleva töppäys.

hannuaro1
Luvia

Eläkkeellä, laivanrakennuksessa mukana v.1969 alkaen erilaisissa tuotannon ja suunnittelun tehtävissä. Aluksi 1:1 uloslyöntiä, siitä jatkona kaikki suunnittelun vaiheet nykyään käytössä olevaan hienoon 3D-suunnitteluun saakka.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu