Hallituksen menestystarinasta tuli menetystarina tuulivoima huijauksessa.

Tuulivoimasta piti poliittisella ohjauksella tulla yhteiskuntaa hyödyttävä energiamuoto Suomeen, se muodostui heti pelkästään tukijärjestelmää kuppaavaksi huijaukseksi.
Tuulivoima nauttii Suomen supertariffista, jonka tuotot valuvat suurelta osin ulkomaisten sijoittajien taskuun. Tuulivoiman suurin ongelma on, ettei se vastaa kysyntään ja silti se maksaa veronmaksajille aivan tolkuttomasti. Sen jännite ei tahdo kelvata samaan verkkoon kuin muu sähkö, vaan sille pitää usein tehdä omaa siirtolinjaa.
Rahat tai henki! Otan molemmat, kiitos.
Marika Borg kirjoittaa raha ongelmasta, ja myös sen takia syöttötariffi säädettiin, ja nyt ei tuulivoiman takaa erotu yhtään poliitikkoa syöttötariffin kehittäjänä. En minä vaan muut, nyt selitetään, eikä ainakaan Pekkarinen edunsaajiin ollut kytköksissä..
"Raha – tai oikeastaan sen puute – on miljoonien ihmisten päivittäinen surunäytelmä, sitä himoitaan ja sitä pelätään. Rahan takia tapetaan ja tuhotaan. Raha-asioissa tunteet jylläävät enemmän kuin kovat tosiasiat. Ihmiset luulevat, että finanssimaailmassa toimet perustuvat tarkasti asiatietoihin, mutta toisin on. Kansainväliset rahamarkkinat heilahtelevat sinne tänne mielialojen ja mielipiteiden mukaan."
http://www.namaste.fi/fi/inspiroidu/artikkelit/rahat-tai-henki-otan-molemmat-kiitos
Tuulivoimaloiden ominaisuus tuottaa infraäänipäästöjä, ja se on vakava ongelma. Asian tulo julkisuuteen aiheuttaa paniikkia tuulivoimaa rakentavilla ja kannattavilla tahoilla. Siellä tiedetään, että asian kiistaton vahvistaminen lopettaa tuulivoimarakentamisen Suomessa kuin seinään. Myöskään viranomaiset, joiden on pitänyt valvoa hankkeita, eivät haluaisi asiaa myöntää. Kuka nyt haluaisi olla vastuussa terveyshaitoista ja siitä, että perheet ovat joutuneet jättämään kotejaan? Siksi ko. tahot yrittävät vain laittaa koko homman läskiksi. Kaikki asiallinen keskustelu terveyshaitoista pyritään leimaamaan hörhöilyksi, kateellisuudeksi, nuppivaivoiksi tai vaikka ydinvoima- tai öljyteollisuuden salajuoneksi.
On kornia, että tuulienergiaa halutaan, vaikka Suomessa jättiläiskokoisia voimaloita ei kukaan halua oman asunnon läheisyyteen sijoittaa. Oman tontin läheisyydessä ne häiritsevät ja se lista haitoista on pitkä, kiinteistön arvon pudotuksesta lähtien. Helsinki pitää kiinni tuulienergia vaatimuksista, kunhan välimatka pääkaupungin lähelle kaavailtuihin tuulivoimaloihin on vähintään 100 km.
Muuten kun katselin ylen 90 vuotisjuhlalähetyksen luontokuvia Suomesta, ei taustoilla näkynyt yhtään tuulivoimalaa rikkomassa upeaa maisemaa. Ei se ollut ihme, ei niistä kukaan omassa ympäristössään tykkää. Ei niitä pysty maisemoimaan metsään, kuten aluksi väitettiin, ne sopivat maisemaan kuin nyrkki silmään.
Hävettää olla suomalainen, ja yrittää saada poliitikoille selväksi, ettei terveys- ja ympäristöhaittojen rahoittaminen ole yhteiskunnalle kunniaksi, vaikka muutamat poliitikot perheineen siitä hyvät rahat saisivatkin.
Ahneus on parantumaton vaiva, sen ruokkiminen verorahoilla on hallituksen häpeätahra.
Puhtaan energian taustalla pyöritetään likaista peliä, ja rahoitus otetaan veronmaksajilta. – Hävetkää kaikki huijaukseen osalliset edunsaajat ja tuulen rahoitusta vaatineet poliitikot.
http://www.hs.fi/mielipide/a1423809358864
Ilmoita asiaton viesti
Helsingissä ei ole rakennettu tuulivoimaloita, niistä kärsitään täällä Länsi-Suomessa. Ja S-ryhmän halpuuttajista en sano mitään, minulla on moraali ja itsesuojeluvaisto tallella.
Mutta tuulivoimasta tuon esille yhden asiantuntijan (ei hesasta) lausunnon eli,
– Pirjo Kerosen käännöksestä pätkä Manfred Haferburgin energiakäänne kirjoituksesta.
Hyvä lukija: kaksinkertaisen voimalaitosjärjestelmät maksat sinä.
”Energiakäänteestä johtuva talouden rapautuminen tapahtuu melkein kuin varkain ja siksi maallikot eivät sitä huomaa. Siksi huijareiden on helppo myydä suurelle yleisölle fyysistä mahdottomuutta. Ja kaikki varoittajat leimataan vihermoraalisen inkvisition taholta hulluiksi, niin ettei vaan kukaan heitä kuuntelisi.”
Koko juttu Manfred Haferburgin tekstistä on seuraavan linkin takana, myös alkuperäinen saksankielellä julkaistu.
Pirjon blogi:
http://pipa01.blogspot.fi/2016/09/energiakaanne-ja…
Ilmoita asiaton viesti
1. 3 MW:n mylly maksaa n. 6 M€ , josta suurinosa on laitetoimittajan lasku.
2. Se tuottaa 12 vuodessa ( 12a x 365 x 24 h x 3 MW x 0,25 x 70 €/MWh=)
5.518.800 €.
( n. 70 % summasta on tuulitukea veronmaksajilta ; älä nyt vaan taas munaa itseäsi selittämällä jotain budjettineutraalia…)
Kaima hyvä ; millä logiikalla Sinulla otsaa väittää tai toistaa väitettä, että tuuleen hukatut miljoonat jäisivät Suomeen ; ja nyt ei sitten selitykseksi ” TuuliWatti sitä ja TuuliWatti tätä..” vaan ihan oman arkisen järjen käyttöä ja tosiasioiden tunnnustamista , joka on sen kuuluisan viisauden alku.
Ilmoita asiaton viesti
Hannu : Energiaviraston tekemissä tuulitukisopimuksissa on vakio teksti ” Syöttötariffia maksetaan enintään kahdentoista (12) vuoden ajalta siitä kun oikeus syöttötariffiin alkaa,..”
Siinä ei lue ” maksetaan 12 vuoden ajan”.
Siinä ei lue ” maksetaan vähintään 12 vuoden ajan.”
Jos lukisi ei olisi mitään nokan koputtamista.
Minun tulkintani on se ,että nämä paskasopimukset ovat tuon tekstin pohjalta koska tahansa purettavissa.
Otan ensi viikolla yhteyttä muutamaan poliitikkoon ja Energiavirastoon…
Ilmoita asiaton viesti
No kerroppa sitten miksi syöttötariffi on otettu käyttöön uusiutuvien energialähteiden lisäämiseksi?
Ilmoita asiaton viesti
Näin on, ja lisäksi vähintäin joka vuosi olisi pitänyt kohtuullistaa takuuhinnan tasoa alas. Alkuperäisessä sopimuksessa tätä vaadittiin, joka EU:saa hyväksyttiin.
Nyt Rehn kertoo satuja ettei perustuslain mukaan voida rahanjakoa keskeyttää.
Ei perustuslaki kiellä holtittoman taloudenhoidon korjausta.
Kaikki lait on tarkoitettu yhteiskuntaa hyödyttäväviksi, – eikä yhteiskuntaa hyödyntäviksi. Olisiko tuossa ministerille tullut joku lukihäiriö, tms oman edun menettämisen pelko.
Ilmoita asiaton viesti
http://yle.fi/uutiset/sahko_halpenee__hallitus_esi…
Tuulitukien ansiosta sähkö on halpaa ja siten jarruttanee tuota uutta teollisuudelle suunnatun sähkötuen määrää. Vai miten tuo tulisi tulkita?
Ilmoita asiaton viesti
YLE ja HS tukevat vallassa olevaa politiikkaa, ja suuntaa vaihdetaan kun politiikan suunta vaihtuu.
Ei näiden juttuja saa kriitikkömästi niellä, omaakin järkeä saa käyttää.
Tuulivoiman tukeminen niin että lopulta Suomessa olisi tuplajärjestelmä sähköntuotannossa, ei saa asiantuntijoilta eikä maallikoilta tukea.
Se on järjetöntä, turhaa haaskausta ja kun saa lisäksi pyytämättä ja yllättäen ne terveys- ja ympäristöhaittojen ongelmat.
Ilmoita asiaton viesti
Haitoista on väitetty ettei sellaisia tuulivoimaloissa olisi, infraäänistä ei ole haittaa kun ihmiset ei niitä edes kuule, ym. hyviä selityksiä ettei tukemista lopetettaisi, ja poliitikot luottavat näihin lobbareiden juttuihin.
”Löytyykö sellaista lääkäriä, joka määräisi koko väestölle tuulivoimaloiden kaltaista äänivärähtelyterapiaa 24/7 annostuksen ollessa kontrolloimaton? Nyt yhä useampi altistuu yhden tai useamman tuulivoimalan tuottamille äänenpaineaalloille jatkuvasti. On muistettava, että matalataajuiset äänet kulkeutuvat kauas lähteestään ja vaikka annostus olisi pienikin, altistus on ympärivuorokautista. Mitkä ovat seuraukset? Missä turvallinen annostus ihmiskeholle on määritelty?”
”Fysioakustinen hoito ei sovi raskauden alkuvaiheen aikana tai jos henkilöllä on esim. akuutti tulehdustila, sydämentahdistin, vakava sydänvika tai angina pectoris. Tuulivoimaloiden melusaaste ei ole puhtaan siniäänen kaltaista, vaan useita taajuuksia sekaisin sisältävää hälyääntä. Se vaihtelee sekä taajuudeltaan että voimakkuudeltaan.”
http://www.ilkka.fi/mielipide/yleis%C3%B6lt%C3%A4/…
Ilmoita asiaton viesti