Valta turmelee
"Valta turmelee, ja absoluuttinen valta turmelee absoluuttisesti." Totesi John Dalberg-Acton 1800-luvun alussa.
Poliittinen virhe on vaikeasti korjattavissa oleva töppäys. Ei voida olla tunnustamatta sitä, mikä on olemassa; se itse pakottaa tunnustamaan itsensä.
Varovaisuusperiaate eli ennaltavarautumisen periaate on kansainvälisesti tunnustettu riskienhallinnan periaate. Se on tärkeä prinsiippi EU:n ympäristöpolitiikassa ja se mainitaan EU:n peruskirjassa. – Ei kuitenkaan huomioitu Suomessa! Jättikokoisten tuulivoimaloiden kokeilu tuli kalliiksi ja on meille suomalaisille häpeäksi.
”Better safe than sorry.” miksei ole noudatettu varovaisuusperiaatetta.
Todisteet tuulivoimamelun haitallisuudesta ovat valmiina. Suomessa ne eivät ole riittäneet viranomaisille vielä. Syy-yhteyden todistaminen haitallisten terveysvaikutusten ja teollisuusluokan tuulivoimalamelun välillä on varmistunut vertaisarvioidun tieteellisen tutkimuksen avulla.
Turvautuminen ala-arvoiseen pilkkaamiseen tosiasioiden tunnustamisen sijasta, on ollut tyhmää niin johtavilta poliitikoilta ja viranomaisilta, samoin kuin kaupallisissa medioissa ja Ylen ohjelmissa.
http://hearinghealthmatters.org/hearingnewswatch/2016/wind-turbines-nois…
Ja tässä koko tutkimus, Neljän vuosikymmenen historia. Wind Turbine Noise and Human Health: Todisteet siitä että tuulivoimalat aiheuttavat vaaraa:
http://hearinghealthmatters.org/journalresearchposters/files/2016/09/Fin…
Ottakaa huomioon että tutkimuksien tulokset ovat tieteellisesti vertaisarvioituja. Ihmisten pilkkaaminen luulotautisiksi hulluiksi, ym. ala-arvoiset vertaukset mutu tuntumalta ovat tyhmää ja ala-arvoista käytöstä.
Asia on vakava, nyt ei ole mahdollisuutta paeta toisiin virkoihin pois aiemmasta vastuullisesta virasta ja jättää tuulivoima ongelmat kuin koira paskansa, se on ratkaistava tässä ja nyt. Pakoileminen ei auta enää.
Lakien mukaan myös esittelijä / asian valmistelija on vastuussa päätöksestä (myös rikosoikeudellisesti). Vastuuta ei voi kunnissa enää ulkoistaa, ei leikkiä avutonta ja tietämätöntä. Heille maksetaan siitä, että tiedetään riittävästi. Jos ei tiedä niin pitää ottaa selkoa, ja se kestää sen ajan kuin kestää.
Kunta virkamiehineen on ensisijainen kaavoittaja, vaikka teettäisi kaavan tuulitoimijan rahoituksella, on huolehdittava kuntalaisten terveydestä ja viihtyvyydestä. Nyt ei tarvita kuin rohkea ryhtiliike kunnissa; päätösvalta takaisin sinne keille se kuuluu!
Ilmoita asiaton viesti
”This paper has been reviewed both by the anonymous Noise & Health reviewer and by three other reviewers who have substantial professional experience in the area of wind turbine noise.” http://www.noiseandhealth.org/aboutus.asp
”The American Wind Energy Association and Canadian Wind Energy Association sponsored a literature review to consider the existing literature on wind turbine noise and health. 14 Colby and colleagues14 determined that “‘wind turbine syndrome’ symptoms are not new and have been published previously in the context of ‘annoyance’” and are the “well-known stress effects of exposure to noise ….” In this review, we consider the hypothesis of Colby and colleagues that the health effects from IWTs are the result of annoyance from the noise of audible IWTs. 14 We also discuss emerging knowledge on the effects of inaudible LFN and infrasound.” http://www.srpc.ca/PDF/cjrm/vol19n1/pg21.pdf
Ilmoita asiaton viesti
Tänään, TV1 , klo 21:05 , A-studio ; ” Sairastuttaako tuulivoima”.
Katsomme mielenkiinnolla ja toivomme myös kaikkien alojen asiantuntijan, TV-persoonan ja kirjailijan J. Tervon sen myös katsovan, jotta hän voi meitä taas hauskuuttaa hilpeillä twiiteillään :
” Lepakot räjähtelevät, infraääniä kuullaan, eläimillä tiineytymispulmia. Vaikuttaa kuuluisan kiinalaisen tiedemiehen Huu Haan tutkimukselta.”
Ai kun hauskaa..
Asianosaiset nauravat varmaan vieläkin kyyneleet silmissään.
Ilmoita asiaton viesti
Tätä ala-arvoista juttua julkaistaan liikaa, ja häpeämättömästi vielä Ylen kanavilla.
Poliittisissa tuulivoima myönteisissä julkaisussa härskin lobbaamisen vielä jotenkin ymmärtää, mutta kun YLE syyllistyy, niin se on tuomittavaa.
Illan ohjelma on mielenkiintoista kuunneltavaa, kaikki kyllä ovat tietoisia näistä tuoreimmista vertaisarvioiduista tutkimustuloksista.
Tosiasioita ei voida kieltää!
Ilmoita asiaton viesti
Mielenkiintoista on myös havaita, mihin tuloksiin päädytään esim. Tanskassa, kun siellä kuten monessa muussakin maassa on nyt käynnistetty hallitusten toimesta tutkimusprojekteja, joissa selvitetään tuulivoimalan melun aiheuttamia haittoja ihmisille.
Vaikka melun negatiivisista vaikutuksista ihmisen terveyteen on tutkittu paljon, tutkimusta tuulivoimalan melun haitallisista terveysvaikutuksista on vielä vähän olemassa. Tähän tilanteeseen on nyt tulossa parannusta. ”SIGNIFICANCE AND DISSEMINATION Exposure to wind turbine noise is suspected of affecting health and concern for this is increasing among people living close to wind turbines. However, very limited scientific data exists on effect of noise from wind turbines and risk for cardiovascular disease or other major diseases. This study will therefore be among the first contributing to answer the question of whether noise from wind turbines affects the risk of a major disease and has the potential to contribute in providing guidance on regulations for human habitation close to wind turbines. Results will be published in international peer-reviewed journals and presented to the general population through national media and popular science articles.”
Akustiikka-alan tutkijalla lienee kuitenkin ollut mahdollisuus tutustua tohtori Neil Kelleyn tutkimuksiin 1980-luvulta. NASAn tilaamissa tutkimuksissa on teollisuusluokan tuulivoimalan aiheuttaman aerodynaamisen melun terveyshaitoista tehty selkoa riittävällä tarkkuudella, jotta jokainen alan asiantuntija, niin Suomessa kuin muuallakin, on kyllä ollut jossain määrin tietoinen teollisuusluokan tuulivoimalan melun aiheuttamista riskeistä!?
”The number and size of wind turbines has increased markedly during the last decades. Although research has consistently found that traffic noise increases the risk for cardiovascular disease (1-4), potential effects of wind turbine noise on risk for cardiovascular disease are virtually unexplored.” http://www.ft.dk/samling/20131/aktstykke/aktstk.70…
”Tuulivoimaloiden lukumäärä ja koko on kasvanut selvästi viime vuosikymmeninä. Vaikka tutkimus on johdonmukaisesti havainnut, että liikenteen melu lisää riskiä sydän-ja verisuonitautien sairastumiseen (1-4), tuulivoimalan melun osalta aiheutuvat riskit sairastua sydän- ja verisuonitauteihin ovat lähes tutkimatta.”
Ilmoita asiaton viesti
Tuulivoiman kieltäminen on onnistunut jo esim. Hollannin pohjoisen provinssissa!
”The Dutch province of North Holland has realised that windparks are a complete and useless eyesore that blight the landscape, and they save very little CO2. Therefore, the province has decided to forbid their construction.” http://planning.fife.gov.uk/online/applicationDeta…
Linkissä hollantilaisten päätös kieltää tuulivoimaloiden pystytys pohjoisen provinssissa. Jälkimmäisessä perustellaan tehtyä päätöstä. CO2 -päästöt eivät vähene juurikaan.
http://nos.nl/artikel/414818-noord-holland-verbied…
”Conclusion and outlook
Adding it all up, one must conclude that under the present conditions in the Netherlands a 100 MW (Megawatt) ’name plate’ capacity wind development produces on average 23 MW because of the capacity factor. 4,6 MW (20%) of this has to be subtracted from the final net result because of initial energy investments. From the actual Statline production figures we know that 27% of this 23 MW = 6,17 MW represents the actual fossil fuel and CO2 savings. But from this figure we need to subtract the amount of energy invested in the construction works: 4,6 MW. The net total of fuel saving electricity provided by our windturbines therefore is 6,17 – 4,6 = 1,57 MW on average over the year. That is ~ 1,6% of the installed capacity. It makes wind developments a Mega money pit with virtually no merit in terms of the intended goal of CO2 emission reduction or fossil fuel saving.” http://www.clepair.net/statlineanalyse201208.html
Ilmoita asiaton viesti