Poliittinen ohjaus on vaarallinen tekniseen kehitykseen

Syöttötariffijärjestelmän tarkoitus on taata tuulisähkön tuottajalle ennalta sovittu suuri hyöty valtion takuulla, sähkön kysynnästä huolimatta. Takuuhintajärjestelmä on yksi valtion verovarojen ohjauskeinoista, jonka tarkoitus ei varmaan ollut sähkön tuotantorakenteiden muuttaminen muiden energialähteiden osalta kannattamattomaksi. Näin siinä nyt on vaan hyvää vauhtia käymässä. S-ryhmä ja tuulivoima lobbareiden sijoitusyhtiöt ottivat lain omakseen bisneksestä saadun voiton maksimoimiseksi. Näin saatiin ulkomainen hiipuva tuulivoimateollisuus EU:ssa hetkeksi kukoistamaan ja kotimainen talous ja teollisuus taantumaan. Poliitikkoja kusetettiin hyväksymään puhallukseen laki huijauksen suojaksi.
Lobbarit käyttivät perusteena syöttötariffijärjestelmän saamiseksi ilmastonmuutos pelottelua, ja se naula veti. "Ilmastouskovaiset ovat enimmäkseen harmittomia. Haitallisiksi yhteiskunnalle heidät kuitenkin tekee se, että heidän vaatimansa taistelu ilmastonmuutosta vastaan sisältää monia turhia, kalliita ja jopa elinympäristön mukavuutta ja terveellisyyttä vahingoittavia toimia." Pasi Lehmuspelto, emeritus geologi
Ymmärrättekö mitä seurauksia laajamittaisella ja turhalla tuulivoimarakentamisella on?
http://pitkaranta.blogspot.fi/2015/08/tuulivoima-ja-luonto.html
"Yksi tavoite on saavutettu: Vaatimus riippumattoman ympäristö- ja terveystutkimuksen suorittamisesta isojen tuulivoimaloiden vaikutuksista Suomessa. Vastaavia tutkimuksia on meneillään muuallakin, kuten Tanskassa, jossa isojen tuulivoimaloiden rakentaminen on ollut jo vuoden keskeytyksissä."
– Suomessa haittojen rakentaminen kiihtyi.
http://santavuori.blogspot.fi/2016/12/tuulivoima-alan-nousu-ja-tuho.html
Maailmanlopun ennustuksiin poliitikot uskoi: "Yksi Bios-tutkimusyksikön perustajista Antti Majava jatkaa: napajäätikkö sulaa, juomavesi vähenee, ruoantuotanto kärsii, New York ja lukuisat muut kaupungit hukkuvat mereen, valtiot romahtavat".
"Suomen pitäisi rakentaa välittömästi niin paljon kuin mahdollista aidosti uusiutuvaa energiaa, tuuli- ja aurinkovoimaa, Majava sanoo".
http://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/miksi-ketaan-ei-kiinnosta-suomi-…
Yhdysvaltalainen tähtitieteilijä, astrofyysikko, astrobiologi ja tieteen yleistajuistaja Carl Sagan kirjoitti kirjassaan ”The Demon-Haunted World: Science As a Candle in the Dark” (1997) näin: ”Surullisimpia historian opetuksia on tämä: Jos meitä huijataan tarpeeksi kauan, pyrimme torjumaan kaikki todisteet huijauksesta. Emme ole enää kiinnostuneita etsimään totuutta. Olemme huijauksen vallassa. On yksinkertaisesti liian tuskallista tunnustaa edes itsellemme, että meitä on kusetettu. Kun annat huijarille vallan, saat sitä tuskin koskaan takaisin.”
Hannu Tanskanen kertoo aivopesusta: "Nyt ollaan siirrytty globaaliin aivopesuun, "ilmastonmuutos" niminen mantra iskostetaan jo alakoululapsiin ja "hiilipeikolla" pelotellaan. Transferenssi-nimisen psykologisen ilmiön välityksellä uususko leviää kulovalkean lailla yksilöihin, joilla omilla aivoilla ajattelu on gibbonin tasolla ja kuorolaulu mieliharrastuksensa. Tälle globaalille mielettömyydelle vetää vertoja vain vuosisata sitten vallinnut kvasitiede nimeltä eugeniikka. Siihen uskoi koko tiedemaailma ja johtavat poliitkot. Kansa ei edes epäillyt, että oli "alempia rotuja". Vasta Hitlerin kuolemanleirit ideologian manifestaationa herättivät kansakunnat painajaisunestaan".
http://www.tiede.fi/keskustelu/47272/ketju/aivopesu_onko_se_mahdollista
Lääkärien etiikka ja Nürnbergin säännöstö? – unohdettua historiaa, vai onko?
– Toisen maailmansodan jälkiselvittelyissä käytiin Nürnbergin oikeudenkäynnit, joissa yhtenä asiana olivat Natsi-Saksassa tehdyt julmat ihmiskokeet. Niiden tunnetuin harjoittaja oli tohtori Josef Mengele eli ”Auschwitzin kuolemanenkeli”.
https://fi.wikipedia.org/wiki/L%C3%A4%C3%A4ketieteellinen_kidutus
"Oikeudenkäyntien pohjalta laadittiin Nürnbergin säännöstö, johon on kirjattu lääketieteellisiä kokeita koskevia eettisiä periaatteita. Säännöstön kulmakivi on ehdoton periaate koehenkilön tietoisesta suostumuksesta".
Tuulivoimaloiden terveys- ja ympäristöhaitta ominaisuuksista ei Suomessa ihmisille kerrota? – Mediadiktatuuri vaikuttaa – ja hallitus tukee avokätisesti vaikka markkinahinta alittaisi 30 €/MWh, silti tuulivoiman nautiskelema veronmaksajien avokätinen tuki on 53,5 €/MWh (83,5 €/MWh – 30 €/MWh). Vuosina 2011-2015 vastaava summa oli 75,3 €/MWh (105,3 €/MWh – 30 €/MWh). – Plus tuen lisäksi saa tuulisähkön vielä myydä. – Viekas vilppi/nerokas tariffi tuo rahat huijareille.
Arkkitehti Jukka Siren kirjoitti Suomen Kuvalehdessä: "Minimaalisella ekosähkön saannilla on aikaansaatu maksimaalinen ympäristöhaitta".
Toiveissa on että eduskunta herää unelmista todellisuuteen kuluvana uutena vuotena. En voi ymmärtää miksi aikuiset ihmiset joiden tehtävä on pitää huolta yhteiskunnan edusta uskoisivat edelleen maailmanlopulla uhkaavien lobbareiden satuja saadakseen lohkaistua verovaroista miljardien tuen yhteiskuntaa vahingoittavaan bisnekseen.
”Yksi Bios-tutkimusyksikön perustajista Antti Majava jatkaa: napajäätikkö sulaa, juomavesi vähenee, ruoantuotanto kärsii, New York ja lukuisat muut kaupungit hukkuvat mereen, valtiot romahtavat”.
Mitäpä tähänkään ristiriitaisuuksia sisältävään sanoisi? Uskonnollinen kansankiihoittaja.
Ilmoita asiaton viesti
Vihreiden visionäärien esittämällä tavalla ei energiamuutosta tehdä, eikä nykyisin markkinaehtoisesti kilpailukyvyttömien tuuli- ja aurinkovoimaratkaisujen avulla. Poliittisella ohjauksella ei parempien ratkaisujen syntymistä voida myöskään edistää ainakaan turhia kilpailukyvyttömiä vaihtoehtoja pakonomaisesti tukien.
Ilmoita asiaton viesti
”Maailma on vaarallinen paikka, ei niiden vuoksi, jotka tekevät pahaa, vaan niiden vuoksi, jotka katsovat vierestä eivätkä tee mitään.” Albert Einstein
Tuulivoimala-alue Pori, Kellahti Peittoonkorpi
https://www.youtube.com/watch?v=7Kmh0azEJw0
Ilmoita asiaton viesti
Tämä video on ”hyvän maun rajoilla”, mutta paljon totuuksia siinä esiin tulee :
https://www.youtube.com/watch?v=sOrevyncOFY
”Tukieurot ovat ainoa pelastuksemme….”
Ilmoita asiaton viesti
Kaikki tuulivoimaloiden ominaisuuksista johtuvat terveys- ja ympäristöhaitat oli alun alkaen takuuhinta/syöttötariffijärjestelmä lain valmistelusta lähtien tarkkaan tiedossa mutta varoituksista ei välitetty.
EU:ssa olivat Suomesta vahvat lobbarit asiantuntijoina jotka katsoivat asioita vihreiden lasien läpi, ja kun nämä jättikokoiset voimalat eivät tulisi lähellekään Hesan asuntoalueita niin ei syrjäseutujen asukkaille asioista kerrottu mitään ennen kuin tuulivoimalat jo olivat asuntojen lähellä pystyssä.
Asiat etenivät vauhdilla sen jälkeen kun laki tuulivoiman syöttötariffista sai lainvoiman. Rakentamissuunnitelmat olivat valmiina ja valitukset otettiin kaikki vastaan mutta ei niistä mitään välitetty, vastaus oli aina samansuuntainen: ”Ei vaikuta kaavaan”.
Hallinto-oikeudetkin raivasivat osaltaan esteet pois hylkäämällä valituksia tuulivoimatoimijan eduksi. Esteellisyys rakennus päätöksissä oli ainoa syy joka saattoi kaataa kaavahankkeen, tai joku muu menettelytapavirhe prosessissa.
Nyt ollaan sitten kusessa kainaloita myöten, ei 2500 euron pääomalla syöttötariffia varten perustetut firmat mitään vastuuta sen 2500 euron lisäksi asiasta ota. Ja poliittisen vastuun merkityksen tajuaa jo lapsetkin.
Ilmoita asiaton viesti
Ja tehtiin sitä sähköä sitten millä tahansa, niin rahat ne vain valuvat maasta ulos ;(
Caruna on Suomen suurin sähköverkkoyhtiö. Sen markkinaosuus on 20 prosenttia. Carunalla on noin 650 000 yritys- ja henkilöasiakasta. Yhtiön liikevoitto oli vuonna 2014 yli 50 miljoonaa euroa. Yhteisöveroa Caruna maksoi liikevoitosta vain 1,6 prosenttia, eli vähän yli 800 000 euroa ;( Koko juttu > http://yle.fi/uutiset/3-8638094
Ilmoita asiaton viesti
Hallituksen omistajaohjaus politiikkaa on vaikea ymmärtää, seuraavaksi myydään tietysti tieverkko.
Suomi revitään pala palalta ulkomaisten yhtiöiden hallintaan. Ei järki paljoa päätä pakota kun myydään lypsävä lehmä teuraaksi ja jatkossa kituutetaan jatkuvasti nousevien laskujen armoilla. Näin on käynyt sähkön siirtohinnoissa ja sähköverossa, rahan menoa ulos Suomesta ei hallitus edes koeta hillitä.
Ilmoita asiaton viesti
Ymmärryksen tueksi löytyy tälläistä asiaa :O
”Meille uskotellaan edelleen presidenttiä myöten, että olemme valtio, maa, kansakunta. Se on täyttä paskapuhetta.” Suomi onkin yritys, ei valtio!”
Koko juttu > http://rayhablogi.blogspot.fi/2016/12/miksi-anne-b…
Ilmoita asiaton viesti
Valtion kehitysyhtiö Vake Oy:n toimialana on perustaa, omistaa, hallinnoida ja kehittää toisia osakeyhtiöitä sekä luovuttaa tai hankkia niiden osakkeita. Yhtiö voi lisäksi hankkia, omistaa, vuokrata ja hallita toimintansa edellyttämiä kiinteistöjä ja oikeuksia sekä kiinteistö- ja asunto-osakeyhtiöiden osakkeita, arvopapereita, osuuksia, rakennuksia, rakenteita ja laitteita, sekä käydä kauppaa osakkeilla ja muilla arvopapereilla sekä kiinteistöillä.
Kotipaikka Helsinki, Perustettu 2016
Yhteystiedot c/o valtioneuvoston kanslia PL 23 00023 Valtioneuvosto
Käyntiosoite: Fabianinkatu 31 D 00100 Helsinki
Puhelin: 0295160145
Omistajaohjaus: Valtioneuvoston kanslia
http://vnk.fi/vake-oy
Lakimies ihmettelee ”erikoista poikkeusta” – ”Pääministerille luodaan 2,4 mrd:n €:n budjetti ohi eduskunnan vallan”
https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/211127-lakimies-i…
Ilmoita asiaton viesti
Hannu Aro,
NASA toteaa seuraavaa:
”Multiple studies published in peer-reviewed scientific journals1 show that 97 percent or more of actively publishing climate scientists agree: Climate-warming trends over the past century are extremely likely due to human activities.” http://climate.nasa.gov/scientific-consensus/
Tiede pyrkii tässä ohjailemaan politiikkaa eikä päivastoin.
Esität tässä blogissa Hannu Tanskanen kertomuksen aivopesusta: ”Nyt ollaan siirrytty globaaliin aivopesuun, ”ilmastonmuutos” niminen mantra iskostetaan jo alakoululapsiin ja ”hiilipeikolla” pelotellaan.
Kenties opetuksen pitääkin perustua näkemykseen, jonka takana on 97 % tiedemiehistä eikä siihen kolmen prosentin näkemykseen, jota tässä edustat? Näin tiedeyhteisö toimii. Jos asiaan haluaa muutosta, niin ei muuta kuin kumoamaan tieteellisin tutkimuksin tuon tieteellisen enemmistön väittämät.
Sitä odotellessa itse uskon esim NASAn näkemyksiin ja myös opetuksen tulee pohjautua tämän merkittävän enemmistön oppeihin eli olemassa olevaan parhaaseen tietoon.
Ilmoita asiaton viesti
USA:n presidentiksi valittiin Trump eikä Clinton, tuo 97% johtuu poliittisesta ohjauksesta. Ilmasto näyttää kylmenevän lämpenemisen pelottelusta huolimatta.
Muuten olen samaa mieltä Pasi Lehmuskallion kanssa näistä ”uskovaisten” eipäs juupas väittelystä: ”Ilmastouskovaiset ovat enimmäkseen harmittomia. Haitallisiksi yhteiskunnalle heidät kuitenkin tekee se, että heidän vaatimansa taistelu ilmastonmuutosta vastaan sisältää monia turhia, kalliita ja jopa elinympäristön mukavuutta ja terveellisyyttä vahingoittavia toimia.” Pasi Lehmuspelto, emeritus geologi
Ilmoita asiaton viesti
Nämä 97% eivät ole vain USA:n tiedemiehiä vaan maailman. Sitä ei yksi Trump muuta, vaikka epäilemättä koittaakin ohjailla.
Ilmoita asiaton viesti
Ilmastonmuutoksesta on kirjoitettu muutama tuhat sivua tutkimustietoa, osa on tarkoituksellista poliittisen suunnan pönkittämiseksi suoritettua huuhaa höpöjuttua.
Minä en siihen ota muuta kantaa kuin sen verran ettei kengät irtoa maasta jonkun maailmanlopun kauhuskenaarion takia. Asiasta on kahdenlaisia tutkimuksia, hyviä ja huonoja. Tässä yksi hyvä selvitys.
http://ilmastorealismia.blogspot.fi/2016/02/jaakau…
Ja tässä toinen: http://ilmastorealismia.blogspot.fi/2016/11/profes…
Ilmoita asiaton viesti
Eipä siinä mittään, blogin otsikon ollessa ”Poliittinen ohjaus on vaarallinen tekniseen kehitykseen” on aika erikoista kertoa tilanteen korjaantuvan Trumpin poliittisella ohjauksella – menee aika lailla kehäpäätelmän puolelle. Ei mulla muuta…
Ilmoita asiaton viesti
Kehäpäätelmä kiertyy joka tapauksessa minun esimerkkiin tuulivoimaloiden rakentamisen järjettömyydestä. Poliittinen ohjaus, takuuhinta tuulisähköstä toivottiin/selitettiin estävän ilmastonmuutosta. Tuulivoimaloiden rakentaminen itse asiassa kiihdyttää ilmastonmuutosta. Trump on muuten tästä asiasta samaa mieltä.
Pitäisi ensin tutustua jonkun ns. ”tuulivoimapuiston” aiheuttamaan ympäristöhaittaan, ei kaikki viisaus ole Helsingissä, niistä terveys-ja ympäristöhaitoista on syntymässä katastrofi. Tuulivoimaloiden rakentamiset aloitettiin vain tuulivoima lobbareita kuuntelemalla, eikä kuunneltu kritiikkiä toiselta osapuolelta.
Viimeisimmät tieteelliset tutkimukset antavat täysin toisenlaisen kuvan ilmaston kehityksestä: ilmasto ei lämpene!
http://notrickszone.com/#sthash.jIvbGfgR.VjUN2Ybr….
Ilmoita asiaton viesti
https://www.youtube.com/watch?v=SSrjAXK5pGw
Ilmoita asiaton viesti