Elinympäristö ei kestänyt tuulivoimarakentamista
Kimmo Tiilikainen, maatalous- ja ympäristöministeri pyytää mukaan ideoimaan, miten alueita tulevaisuudessa suunnitellaan.
"Käynnistämme nyt laajan uudistuksen. Sen tuloksena meillä on ensi vuosikymmenen alussa käytössä kokonaan uusi suunnittelujärjestelmä. Uskon vahvasti, että vain laajan, eri ryhmien osallistumiseen perustuvan vuoropuhelun tuloksena saamme järjestelmästä tasapainoisen. Tavoitteena on pystyä hyödyntämään joustavasti ja tehokkaasti uusia mahdollisuuksia, kestävällä ja elinympäristön laatua edistävällä tavalla."
https://www.strategysignals.com/38977-31813-890@alue&web
Elinympäristön ongelma on huomattu, kauan se kesti mutta Suomessa on fiksua porukkaa eikä meitä huijata kymmeniä vuosia häikäilemättömän korruption voimalla. Tuulivoimapuhallus oli kallis hurmoksellisen uskon voimalla aikaan saatu poliittinen töppäys.
Näin tässä tuulivoimahurmoksessa nyt joka tapauksessa kävi, tappioita tulee sitä enemmän mitä enemmän niitä Suomen metsiin rakennetaan. Vituiksmän-hanketta ei pelasta, vaikka kuinka asiaan innostuneita uusia puhujia jostain teologis-paatoksellisessa tiedekunnassa valmistuisi ja kaikki palkattaisiin tuulivoiman hyväksyttävyyttä edistämään.
Tuulivoimatoimijat yrittävät omaan käyttöön valjastetun tieteen avulla edistää bisnestä loppuun asti. Hämäystiedoilla bisnes kukoistaa vielä, ja ongelmat pahenevat. Tieteellisen tiedon manipulointi on todella iso ongelma.
Tuulivoimakaavoituksessa ja rakentamisessa liikkuu miljardeja, ja pääasiassa Suomesta ulos. Suomeen jää pieni osa mutta suurin osa menee ulkomaisille valmistajille ja sijoittajille.
Tieteellisen tiedon manipuloinnilla hankkeet lisääntyivät kuin rutto keskiajalla. Korruptoituneet virkamiehet hieroivat hyviä lahjuksia omiin taskuihin, tai palvelu palveluksesta sopimuksella perheelle etua.
Viime vuonna Suomesta maksettiin noin 800 miljoonaa euroa ulkomaisille turbiinivalmistajille. Summa on huomattavan suuri koko Suomen kauppatasetta ajatellen.
Suomen kauppatase laahasi pakkasella lähes koko vuoden. Tuonnissa tuulivoimaloiden osuus oli noin 67 miljoonaa euroa joka kuukaudessa. Tuulivoimaan sijoitettu miljardi on pääosin valtion velkaa, joka ei kuitenkaan näy suorana valtion velkana.
Itsessään tuulivoima oli kannattamaton sähköntuotantomuoto, se ei ilman valtion tukirahoja pärjää markkinoilla.
Tähän liittyy vahvasti Århusin konventti, sitä pitää noudattaa myöskin tuulivoimarakentamisessa, konventtia on laiminlyöty, siitä on jo oikeustapaus, rouva Metcalfe Skotlannista (Mrs. V.C.K. Metcalfe. Community Councillor. Argyll. Scotland) teki valituksen YK:n ihmisoikeustuomioistuimeen Geneveen, josta saatu päätös on nyt otettava huomioon Englannissa. https://lincolncountysd.org/userfiles/file/Public%… ”No governments or decision makers have the right to inflict upon the populations they are elected to serve, policies which have the potential and capacity to cause harm. There is a duty of care which is both irrefutable and morally sacrosanct.
Yours sincerely,
Mrs. V.C.K. Metcalfe. Community Councillor. Argyll. Scotland.
”In 2012 I had the privilege of submitting a complaint involving wind power to UNECE’s Aarhus Convention Compliance Committee on behalf of my Community Council, which resulted in the UK being found in breach of Article 7 of the Convention. It has become clear that the vital precautionary principle cited by both the UN and EU is being forgotten.”
The Aarhus Convention was the first international legal instrument in Europe to explicitly recognize the right to a healthy environment. http://www.unep.org/delc/Portals/119/publications/…
Articles 6 to 8 guarantee public participation and require it when decisions are made on whether to permit or renew permission for industrial, agricultural, and construction activities listed in an Annex to the Convention, as well as other activities which may have a significant impact on the environment. Specifically, the public must be informed early on in the process and be given adequate time to prepare and make comments. During the process, the public must have access to all relevant information on the project. Public participation can occur in writing, in hearings, or through inquiries. All public comments, information, analyses, and opinions must be taken into account when making a decision. All decisions must be made public along with the reasons and considerations on which the decision is based. Additionally, the Convention calls for public participation in the preparation of environmental plans, programs, policies, laws, and regulations.
Ilmoita asiaton viesti
KHO ei ota evidenssiä vastaan muilta kuin tuulivoimamyönteisiltä Suomen valtion viranomaisilta, THL jne.. ja näiden kysely- ym. tiedustelu tutkimuksilla tieteellinen tieto manipuloidaan tuulivoimarakentamisen edistämiseen.
Terveys -ja ympäristöhaitta ongelmien esiinnousu on nyt niin suuri uhka tuulivoimateollisuudelle, että se on käyttänyt valtavat määrät rahaa vähätelläkseen ilmiön vaarallisuutta. Tosiasioiden muuttaminen on kuitenkin mahdoton homma, ei suomalaisia kauaa huijata.
Tuulivoimaloiden melun toimenpiderajat, jotka on esitetty terveydensuojelulain perusteella annetussa asumisterveysasetuksessa ovat taannehtivasti voimassa, jos rajat mittauksissa ylittyvät niin tuulivoimalat on purettava pois. Kyseiset asetukset ovat tulleet voimaan vuonna 2015.
Ilmoita asiaton viesti
”Tammikuun alussa Irish Farmers Journal julkaisi uutisen, jonka mukaan tuulivoimayhtiö myöntää naapureille aiheutuneen haitan. Oikeudenkäynti korvauksista käynnistyy 25. huhtikuuta 2017 ja sille on varattu aikaa yhteensä 10 päivää, sillä tapausten ajatellaan liittyvän toisiinsa.”
Tuuliteollisuus pelkää, että oikeudenkäynnistä muodostuu vedenjakaja olemassaoleville ja suunnitelluille tuulivoimala-alueille sekä sijoittajien luottamukselle. ”On odotettavissa, että useita tapauksia on nyt tulossa.”
http://santavuori.blogspot.fi/2017/02/valoa-irlann…
Terveyshaitta ei ole sopimusasia, siihen on pakko viranomaisten puuttua.
Kiinteistön käytöstä aiheutuva, melusta johtuvan vahingon korvaamisesta säädetään sekä ympäristövahinkolaissa että naapuruussuhdelaissa. Ympäristövahinkolain 1 §:n mukaan ympäristövahinkona korvataan tietyllä alueella harjoitetusta toiminnasta johtuva vahinko, joka on ympäristössä aiheutunut muun muassa melusta. Naapuruussuhdelain 17 §:n mukaan kiinteistöä, rakennusta tai huoneistoa ei saa käyttää siten, että naapurille, lähistöllä asuvalle tai kiinteistöä, rakennusta tai huoneistoa hallitsevalle aiheutuu kohtuutonta rasitusta esimerkiksi melusta. Se, jonka toiminnasta on aiheutunut kohtuutonta rasitusta, on lain 18 §:n mukaan velvollinen poistamaan rasituksen tai lopettamaan toiminnan ja korvaamaan siitä aiheutuneen vahingon.
Asumisterveysasetuksena annetut melun toimenpiderajat koskevat myös tuulivoimaloiden aiheuttamaa melua.
Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisilla on aina selvittämisvelvollisuus, jos asukkaat valittavat kokevansa meluhaittaa.
Ilmoita asiaton viesti