Kieli jää pakkasessa rautaan kiinni, Suomen hallitus!

Tanskasta ja Saksasta saa varoittavat esimerkit ilmaiseksi, mutta Suomessa ei uskota vaan se kaikki tuulivoima haitta pitää itse kokeilla. Terveyshaittojen takia Tanskassa maalle rakentamiset on pysäytetty, Suomessa rakentamiset jatkuu, ja hallitus antaa toimintaan n. 4000 miljoona euroa. "Rahalla saa ja hevosella pääsee", "nerokas tariffi" tuulivoimalle (Pekkarinen) tekee tuhojaan nyt länsirannikon korkeimmilla paikoilla. Rahat menee ja raiskiot jää, hallitus sai mitä halusi, kansan eriarvoistaminen onnistui. Kirottu tuki tuulivoimalle! – "Sori siitä".
Tuulivoimalan merelle rakentaminen on järjettömän kallis ratkaisu, myös sen vaikutukset kaloihin on huomattu vaarallisiksi. Sitä kuitenkin kokeillaan nyt väkisin Suomessakin 600 m Tahkoluodon rannasta ja n. 2,5 km Porin Reposaaresta sijaitsevalla matalikolla. (onnistuukohan enää siian kutu siellä)
Hallitus antoi 20 miljoonaa euroa suunnittelurahaa offshore tuulivoimapuiston suunnitteluun ulkomerelle. (600 m rannasta?)
"Merituulipuisto" maksaa n.120 miljoonaa, sen tekevät nyt turbiinitoimittaja Siemens Oy ja rakennustöiden pääurakoitsija belgialainen Jan De Nul. Belgialaiset vastaavat ruoppauksesta, pohjatöistä sekä perustusten ja tuulivoimaloiden asentamisesta.
Saksassa on muuten huomattu että pakkasessa kieli tarttuu rautaan kiinni, Suomen hallitus kokeili, ja on ulkona kieli kiinni rautakaiteessa ja odottaa ilmojen lämpenemistä.
Ensin ostettiin Saksasta ilmaa ja nyt ei kelpaa ilmaiset neuvot.
Ilmoita asiaton viesti
Saksaan päin on polvet notkeina kumarrettu ja kaikki roska on nielty mitä saalistajat ovat tarjonneet, saksalaiset ottaa loppulaskun mukaiset korvaukset vaikka luonnonvaroina jos ei rahat riitä.
Katsokaahan Pirjon blogin käännös saksankielisestä jutusta, joka selvittää tuulivoimaloiden purkua ja kierrätystä. Mutta tietysti kaikki voidaan kiistää ja kun laittaa laput silmille ja pään pensaaseen, niin sillä siitä selviää Suomessa. Sellaista se on, kun usko on vahva ja faktat eivät häiritse.
http://pipa01.blogspot.fi/2017/04/tuulivoima-lasku…
Ilmoita asiaton viesti
Hinnalla millä hyvänsä lisää tuulivoimaa! (mutta ei Helsinkiin)
Tavoitteena on, että investointi- ja elinkeinohankkeet voivat edetä sujuvasti ja tehokkaasti ympäristönsuojelun tavoitteista tinkimättä. Arviointityön valmistumisen määräajaksi asetettiin 28.2.2015.
Arviointiryhmän puheenjohtajana on toiminut ministeri Lauri Tarasti ja ryhmän jäseninä lainsäädäntöjohtaja Riitta Rönn ympäristöministeriöstä sekä johtaja Mari Pantsar Sitrasta. Arviointiryhmän asiantuntijana on toiminut oikeustieteen tohtori
Kari Kuusiniemi korkeimmasta hallinto-oikeudesta ja ryhmän sihteerinä johtava asiantuntija Tiina Kähö Sitrasta.” ???
https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/1…
”Tuulivoimalat voi uusien periaatteiden mukaan rakentaa aiempaa lähemmäksi rantaa. Se on voimalayhtiölle halvempaa. Mutta tuleeko Helsinkiin tuulivoimaloita ihan oikeasti?”
http://yle.fi/uutiset/3-8642941
Miksei tuulivoimaloita sitten ole rakennettu kysynnän mukaisesti Helsingin edustalle jo aiemmin, se selvitettiin jo v. 2001 ja kattavan työn jälkeen on päätetty ettei rakenneta. Tämä on laillinen päätös joka koskee koko Suomea, muualla siitä ei ole välitetty, vaan on rakennettu terveys- ja ympäristöhaittaa lähelle asutusta.
http://www.hel.fi/static/ksv/www/yk2002/Tuulivoima…
Ministeri Tarastin panos tuulivoimarakentamisen sujuvoittamisessa saa jatkoa, kun hänen taannoinen työkaverinsa KHO-ajoilta, KHO:ssa edelleen toimiva oikeusneuvos Kari Kuusiniemi hoitaa loput.
Tauno Matomäki ihmetteli kuinka vähällä järjellä energiapoliittisia linjauksia selvitetään, tämä mahdollistaa omaan pussiin pelaavien lobbareiden mahdollisuudet esim. syöttötariffi/takuuhinta puhalluksessa.
”Matomäki kantaa myös suurta huolta energian riittävyydestä. Energiapolitiikassa on tehty liian tunteenomaisia ratkaisuja. Hän varoittaa, että vara- ja säätövoimastakin on huolehdittava, kun energiainvestoinnit syöttötariffien houkuttelemina kohdistuvat tuuli- ja aurinkoenergiaan.
Tauno Matomäki muistuttaa, että kun maailmalla kymmenisen vuotta sitten hiottiin energiastrategioita, monessa maassa työtä johtivat akateemikot ja korkeakoulut. Sitten hän jatkaa: ”Suomen hallitus palkkasi asiantuntijakseen valtiotieteen ylioppilaan.”
Matomäki ei itse sano nimeä, mutta Matti Vanhasen (kesk) kakkoshallituksen ilmastopolitiikan valmistelussa asiantuntijana toimi vihreiden kansanedustaja Oras Tynkkynen.”
http://www.hs.fi/paivanlehti/09042017/art-20000051…
Tuulivoima puhalluksen joutuvat veronmaksajat maksamaan kalliisti, sitä asiaa valtiontalouden tarkastusvirasto alkoi selvittämään vasta nyt, vaikka asia on ollut päivän selvää alusta alkaen. Tuulisähkö ei ole kannattava tapa tuottaa energiaa valtakunnan verkkoon.
https://www.vtv.fi/ajankohtaista/tiedotteet/2017/t…
VTV antoi poliitikoiden jälleen kerran tehdä miljardien vahingot.
Miksei otettu opiksi ensimmäisestä teollisen koon tuulivoimalan haitoista, valitukset heitettiin roskiin, ei välitetty. Jos päättäjillä ei ole omasta takaa asiantuntemusta tehdä yksinkertaisia mittauksia ja laskelmia, niin apua saa asiantuntijoilta.
http://www.satakunnankansa.fi/satakunta/no-nyt-on-…
Porissa tuulivoima rakentamista on kaupunginjohtajien toimesta sujuvoitettu monin tavoin, ympäristön ”kitinää” ei ole kuunneltu, eikä haitoista välitetty ja tulos on sen mukainen. – Ympäristörikos!
”Asia oli useaan otteeseen esillä Porin kaupunginhallituksen suunnittelukokouksissa. Apulaiskaupunginjohtaja Kari Hannus (kok.) ei asiaa ottanut kuuleviin korviinsa.”
http://www.satakunnankansa.fi/satakunta/mielipide-…
– Pori hoiti kaavoituksen, Luvian puolelle 26 kpl ja Porin puolelle 5 tuuliturbiinia. KHO (Kari Kuusiniemi) ei tutkinut esteellisyyttä, hylkäsi valitukset ja hyväksyi väärin tehdyn melumallinuksen ym. Nyt herrat odottavat uutta tukipakettia vesi kielellä ehdolliset rakennusluvat taskuissa.
”Nämä asiat ärsyttävät suunnattomasti useita kuntalaisia: Tuulivoima, kaavoitus ja hyvä veli -verkostot”
https://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/nama-asia…
Ilmoita asiaton viesti
Tuo ”kielen kiinni jääminen kylmään rautaan” tuulivoiman osalta taitaa olla verrattavissa siihen mitä oli pakko henk. koht. kokeilla joskus 57 vuotta sitten. Kyllähän vanhemmat ihmiset, toisella kymmenellä olevat, varoittelivat seurauksista mutta kokeilla täytyi. Tosin näistä ”vanhemmista ihmisistä” joillakin taisi olla varoituksen sanan kanssa pirut mielessä tyyliin; ”Ans kattoo mitä toi kakara tekkee ko sitä varotellaan”, ja itku siinä taisi tulla kuten niillä ”vanhuksilla” oli perimmäinen tarkoituskin, kai.
Ilmoita asiaton viesti
Suomen hallitus jäi kylmään rautaan kiinni 12 vuoden ajaksi nykyisen suunnitelman mukaan. Pitää kyllä ihmetellä kuinka vähällä järjellä yhteiskunnassa energiapolitiikkaa suunnitellaan, kun on annettu tuulivoiman kuljettaa päättäjiä kuin pässiä narussa. Tuulivoima sanelee säännöt, tuulivoima mittaa tulokset, tuulivoima kaavoittaa haluamilleen paikoille mitä haluaa, ja kansa maksaa.
Tuulivoima kierrättää tukena saatuja rahoja lahjontaan, maanvuokriin, tieteelliseen tutkimukseen, päättäjien koulutukseen, esittely matkoihin, lakimiesten palkkioihin, ym. ja silti jää suurin osa n. 4 miljardin tukirahasta voittona jaettavaksi osakkeenomistajille. Tukirahan lisäksi tuulisähköstä saa markkinahinnan mukaisen lisän, ei sitä kenenkään tarvitse ihmetellä miksi tuulivoima huijarit tarvitsevat turvamiehiä kun lobbarit liikkuvat puhuja matkoilla maakunnissa, puhallus karvastelee ihmisten sähkölaskuissa korotuksena jolle ei näy loppua.
Suomen hallitus tukee toimintaa, terveys- ja ympäristöhaittojen tuottajien toiminta nauttii hallituksen luottamusta. – Tätä en ainakaan minä lakkaa koskaan ihmettelemästä, et kui helveti taval tämä o annettu tapahtu.
Joku asiantuntija sais kyllä selvittää suoraan ja suomeksi mikä pohjimmainen tarkoitus tällä kusetuksella on ollut. Ahneuden ja omaetu politikoinnin vielä jotenkin ymmärtää, mutta kun aletaan järjestelmällisesti tuhoamaan Suomen länsirannikon luontoa, ja parhaimmasta päästä ensimmäiseksi, sitä en ymmärrä.
Ilmoita asiaton viesti
Ja vaikka siitä tuulivoimasta perkaa pois ympäristöhaitat ja tarveyshaitat sekä kiinteistöjen arvon alenemisen, niin sittenkin se tuki tuntuu suorastaan järjettömältä, marginaalinen energia joka ei tule toimeen ilman muita lähteitä. Eli lopultakin edes hieman selitettävissä oleva tarkoitus on, että tuulivoiman puolesta puhujilla on oma lehmä ojassa, ja syvällä.
Ilmoita asiaton viesti
Sehän tässä ihmetyttää, ja kun hallituksella on valta niin miksei voitu antaa sosiaaliavustuksena sama tuki näille onnettomille bisneksen pyörittelijöille, joille nyt tukea maksetaan haittojen aiheuttamisesta.
Onhan siellä omat momentit joilla olisi voitu suunnata ns. kehitysrahaa sama määrä, eikä olisi aiheutettu näitä ympäristövahinkoja. Asioita olisi saanut jokainen laskeskella ja suunnitella paperilla niin kauan että olisi joku tolkku saatu aikaan, eikä kopioitu maailmalta valmiina epäonnistunutta mallia.
2000 luvun alussa oli jo jos jonkinnäköistä tuuli suunnitelmaa, mutta kun sitä hiukan tarkasteltiin niin ne kaikki haudattiin vähin äänin. Nyt on eri äänet vallassa ja tariffi ottaa rahat verona kansalta.
”Tauno Matomäki muistuttaa, että kun maailmalla kymmenisen vuotta sitten hiottiin energiastrategioita, monessa maassa työtä johtivat akateemikot ja korkeakoulut.” Sitten hän jatkaa: ”Suomen hallitus palkkasi asiantuntijakseen valtiotieteen ylioppilaan.” (Oras Tynkkynen)
Ilmoita asiaton viesti
lainaus alkaa
”Tauno Matomäki muistuttaa, että kun maailmalla kymmenisen vuotta sitten hiottiin energiastrategioita, monessa maassa työtä johtivat akateemikot ja korkeakoulut.” Sitten hän jatkaa: ”Suomen hallitus palkkasi asiantuntijakseen valtiotieteen ylioppilaan.” (Oras Tynkkynen)
lainaus loppuu
No tuo selittää jo paljon mutta silti en ymmärrä. Nyt kun vielä ”Tuulivoimalan halaaja” pyrkii Vihreiden puheenjohtajaksi, ja on ilmeisesti aika vahvoilla, niin elämme ”mielenkiintoisia” aikoja.
Ilmoita asiaton viesti