Vain muutaman huijarin tähden

– Mitä seuraavaksi, tämä demokratian pilkkaaminen ei ole enää hauskaa!
"Poliitikot näyttävät nyt pyörittävän sirkusta, jossa äänestäjille on varattu pellen rooli".
https://suomenkuvalehti.fi/vuorikoski/soinin-kiertava-sirkus-saapui-kaup…
Nyt kun puhutaan EU-liittovaltiosta ja loikkari hallituksen päätöksestä syventää EU-integraatiota, olisi hyvä vähän kerrata historiaa.
Voitaisiin vaikka katsoa mitä Ranskan verisemmässä kansannousussa saatiin aikaan.
"Vallankumouksen symboliksi noussut naishahmo sai nimen Marianne, joka oli 1700-luvun lopulla yksi Ranskan yleisimmistä naisten nimistä. Nimi korosti hänen edustavan tavallista kansaa".
Olisiko nyt Laura nimenä symboli Suomen korruptiota vastustavan kansanosan johtajana PS:n puolueessa?
"Yksi Ranskan vallankumouksen tärkeimmistä tavoitteista oli päästä eroon epäoikeudenmukaisista erioikeuksista".
”Roistot ovat liian pitkään asettaneet oman kunnianhimonsa yhteisen hyvän edelle”, Charlotte Corday kirjoitti ennen kuin hän murhasi vaarallisena pitämänsä Marat’n.
Yle kertoo UV:n saamista tappouhkauksista Perussuomalaista eron jälkeen. Soinista kerrotaan: "on kuin vanhatestamentillinen patriarkka, joka mieluummin tappaa lapsensa kuin kestää lapsen tottelemattomuuden tuomaa häpeää". https://tyhmyri.wordpress.com/
Ranskan vallankumouksessa erilaiset puolueet taistelivat vallasta joista yksi sai pilkkanimen "Suo", Soini oli valinnut PS:stä eronneelle ryhmälle "UV", Uusi vaihtoehto.. – "suo siellä vetelä täällä", molempia on pilkattu.
Ranskassa: ”Suo” koostui niistä kansalliskokouksen jäsenistä, jotka eivät kuuluneet oikeistoon eivätkä liioin vasemmistoon. Moni heistä äänesti eri asioissa eri tavalla, eikä heillä ollut yhtenäistä poliittista linjaa. Poliittinen häilyvyys toi ryhmälle pilkkanimen ”suo”.
Vallankumous toi valtaan erilaisia vallanpitäjiä ja keksintöjä (giljotiini) menestys ei ollut pitkäikäistä: "Tyytymättömyys lisääntyi samaa tahtia korruption kanssa". – ja taistelu jatkui kun: "Rikkaat kansalaiset pystyivät virkamiehiä ja poliitikkoja lahjomalla hankkimaan monopolin esimerkiksi elintarvikkeiden myyntiin ja ansaitsemaan siten suunnattomia omaisuuksia". (tuulivoima, sotesotku, paskalaki, jne)
Lopulta tappaminen laantui: "Marraskuussa 1799 joukko poliitikkoja syrjäytti vihatun direktorion kenraali Napoleon Bonaparten ja hänen joukkojensa avulla".
"Mihin parannuksiin kumous johti?
Elokuussa 1789 kansalliskokous hyväksyi kaikille ranskalaisille uusia oikeuksia".
1. Vapaus ja yhdenvertaisuus lain edessä.
2. Oikeus elää rauhassa ja vapaana sorrosta.
3. Valta on kansalla.
4. Uskonnonvapaus.
5. Ilmaisunvapaus kirjoituksissa ja puheessa.
6. Tuloihin ja omaisuuden määrään perustuva verotus siten, että rikkaat maksavat eniten veroja.
7. Loukkaamaton omistusoikeus.
8. Epäilty on syytön, kunnes toisin todistetaan.
9. Äänioikeus miehille.
http://historianet.fi/sota/vallankumous/ranskan-vallankumous-nain-eteni-ranskan-verisin-kansannousu
EU-integraation syventämistä pitää tarkastella vähän laajemmin, historia on opettanut ettei eurooppalaisten pankkien ja finanssi pelureiden tappioiden maksumiehenä kasva mikään muu kuin suomalaisten tappiot. Vai oliko valtion velan kasvattamisen tarkoitus pakottaa Suomi prosentin osuudella EU-liittovaltioksi? – Tavoitteena nopea vallanvaihto kivuttomasti? Vaihtoehdoissa on otettava huomioon myös tappioiden mahdollisuus. Ei yhdellä näennäisellä voitolla sotaa voiteta.
Ei Soini rakentanut UV ryhmää yksin, hän vain kehitti keinon, jolla EU-integraatiota jatketaan, inhimillisesti ja tasa-arvoisesti vallankumouksen ihanteita noudattaen.
UV-ryhmä on juuri niin vahva kuin kannattajajoukko taustalla, ja sitä ei ole vielä demokraattisesti vaaleissa mitattu.
Soini lähti kulkemaan suolle, siinä kunto nousee mutta sinne voi upota vahvakin mies.
”Täydellinen nöyryytys Jyväskylässä oli Soinille liikaa. Maisterisjätkä junaili vielä kolmannen jytkyn, joka enemmän kuin puolitti Halla-ahon eduskuntayhmän.
Jytkyjä on nyt vuosilta 2011, 2015 ja 2017. Uusin jytky on se, että Soini vetäytyi UV:ssa rivimieheksi ja voi keskittyä ulkoministerin tehtäviin. Orpo ja Sipilä kiittelevät häntä hallituksen pelastamisesta. Tahra Soinin kilpeen on vain se, että hän järjesti itse itsensä liemeen flirttailemalla äärioikeistolaisten kanssa”.
https://www.kauppalehti.fi/uutiset/timo-soinin-kol…
Ilmoita asiaton viesti
[…] Vain muutaman huijarin tähden | Uusi Suomi Puheenvuoro – Vain muutaman huijarin tähden. Hannu Aro 14.6.2017 22:08 päivitetty 14.6.2017 22:08 1 – Mitä seuraavaksi, tämä demokratian pilkkaaminen ei ole enää hauskaa! "Poliitikot näyttävät nyt pyörittävän sirkusta, jossa äänestäjille on varattu pellen rooli". […]
Ilmoita asiaton viesti
[…] Vain muutaman huijarin tähden | Uusi Suomi Puheenvuoro – Vain muutaman huijarin tähden | Uusi Suomi Puheenvuoro – Vain muutaman huijarin tähden. Hannu Aro 14.6.2017 22:08 päivitetty 14.6.2017 22:08 1 – Mitä seuraavaksi, tämä demokratian pilkkaaminen ei ole enää hauskaa! "Poliitikot näyttävät nyt pyörittävän sirkusta, jossa äänestäjille on varattu pellen rooli". […]
Ilmoita asiaton viesti