Tosiasiat on pakko hyväksyä.

Selittelyt ja valehtelut turvallisuudesta ei riitä! Tosiasiat on pakko hyväksyä myös Suomessa. Ruotsin kautta tuli taas tämäkin oppi Suomen puolelle. Tuulivoimaloiden terveys- ja turvallisuusasioita on Suomessa selvitetty viranomaisten toimesta pelkästään tuulivoimayhtiöiden antamien tietojen ja vakuuttelujen perusteella. Ruotsin työsuojeluviranomainen asetti Suomeenkin tuotuja tuulivoimala malleja myyntikieltoon, käyttökielto astuu voimaan jos puutteita ei saada korjattua.
Täällä viranomaisten oma tietämys asiasta on puutteellista. Pelkästään tuulivoima lobbareiden propagandalla luotujen mielikuvien varassa on tehty tuhansien ihmisten terveyttä vaarantavia päätöksiä. Hallinto-oikeuksiin tehdyt valitukset ovat pääasiassa meluun liittyviä ympäristön pilaamis kysymyksiä. Tieteellisten tutkimusten mukaan tuulivoimala-alueen ympäristö ei ole terveellinen ja turvallinen asuinpaikka. Nämä tuulivoimalan ominaisuuksista johtuvat turvallisuuspuutteet ja terveydelliset haittavaikutukset ovat tuulivoimayhtiöiden toimesta tähän asti naureskellen ohitettu, viranomaisille on riittänyt yhtiöiden hankkimat näennäistutkimukset.
Tutkimuksia ja tuloksia on tehtailtu hallituksen rahoituksellakin ja raportin lopussa vielä todetaan että lisää tutkimuksia tarvitaan. – Ei tutkimukset lopu koskaan jos näennäistutkimukset kelpaa rahoittajalle (veronmaksajat), ja jos lobbareiden vääristelyt, globaali korruptio ja lahjonta sallitaan. Oman voiton maksimoimiseksi tehdään lähes mitä vaan, on jo ehdotettu että ihmisiä ilmoittautuisi vapaaehtoisiksi koekaniineiksi tuulivoimalamelu tutkimuksiin. Eikö näitä pakolla tuulivoima-alueiden lähellä olevia ihmisiä ole jo tarpeeksi, vaikka osa on jo joutunut kodistaan evakkoon terveysvaikutusten takia. Lähes kymmenen vuotta on Suomessakin asioita seurattu sivussa itse ongelmista, eikä viranomaiset ole korvaansakaan lotkauttaneet ihmisten hädälle. Lääkärien etiikka ja Nürnbergin säännöstö? – unohdettua historiaa, vai kuinka tämä pitäisi ymmärtää.
Ruosissa vaaditaan toimenpiteitä, "Teknologiateollisuuden koneturvallisuustiedotteen mukaan konedirektiivi edellyttää, että suunnittelija, maahantuoja ja myyjä ottavat huomioon kaikki koneeseen liittyvät terveys- ja turvallisuusriskit koneen käytön kaikissa vaiheissa."
"Direktiivissä kiinnitetään huomiota paitsi koneisiin liittyviin mekaanisiin vaaroihin myös muun muassa ergonomian puutteesta ja ainepäästöistä johtuviin vaaroihin."
"Myyntikiellon saaneita yhtiöitä ovat Enercon, GE, Senvion, Siemens, Dongfang, Gamesa, Vestas, Sinovel, Nordex ja Eno."
"Jos yhtiöt eivät laita niitä käyttökieltoon, uhkasakot lasketaan miljoonissa." – Nämä samat voimalatyypit ovat Suomessakin käytössä ja kiivaasti rakennetaan lisää. Eikä kukaan valvo sovittujen sääntöjen noudattamista.
http://www.iltalehti.fi/talous/201709102200383375_ta.shtml
Jokainen ymmärtää, että näillä tuulivoima investoinneilla ei ole mitään tekemistä puhtaan energian kanssa. Se mitä on suunniteltu hyvää aikomusta varten paperille, on tullut skandaaliksi, täynnä korruptiota, sääntöjenvastaisuuksia, laittomuuksia ja luonnon hävitystä, vain ja ainoastaan koska valtio tarjosi riskitöntä rahaa tuulivoimalle syöttötariffi asetuksella, silloin se ahneus voitti – ja piru pääsi irti Suomessa.
"Perustuslaki 731/1999, 2 luku, Perusoikeudet 6 §, Yhdenvertaisuus: – Ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä."
Entä sitten, ei me välitetä, kyllä pienet "jääkaapin hyrinä" tasoiset äänet pitää ihmisten sietää, kerrotaan ministerin suulla. Ja jos ei sitä kestä saa muuttaa pois, sitä ei viranomaiset estä. Ehkä se on ollut tarkoituskin, en osaa sanoa, mutta näin on kehotettu toimimaan.
Rikoksista ihmisyyttä vastaan on säädetty ettei saa "asettaa jonkun ilmeisen eriarvoiseen tai muita olennaisesti huonompaan asemaan"
Suomessa energiapolitiikka ei perustu todelliseen tieteeseen. Tuulivoima on alalla toimivien edunvalvojien käsissä, ja ne eivät ole kiinnostuneet tiedosta, tieteestä eikä asukkaista, ainoastaan hyvin hoidettu propaganda ja veronmaksajilta kerätty tukirahan suuruus kiinnostaa.
Joutsenosta on tuulimyllyjen läheltä kadonneet kaikki linnut.
Ilmoita asiaton viesti
Täälläpäin on samaa valitettu, ei laula linnut enää niin kuin ennen, kerrotaan, mutta eihän se ääni kuulu jos lintuja ei ole.
Riistasta on kerrottu ettei tuulivoimala-alueen lähellä olisi hirviä eikä peuroja asumassa. Se on tuulivoima myönteisten toimesta kerrottu olevan vale, koska hirvien kaatoja on tehty tuulivoimala-alueella useita. – Tämän voidaan kertoa johtuvan hirvenmetsästyksen luonteesta, se on ajojahtia, passiketju asetetaan parhaaseen mahdolliseen paikkaan jossa ei ole sivullisille vaaraa. Tuulivoimayhtiöistä monet mainostavat mielellään alueitaan suurella saalis määrillä, ja sen takaamiseksi ne pystyttävät vuokratuille maille hirvitorneja.
Totta kai sinne se passiketju on paras laittaa, leveät tieurat, ja suuret aukiot takaavat hyville kaadoille parhaat mahdollisuudet. Sinne ne hirvet ajetaan, ei ne hirvet mene sinne vapaaehtoisesti. Eivät ne siellä muuten viihdy, eivätkä matkoillaan paikasta toiseen pysähdy.
Ilmoita asiaton viesti
Niin ne ovat hävinneet täältä Helsingistäkin!
Kesäkuussa lintuja vielä oli runsaasti, nyt syyskuussa ei ole enää kovinkaan montaa. Joulukuussa ei varmaan enää näitäkään!
Saakelin tuulivoima!
Ilmoita asiaton viesti
Eikö ilman pitänyt lämmetä Helsingissä ilmastonmuutoksesta johtuen. Olisitte ottaneet sinne nämä tuulivoimalat joiden tuottamalla sähköllä on ne erinomaiset ilmastonsuojelu edut. Helsinki olisi saanut jokaisen kaksion tarvitseman määrän energiaa mitä kaupungissa on, ja vielä ilmaisella tuulienergialla puhtaasti.
Mutta ei kelpaa vaikka kaikki muut Suomen veronmaksajat olisivat niitä siellä mielellään nähneet, ja se olisi jopa houkutellut turisteja kaupunkiin niitä ihailemaan. Ei esim. Emma Karin tarvitsisi matkustaa 400 km länsirannikolle tuulivoimalaa halaamaan, sen halauksen olisi voinut tehdä vaikka joka päivä, aamuin illoin.
Ilmoita asiaton viesti
#9
Helsingin Keskuspuistoon mahtuu ainakin sata tuulivoimalaa. Ei pasko linnut lenkkipoluille.
Ilmoita asiaton viesti
Helsingin edustan saaret ovat valtion omistuksessa, sinne mahtuu samoin muutama sata tuulivoimalaa. Mutta kun tämän menet ehdottamaan niin siihen löytyy tuhannen syytä ja lainkohtaa joka ne kieltää, maisemakin muka murskaantuu.
Helsinki teki 2000 luvun alussa pitkän ja kattavan selvityksen tuulivoimaloista Helsingissä.
https://www.hel.fi/static/ksv/www/yk2002/Tuulivoim…
Pajunen esittää Helsingin edustalle 140 tuulimyllyn puistoa
Helsingin Energian mukaan puisto maksaisi noin miljardin
Mari Julku, juttu Hesarissa 26.1.2008
Helsingin kaupunginjohtaja Jussi Pajunen väläytti torstaina mahdollisuutta rakentaa Helsingin edustalle 140 tuulimyllyn puisto.
Myös Helsingin Energia tukee kaavaillun tuulivoimalapuiston rakentamista. Yhtiöstä kerrotaan, että tuulivoimalapuisto on yksi hyvä vaihtoehto tuottaa uusiutuvaa energiaa pääkaupunkiseudulle tulevaisuudessa.
Helsingin Energian selvitysten mukaan puiston kustannukset liikkuisivat miljardin euron tuntumassa. Valtio maksaisi hinnasta 400 miljoonaa.
Pajunen korostaa, että asia ei ole vielä ajankohtainen.
”Asia ei ole vielä konkreettinen millään tavalla. EU:n asettama uusiutuvan energian tavoitekin tähtää vuoteen 2020. Mutta kaavallisesti puisto olisi mahdollista rakentaa. Ja tuulivoima on uusiutuvista energiamuodoista paras.”
Helsingin yleiskaavassa 2002 on Isosaaren edustalle piirretty katkoviiva, jonka eteläpuoleiselle alueelle voisi alkaa selvittää tuulivoimalan sijoittamista. 140 tuulimyllyn rakentaminen on kuitenkin jo haaste.
”Alueelle saa juuri ja juuri mahdutettua 140 tuulimyllyä, mutta ne pitäisi rakentaa sinne tiukasti, ehkä liiankin tiukasti. Ne saattaisivat alkaa varjostaa toisiaan”, diplomi-insinööri Jouni Kilpinen Helsingin kaupunkisuunnitteluvirastosta kommentoi.
Ongelmana on erityisesti tuulimyllyjen tornien ja lapojen kasvanut koko. Ne pilaavat maisemaa ja aiheuttavat melua ympäristöön. Kilpinen sanoi jo viime maaliskuussa, että ”Helsingin edusta on viimeisimpiä paikkoja, mitkä Suomessa kannattaa rakentaa”. Samaa mieltä hän on edelleen.
Pajunen kuitenkin sanoo, että Helsingin edusta ei ole pakollinen rakennuspaikka.
”Tuulivoimalapuisto voidaan rakentaa muuallekin, ei se ole paikasta kiinni. Se voi toimia Helsingin Energian alaisuudessa toisessakin paikassa.”
Kaupunginvaltuusto nimennee työryhmän selvittelemään tuulivoimalapuistoon liittyviä yksityiskohtia. Pajusen mukaan tarkoituksena on luoda pikaisesti ohjelmaluonnos, jolloin konkreettinen keskustelu puistosta voi alkaa.
”Syvällinen selvitys vie yleensä vajaan vuoden. Itse tuulivoimalapuiston rakentamiseen ei menisi kovin kauan, todennäköisesti muutamia vuosia.”
Ilmoita asiaton viesti
#3
Vihreät on jo niin pihalla luonnon kiertokulusta, että eivät tiedä lintujen muutosta.
Totesin toukokuussa, että Joutsenossa myllyjen lähellä ei linnut laulaneet.
Ilmoita asiaton viesti
Tuulivoimalat karkottavat/silpoavat lintuja niillä paikkakunnilla joissa tuulivoimaloita on. Ei siis Helsingissä, jonne tuulivoimaloita ei saa rakentaa.
Niemeläiselle tämä on tietenkin hauska letkautuksen aihe. Linnut muuttavat talveksi pois, öhö-öhö.
Ilmoita asiaton viesti
Minulle tämä tuulivoimakeskustelu on toki iloa ja riemua synnyttävä aihe. Erityisen hauskaksi tämän aiheen tekee se, että te tuulivoimavastustajat olette niin tosissanne.
Joutsenonkankaan lintukadosta en löytänyt yhtään kirjoitusta netistä. Kyse on Iiskonmäen oivalluksesta. Tieto perustuu luotettavaksi tunnetun virolaistuneen suomalaisliikemiehen omaan havaintoon. Jos Iiskonmäkikin on verrannut tämän päiväistä tilannetta toukokuun lopun havaintoon.
Etelä-Karjalan lintutieteellisessä yhdistyksessä ei näytä tällaista tietoa olevan. Pitäisiköhän jonkun valistaa heitä?
Ilmoita asiaton viesti
#22
Niin kertovat paikalliset Joutsenosta. Pidätkö suomalaisia tyhminä?
Ilmoita asiaton viesti
Lintuja kuolee tuulivoimaloiden siipiin enemmän kuin kukaan osasi ennustaa.
http://karajavuori.blogspot.fi/2017/02/ruotsin-lin…
Turun yliopiston Brahea-keskus teki vuonna 2015 laajan kirjallisuuskatsauksen http://bit.ly/2odIywD tuulivoimaloiden vaikutuksista lepakoihin. Tuulivoimaloiden läheisyydessä lepakoiden kuolleisuus on keskimääräistä suurempi ja sillä voi olla paikallista vaikutusta lepakkolajien kantoihin. Törmäyskuolemien määrä Euroopan voimaloissa vaihtelee, 0-41 lepakkoa/voimala/vuosi.
Amerikkalaisen raportin http://bit.ly/2ob84lQ mukaan tuulivoimaloihin kuolee eniten pieniä varpuslintuja, kuten kiuruja ja varpusia. Suurimmalla osalla lintulajeista kuolemat eivät kuitenkaan uhkaa lintupopulaatiota. Tuulivoiman vaikutus lintujen kuolemiin Pohjois-Amerikassa on yleisesti ottaen pienempi kuin muiden ihmisen aiheuttamien kuolemansyiden (voimalinjojen, rakennusten, linkkitornien ja kissojen aiheuttamat kuolemat ovat merkittävämpiä kuolemansyitä). Raportissa todetaan myös, että lepakoiden turbiinikuolemat vähenevät, jos turbiinien lavat pysäytetään alhaisilla (alle 6 m/s) tuulenvoimakkuuksilla, jolloin turbiinien energiantuottokin on alhainen.
Ilmoita asiaton viesti
Suomi nimisessä valtiossa ympäristöön ja terveyteen liittyvät asiat priorisoidaan jonon hännille, esimerkiksi käsittelemättömiä jäteöljyjä levitetään maahan ja metsiin noin 5 miljoonaa litraa JOKA VUOSI jo kymmenien vuosien ajan ja jatkuu.
Jos se ei ole ympäristörikos niin ei sitten mikään.
Ilmoita asiaton viesti
Kuka näitä levittää? Mistä tiedot ovat peräisin?
Ilmoita asiaton viesti
Laki eräistä naapuruussuhteista:
17 § Kiinteistöä, rakennusta tai huoneistoa ei saa käyttää siten, että naapurille, lähistöllä asuvalle tai kiinteistöä, rakennusta tai huoneistoa hallitsevalle aiheutuu kohtuutonta rasitusta ympäristölle haitallisista aineista, noesta, liasta, pölystä, hajusta, kosteudesta, melusta, tärinästä, säteilystä, valosta, lämmöstä tai muista vastaavista vaikutuksista.
Isot koneet käyttävät hydrauliikkaa, joka koneessa on kymmeniä litroja öljyä, ja kun tiedetään että letkut aina silloin tällöin rikkoontuvat, jäävät kiinni jonnekin tai murtuvat tai liittimet pettävät ja aina silloin roiskahtaa maastoon ne kymmenet litrat hydrauliöljyä. Jokainen litra saastuttaa tuhansia litroja pohjavettä.
Ilmoita asiaton viesti
Naapuruussuhdelaissa ei ole mainintaa maastoon leviävästä öljystä.
Mistä on peräisin tieto, että maastoon leviäisi joka vuosi miljoonia litroja jäteöljyä?
Ihan joku luotettava lehtitieto tai tutkimustieto riittäisi. Tuollainen mutu-tuntumaan perustuva kirjoittajan käsitys aina silloin tällöin rikkoutuvista letkuista ei ole tähän tarkoitukseen käypäinen.
Ilmoita asiaton viesti
En minä ala kaivelemaan mitään todisteita montako litraa minnekin on valunut, ja naapuruusuhdelaki ei öljyvuotoja tosiaan käsittele, mutta en ole sitä väittänytkään. Kaiva itse selvitykset. Pohjavesialueille ei saa Suomessakaan tuulivoimaloita pystyttää, syy on nämä satunnaiset öljyvuodot ja maahan etenevä värähtely.
https://www.youtube.com/watch?v=j2biK1hdKHo&featur…
Taustalla näkyy kuvamateriaalia, kuolleita lintuja ja tuulivoimala onnettomuuksia joista syntyy näitä ei toivottuja päästöjä. Yhdessä voimalassa on voiteluöljyjä n. 2300 litraa ja vaseliinia n. 150 kg.
Ilmoita asiaton viesti
Moottorisahojen ja metsäpuimureiden teräketjuöljystä lienee kyse, hydrauliikkaöljyjen lisäksi. Teräketjuöljyjä valmistetaan esim. koneiden jäteöljyistä. Teräketjuöljy menee suoraan maastoon leikkauspurujen seassa.
Ilmoita asiaton viesti
Ei pääkaupungissa monetkaan metsähommien päälle mitään ymmärrä, moottorisahat pitää kovaa ääntä ym. Takkaan ostetaan klapit marketista tai huoltoasemalta jos ei ole elektronista takkaa jonka voi katkaisijasta sytyttää.
Tuon teräketjuöljyn kulutukseen on jo niin tottunut ettei tullut mieleenkään siitä aiheutuvaa haittavaikutusta, silti pidän suurempana haittana alueen pohjaveden saastumisen takia betonin lisä-ainemyrkkyjä ja maansiirtokoneiden hydrauliöljy vuotoja.
Tuo järjetön vaarallisten jätteiden kuljetus Viroon polttoon, ja siitä syntyvän myrkyllisen tuhkan laivaaminen Suomeen ns. sementoitavaksi Porin Ekokemin jätteiden käsittelyyn Peittoonkorven kallion päälle meren rannalle lähellä Tahkoluodon syväsatamaa, tämä on saatu loppumaan. Nykyistä tilannetta en tiedä, Peittoon tuulivoimapuisto tuli tälle samalle alueelle, Suomenselän alkumetreille.
Peittoon tuulivoimalat huijattiin paikalle 2,5 MW:n Fuhrländer voimalan melu-arvoilla ja sitten rakennettiin 4,5 MW:n Gamesa voimalat 12 kpl. Nämä on just niitä voimaloita jotka Ruotsissa kiellettiin.
Ilmoita asiaton viesti
5#
Lähinnä metsäteollisuus ja puunkorjuu sekä maatalous, melkein kaikki voitelukohteet, ketjut yms. joista öljy valuu maahan voidellaan jäteöljyllä.
Jäteöljyjä pakkaa valtion omistama yritys n.3000 tonnia ja 1 yksityinen n. 1000 tonnia jotka kaikki menee k.o tarkoitukseen tämän lisäksi omatoiminen käyttö, olenkin sanonut monille että pienemmät päästöthän siinä tulee kun ei ajeta edes takaisin Jämsänkoskelle tai Vöyriin, sihdin läpi osaa laskea itsekin.
Myös ”neitseellisestä” mineraaliöljystä valmitetuissa, maahan menevien öljyjen valmistuksessa käytetään yleisesti epäonnistuneita prosesseja joiden koostumusta on mahdoton tietää.
Lisäksi pienempiä yrittäjiä joista luojakaan ei ota selvää mitä he myyvät tämän tyyppisiin tarkoituksiin.
Ilmoita asiaton viesti
Näinhän tässä taas kävin.Väärät ihmiset selvittivät ja pitivät esillä mm.Matti Putkonen persujen ”työmies”,josta ylenkin
toimesta tehtiin naurunalainen kylähullu.
Toivottavasti tätä asiaa pidetään niin paljon esillä,että vihreidenkin on asia ymmärrettävä.Aallolle ilmainen neuvo:kaada
homma Villen niskaan. Ville Niinistö tätä ylen ohjelmissa eniten naureskeli.
Ilmoita asiaton viesti
Työmies puhui tieteellisestä tutkimuksesta. Asia on niin kuin Putkonen sen kertoi, ei lepakkojen keuhkot kestä äkillistä ilmanpaine vaihtelua.
”Koska kanat eivät tiettävästi osaa lukea, niiden tuulivoiman läheisyydessä ilmenneistä patologisista oireista ei voi syyttää sitä että että kanojen ja muiden eläinten oireet johtuisivat tuulivoiman vastaisen kampanjoinnin aiheuttaneesta NOSEBO efektistä.
Maailman luonnonsäätiö (WFCN) valittaa Australian Lääketieteellisen Seuran (AMA) yllättävästä päätöksestä puhtaiden paperien antamisesta teollisen tuulivoiman uhreista ilman epidemilogista tutkimusta tai näkemättä yhtään potilasta. Tuulivoiman naapurit ympäri maailmaa ovat vaatineet jo jonkin aikaa että terveysviranomaiset julkaisisivat tällaisen tutkimuksen mukaanlukien infraäänipiikit ja seismiset värähtelyt lähistön kodeissa.
Mutta tämä on kielletty heiltä. Lääkärit ovat paljolti auttamassa teollisuutta, ei uhreja. Tämä toistaa vuosien takaista tohtorit tupakan puolesta propagandaa.”
https://myteurastaja.wordpress.com/2017/07/23/kano…
”Tuulivoimaloiden infraääni on uusi signaali ympäristössä” – nyt sitä on mitattu ja terveystiedot tunnetaan, mutta ei viranomaiset korvaansakaan lotkauta ihmisten valituksille.
http://imgur.com/mJIxsNV
Ilmoita asiaton viesti
”Terveydensuojelulain 1 § tarkoituksena on väestön ja yksilön terveyden ylläpitäminen ja edistäminen sekä ennalta ehkäistä, vähentää ja poistaa sellaisia elinympäristössä esiintyviä tekijöitä, jotka voivat aiheuttaa terveyshaittaa (terveydensuojelu).
2 § Yleiset periaatteet
Elinympäristöön vaikuttava toiminta on suunniteltava ja järjestettävä siten, että väestön ja yksilön terveyttä ylläpidetään ja edistetään.
Elinympäristöön vaikuttavaa toimintaa on harjoitettava siten, että terveyshaittojen syntyminen mahdollisuuksien mukaan estyy.”
Varovaisuusperiaatteen perusteella pitäisi tuulivoimaloiden rakentaminen pysäyttää kunnes se puolueeton tutkimus terveys- turvallisuus, ym puutteista on valmistunut. Ruotsi kielsi näiden Suomeen rakennettujen tuulivoimaloiden rakentamisen, Tanskassa rakentaminen maalle pysäytettiin. Meillä asiaa pallotellaan edesvastuuttomasti puolelta toiselle, eikä kukaan ottaisi kokonaisuudesta vastuuta omalle kohdalleen. En minä mitään, mutta noille muille se enemmän kuuluisi. jne.. -pakoilua.
Ilmoita asiaton viesti
Tuulivoimala muutti alueella puhtaan juomaveden sameaksi mutavelliksi. Rungon värähtely siirtyy maahan ja etenee. – Kaikki haitat pitää huomioida ennakkoon, jos jokainen hanke viedään läpi ohhoo menetelmällä, ei hyvä heilu. Ensin tehdään ja jälkeenpäin ihmetellään kuinkas tässä nyt näin kävi, niin kuin tuulivoimalle säädetty syöttötariffi ilmaston lämpenemisen hillitsemiseksi. Voi helvetti, kuinka avuton syy ottaa julkinen raha käyttöön tukemaan sekunda sähköntuotantoa tuulivoimalla. Poliitikot ovat kyllä avuttoman tyhmiä kun lähtivät tätä huijausta tukemaan.
https://stopthesethings.com/2017/09/01/wind-farm-d…
Ilmoita asiaton viesti
Samaisessa yhteydessä mainittiin myöskin, että Ruotsissa on 3000 tuulivoimalaa ja lisää rakennetaan ainakin 1000…
Ilmoita asiaton viesti
Rakennetaan tai ”Ruotsiin on tarkoitus rakentaa 1000 tuulivoimalaa lisää”, nämä ovat kaksi eri asiaa. Minullakin on tarkoituksena voittaa lotossa..
Ilmoita asiaton viesti
Mutta tosiasiat on pakko hyväksyä….eikö?
Ilmoita asiaton viesti
Kyllä se näin on. Haittoja syntyy vaikka ei niitä kukaan haluaisi.
http://www.caithnesswindfarms.co.uk/fullaccidents.pdf
Ilmoita asiaton viesti
Tanskassa kunnat sanovat EI tuulivoimaloille.
”Mette Sørensen on onnellinen. Viisi vuotta hän on yrittänyt saada poliitikkojen huomion, koska hän ei halua lisää tuulivoimaloita Kastrup-Tiset Engen Haderslevin kuntaan. Kamppailu on nyt voitettu.
– Tämä on valtava voitto lähes viiden vuoden jälkeen. Meitä on kuultu ja demokratia on voittanut.
Hän ja monet muut kansalaiset, jotka olisivat joutuneet uusien tuulivoimaloiden naapureiksi, protestoivat vuosien ajan alueen tuulivoimasuunnitelmia vastaan. Heidän vastustajinaan olivat Haderslevin ammattimainen tuulivoimateollisuus ja poliitikot Haderslevin kunnassa.
Tiistaina kuitenkin poliitikot istuivat alas ja äänestivät Kastrup-Tiset Engen 39 jättiläismäistä tuulivoimalaa vastaan. Näin tapahtuu yhä useammissa kunnissa”.
https://santavuori.blogspot.fi/2017/09/tanskassa-k…
Ilmoita asiaton viesti
Turvallisuuspuutteiden paljastuksen jälkeen pitää tutkia antavatko voimaloiden valmistajat tarkoituksella vääriä meluarvoja ja mallinnetaanko melua tarkoituksella väärin. Ja kun näin todistettavasti on, niin tätä menettelyjä ei pystytä enää korjaamaan, joten tuulifirmojen toiminta pitää lopettaa, ja vilpin johdosta tuet on perittävä takaisin.
Ilmoita asiaton viesti
Kansainvälisten tutkimuksien mukaan amplitudimodulaation (merkityksellinen sykintä) esiintyminen isoissa tuulivoimaloissa riippuu sääolosuhteista. YM:n ohjeen 4/2012 mukaan amplitudimodulaatiosta johtuva lisäys on + 5 dB. Amplitudimodulaatio ei liity tuulivoimalatyyppiin, vaan se muodostuu sääolosuhteista riippuvana.
Laskelmissa ei lisäyksiä tehdä, vaikka niin pitää säännön mukaan tehdä.
Melumallinnusten vilpit on helppo tarkistaa, mutta ei sitä tuulivoimamyönteinen edunsaaja tee puolueettomasti.
Sykkivyyttä esiintyy n. 30 % toiminta-ajasta pääosin iltaisin ja öisin. (Lähteet: 1) Larsson C., Öhlund O., Amplitude modulation of sound from wind turbines under various meteorological conditions, Journal of Acoustical Society of America, 135(1): 67-73, 2014. Tutkimuksen kesto oli 11 kk kahdella eri ruotsalaisella tuulivoima-alueella.
2) Seppo Uosukainen, Tuulivoimaloiden aerodynaaminen melu, VTT, 2013, esitys Suomen Akustiikkaseuran tilaisuudessa.”
Ilmoita asiaton viesti
Havainnointiin ja mittaamiseen perustuva kokemusperäinen tutkimus tuulivoima-alueen ympäristössä todistaa meluhaitat todeksi Suomessakin. Kudosten ominaisvärähtelytaajuus on infra-aaltojen alueella. Jos ymmärtää hiukankin fysiikkaa ja fysiologiaa niin ilman mitään tutkimustakin järkevä ihminen ymmärtää, ettei tuollaisissa vellovissa olosuhteissa elintoiminnat ole normaaleja ja varmasti pitkään vaikuttaessaan aiheuttavat monenlaisia vahinkoja ja häiritsevät todella pahasti solutason toimintaa.
Näissä tuulivoimaloiden terveysvaikutusten näennäistutkimuksissa ei ole tehty riittävästi fysiologisia tutkimuksia siitä, miten infraäänet vaikuttavat kudoksiin niiden resonoidessa aaltoliikkeeseen, ja miten kudos pitkäaikaisen vaikutuksen ollessa kyseessä kykenee solutasolla toimimaan häiriöttömästi resonoivassa aaltoliikkeessä? Ei ne ole mitään tieteellisiä tutkimuksia, muuta voidaan sellaisilla ehkä joitakin poliitikkoja hämätä.
Ilmoita asiaton viesti
Amplitudimodulaatio jätetään liian vähälle huomiolle melumallinnuksissa, pitäisi lisätä tuloksiin +5 dB. Amplitudimodulaatio ei liity tuulivoimalatyyppiin, vaan se muodostuu sääolosuhteista riippuvana.
https://www.heatonharris.com/sites/www.heatonharri…
Ilmoita asiaton viesti
Tuulivoimala selvityksissä ihmiset joutuu tahtomattaankin sen kysymyksen eteen, mitä vääriin tietoihin perustuva ympäristölupa/päätös todella merkitsee saajalleen, kansalaiselle. Olen saanut huolestuttavia yhteydenottoja tuulivoimala haitoista/vaaroista ja ihmisten huolet ovat todellisia. On syntynyt kokonainen terveys- ja haittavähättelyn toimiala, konsulttien systemaattisesti vääristetyt ympäristöselvitykset, viranomaisten valvonta ja selvittämisvelvollisuus lupa-asioissa. Vaikka oikeusvaltioon kuuluu sekin, että kansalainen saa oikeussuojaa myös julkista valtaa vastaan ja hallintolain 31 §:n mukaan viranomaisen velvollisuus on asian selvittäminen.
Laki edellyttää: “Mittausten on oltava pätevästi tehtyjä ja mittausraporttien todenmukaisia”. Viranomaiset suojautuvat vain konsulttien lausuntojen taakse ja viranomaisilla kyllä olisi oikeaakin tietoa, mutta suojaudutaan vain väärien tutkimusten taakse.
Ilmoita asiaton viesti
Kiitos hyvästä asian kiteyttämisestä yhteen kommenttiin.
Näin se juuri menee, viranomaisten työ on asioiden selvitys perinpohjaisesti.
Ei niitä ihmisten asuinoloihin vaikuttavia asioita saa teettää itse toiminnasta hyötyvillä konsulteilla.
Ilmoita asiaton viesti
Mikä niistä tuulivoimaloista tekee haitallisia ihmisille? Voisi kuvitella, että linnut jo kovaa ääntä pelkäävät ja lähtevät pois. sitä mietin, ite että kuinka myrkyllistä tuulivoimalan propeleissa käytetty nestepesuaine on? se varmaan voi ainakin lentää kilometrienkin päähän?
Onko tässä vielä muita uhkia jotka ei tule mieleeni?
Ilmoita asiaton viesti
Asiasta on paljon tieteellistä vertaisarvioitua tutkimusta maailmassa, jokaisessa tutkimuksessa terveyshaitat ovat ongelma. Tuulivoimaloiden ominaisuus on ajoittaisen ilmanpaine vaihtelun aiheuttaminen, eikä niitä vellovia olosuhteita ihmiset kestä. Jokainen ihminen on erilainen, toinen on heikompi toista, joku voi kestää pitkän aikaa ja se heikompi ei kestä kuukauttakaan.
”Löytyykö sellaista lääkäriä, joka määräisi koko väestölle tuulivoimaloiden kaltaista äänivärähtelyterapiaa 24/7 annostuksen ollessa kontrolloimaton? Nyt yhä useampi altistuu yhden tai useamman tuulivoimalan tuottamille äänenpaineaalloille jatkuvasti. On muistettava, että matalataajuiset äänet kulkeutuvat kauas lähteestään ja vaikka annostus olisi pienikin, altistus on ympärivuorokautista. Mitkä ovat seuraukset? Missä turvallinen annostus ihmiskeholle on määritelty?”
https://www.ilkka.fi/mielipide/yleis%C3%B6lt%C3%A4…
Ilmoita asiaton viesti
21#
Niemeläinen lue kommentti 8
Jäeöljyt kuuluu ryhmään -vaaralliset jätteet- niiden luontoon hävittäminen ei ole tilastointi kelpoista.
http://lassinpalsta.puheenvuoro.uusisuomi.fi/23414…
Suomessa terveys ja ympäristöhaitoille viitataan kintaalla myös tuulimyllyjen osalta, maan tapa ?
Olen tehnyt 25 vuotta maahan valuvien voiteluaineiden valmistusta ja myyntiä ja jatkuu.
Asiantuntemusta on.
Yli 50 vuotta sitten koneellinen puunkorjuu tuli Suomeen, metsäteollisuus ja maatalous on ollut pitempään.
Vähintään 300 miljoonaa litraa mineraaliöljyjä on mennyt maahan ja pohjavesiin, lisäksi öljyvahingot joista kukaan ei puhu.
Aineen häviättömyyden laki on luonnonlaki ja varmasti voimassa.
Koska tämä aihe ei kuulu varsinaisesti plogiin ei sen enempää.
Ilmoita asiaton viesti
Kyllä nämä öljyvuodot sopii hyvin samaan sarjaan tuulivoimaloiden kanssa jotka minä luen Suomen lain perusteella vahingoittamisvälineiksi. Saasteiden päästäminen luontoon on ympäristörikos, kyllä täälläpäin – Suomen länsirannikolla, se on saatu kokea jo liian karvaasti. Viranomaiset pallottelevat ongelmaa puolelta toiselle, kukaan ei ota vastuulleen kokonaisuutta.
Terveydestä vastaa yksi ja rakentamisesta toinen, työturvallisuudesta vastaa kolmas viranomainen, Suomessa vaikuttaa turvallisuuskomitea (eikä se tee mitään ulkopolitiikkaa), komiteaan olisi mahdollisuus kerätä kaiken maailman asiantuntijat puolueettomasti ratkaisemaan tuulivoimaloiden aiheuttamaan haittaan ratkaisu. Se ei ole helppo tehtävä, se tiedetään, mutta pakko se on tehdä. Tuulivoimaloiden rakentaminen pitää kieltää luontoon. Ei ne kertakaikkiaan ole terveellisiä eikä turvallisia Suomen luonnossa. – Ruotsissa rakentaminen kiellettiin!
Pohjavesialueelle tuulivoimaloiden pystytys on kielletty öljyvuotojen ym. maan värähtelystä johtuen. Yli 200 metriin ulottuvassa voimalassa on lähes 70 m pitkät siivet joiden aiheuttama värähtely siirtyy terästornin rakenteesta maaperään, värähtely tukkii ja sekoittaa vesisuonet maassa. Ihmiset ja eläimet eivät tuulivoimaloiden aiheuttamassa ilmanpaineen vellovassa olosuhteissa pysy terveenä. Jos on pakko elää näissä olosuhteissa elimistö alkaa suojautumaan tai sairastuu pysyvästi loppuelämänsä ajaksi, sen takia ei hirvet ja muut eläimet alueella viihdy.
Saasteet ei kuulu luontoon, ei maalle eikä varsinkaan merelle lähelle rantaa. Tämä offshore puisto, valtion demonstraatio arktiselle meri-alueelle oli tarkoitus aluksi rakentaa ulkomerelle. Nyt se kerrotaan rakennetun ulkomeren reunalle. Ulkomeri on erikoinen nimitys n. 600 metriä rannasta pystytetylle tuulivoimapuistolle. Se toimii nyt Porin Tahkoluodon ja Reposaaren välissä, ulkomerestä ko. demonstraation erottaa Selkämeren kansallispuisto.
Johtuiko ensimmäiset hylje kuolemat, jotka ajautuivat rantaan Reposaaressa ja Yyterissä rakentamisesta, – tuskin ketään kiinnostaa. Mitä aiheutuu siian kutupaikan muuttuneista olosuhteista tuolla alueella, sekin jää valtion demonstraation loppuselvityksen aiheeksi.
Ilmoita asiaton viesti