Poliitikot huuhaan puolustajina ovat Suomelle vaaraksi.

"Olemme juuri lisänneet kansainvälistä ilmastorahoitustamme", sanoi presidentti puheessaan. Tarkoituksena olisi suojata suomalaiset ilmastonmuutoksen vaikutuksilta. – Ilmastonmuutos jatkuu luonnollisesti eikä suomalaisten velkataakan lisääminen vaikuta yhtään mitään ilmastoon. Nyt pitää laittaa jäitä hattuun ja rukoilla: "Jumala suokoon minulle tyyneyttä hyväksyä ne asiat, joita en voi muuttaa, rohkeutta muuttaa niitä asioita, joita voin, ja viisautta erottaa nämä toisistaan."
Maailmanloppuja on ollut ennen meitä ja niitä riittää vielä jälkipolvillekin:
https://fi.wikipedia.org/wiki/Luettelo_maailmanlopun_p%C3%A4iv%C3%A4m%C3%A4%C3%A4rist%C3%A4
Cleantech teollisuus/tuulivoima-yhtiöt tiesivät tuulivoimaloiden haittavaikutukset ja tarkoituksellisesti johtivat poliitikot harhaan suojellakseen voittojaan. Ilmastonmuutokseen ei tuulivoimaloilla vaikuteta, joten yhtiöiden, joiden ahneus asetti meidät tuulivoimamelun terveydellisen vaaravyöhykkeen alle, pitää ottaa harteilleen tuulivoimaloiden purkukustannukset. Länsirannikko on saatava turvallisemmaksi ja terveellisemmäksi asuinpaikaksi purkamalla lähelle asutusta rakennetut tuulivoimalat pois.
Nukuitko hyvin? https://santavuori.blogspot.fi/2018/01/nukuitko-hyvin.html
Suomella on entuudestaan jo yli 100 miljardin euron valtion velka, maailman väkiluku oli vuonna 2017 arviolta 7,6 miljardia ja edelleen kasvussa. Mikäli kansainvälinen huuhaa/ilmastorahoitus painottuu suomalaisten verottamiseen lisää, niin Suomi ajautuu velkakriisiin poliitikkojen typeryyden takia.
Tuulivoima yhtiöissä odotetaan silti toiveikkaana uutta tukipakettia, ja sitä vielä joku poliitikko oma lehmä ojassa puolustaa.
USA:n esimerkki kannustaa muitakin valtioita vetämään rahat pois ilmastorahoituksesta, Saksa ei ole pystynyt poistamaan sijoituksia fossiilisista polttoaineista ja vähentämään päästöjä. Energiamuutos Saksassa tuuli/aurinkovoimalla oli tuhoon tuomittu yritys, joka on tullut kalliiksi koko EU:lle. Poliitikkojen johdolla tuotettu uusiutuva energia syö verovaroja liikaa yhteisessä pöydässä, ja markkinaehtoisesti toimivat sähköntuotantomuodot kituvat ilman tukea, eikä kehitystä saada aikaan.
Tämä on todella iso juttu. Suomeen tuotettiin erityisesti meidän olosuhteisiin suunniteltuja n. 200 – 250 m korkeita ja tehokkaita turbiineja poliittisella syöttötariffi päätöksellä. Tuulivoimaloiden rakentamisen kokonaisvaikuttavuutta ei huomioitu, ne rakennettiin väärin tehdyillä melumallinuksilla liian lähelle asutusta. Alan johtavien tiedemiesten tieteelliset tutkimukset toteavat yksiselitteisesti tuulivoimaloiden lähellä ihmisten sairastumiset tuulivoimaloiden syyksi. Turbiineista lähtevä vellova matalataajuinen kauas kulkeva pulssaava ilmanpaine vaikuttaa ihmisen elimistöön. Suomessa ei ole otettu mallinnuksessa impulssimaisen melun + 5 dB:n lisäystä huomioon. CE-merkintäkin puuttuu. – Tuulivoimapuiston on oltava CE-merkitty, kun se otetaan käyttöön. Etiketin on oltava selvästi näkyvä, luettavissa ja kestävä. CE-merkintä tarkoittaa sitä, että valmistaja vakuuttaa, että tuulivoimapuisto täyttää asetusten terveys- ja turvallisuusvaatimukset. Konedirektiivi:
http://eur-lex.europa.eu/legal-content/FI/TXT/PDF/?uri=CELEX:32006L0042&from=en
Kaavasuunnittelussa kunnissa on monopoli jota ei hallinto-oikeudet halua rikkoa, kaavat hyväksytään, vaikka tuomarit ymmärtävät ihmisten hädän takapihalle rakennettaviksi suunniteltujen tuulivoima-loiset tehtyjen valituksien mukaisiksi. Valta ja ahneus sumentaa järjen valon, NIMBY hyväksyttiin Helsingissä, mutta ei länsirannikolla.
Todennäköisesti oikeusprosessit vahingonkorvauksista kestää vuosia, mutta lopulta tosiasioiden mukaan on päätökset tehtävä. Tuulivoimalat ilmaston lämpenemisen hillinnässä oli suuri huijaus. Tuulisähkö on nollan arvoista sekundaa sähkötaseessa, se ei ole perusvoimaa eikä säätövoimaa, tosiasiassa tuulivoimalat ovat pelkästään vaaraa aiheuttavia roskia Suomen puhtaassa luonnossa.
Kaimalla ja joillakin muilla täällä blogissa tuntuu olevan sellaista yksiselitteistä tietoa, joka puuttuu kansainvälisesti johtavalta / johtavilta ilmastotutkijoilta. Onneksi AGW on siis lopultakin ratkaistu.
Ilmoita asiaton viesti
Komentoketku taitaa paremminkin olla YK>UNEP>WMO>IPCC mutta kansalliset laitokset enemmin WMO ohjauksessa, kuten olemme havainneet ilmatieteen laitosten väärentävän ja tulkitsevan pääosin keskitetysti. UNEP.in työrukkasena on taas YK:n Riossa lanseeraamaa Agenda 21/30 jossa taas ilmaston väitetty lämpeneminen ja siitä syyllistäminen on varallisuuden uusjaon välikappale. https://climatism.wordpress.com/tag/agenda-21/
Ilmoita asiaton viesti
No mielestäni tämänkaltaiset ”komentoketjut” ovat aika lailla retorisia ja eivät aina niin johdonmukaisia, eli ovat siis tulkinnanvaraisia.
Suoria väärennöksiä joissakin lausunnoissa ja joidenkin järjestöjen nimissä tai ohjauksessa on myös aika lailla epäilyttävä väite.
Näkisin kuitenkin, että kysymyksessä on ennemminkin asiantuntijoiden antamien lausuntojen nyansseista syntyneet epäselvyydet. Faktatiedon muotoileminen ja sen julkistaminen vastuunalaisessa tehtävässä sellaiseksi, että sen jokainen ymmärtää oikein, asettaa kovat paineet. Toisaalta harvemmin yksiselitteistä faktaa voi kukaan kertoa, jollei ole pitkäaikaista kokemusta.
Ilmoita asiaton viesti
”joka puuttuu kansainvälisesti johtavalta / johtavilta ilmastotutkijoilta.”
Ilmasto tutkijoilta puuttuu suhteellisuudentaju reaalimaailmassa, on asioita joita ei ihminen voi toimillaan säätää ja se on lopulta jokaisen pakko hyväksyä. Vahinkoja voidaan tehdä, ihmisten suojana olleet sademetsät kaadetaan ahneuden takia pois, ja ihmetellään taifuunien tuhoamia kyliä ja kuolonuhreja. Ne kerrotaan johtuvan sitten ilmastonmuutoksista.
Olisiko niin että presidentinkin olisi hoidettava se pieni tehtävä mikä on hänelle annettu eikä hääräillä kansainvälisen ilmastorahoituksen lobbarina Al Goren kanssa ilmastonmuutoksen torjumisessa. Suomen olisi pysyttävä kaukana näistä oma lehmä ojassa bisnestä tekevien seurasta.
Jokainen tuntee suositun virren 462 sanoman, jos ei tule mieleen niin kertauksena:
1. Soi kunniaksi Luojan
Nyt virsi kiitoksen,
Tuon kaiken hyvän tuojan
Ja suojan ainaisen!
Hän, Isä, rakkahasti
Ain vaalii luotujaan,
Ja kaiken taitavasti
Hän ohjaa tuolta taivaastaan.
2. Hän säät ja ilmat säätää
Ja aallot tainnuttaa
Ja hyisen hallan häätää
Ja viljan vartuttaa.
Hän onneen meidät ohjaa,
Jos joutuu johdantaan.
Sen rakkauden pohjaa
Ken pystyy koskaan tutkimaan?
3. Siis kiitos, Herra taivaan,
Kun lahjas meille toit
Ja palkaks työn ja vaivan
taas puhtaan leivän soit.
Suo että alttiin mielin
Myös köyhää holhoomme,
Ja sydämin ja kielin
Suo lakkaamatta kiitämme.
Sanat: A. W. Koskimies, 1856–1929
Sävel: Jean Sibelius, 1865–1957
Ilmoita asiaton viesti
Ilkka Pönkänen vastaa tässä Ylen toimittajan ilmastoa koskeviin kysymyksiin:
1. Onko ilmastonmuutos ihmisen aiheuttama?
”Hiilidioksidi (heikko kasvihuonekaasu) on lisääntynyt ilmakehässä 50 viime vuoden aikana selvästi (320 ppm —> 405 ppm). Mikäli CO2-teoria pitäisi paikkansa niin sen vaikutus tulisi olla samanmuotoinen lisäys lämpötilaan. Näin ei ole käynyt. Lämpötila ei ole noussut vuoden 1998 jälkeen (lower trophosphere anomaly).
Käyttämällä fossiilista energiaa kuten kivihiiltä, öljyä ja maakaasua energiantuotannossa, ihminen auttaa biosfääriä. Maapallo vihertyy vauhdilla kun ilmakehässä olevan hiilidioksidin määrä nousee. Kasvien yhteyttäminen tehostuu, joka tarkoittaa mm. sitä, että kasvit pystyvät käyttämään käytettävissä olevan veden hyväkseen entistä tehokkaammin.
Interglasiaali on jääkausien välinen lämpimämpi aika. Nykyään elämme holoseeni-interglasiaalia, jonka lämpöhuippu oli atlanttisella kaudella. Ns. pieni jääkausi, jolloin Suomessa oli nälänhätä ja 30% väestöstä kuoli, taittui n. 300 vuotta sitten. Lämpötilat ovat sittemmin, vähän aaltoillen, nousseet tähän päivään asti n. aste/vuosisata (ns. toipuminen pienestä jääkaudesta). Holoseenin yleistrendi on kuitenkin viilenevä. Ihmis-, eläin- ja kasvikunta kaikki menestyvät lämpiminä aikoina ja kärsivät kylmyydestä. Kulttuurit kukoistavat lämpökausien aikana.
Suurin osa ilmakehän hiilidioksidilisäyksestä tulee lämmenneistä valtameristä. Hiilidioksidin lisääntyminen ilmakehässä on lämpenemisen seuraus, ei sen syy. Ilmastonmuutos on nyt, kuten ennenkin, avaruusperäistä. Aurinko säteili tavallista voimakkaammin 74 vuotta vuosivälillä 1934-2008. Pilkkujen määrä verrattuna aiempaan samanpituiseen jaksoon nousi peräti 68%. Tämä lämpö kerääntyi valtameriin päiväntasaajalta alkaen ja siirtyi hiljalleen merivirtojen mukana napa-alueille. Matkalla osa lämmöstä haihtui, muodostaen pilviä. Edelleen jäljellä oleva ylimääräinen lämpökertymä sulattaa vieläkin jäätiköitä. Loppu energia kuluu sulamisprosessissa, mutta lämpöä ei onneksi ole riittävästi, että mannerjäätiköt olisivat vaarassa. Riski Golf-virran hidastumiseen on kuitenkin olemassa. Auringon nyt rauhoituttua, päiväntasaajan seutu on jo viilennyt. Tyynen valtameren pinta jo alle pitkän ajan keskiarvon ja lopunkin lämpöenergian kuluttua sulamiseen, myös pohjoinen alkaa viilentyä.�
Lämpötilan aaltoilussa tunnetaan jaksoja, joista merkittävä on Atlantin valtameren n. 65-vuotinen AMO (Atlantic Multidecadal Oscillation). AMO:n viimeistä, n. 30 vuotta sitten alkanutta lämpenemistä on käytetty ihmisperäisen lämpenemisen näyttönä, jota se ei ole. On kyse normaalista, luonnonmukaisesta oskillaatiosta. Noiden koko havaintohistorian kattavien aaltoilujen lisäksi merkittävää hiilidioksidipitoisuuden kasvun kanssa korreloivaa lämpenemistä ei ole mittauksissa havaittu. Kokonaan toinen juttu ovat globaalit koostetilastot, joissa mittausasemien valinnan ja korjaustermien osalta on tavoiteltu haluttua lopputulosta. Erityisen epäillyttävää on, että uusien tilastojulkaisujen myötä vanhat lämpimät vuodet näyttäisivät mystisesti jäähtyvän. On tietysti muitakin valtamerten oskillaatioita, kuten PDO (Pacific Decadal Oscillation) ja säännöllisen epäsäännöllisesti esiintyvä ENSO (El Nino Southern Oscillation).
Aurinko säätelee maapallon ilmakehän lämpötilaa vaikuttamalla valtamerten lämpötilaan, mutta myös säätelemällä maapallon pilvipeittoa. Samanaikaisesti AMO:n viilenevän vaiheen kanssa auringon aktiivisuus putoaa tulevina vuosina samalle tasolle kuin Maunder Minimumin aikaan. Kun auringon magneettikentät voimistuvat niin matalia pilviä on vähemmän ja maapallo lämpenee. Kun magneettikentät heikentyvät niin matalia pilviä on enemmän ja maapallo viilenee. Tässä puhutaan käytännössä 1-2% vaikutuksesta maapallon pilvipeittoon.
Olemme juuri siirtymässä historiallisen mataliin auringon magneettikenttiin ainakin 30 vuodeksi ja odotettavissa on merkittävä kosmisen säteilyn voimistuminen, joka voimistaa matalien pilvien osuutta ja maapallo jäähtyy. Tästä johtuva 1,0 – 2,0 celsiusasteen lasku ilmakehän lämpötilassa on mahdollinen.
2. Miksi antropogeenista lämpenemistä pidetään Ilmatieteen laitoksella totena?
Tähän vastaamiseen tarvittaisiin joku sieltä vasta eläkkeelle päässyt rehellinen tutkija. Lämpenemisen julistaminen palkitsee. Esim. Ilmatieteen laitoksen entinen johtaja Petteri Taalas sai pääsihteerin viran WMO:sta (World Meteorological Organization). Näyttää siltä, että ilmaston lämpenemispäämajasta IPCC:stä on toimiva komentoketju: IPCC —> WMO —> kansalliset ilmatieteen laitokset.
IPCC:n mandaatti on tutkia ihmisen vaikutusta maapallon ilmastoon. Ei mitään muuta: ”The Intergovernmental Panel on Climate Change (IPCC) was established by World Meteorological Organization and United Nations Environmental Programme (UNEP) in 1988 to assess scientific, technical, and socioeconomic information that is relevant in understanding human-induced climate change, its potential impacts, and options for mitigation and adaptation.”
IPCC perustettiin kun AMO:n edellinen viileä jakso, 1960-1990, oli päättymässä. IPCC on ollut olemassa vain AMO:n lämpenevän jakson ajan.
Ilmatieteen laitoksen (ja IPCC:n) tutkijat käyttävät aikansa elänyttä yksinkertaista regressioanalyysia esityksissä, joissa tulisi käyttää ARIMA-mallia (autoregressive integrated moving average). Päätelmät, joita toistellaan Ilmatieteen laitoksen julkaisuissa ja esitelmissä, ovat virheellisiä johtuen virheellisestä menetelmäperustasta. Se että Ilmatieteen laitos ei toimi tässä eettisesti oikein onkin sitten mielenkintoinen pohdinnan aihe. Menetelmävalinta varmaankin apinoi IPCC:n konsensustieteilyä. Löytyisikö Ilmatieteen laitokselta joku ”syväkurkku”, eli ”whistle blower”?
3. Miksi tieteentekijöiden konsensus on, että ihmisen vaikutus ilmastoon on ratkaisevan suuri?
Tämä konsensus ei ole aito. Se on osin pakotettu, osin näennäinen ja osin tekaistu. Pakotettu siinä mielessä, että tärkeimpien länsimaiden ilmatieteen laitosten johtoon on onnistuneesti sijoitettu lämpenemisaatteen kannattajat, jotka eivät vastakkaisia käsityksiä suvaitse ainakaan julkisuuteen.
Näennäinen siinä mielessä, että tärkeimmät tieteelliset julkaisut ovat joko siirtyneet vahvasti lämpenemisaatetta kannattavien kansainvälisten kustantamojen (esim. Holtzbrinck Publishing Group) haltuun tai sitten lämpenemisaatteen kannattajat ovat ottaneet haltuunsa kustantavan tieteellisen seuran (esim. AAAS) johdon. Nämä kustantajat eivät julkaise ihmisperäistä ilmastonmuutosta kyseenalaistavia tutkimustuloksia. Ainakin yksi päätoimittaja on saanut potkut kun lehteen pääsi tällainen raportti, vaikkakin huolellisen vertaisarviokierroksen perusteella.
�
Tekaistu siinä mielessä, että esimerkiksi paljon mainostettu 97% konsensus -tulos perustuu tutkimukseen, jossa oli analysoitu 11 944 ilmastotieteellistä tutkimusjulkaisua, joista 41 selvästi päätyi johtopäätökseen, että ihmisellä oli suurin vaikutus sitten vuoden 1950 tapahtuneeseen lämpenemiseen. Maailmalla vallitsee varmaan 100% konsensus siitä, että CO2 on kasvihuonekaasu ja että maapallon ilmasto on lämmennyt viimeisten 150 vuoden aikana. Siihen konsensus sitten loppuukin.
Konsensusta kyseenalaistaa esimerkiksi yli 9 000 amerikkalaisen tohtorin ja 30 000 muun tieteentekijän allekirjoittama adressi, jossa todetaan, ettei ole vakuuttavaa tieteellistä näyttöä sille, että ihmisen tuottamat hiilidioksidi, metaani, ym. kasvihuonekaasut aiheuttaisivat ilmakehän katastrofaalista lämpenemistä (petitionproject.org).
Toistan sen ilmiselvän huomion, että samassa lauseessa ei voi esiintyä sanat ”tiede” ja ”konsensus”. Kaikki maailmanhistorian tieteelliset edistysaskeleet ovat tapahtuneet soveltamalla tieteellistä metodia ja todistamalla vallitseva konsensus vääräksi.
4. Missä ja milloin on menty pieleen?
Toisten kannalta on mennyt pieleen, mutta toisten kannalta asiat ovat menneet tosi hyvin. Lämpenemisellä ratsastavien poliitikkojen (esim. Al Gore) ja liikemiesten (esim. Elon Musk) kannalta operaaatio on onnistunut hyvin. Molemmat ovat rikastuneet huomattavasti erilaisilla lämpenemisentorjuntakaupoilla. Kiireiset miehet kuten Paavi ja Suomen presidentti toimivat kuin ”useful idiots”, vaillinaiseen tietoon ja näkemykseen perustuen.
Köyhät maat YK:ssa ovat IPCC:n linjan vankkumattomia kannattajia, onhan niiden mahdollista saada rikkailta mailta vastikkeetonta rahaa ”ilmastotuhojen korjaamiseen”. Joissain rikkaissa maissa ollaan lähdetty aivan mahdottomalle ”vihreälle” linjalle. Mm. Saksan katastrofaalinen ”Energiewende” on käytännössä tullut jo tiensä päähän. Energiewenden maksumiehinä toimii Saksan köyhin kansanosa. Sähkön hinta Saksassa kuluttajille oli vuoden 2017 alussa 0,305 eur per kWh ja Suomessa 0,158 eur per kWh. Vihreät eivät siedä päästötöntä ydinvoimaa, joten Saksassa poltetaan runsaasti ruskohiiltä!
Tavallisten kuluttajien kannalta kustannukset kasvavat, vapaus vähenee ja elämänlaatu heikkenee. Ihmisen aiheuttaman lämpenemisen uskottelu ja vienti politiikkaan on hoidettu varsin taitavasti. Tiedottaminen ja tiedotuskanavien haltuunotto on tehty taidolla. Antropogeenisen ilmastomuutoksen sanomaa aktiivisesti levittäviä medioita ovat mm.: The New York Times, Washington Post, BBC, The Guardian, The Independent, YLE, MTV3, HS, IL, I-S, jne. Poliitikot on ”informoitu” hyvin. Pieleen homma tavallisen ihmisen kannalta meni siinä, että humpuukin huomasivat turhan myöhäisessä vaiheessa harrastajat, jotka eivät saa palkkaansa ”ilmastoteolliselta kompleksilta”, vaan joutuvat tekemään analyysit ja julkaisemisen omalla ajallaan ja kustannuksellaan.
�
Tässä meidän ihmisten maailmassa taloudelliset ja poliittiset pääätökset, jotka tehdään ilmastouskonnolliseen mantraan perustuen tulevat todella kalliiksi ja maksavat myös ihmishenkiä. Tämä joka paikasta tunkeva CO2- ja hiilijalanjälkihysteria on johtanut siihen, että esim. Afrikan maat eivät saa riittävästi energiaa yhteiskuntiensa kehittämiseksi kun rahoitusta ei saada fossiilista energiaa käyttävien voimaloiden rakentamiseen. Yhteiskunnathan eivät pyöri aurinko- ja tuulienergialla, niissä kun on sellainen vika, että ne ovat sattumaenergiaa. Tuulee milloin tuulee ja aurinkohan ei yöllä paista. Sähköverkko vaatii toimiakseen tasaista sähköntuotantoa. Kun ei saada riittävästi ja tasaisesti energiaa niin vesihuolto ei pelaa, hygienia takkuilee, ruokaturvallisuus on kehno, jne. Kun World Bank ei rahoita hiilivoimalaa afrikkalaiseen maahan niin olkoot köyhät ilman sähköä. Pääasia, että Vihreä Valhe jyllää. Tämä on aika ikävä tilanne, mutta eihän se koske meitä, joilla on sähköä yllin kyllin.
IPCC:n ja Suomen Ilmatieteen laitoksen uskomukset näyttävät ilmakehän lämpötilalle ”hockey stickiä” vuosisadan loppuun mennessä. Jos tässä elonpäiviä riittää vuoteen 2022 asti niin voidaan katsoa miltä tilanne näyttää silloin. Mielenkiinnolla odotan presidentti Niinistön uudenvuodenpuhetta 1.1.2022. Itse rohkenen ennustaa kylmän kauden alkamista viimeistään siihen mennessä. Ennustan, että lämpötila putoaa tuollaiset 1,5 celsiusastetta vuoteen 2035 mennessä ja kylmää piisaa ainakin vuoteen 2050 asti, mahdollisesti paljon pidempään.”
Ja varmemmaksi vakuudeksi vielä Tapani Lahnakosken käännös suoraan Patrick Mooren luennosta: ”Pitäisikö juhlia hiilidioksidia?” http://lustiag.pp.fi/data/pdf/PatrickMoore.pdf
Ilmoita asiaton viesti
Kiitos viestistäsi! Pidän sitä hyvänä todellisuuden kuvaajana. Viittauksesi Patrick Moore’n linkkiin sanoo tiivistetysti asian kokonaisuudessaan:
Patrick Moore: ”Kuten olen todennut julkisesti
tilaisuuksissani, ei ole mitään ratkaisevaa, tieteellistä todistetta reaalimaailman
havainnoista, että hiilidioksidi olisi vastuussa miltään osin pienestä lämpenemisestä,
jota on tapahtunut viimeisten 300 vuoden aikana pienen jääkauden huipun jälkeen.
Jos sellainen todiste testien ja vastineiden kautta olisi olemassa, se olisi kirjoitettu
kaikkien nähtäväksi.”
Ilmoita asiaton viesti
Tässä kohtaa viittaisin käsitteeseen ”todellisuus” ja ”reaalimaailman havainnot”, jotka itse asiassa muodostuvat itse kunkin aivoissa siten, että ne itse kullekin ovat oma ”todellisuutensa”.
Kun puhutaan todellisuudesta, se ei suinkaan tarkoita sitä, että jos joku yksittäinen tutkija sanoo niin ja näin, se olisi oikeaa todellisuutta ilman, että sillä olisi vastine ja joka ymmärrettävästi todistetaan oikeaksi.
Ilmoita asiaton viesti
Edellä oleva kommenttini on analoginen sen todellisuuden kanssa, minkä mukaan olen tutkijana työelämässä oppinut ongelmiin toimivat ratkaisut hakemaan!
Ilmoita asiaton viesti
Ymmärrän ja arvostan näkemyksiäsi ja ajatuksiasi. Ne ovat Sinun henkilökohtaisia analogioitasi, jotka poikkeavat ratkaisevasti Minun analogioistani. Ei tämä ole sen ihmeellisempää. Eriävät ajatukset, mielipiteet ja erilaiset kokemukset luovat avarampaa todellisuutta. Yksipuolisia totuuden julistamisia pyrin välttämään ja karsastan niitä myös tietoisesti.
Ilmoita asiaton viesti
Tutkijoilla on vankka käsitys CO2:n hyödyllisyydestä ilmakehässä!
Ilmoita asiaton viesti
Hyödyllisyydestä kyllä, mutta myös haitallisuudesta. Nämä väittelyt tuovat tuskin mitään uuttaa ilmastonmuutoksen problematiikkaan. Näyttöjä tulee olla vielä huomattavasti enemmän, me emme yksinkertaisesti tiedä vielä riittävästi.
Henkilökohtainen näkemykseni kasvihuonekaasujen vaikutuksille perustuu edelleen matemaattisiin lain-alaisuuksiin ja perustan ajatukseni niiden varaan. Käytäntö tulee vasta tämän jälkeen.
Ilmoita asiaton viesti
Mikäli ymmärsin Patrick Mooren sanomaa, oli se, että pitkässä juoksussa ihmiskunnalle on tullut hyödyksi siitä pienestä lisäyksestä CO2:ta, mikä on ihmistoiminnan seurauksena ilmakehään lisätty. Muutoin ilmaston lämpenemisen seurauksena meristä on tullut CO2:ta, joten tuskin sillä fossiilisella polttoaineella on ollut vähäistä suurempaa merkitystä.
Tiedämme nyt enemmän, ihmistoiminnasta on ollut myös haittaa, ja se on se, että viljelykelpoinen maaperä on köyhtynyt, liiallisen laidunnuksen ja viljelytoiminnan seurauksena.
Kasvit kyllä sopeutuvat korkeampaan hiilidioksidi -pitoisuuteen ja voivat hyvin. Maapallo vihertyy.
Ilmoita asiaton viesti
Mielestäni tässä kaikessa näyttelee luonnollinen tasapaino. Eli jos vihertymistä on liian vähän tai jos vihertymistä on liikaa, luonnollinen tasapaino vallitsevissa olosuhteissa ei ole tasapainossa. Liian vähäinen vihertyminen tai liiallinen vihertyminen tuovat tullessaan biologisia muutoksia ja täten myös kasvihuone-pitoisuudet vaihtelevat.
Jotta luonnollinen tasapaino olisi mahdollisimman optimaalinen, luonnolle tulee antaa aikaa sopeutua. Tähän sopeutumiseen menee sitä enemmän aikaa, mitä enemmän ihminen on pistänyt näppinsä luonnon kiertokulkuun.
Ilmoita asiaton viesti
Ilmaston muuttumiseen tulee sopeutua.
Ilmoita asiaton viesti
Kyllä, mutta ei luonnon kustannuksella ja sitä väärin perustein sormeilemalla. Muutokset ovat suhteellisen hitaita ja ihmisen tulisi tarkoin harkita, mitä on milloinkin tekemässä. Tämä edellyttää lisä-tutkimuksia ja niistä saatuja uusia havaintoja, mistä ei olla vielä tietoisia.
Ilmoita asiaton viesti
Tapani Lahnakoski: ”Tuossa Mooren luennossa pääpointti ei ole hiilidioksidipitoisuuden nousu, vaan sen pleistoseeninaikaisen, jatkuvan laskutrendin loppuminen. Sehän oli käynyt jäätiköitymisjaksoilla jo useasti huolestuttavan pienissä lukemissa yhteyttämisrajaan nähden ja tietysti vaikuttanut yhteyttämiseen varsin negatiivisesti.
Hiilidioksidipitoisuuden nousu on siis pysäyttänyt tämän kehityksen ja estänyt elämän sammumisen palloltamme ainakin toistaiseksi.
Tämä oli Mooren tärkein sanoma, mikä tulee paremmin esiin, jos kuuntelee hänen luentonsa.”
– Hiilidioksidin kasvua pitää juhlia, eikä viettää kallista surujuhlaa enää.
Ilmoita asiaton viesti
Matematiikka on vain työkalu, mitä pitää osata käyttää. Esimerkiksi IPCC:n omaksumissa ilmastomallilaskelmissa on vasta kehäpäätelmin haettu parametreja, joille sitten todellisuudesta ei näyttöä ole todettu olevan. Yksi näistä parametreistä on oletus, minkä mukaan viimeaikainen ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden nousu olisi kokonaan ihmisperäisten hiilidioksidipäästöjen aiheuttama. Tämäkin osoittautuu jo vääräksi senvuoksi, että tällä mallilla ei ole pystytty ennustamaan ilmaston tulevien lämpötilojen kehitystä eikä määrittämään menneiden lämpötilojen trendejä. Myöskään ei ymmärretä luonnonlakeja, joiden mukaan ilmakehän hiilidioksidipitoisuus määräytyy; so. kaikki hiilidoksidipäästöt ilmakehään ja kaikki hiilidioksiabsorptiot ilmakehästä muuhun ympäristöön yhdessä dynaamisen tasapainon kautta määräävät, mille tasolle ilmakehän hiilidioksidipitoisuus asettuu. Kun ihmisperäisten hiilidioksidipäästöjen osuus kokonaispäästöistä on tällä hetkellä korkeintaan luokkaa 5 %, ei sen osuus ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden viimeaikaisessa kokonaisnousussakaan voi 5 prosenttia korkeampi olla.
Tähän on vielä syytä lisätä se, että todellisuudesta tehtyjen havaintojen mukaan ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden nousu seuraakin lämpenemistä eikä päinvastoin!
Ilmoita asiaton viesti
Matematiikka on työkalu ja varsinkin korkeamman matematiikan merkitys. En tiedä ollaanko täällä tietoisia sen universaalisesta todistusvoimasta? Se on sellainen työkalu, joka tekee todellisuudesta ymmärrettävämmän, miltä se ensinäkemältä näyttää.
En ota kantaa IPCC:n tekemiin mallinnuksiin ja varsinkaan sille pohjalle tehtyihin korjauksiin. Korjaukset IPCC:n omaksumista malleista (yhteinen konsensus) tuntuvan täällä perustuvan jo sinänsä epävarmalle pohjalle ja se johtaa edelleen vääristyneisiin arvioihin.
On sanomattakin selvää, että hiilidioksidi on yksi luonnollisista kasvihuonekaasuista ja sen pitoisuudella on elintärkeä merkitys. Kysymys on nyt vain siitä, että jos pitoisuuden nousu on eksponentiaalinen eli jyrkässä nousussa (ei luonnollisista syistä, eli ihmisen toimesta), luonnollinen dynamiikka ei tule koskaan tasaamaan muutoksia niin, että se lähestyisi arvoa 100%. Tämä on fysikaalista todellisuutta sekä teoreettisesti, että empiirisesti.
Paikalliset nopeat muutokset ovat relevantteja, globaalit hitaat muutokset peittyvät karkeisiin keskiarvoistuksiin ja näin ollen prosenttiluokkien määrittelyille, jotka periaatteessa voivat olla melkein mitä tahansa.
Tilanne on toinen, jos pitoisuudet alkavat taittumaan.
Lopuksi voisin vain todeta, että tautologiasi ei valitettavasti muuta käsityksiäni, koska julistat jälleen kerran vain yhtä ja samaa totuutta, valitettavasti. Tämänkaltaista julistamista vailla kansainvälisien tiedeyhteisöjen hyväksyntää, ei ole kovin uskottavaa.
Ilmoita asiaton viesti
En ole missään nähnyt Sinun esittäneen näyttöä ihmisperäisistä hiildioksidipäästöistä hallitsevasti johtuvaksi uskotulle ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden nousulle – sen aiheuttamasta ilmaston lämpenemisestä puhumattakaan.
Ilmoita asiaton viesti
Näyttöni ja väitteeni on periaatteessa hyvin yksinkertainen ja ei perustu uskomuksille:
Nopeiden AGW -gradienttien summa siinä suunnassa, missä ne ovat suurimmillaan, suhteessa hitaiden Luonnollisten gradienttien summaan, missä ne ovat suurimmillaan:
[Σ∂AGW / Σ∂L] = nouseva gradientti
Ilmoita asiaton viesti
Tuo gradienttisi on kyllä täysin uskonvarainen. Kuten olen täällä monesti jo todennut, sekä ihmisperäisen hiilioksidipitoisuuden nousutrendit että niiden aiheuttamat ilmaston lämpötilojen nousutrendit ovat niin vähäisiä, että niitä ei ole todellisuudesta pystytty toteamaan.
Ilmoita asiaton viesti
Väitteeni ei ole uskonvarainen siksi, koska luonnolliset muutokset (planetaariset muutokset) ovat monta kertaluokkaa hitaampia kuin ihmisen aikaansaamat muutokset. Luonnolliset muutokset (planetaariset muutokset) eivät voi olla nopeita muutoksia, se on fysikaalinen mahdottomuus. Sen voi todeta jo aikaskaaloissa ja aika-vakioissa.
Tämä logiikka siis perustuu erilaisille aika-vakioille, joita luonnossa on hyvin runsaasti ja yksi aika-vakio on mm. hiili ja sen oksidien viipyminen ilmakehässä, -samoin kuin muiden kasvihuonekaasujen viipyminen kuten metaanin ym. jotka samalla korreloivat erilaisten aerosolien yhteisvaikutuksena ja lämpötilamuutoksina.
Ilmoita asiaton viesti
Miksi ihmisperäistä hiilidioksidipitoisuuden nousua ilmakehässä ei pystytä edes todellisin havainnoin toteamaan?
Ilmoita asiaton viesti
Ilmaston väitetty lämpeneminen ja siitä syyllistäminen on varallisuuden uusjaon välikappale. Al Gore ja kumppanit ymmärtävät tämän bisneksen salat pitkän ajan kokemuksella. Ilmastonmuutos pelottelua on pidettävä jatkuvasti otsikoissa, se näkyy uutisoinnissa niin Ylellä kuin myös muun median kirjoituksissa. Ei Al Gore Niinistön vieraana turhanpäiten käynyt, rahahanat on pidettävä auki.
https://climatism.wordpress.com/tag/agenda-21/
Ilmoita asiaton viesti
Syyllistämisen mentaliteetti ei ole oikea tapa edistää tietoisuutta, varsinkaan tieteellistä.
Ilmoita asiaton viesti
Koska ne ”todelliset” havainnot ovat satelliiteista käsin tehtyjä havaintoja (aiemmin mainitsemasi) avaruuskulmassa, joka yleensä kattaa hyvin laaja-alaisia alueita (mannerten suuruisia), jossa ne antavat hyvin karkeita keskiarvoja. Tämä siksi, koska paikalliset muutokset hukkuvat erottelukyvyn heiketessä sitä enemmän, mitä suurempi avaruuskulma on kyseessä. Etäisyydet avaruudesta maahan ovat suuret ja näin ollen myös havaintojen paikka-koordinaatit suhteessa maahan hidastuvat.
Satelliitit kyllä antavat suuntaa antavia havaintoja, mutta paikallisia mittaus-asemia satelliitit eivät korvaa. Avaruudesta käsin muutosvauhdit ovat hyvin hitaita (paikka-koordinaatit), kun taas paikallisilla mittausasemilla päästään lähes välittömiin muutosvauhtien havainnointiin.
Satelliitit toki kehittyvät jatkuvasti, se vie aikaa.
Näitä paikallisia mittaus-asemia ollaan parhaillaan hyödyntämässä, akatemia prof. Markku Kulmalan johdolla. Nämä asemat tekevät lisätutkimuksia aerosolien vaikutuksista hiilinieluihin.
Ilmoita asiaton viesti
Sinä itsekin myönnät – jos asian oikein ymmärrän – että ihmisperäisten hiilidioksidikaasujen aiheuttamaksi uskotulle, uhkaavana pidetylle lämpenemiselle ei todellisuudesta näyttöä ole olemassa.
Arvostan Markku Kulmalan työtä. Käsitykseni mukaan siinä selvitetään, mistä aerosolit, jotka toimivat pilvipisaroiden ytimenmuodostajina, ovat peräisin. Sitä, missä määrin pilvipisaroita ja pilvipeitteitä syntyy, hallitsevat kuitenkin kosmiset säteet, joiden määrä riippuu lähinnä Auringon aktiivisuusmuutoksista.
Ilmoita asiaton viesti
Ihmisen vaikutus on ilmeinen, en siis myönnä. Onko se uhkaava, siihen en kyllä usko, mutta muutoksia on nähtävissä.
Se tiedetään, että meillä on luonnollinen kasvihuoneilmiö. Jos ei olisi, täällä olisi koko ajan noin -18° keskilämpötila, eli sama kuin pakastimessa.
Kasvihuonekaasujen lisääminen lämmittää alailmakehää ja jäähdyttää yläilmakehää, koska kaasut päästävät vähemmän lämpösäteilyä lävitseen yläilmakehään. Auringon säteilyvoimakkuuden kasvu lämmittäisi koko ilmakehää. Kokeellisesti havaittu yläilmakehän jäähtyminen onkin yksi selvimmistä ihmisperäisen ilmastonmuutoksen todisteista.
Tämän hetkisen tilanteen mukaan vesihöyry on tärkeämpi kasvihuonekaasu kuin hiilidioksidi, mutta koska se sataa vesipisaroina alas, sen muutokset suuressa mittakaavassa muuttuvaan ilmastoon ovat vähäiset. Vesihöyryn vaikutus tulee pilvien kautta ja on jopa viilentävä.
Koska metaani ja hiilidioksidi eivät ole satavia kasvihuonekaasuja, niiden pitoisuuden lisääntyminen on se, minkä takia tulisi olla huolissaan.
Kulmala todellakin tutkii ns. hyviä aerosoleja, joilla saattaisi olla ilmastoa viilentävä vaikutus. Se miten pilvi-pisarat muodostuvat, riippuu hyvin monista parametreista ja taustalla voi myös olla kosminen taustasäteily. Toisaalta, kosmisen taustasäteilyn intensiteetti on vakio ja sen vaikutus näkyy koko kosmoksen mittakaavassa. Mitä kosminen taustasäteily ja pilvipisaroiden muodostumisen fysiikka, kemia ja biologia tulevat kertomaan, siitä ei vielä ole riittävää tietoa.
Mutta siis aiemmin mainitsemani väittämä, lisäämällä tähän aika-käsitteen:
[Σ∂AGW / ∂t ] / [Σ∂L /∂t ] = nouseva gradientti riippuu siitä, kuinka paljon ja kuinka nopeasti ihminen vaikuttaa ilmaston lämpenemiseen, suhteessa luonnolliseen lämpenemiseen. Tässä gradienttien nousukulmilla on suuri merkitys ja tällä osin viittaan epäsuorasti myös Kulmalan tutkimuksiin.
Ilmoita asiaton viesti
Kyllä todellisuus on myös tutkijoiden yleisesti hyväksyttyä todellisuutta esim. Naturen julkaisussa, CO2 ilmakehässä mahdollistaa kasvien yhteyttämisen ja korkeampi CO2 -pitoisuus ilmakehässä säästää vesivaroja, joita viljelykasvit käyttävät.
”Rising atmospheric CO2 concentrations ([CO2]) are expected to enhance photosynthesis and reduce crop water use1.”
http://www.nature.com/nclimate/journal/v6/n8/full/…
”Here we combine results from networks of field experiments 1,2 and global crop models3 to present a spatially explicit global perspective on crop water productivity (CWP, the ratio of crop yield to evapotranspiration) for wheat, maize, rice and soybean under elevated [CO2] and associated climate change projected for a high-end greenhouse gas emissions scenario. We find CO2 effects increase global CWP by 10[0;47]%–27[7;37]% (median[interquartile range] across the model ensemble) by the 2080s depending on crop types, with particularly large increases in arid regions (by up to 48[25;56]% for rainfed wheat). If realized in the fields, the effects of elevated [CO2] could considerably mitigate global yield losses whilst reducing agricultural consumptive water use (4–17%).”
Ilmoita asiaton viesti
Kyllä. Mutta yhteyttäminen, vesi jne ovat vain yksi osa todellisuutta. Kokonaiskuvan hahmottaminen hirvittävän monine muuttujineen ja erilaisten aika-vakioiden summana, tekee tehtävästä lähes mahdottoman. On vain karkeita mallinnuksia ja joistakin mittausmenetelmistä saatuja tuloksia, jotka ovat edelleen risti-riidassa teorioiden ja todellisuuden kanssa.
Ilmoita asiaton viesti
Todellisuus on, että ruokitaan 7-8 miljardia ihmistä maapallolla, joka tuskin olisi ollut mahdollista ilman pientä lämpenemistä ja meristä ilmakehään saatua hiilidioksidia.
Teknologinen kehitys on ollut nopeaa, kun on voitu polttaa luonnon varastoimia hiilivetyjä, jotka ovat syntyneet ilmakehän hiilidioksidin, veden ja auringonvalon yhteyttäessä.
Ilmoita asiaton viesti
Ei mene kyllä ihan näin yksioikoisesti. Entä tilanne silloin, kun ihmisiä on 11 mrd ja kasvu on eksponentiaalinen? Viljelypinta-alaa ja laiduntamista tarvitaan lisää kokoajan ja jos mainitsemaasi logiikkaa jatkaa, silloin myös ilmakehän kasvihuonekaasujen pitoisuudet lisääntyvät, samoin lämpötila. Maan parannuskeinot osaltaan lisäävät tuottoa, mutta ei missään nimessä siinä määrin, että tuotto / pinta-ala olisi efektiivisesti itseänsä korjaava varsinkin, jos väestönkasvu on edelleen eksponentiaalinen.
Ilmoita asiaton viesti
Olisiko kukaan uskonut 100 vuotta sitten, kun väkeä oli alta miljardin ja oli pulaa kaikesta, että sadan vuoden päästä ihmisiä on yli 7 miljardia ja kaikki ruokitaan.
Nyt on sitten yltäkylläistä ja muoviroskaa kaikkialla, merissäkin. Kestävä kehitys on avainsanoja, tarvitaan myös uusiutuvaa energiaa maltillisesti, fuusiota ja ydinvoimaa.
Laidunnus pitää olla hallittua samoin viljelytoimenpiteet. Maaperään pitää ennemmin kerryttää hiiltä kuin poistaa etc.
Ilmoita asiaton viesti
Siinä olen samaa mieltä, että kestävä kehitys on avainsana.
Ilmoita asiaton viesti
Sustainable development = Negative feedback that decreases climate sensitivity by reducing co2, increases plant growth and more carbon in soil
=> increases organic particulates that seed clouds
=> More clouds
=> Less sunlight hitting ocean
=> Cools ocean
=> Cools earth
Ilmoita asiaton viesti
Ja lopulta tulee vähintään pieni jääkausi, jos negatiivinen takaisinkytkentä alkaa dominoimaan. Näin äärimmäiseen skenaarioon tuskin ollaan menossa. Se tiedetään, että meillä on luonnollinen kasvihuoneilmiö. Jos ei olisi, täällä olisi koko ajan noin -18 asteen keskilämpötila, eli sama kuin pakastimessa.
Kasvihuonekaasujen lisääminen lämmittää alailmakehää ja jäähdyttää yläilmakehää, koska kaasut päästävät vähemmän lämpösäteilyä lävitseen yläilmakehään. Auringon säteilyvoimakkuuden kasvu lämmittäisi koko ilmakehää. Kokeellisesti havaittu yläilmakehän jäähtyminen onkin yksi selvimmistä ihmisperäisen ilmastonmuutoksen todisteista.
Tämän hetkisen tilanteen mukaan vesihöyry on tärkeämpi kasvihuonekaasu kuin hiilidioksidi, mutta koska se sataa vesipisaroina alas, sen muutokset suuressa mittakaavassa muuttuvaan ilmastoon ovat vähäiset. Vesihöyryn vaikutus tulee pilvien kautta ja on jopa viilentävä, kuten mainitsit.
Koska metaani ja hiilidioksidi eivät ole satavia kasvihuonekaasuja, niiden pitoisuuden lisääntyminen on se, minkä takia tulisi olla huolissaan.
Ilmoita asiaton viesti
Joo, en minä epäile hetkeäkään, etteikö asia olisi juuri noin kun kirjoitat, teksti ja ajatuksenjuoksu on niin selkeää, etten lähde kommentoimaan liiemmälti.
Noita mekanismeja hiilensidontaan on vain kehiteltävä ja lisättävä, siltä osin olemme vastuussa ilmastosta. Pariisin ilmastokokouksen yhteydessä tuotiin esille tätäkin puolta, toistaiseksi on jäänyt vähemmälle huomiolle, https://www.wur.nl/en/article/4-per-mille-statemen…
Ilmoita asiaton viesti
Kyllä, hiilen sidontaa tulee tehostaa, mutta ei panikoimalla. Ihminen voi tehdä sen minkä voi ja jos ihmisen aiheuttamat muutokset saadaan pienin askelin jonkinlaiseen tasapainoon, hyvä niin.
Ilmoita asiaton viesti
Tästä nimenomaisesta asiasta tulisi käydä keskustelua, jo siksikin, että maatalous on ensisijaisesti ollut aiheuttamassa hiilikatoa maaperästä ja kerryttänyt sitä ilmakehään. Tämä on sitten nostanut satotasoja korkeamman ilmakehän hiilidioksidi -pitoisuuden ansiosta. Fossiilisilla polttoaineilla on myös pikkasen lisätty CO2:ta ilmakehässä.
Nyt kun maaperän hiiltä ei enää ole riisin- ja vehnänviljelyalueilla, pitäisi suuntaa saada käännettyä.
Ilmoita asiaton viesti
Kyllä, keskustelua tulee jatkaa. Ja luonnollista on, että hiili-tase tulisi saattaa mahdollisimman hyvään tasapainoon. Globaalisti se on tietenkin vaikeampaa ja haastavaa ja se vaatii kansainvälisiä sitoumuksia ja sopimuksia.
Paikalliset parannuskeinot on hyvä alku ja sen toteuttaminen on kohtuullisen helppoa, jos vaan asenteet saadaan muutettua ja käytännön toimet realistisiksi.
Ilmoita asiaton viesti
Tässä on sellainen todennäköinen kuvio, skenaario, toteutumassa, että täällä länsimaissa osataan hiilen suhteen toimia, mutta köyhemmät valtiot eivät hallitse tätä puolta tekniikasta vaan köyhdyttävät lisää maaperää, aavikoitumiseen asti.
Pientä käännettä on jo paikoin saatu aikaiseksi Afrikassa, Kiinassa, Brasiliassa…
Ilman Maailmanpankkia ei homma etene.
Ilmoita asiaton viesti
Näinhän se valitettavasti on. Tämä kahtia jako rikkaiden ja köyhien valtioiden kesken luo lisäksi epävakautta kautta linjan ja erilaisiin hankkeisiin on ryhdyttävä. Rahoitus on aina ollut pullonkaula jostain kumman syystä, vaikka hankkeilla sinänsä on aina synergisia ja vaihto-suhdanteisia hyötyjä, ennemmin tai myöhemmin. Osaamisen vieminen köyhiin maihin luo myös lisää kauppasuhteita.
Ilmoita asiaton viesti
Aina ei ole siitäkään kysymys, että tarvittaisiin tietoa ulkopuolelta. Paikallisilla ihmisillä on saattanut olla arvokasta tietoa ja taitoa hoitaa metsää ja viljelyksiä, mutta maanomistuskysymykset ovat olleet esteenä.
Pitäisi suorittaa maareformi ja herättää aitoa kiinnostusta viljellä ja hoitaa maata.
Ilmoita asiaton viesti
Toki, paikallinen osaaminen on yhtä tärkeää, jollei tärkeämpääkin. Ajattelin lähinnä sitä osaamista, joka liittyy länsimaiden satsaamiin tutkimustuloksiin ja osaamiseen, joihin köyhemmillä valtioilla ei ole mahdollisuuksia ja varallisuutta. Maareformi on hyvä asia.
Ilmoita asiaton viesti
Projektit on suunniteltava tilanteen mukaan, länsimaista tutkimusta ilmanmuuta voidaan ottaa käyttöön mikä tilanteeseen sopii. https://youtu.be/NQBeYffZ_SI
This is the Full Video of John D. Liu’s presentation, Ecosystem Based Adaptation, The Great Work Of Our Time, that he presented at The Brooklyn Commons in New York on October 21st 2016.
https://youtu.be/wwDNemiLE9k
Ilmoita asiaton viesti
Jarmo Lammin kirjoitus yli 3 v:n takaa, jossa käsitellään yhtä tärkeimmistä ilmaston lämpenemiseen tai lämpenemättömyyteen liittyvistä asioista, takaisinkytkennöistä:
”Jarmo Lammi Feedback on keskeinen säätötekninen termi elektroniikassa. Hyvin tunnettu alue on myös mekaanisten järjestelmien tarkastelu muodostamalla niistä analogisia virtapiirejä. Säätötekniikkaan kuuluu myös eksaktien, matemaattisten stabiilisuuskriteerien soveltaminen. Takaisinkytkennän avulla saadaan esimerkiksi vahvistinvirtapiiristä halutulla taajuudella värähtelevä ulostulo.
Liian suurella takaisinkytkennällä systeemi tulee epästabiiliksi eli menetetään sen ohjattavuus.
Toistaiseksi on hirmu vähän jos ollenkaan julkaistu tuloksia ilmastotieteessä vastaavien analogisien piirien avulla. Jos tämä onnistuu mekaniikka-elektroniikka-piirien takaisinkytkennän tarkasteluun, miksi ei sitten ilmastomalleihin?
Huom., niitä analogiapiirejä ei tietenkään tarvitse rakentaa fyysisesti, koska niitä voidaan konstruoida tietokonemalleiksi.
Ilmeisesti on vielä liian paljon tuntemattomia (tai tahallisesti tarkastelematta jätettyjä) inputteja, outputteja ja feedbackeja, ettei sellaista analogista piiriä osata määrittää, joten ennusteetkin ovat aivan mitä sattuu tai mitä halutaan esittää.
Jos ilmastomallit ovat vain historiasta laskettuja regressiomalleja eli best fit-käyräsovituksia, on mallintaminen aika lailla vielä lasten kengissä. Alkeellista sen täytyy olla, kun ainoaksi ohjaavaksi inputiksi on valittu atmosfäärin CO2-pitoisuus ja ulostuloksi koko maapallon keskimääräinen lämpötila n vuoden kuluttua. Itse takaisinkytkentätekijöistä näyttäisi olevan vähän eksaktia tietoa.
Ihmetyttääkin, mistä se 99% varmuus ennusteille tulee.”
Takaisinkytkennän matemaattinen tausta on melkoisen vaikea:
http://en.wikipedia.org/wiki/Feedback#Control_theory
http://en.wikipedia.org/wiki/Nyquist_plot
http://en.wikipedia.org/wiki/Nyquist_stability_cri…
https://en.wikipedia.org/wiki/Climate_change_feedback
Ilmoita asiaton viesti
Kaimalle,
Nämä takaisinkytkennät ovat tuttuja jo vuosikymmenien takaa. Kokemusta on insinööri-kaudelta ja myöhemmin sitten avaruus-tutkimuksen parissa ja lopulta eläköityneenä vanhempana tutkijana.
Ilmoita asiaton viesti
Ilmastonmuutoksessa ilmaston lämpenemisen hillintään vetoamalla on nämä Suomeen tuodut ja erityisesti meidän olosuhteisiin suunnitellut suuret tuulivoimalat tuotu. Raha, syöttötariffi, valtion takuuhinta ja ilman omaa riskiä saatavat suuret voitot menivät oikealta ohi kaiken järkevän ja hyödyllisen toiminnan, ilmastonmuutos tässä bisneksessä oli huijausta.
Cleantech teollisuus/tuulivoima-yhtiöt tiesivät tuulivoimaloiden haittavaikutukset ja tarkoituksellisesti johtivat poliitikot harhaan suojellakseen voittojaan. Ilmastonmuutokseen ei tuulivoimaloilla vaikuteta, joten yhtiöiden, joiden ahneus asetti meidät tuulivoimamelun terveydellisen vaaravyöhykkeen alle, pitää ottaa harteilleen tuulivoimaloiden purkukustannukset. Länsirannikko on saatava turvallisemmaksi ja terveellisemmäksi asuinpaikaksi purkamalla lähelle asutusta rakennetut tuulivoimalat pois.
Suurin osa ilmastonmuutoksen syyksi ilmoitetuista katastrofeista johtuu ihmisen omista toimista, esim. suuret ylikansalliset yhtiöt hakkaavat asutuksen suojana kasvaneet sademetsät pois, ja kun taifuuni hävittää kylän Indonesiassa, niin Yle ilmoittaa ilmastonmuutoksen syyksi. Journalistien etiikkaan pitää saada muutos, ettei vale-uutisilla pelotella kansaa. Kiinan saastuminen jne.. nämä johtuu länsimaisen likaisen teollisuuden siirtymisestä suoraan sinne. Kiinasta on kyllä jo käyty hakemassa oppia esim. Helsingin Hanasaaren hiilen poltto 90% hyötysuhteella kiinnosti.
https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/212169-helsinki-h…
Ilmoita asiaton viesti
Nyt kannattaa kaivaa esille ilmastomalleja käsittelevä juttusarja tältä viikolta Carbon brief -nimen takaa Googlesta. https://www.carbonbrief.org/qa-how-do-climate-mode…
”In the first article of a week-long series focused on climate modelling, Carbon Brief explains in detail how scientists use computers to understand our changing climate…”
Ilmoita asiaton viesti
Tietokoneet, tekoäly, voiko luottaa? – kun kuitenkin koneita ohjaa ihminen.
Ilmoita asiaton viesti
No osittaisdifferentiaaleja (∂) on hyvä käyttää, niillä pääsee eteenpäin, kuten edellä esittämäni väittämä AGW:n ja Luonnollisen lämpenemisen suhteesta:
[Σ∂AGW / ∂t] / [Σ∂L / ∂t] = nouseva gradientti
Ilmoita asiaton viesti
Maailman suurimmat tuulivoimalat Suomen länsirannikolla ovat vaarallisia ihmisten terveydelle, sitä ei poliitikot ota todesta ennen kuin on liian myöhäistä.
Tama ”pericardial thickening” lasketaan kuuluvaksi sarjaan sairauksia joita kutsutaan yhteisnimella ”vibroacoustic disease” – VAD.
”pericardial thickening on sydänpussin suurentuminen/laajentuminen ilman tulehduksellista syytä, jonka aiheuttaa VAD. VAD on koko elimistöön liittyvä tauti, joka ilmenee epänormaalina soluväliaineen suurentumisena esim. sydänpussin laajentuminen. Tämä VAD aiheutuu liialliselle matalataajuuksiselle äänelle altistumisesta.VAD:lle on ominaista myös stressitasojen nousu, aggressiivisen käyttäytymisen lisääntyminen ja mm. kognitiivisten taitojen heikentyminen. Huomioitavaa kuitenkin, että matalataajuuksia voidaan käyttää myös terapiahoidossa, joten merkittävää on pitkään jatkuva voimakkaana värinänä ja painemuutoksina esiintyvä matalataajuinen ja erityisesti infraääninen (ihmiskorva ei kykene havaitsemaan) melu.
Englanninkielisiä lähteitä ja tutkimuksia löytyy, suomenkielistä tutkimusta tai artikkeleita on vähemmän. ”Vibroacoustic disease (VAD) is an occupational disease occurring in susceptible workers who have had long-term exposure (> or = 10 yr) to large pressure amplitude (> or =90 dB SPL) and low frequency noise (< or = 500 Hz)." Löytyy ns. raja-arvot kenelle VADia esiintyy.
Tästä ja sen muista linkeistä voi lueskella tuulivoimaan liittyen mitä mieltä siitä ollaan.”
http://barnardonwind.com/2013/10/04/vad-venal-arro…
Liitetiedostoista: 1. Melulla on monia vaikutuksia on vähän selitetty yleisesti melun vaikutuksia myöskin sydänterveyteen liittyen,
2. Windfarmsin sivuilta 15,17 ja 18 voi katsoa kuvia VAD:n aikaan saannoksista,
3. Infrasounds liitteessä on tiedon ja tietämättömyyden tilanne v. 2010 liittyen infraääniin.
Ilmoita asiaton viesti
Tuulivoima-kysymys on sitten kokonaan toinen kysymys. Tuulivoima nykyisillä konstruktioilla ei ratkaise sen enempää energia kuin ilmastonmuutos problematiikkaa ja tai edistä luontokappaleiden suojelua.
Ilmoita asiaton viesti
Niinistö tapasi Yhdysvaltain entisen varapresidentin Al Goren ja he keskustelivat tapaamisessa ilmastonmuutoksen torjumisesta. Ja se näkyi mm. uudenvuodenpuheessa: ”Olemme sitoutuneet Pariisin sopimuksen toimeenpanoon ja juuri lisänneet kansainvälistä ilmastorahoitustamme”. Trump sen sijaan sanoi USA:n irti Pariisin sopimuksesta amerikkalaisten edun mukaisesti.
Ei Pariisin sopimus Suomea minkään huuhaan rahoittamiseen velvoita se on allekirjoittajilleen ei-sitova, maailma ei pärjää yhden prosentin heilahtelevalla tuulella ja auringolla. Ne panostukset ovat tuhlausta.
http://www.tpk.fi/Public/default.aspx?contentid=36…
Ilmoita asiaton viesti
Hei! Olen erittäin huolissani luonnonsuojelun mahdollisuuksista, koska nykyinen hallitus on muuttanut luonnonsuojelu- ja ympäristölakeja niin, että yksittäisen kansalaisen on lähes mahdotonta vaikuttaa esimerkiksi oman asuinkuntansa kaavoitukseen.
Oletteko tietoisia alla olevasta? Mitä mieltä olette? Jääkö luonnonsuojelijoille mitään mahdollisuuksia enää?:
”Rakentamis- ja ympäristöasioista valittaminen KHO:een edellyttää valituslupaa 1.1. alkaen
Ympäristöministeriö ja oikeusministeriö tiedottavat
Tasavallan presidentti on tänään vahvistanut eräiden ympäristölakien muutokset, jotka koskevat muutoksenhakua ympäristöasioissa. Lainmuutosten mukaan valitettaessa korkeimpaan hallinto-oikeuteen vaaditaan jatkossa valituslupa lähes kaikissa ympäristönsuojelulain, vesilain, maankäyttö- ja rakennuslain sekä maa-aineslain mukaisissa päätöksissä. Lainmuutokset perustuvat pääministeri Juha Sipilän hallitusohjelmaan, jonka mukaan valituslupajärjestelmän soveltamisalaa tulee laajentaa ja ottaa se laajamittaisesti käyttöön rakentamis- ja ympäristöasioissa.
Valituslupaa on haettava, jos aikoo valittaa hallinto-oikeuden päätöksestä korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Uudistus ei koske valtioneuvoston päätöksiä, sillä niissä korkein hallinto-oikeus on ensimmäinen oikeusaste.
Valituslupa tarvitaan jatkossa myös valitettaessa hallinto-oikeuden tekemistä luonto- ja lintudirektiivien lajeista johtuvista poikkeuslupapäätöksistä. Nämä poikkeuslupapäätökset ovat myös tarkastelussa nyt käynnissä olevassa yhden luukun palvelujen lakihankkeessa.
Lakimuutokset vähentävät korkeimman hallinto-oikeuden tekemien ratkaisujen määrää. Pitkällä aikavälillä uudistuksen on tarkoitus vapauttaa korkeimman hallinto-oikeuden resursseja, jolloin sillä on mahdollisuus käsitellä esimerkiksi yhteiskunnallisesti merkittäviä valitusasioita nykyistä nopeammin.
Ympäristönsuojelulain nojalla annettaviin ympäristöministeriön päätöksiin haetaan jatkossa muutosta Vaasan hallinto-oikeudelta eikä enää ensiasteena korkeimmalta hallinto-oikeudelta.
Vesitalouslupien sekä vesitalouslupien ja ympäristölupien yhteiskäsittelyasioita koskevat valituskirjelmät toimitetaan jatkossa suoraan Vaasan hallinto-oikeudelle eikä enää asiasta päättäneelle viranomaiselle.
Lakimuutokset tulevat voimaan 1.1.2018.”
Lähde:
Tiedote 19.12.2017 klo 16.25
http://www.ym.fi/fi-FI/Ajankohtaista/Tiedotteet/Rakentamis_ja_ymparistoasioista_valittam(45485)
Ilmoita asiaton viesti
Tästä aiheesta kannattaa kirjoittaa oma blogi näkyvyyden lisäämiseksi. Aika huolestuttavaa settiä luonnonsuojelun kannalta.
Ilmoita asiaton viesti
Kaavoituksen sujuvoittamiseen perustettiin toimikunta jota veti ministeri Lauri Tarasti.
”YMPÄRISTÖMENETTELYJEN SUJUVOITTAMINEN JA TEHOSTAMINEN”
”Tavoitteena on, että investointi- ja elinkeinohankkeet voivat edetä sujuvasti ja tehokkaasti ympäristönsuojelun tavoitteista tinkimättä. Arviointityön valmistumisen määräajaksi asetettiin 28.2.2015.
Arviointiryhmän puheenjohtajana on toiminut ministeri Lauri Tarasti ja ryhmän jäseninä lainsäädäntöjohtaja Riitta Rönn ympäristöministeriöstä sekä johtaja Mari Pantsar Sitrasta. Arviointiryhmän asiantuntijana on toiminut oikeustieteen tohtori Kari Kuusiniemi korkeimmasta hallinto-oikeudesta ja ryhmän sihteerinä johtava asiantuntija Tiina Kähö Sitrasta.”
Tutkimusryhmän tuottamat tausta-aineistot ovat luettavissa ympäris- töministeriön verkkosivuilla http://www.ym.fi/fi-FI/Lainsaadanto kohdassa ”Julkaisuja”.
Tämän jälkeen nostettiin hallinto-oikeuksien valituksen hintaa kaksinkertaiseksi, ainakin tuulivoimakaavat ruuhkauttivat hallinto-oikeudet aiemmin. Nyt seuraaviksi tarvitaan lupa että saa esittää valituksen vallan väärinkäytöksistä.
Kotitalouksia ajetaan tällä politiikalla ahtaalle, esim:
MIKÄ TASAVERO ON NOUSSUT SUOMESSA LÄHES 260% VUODESTA 2010, JONKA KERTYMÄ VALUU PÄÄOSIN ULKOMAILLE?
https://scontent-arn2-1.xx.fbcdn.net/v/t31.0-8/267…
Sähköveron korotukset on jäänyt ihmisiltä siirtomaksujen korotusten varjoon. Jos Suomessa korotettaisi lyhyellä aikavälillä jotain muuta verotusta tuo n. 260% niin nousisi ihan varmasti hirveä haloo?
Ilmoita asiaton viesti
Täyttä asiaa ”nykyinen hallitus on muuttanut luonnonsuojelu- ja ympäristölakeja niin, että yksittäisen kansalaisen on lähes mahdotonta vaikuttaa esimerkiksi oman asuinkuntansa kaavoitukseen”.
Olen kirjoittanut monet kerrat mm.
http://sanna50.puheenvuoro.uusisuomi.fi/232658-mur…
http://sanna50.puheenvuoro.uusisuomi.fi/234242-
murskaamoiden-ja-kivilouhimoiden-vaiettu-rajaytystoiminta
http://sanna50.puheenvuoro.uusisuomi.fi/229291-jul…
Eri lakien vaatimukset sivutetaan lupia myönnettäessä. Nyt vielä asukkaiden tilanne menee entistä pahemmaksi.
Ympäristövalvonnan tarkoituksena on varmistaa, että ympäristössä tapahtuvat toiminnot ovat lainsäädännön sekä viranomaisten myöntämien lupien ja määräysten mukaisia. Kivenlouhinnassa ja murskaamoilla Ympäristölupa ei perustu ympäristösuojelulakiin ja –asetukseen. Maa-aineslakiin sekä räjähdysainelakiin.
Hallinto-oikeudet tuovat päätöksissään esille ” emme ole huomioineet räjäytystoiminttaa, koska se kuuluu erityislainsäädännön piiriin”.
Tukesin lupa jätetty hakematta tietoisesti. JOKAINEN pysyvä ja tilapäinen räjäytystyömaa tarvitsee omat luvat Tukesilta, koskien käyttöä, käsittelyä, valmistusta ja varastointia. Samoin asukkailla on oikeus tulla kuulluksi ja valittaa hallintolain mukaan. Lupahakemus on tehtävä kirjallisesti. Muilta osin lupahakemuksen käsittelystä säädetään hallintolaissa. Asukkailla olisi valitusmahdollisuus siitä erikseen Tukesin luvista.
Tukesin luvat olisi pitänyt selvittää jo maa-aines- ja ymp.luvissa.
Kansalaiset ympäri Suomen ovat joutuneet täysin mielivallan kohteeksi, koska ympäristölupaa käsiteltäessä olisi otettava huomioon toiminnan kaikki ympäristövaikutukset, jolloin räjähdysaineet ja niistä aiheutuvat vaarat, käsittely, käyttö, varastoinnit jätetään selvittämättä. Asutus saa tietämättään valtavan räjäytystyömaan pihapiiriinsä. Vaikka YSL 181 § pykälän seuraus tulee esille räjäytystyössä. Räjäytystoiminta on laitonta! Ympäristö- ja maa-ainesluvissa on huomioimatta onnettomuusvaarallinen räjäytystyö.
Ympäristölainsäädännön mukaisessa lupamenettelyssä muun ohella kiinnitettävä huomiota onnettomuusriskeihin ja räjähdysainelainsäädäntö sisältää monia sellaisia turvallisuus- ja ympäristönsuojeluvaatimuksia, joiden noudattaminen on myös ympäristölupakäsittelyssä otettava huomioon.
Murskaamo/louhimo toiminnasta aiheutuu yhdessä muiden toimintojen kanssa sellaista maa-aineslain tarkoittamaa vaaraa, haittaa, joka ei ole lupamääräyksin hallittavissa.
Lupaviranomaisille kuuluu huomioida, että käyttö/käsittely/varastointi, kuljetus louhintaräjähteiden käyttöä säätelevät ohjeet, lait ja asetukset ja niiden noudattamatta jättäminen aiheuttaa maa-aineslain mukaisen arvion toimintaan liittyvistä riskeistä, onnettomuuksien estämiseksi.
Turvallisuusnäkökohdat onnettomuusriskin osalta olisi pitänyt varmistaa TUKES:n luvassa joita ei pystytä edes hakemaan asutuksien läheisyyden vuoksi. Lupahakemus on tehtävä kirjallisesti. Muilta osin lupahakemuksen käsittelystä säädetään hallintolaissa.
Kaavan vastaista toimintaa:
Kaavassa on huomioitava. YSL:n sijoituspaikan valintaa lupaharkinnassa toteuttamatta.
Maankäyttö- ja rakennuslain (132/1999, MRL) myötä myös kaavoituksen ohjausvaikutus ympäristölupakäsittelyyn on tehostunut.Laki vaarallisten kemikaalien ja räjähteiden käsittelyn turvallisuudesta 3.6.2005/390
20 § Kaavan huomioon ottaminen vaarallisia kemikaaleja tai räjähteitä valmistavien, käsittelevien tai varastoivien tuotantolaitosten sijoituksessa tulee ottaa huomioon sijoituspaikan ja sen ympäristön nykyinen ja tuleva maankäyttö- ja rakennuslain (132/1999) mukaisessa oikeusvaikutteisessa kaavassa osoitettu käyttötarkoitus samoin kuin aluetta mahdollisesti koskevat kaavamääräykset. Kemikaaliturvallisuuslaki 17-20§.
Ympäristölupa ei perustu ympäristösuojelulakiin ja –asetukseen.
Ympäristölainsäädännön mukaisessa lupamenettelyssä on muun ohella kiinnitettävä huomiota onnettomuusriskeihin ja kemikaalilainsäädäntö (räjähdysainelaki) sisältää monia sellaisia turvallisuus- ja ympäristönsuojeluvaatimuksia, joiden noudattaminen on myös ympäristölupakäsittelyssä otettava huomioon.
Vaarallisten kemikaalien ja räjähteiden käsittelyn turvallisuudesta annetun lain 390 / 2005 tarkoituksena on ehkäistä ja torjua vaarallisten kemikaalien ja räjähteiden valmistuksesta, käytöstä, siirrosta, varastoinnista, säilytyksestä ja muusta käsittelystä aiheutuvia henkilö, ympäristö ja omaisuusvahinkoja. Lain tarkoituksena on lisäksi edistää yleistä turvallisuutta.
Ennakkopäätös KHO:20 8.4.2014/1153: liittyy myös YMP lain tarkkailutietoihin 109 § . Sadat murskaamo tapaukset menee läpi oikeusasteissa vaikka räjäytystoimintaa ei ole huomioitu ympäristöluvissa/maa-ainesluvissa ja asukkailla ei ole ollut hallintovalitus mahdollisuutta Tukesin luvista. KHO: n ratkaisussa kuitenkin vahvistetaan räjähdysaineiden tietojen saanti ja ovat YSL tarkkailutietoja 109 §.
Oikeusasteet myöntävät lupia vastoin maa-aineslain ja asetuksen vaatimuksia vaikka:
Maa-aineslaki 11 § edellyttää ainesten ottamista koskevaan lupaan on liitettävä määräykset siitä, mitä hakijan on noudatettava hankkeesta aiheutuvien haittojen välttämiseksi tai rajoittamiseksi, jolleivät sanotut seikat käy ilmi ottamissuunnitelmasta. (9.12.1983/928) Maa-aineslaki 3 § mm. vaara ehdottomasti kielletty = räjähdysaineet, hankkeesta aiheutuva haitta, vaara. Ottamissuunnitelma 11 §.
Valtioneuvoston asetuksella maa-ainesten ottamisesta 926/2005 säädetään lupahakemuksessa esitettävistä tiedoista. 4) Tämä tarkoittaa selvitystä ympäristöhaittojen vähentämiseksi suunnitelluista toimenpiteistä, arvio toimintaan liittyvistä riskeistä, onnettomuuksienestämiseksi suunnitelluista toimista sekä suunnitelma toiminnan ympäristövaikutusten tarkkailusta.
– Maa-aineslaki 3 § mm. vaara ehdottomasti kielletty = räjähdysaineet, hankkeesta aiheutuva haitta, vaara. Ottamissuunnitelma 11 §.
Erilaisissa louhinnoissa räjähdysaineen koostumus ja typpipitoisuus vaihtelee, mutta pahimmillaan kilosta jää maastoon jopa 800 g typpeä.
Tämä on havaittu Eduskunnassakin: Lupien käsittelyssä, ei typen tuomiin ongelmiin ole kiinnitetty huomiota. Hulevesien mukana typpeä kulkeutuu maastoon ja vesistöihin. Millä tavoin kivilouhimoiden räjäytys-toiminnasta aiheutuvat typpipäästöt otetaan huomioon kivilouhosten ympäristö-luvissa ja mihin välittömiin toimiin hallitus ryhtyy louhoksilta vesistöihin kulkeutuvien typpi -päästöjen minimoimiseksi:
Eduskunta kysymyksen on tehnyt KK 1194/2010 v. Timo Juurikkala
https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/Kysymys/Documents/kk_1194+2010.pdf
Hakemuksissa toiminta-alueen vedet johdetaan ympäristöön ojiin. Riskejä maaperään ei ole huomioitu millään lailla vaikka . Maa-ainesten oton yhteydessä maahan voi päästä haitta-aineita esimerkiksi maansiirtokoneiden tai polttoainesäiliöiden öljyvuodoista. Tiedot jäteveden sisältämien aineiden pitoisuuksista puuttuu kokonaan ja seuranta.
Ilmoita asiaton viesti
Aukeaisiko tässä https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/Kysymys/Document…
Tässä eduskunnalle esitetyssä asiassa tuodaan esille mm. ” Vaikka
louhimoiden/murskaamojen ympäristölupahakemuksissa on huomioitu mm. vesien käsittely, ei typen tuomiin ongelmiin ole kiinnitetty riittäväs-
ti huomiota. Hulevesien mukana typpeä kulkeutuu maastoon ja vesistöihin”.
Veden käsittelyä ei ole huomioitu sadoissa tapauksissa viranomaiset eikä hallinto-oikeudet vaikka ympäristölupahakemuksissa ne olisi huomioitava.
Ihmisiltä on pilaantuneet kaivot ympäri Suomen. Saan jatkuvasti yhteyksiä kuinka hulevedet lasketaan asutukien pihaan. Viranomaisia ei saa paikalle.
Laki edellytäisi myös vesilain mukaisia lupia, mutta niitä ei edes haeta.
Ilmoita asiaton viesti
Fortum on valtionyhtiö, sillä Suomen valtion omistusosuus on noin 50,8 % (30.11.2017). Fortum osti Ekokemin jätteenkäsittelylaitokset, aiemmin Porissa Ekokem käsitteli ulkomailta laivattua tuhkaa, se kiellettiin kun asiasta nousi kohu. Laitos oli Peittoonkorvessa kallion päällä ja meren rannalla, minne mahtoi mennä jätevedet ja myrkyt? Nyt Fortum rakentaa isompaa laitosta Mäntyluotoon meren rannalle ja sitä asukkaat ei ole hyväksymässä.
Mäntyluodon asukasyhdistys ja 14 Reposaaressa vapaa-ajan asunnon omistavaa yksityishenkilöä ovat saaneet ainakin torjuntavoiton ympäristölupa-asiassa, joka koskee Mäntyluodon Kirrisantaan rakenteilla olevaa Suomen suurinta tuhkanjalostamoa.
https://www.satakunnankansa.fi/satakunta/tuhkanjal…
Fortum haluaa tuoda tuhkaa ulkomailtakin
Etelä-Suomen aluehallintovirasto (avi) myönsi viime maaliskuussa Ekokem-Palvelu Oy:lle (nykyisin Fortum Environmental Construction Oy:lle) ympäristöluvan jätteenkäsittelylaitokselle ja siihen liittyvälle vesienkäsittelylle.
Luvan mukaan Fortum saa käsitellä laitoksessa vain suomalaisten jätevoimaloiden savukaasunpuhdistuksessa syntyvää tuhkamaista jätettä. Sitä tuotaisiin Mäntyluotoon säiliöautoilla enintään 70 000 tonnia vuodessa.
Ympäristöluvasta valittivat Mäntyluodon asukasyhdistys, 14 yksityishenkilöä sekä Fortum.
Fortum haluaa vastaanottaa Mäntyluodossa myös ulkomailta tuotua jätettä. Lisäksi yhtiö haluaa lievennyksiä jätteiden tarkkailuun.
Vaasan hallinto-oikeus kielsi jo viime kesäkuussa avin päätöksen toimeenpanon, kunnes valitukset on käsitelty.
Hallinto-oikeus päätti 13. joulukuuta kumota avin päätöksen ympäristöluvasta ja palauttaa lupahakemuksen uudelleen avin käsiteltäväksi.
Ilmoita asiaton viesti
Olet kirjoittanut oikeasta asiasta, paikalliset asukkaat usein reagoivat vasta sitten kun on luonnon rauha menetetty, kaivovesi pilaantunut etc.
Reagoidaan liian myöhään, ei ole todistusaineistoa otettu ennen louhimoa tai tuulivoimalaa.
Vesinäytteet pitäisi ottaa ennen kuin vesi on pilaantunut.
Melumittauksia pitää tehdä ennen tuulivoimaloita etc.
No ihmisiä ei saa pelotella sanotaan, you know. Mikäli paikalliset asukkaat olisivat olleet valveutuneita, olisi toimittu etukäteen, nyt se on tehokkaasti estetty. Jälkikäteen myös estetään, nostamalla valituskynnystä, http://kirsiomp.puheenvuoro.uusisuomi.fi/249215-ni…
Ilmoita asiaton viesti
Tuulivoima esittely tilaisuuksiin oli aina järjestetty paikallinen hyväsanainen puolestapuhuja, hän tyrmäsi aina kovalla äänellä kaikki esitetyt todelliset haittavaikutukset tuulivoimayhtiöiden propagandalla, se tuli paikallisille kalliiksi kokemukseksi.
Tuo Ekokemin jätteen poltosta tulevan tuhkan laivaus oli härski bisnes oman aikansa, tuhkassa oli mukana myrkkyjä mm. arseenia, pesussa ym. sementoinnissa myrkyt liukenee lopulta maahan ja veteen. Ekokem toimi Peittoon kalliolla meren rannalla, lähin valvova viranomainen oli Hämeenlinnassa. Ulkomaisen tuhkan laivaus kiellettiin, ja nyt homma on valtionyhtiö Fortumin hallussa joka yrittää samaa toimintaa Mäntyluodon Kirrinsannalla ja jätevedet johdettaisiin satama-altaaseen.
Tarasti ja Kuusiniemi KHO:sta ovat yhdessä sujuvoittamassa järjestelmää jolla kansalaisen valitusmahdollisuudet käytännössä lähes estetään, hinta ylös, ilman valituslupaa ei valiteta, jne.
Pohjanmaalla on ihmisten luonne vielä jotenkin itsetuhoinen, se mielipide minkä mukaan asiat päätettiin, sen mukaan mennään eikä mitään muuteta vaikka suunta olisi päin seinää, eikä läpi pääse. Minkä päätin se pitää. Muutama kunnanjohtaja vieläkin uhoaa että ne tuulivoimala-alueet jotka maakuntakaavaan on piirretty, ne rakennetaan vaikka henki menisi. Aivopesu on tuottanut tulosta.
Ilmoita asiaton viesti
Hyvät Sanna Tenkula ja Hannu Aro,
voisitteko liittää hyvät luonnonsuojeluun ja kaavoitukseen liittyvät kommenttinne copypastella myös uusimpaan puheenvuorooni ”Niinistön kolmesta rauhasta kaksi jo mennyt: yhteiskuntarauha ja luonnonrauha” -tekstiin, jotta muutkin samasta asiasta kiinnostuneet osaavat ne siitä asiayhteydestä lukea? Kiitokseni jo etukäteen 🙂
Ilmoita asiaton viesti
Lämmin kiitos Sannalle ja Hannulle tekstinsiirroista luonnon- ja ympäristönsuojelun hyväksi!
Ilmoita asiaton viesti
Kannattaa lukea: Mölyä ja pölyä
Joka ei asu kivilouhoksen tai -käsittelylaitoksen läheisyydessä, ei ymmärrä sen vaikutuksia asuinmukavuuteen.
Asiantuntijuutta päätöksentekoon
Olen yhä uudestaan joutunut ihmettelemään, miten virkamiesten valmistelut voivat johtaa siihen, että yksittäiset yritykset tekevät voittoa tuhansien asukkaiden elinmukavuuden kustannuksella. Meidän päättäjien tulee olla lujempia ja vaatia virkavastuuta. Kaikki asukkaiden valitukset ja kirjelmät eivät todellakaan ole meteliä turhasta!
http://mikaniikko.puheenvuoro.uusisuomi.fi/235357-…
Ilmoita asiaton viesti
”Ulkokultaisuuteen turvautuvat raukkamaiset ihmiset, jotka arkaillen toimivat, sillä siltä, joka tietää, milloin totuus on sanottava ja joka sen lausuu julki, vaaditaan terävää järkeä ja rohkeata mieltä. Senvuoksi heikoimmat politikot tavallisesti ovat suurimpia teeskentelijöitä.” Francis Bacon
Kiinan myrkkyjärvet ovat olleet esillä neodyymin rikastamisen seurauksena, mutta ei me välitetä, – ”viherkasvillisuutta jää riittävästi väliin”, sanoi Porin kaupunkisuunnittelun arkkitehti Heimo Salminen Peittoon tuulivoimaloiden melurajasta, yli 200 m korkean 4,5 MW:n tuulivoimalan ja asunnon väliin jäi alle 600 metriä. Meluhaitan piti pysähtyä tontin rajalle, laskelmien mukaan. Asunnon omistaja joutui jättämään kotinsa muutaman kuukauden melukärsimysten jälkeen, ja perhe muutti pois haitta-alueen vaikutuksen alta.
”Ilmastonmuutos, ilmastokatastrofi – jatkuvasti ja kaikilla kanavilla toitotetaan, että ihminen on energiankulutuksellaan pilaamassa ilmaston kokonaan. Erityisen näkyvästi esillä on muka meidän energiankulutuksemme takia nälkää näkevät jääkarhut, joilta jää on kokonaan sulanut. Jos kuitenkin maksamme ”aneen” – eli päästömaksun jokaista kilowattituntia kohden – voimme ostaa itsemme vapaiksi tästä synnistä ja nukkua yömme rauhassa – näin ainakin vihreiden mukaan.”
http://pipa01.blogspot.fi/2015/09/puhtaan-energian…
”Sillä me maksamme valtavat jopa 200 metriä korkeat roottorihirviöt, joiden kerrotaan tuottavan puhdasta, ympäristöystävällistä sähköä ja jotka pelastavat meidät hiili- ja ydinvoimaloiden vallasta. Sillä aikaa, kun tavalliset kansalaiset kantavat yhä suuremman taakan kasvavina sähkölaskuina ja menetettyinä työpaikkoina teollisuuden siirtyessä ulkomaille, tienaavat ovelat keinottelijat omaisuuden noilla myllyillään.
Harvinaisten mineraalien likainen puoli
Tärkeä esimerkki on harvinaisten mineraalien kuten neodymin käyttö. Tuulivoimalat ovat tuon aineen suurimmat käyttäjät, sillä se soveltuu erinomaisesti kestomagneettien valmistamiseen. Joidenkin tuulivoimalatyyppien sähkögeneraattoreissa on jopa tonnin verran tuota ainetta. Harvinaiset mineraalit ovat erityisiä aineita, joita käytetään erityisten ominaisuuksiensa takia useissa teollisissa laitteistoissa, etupäässä elektroniikassa, mutta myös metallurgiassa sekä monissa ”vihreissä” tuotteissa kuten sähköautoissa ja energiansäästölampuissa. Näitä aineita on maaperässä hyvin pieninä pitoisuuksina ja siksi niitä voidaan saada käyttöön vain monimutkaisten kemiallisten prosessien kautta. Siitä syntyy myrkyllisiä jätteitä.”
Ilmoita asiaton viesti
Tuulivoimaloiden haitat on tiedossa, mutta ympäristöministeriössä toimitaan vastoin ympäristöarvoja. Ministeriöt on miehitetty, että tämän kaltainen toiminta voi jatkua.
Ilmoita asiaton viesti
Mitä presidentti edellä, sitä kaikki samanhenkiset perässä, Niinistö tapasi Yhdysvaltain entisen varapresidentin Al Goren ja he keskustelivat tapaamisessa ilmastonmuutoksen torjumisesta kansainvälisellä ilmastorahastolla. Ilmastonmuutos uhka on nyt jokaisen poliitikon sanavarastossa päällimmäisenä, ja sitä käytetään selitykseksi melkein jokaisessa asiassa, on sitten kylmä- tai kuuma ilma. Ilmaston väitetty lämpeneminen ja siitä syyllistäminen on varallisuuden uusjaon välikappale. https://climatism.wordpress.com/tag/agenda-21/
Tuulivoimalat olisi hyvä välivaihe sijoittajalle saada valtion takuulla rahat nopeaan kasvuun, se sopii Al Gorelle, ja siihen antaisi Niinistökin lisää verorahaa Suomesta. Tuulivoiman rahoittaminen julkisilla varoilla puhdistaisi herroilta mustan saastuttajan syyllisyys taakan, niin kuin muidenkin turhakkeen rahoittamista vaativat huuhaan puolustajat. Rahaa tulee tuulesta valtion takuulla, se olisi hyvä sijoituskohde edelleen, Tätä kannattaa myös Kimmo Tiilikainen.
http://www.consilium.europa.eu/en/meetings/tte/201…
Ilmoita asiaton viesti
Talouselämä-lehden mielestä ”nyt tuulee tarpeeseen” ja tuulivoiman tuotanto ”osuu joskus ihan oikeaan aikaan”. No, sattumasähköä se on edelleen, mutta mikä hinta siitä maksetaankaan!
Tuulivahinko 19,10 euroa sekunnissa
http://santavuori.blogspot.fi/2018/01/tuulivahinko…
Ilmoita asiaton viesti
Tuulivoima haitat ovat samanlainen nosebo ongelma kuin homeongelmat, tuulivoimahaitoissa ihmiset kärsivät matalataajuisesta infraäänestä, ääni kulkee kauas ja seinät ei sitä vaimenna. Haittaa vähätellään ja unettomuudesta kärsiviä ihmisiä pilkataan nosebo jutuilla. Tässä Tuulivoimayhdistyksen järjestämä Suomi-Areena tilaisuus, kommentteja ei suvaittu yleisöltä, raatiin oli valittu keskustelijat tuulivoiman puolustajista.
”Keskustelemassa keskustan kansanedustaja Antti Kaikkonen, neurologian erikoislääkäri Kati Juva, meluntorjunnan dosentti Valtteri Hongisto, Porin yleiskaava-arkkitehti Heimo Salminen ja
Luonto-Liiton toiminnanjohtaja Leo Stranius”.
https://www.katsomo.fi/#!/jakso/786902
Ja tässä selvitetään homeongelmaa asiallisesti, ei ollut mukana THL tai AVI, ym. muita vastuun pakoilijoita.
https://www.youtube.com/watch?v=f19RyuGJcNI
Ilmoita asiaton viesti