Hallitus on isänmaan parturien renkinä syyllinen korruptioon

Parturoinnin juuret on syvällä.

Termi ”isänmaan parturit” on peräisin Mauri Sariolan 1950-luvun lopulla julkaisemasta poliittisesta satiirista, jossa kuvataan myös  nyky-aikaan syntynyttä puolueiden tapaa, ja pyrkimyksiä haalia etuisuuksia omille kannattajakunnilleen. Tämä toiminta, joka on  jatkunut vuosikymmeniä, on suurimpia syitä valtiontalouden jättimäiseen vajeeseen ja massiiviseen velkaantumiseen. Nyt näiden järjestelyjen purkaminen on hallitukselle valtava haaste ”isänmaan partureiden” suuren määrän ja heidän tiukan muutosvastarintansa vuoksi. (tukien leikkausryhmä ei tahdo purkaa haitallista verovarojen käyttöä)

 

Suomen poliittiseen tapaan kuuluu oman edun tavoittelu, usein keinoja kaihtamatta ja laista piittaamatta. Tätä poliittiset puolueet ovat käyttäneet hyväksi. Äänien saamiseksi on erilaisille ryhmille tarjottu etuja, jotka joissakin tapauksissa ovat kumuloituneet ja nostaneet ao. ryhmän edut taivaisiin, esim. syöttötariffi tuulisähkölle.

 

Eduista osalliseksi päässeet kansalaiset asettavat selkeästi oman etunsa kansakunnan edun edelle ja muodostavat isänmaan parturien armeijan, jonka vahvuus lasketaan jo sadoissa tuhansissa. 

 

"Suomessa kaivosten perustamista ohjaa yhä 1700-luvulta periytyvä löytäjä saa pitää -periaate, vaikka monissa muissa maissa siitä on luovuttu"

Savolaismies omistaa maat miljardiluokan skandium-esiintymän päällä – "Nehän ottaa sen aineen, olipa minun mielipide mikä hyvänsä"

https://yle.fi/uutiset/3-9695539

 

"Pekkarinen puolustaa kaivoslakia."

https://yle.fi/uutiset/3-6097442

 

Suomen kaivoslakia uudistettiin elinkeinoministeri Mauri Pekkarisen (kesk.) johdolla 2010-luvun taitteessa – mutta historiallisesta valtauskäytännöstä ei luovuttu.

https://www.rapport.fi/journalistit/saana-katila/professori-tahvonen-suomen-kaivoslaki-yllyttaa-luonnonvarojen-ryostokayttoon

 

"Tukesin mukaan varaukset kattoivat Suomen pinta-alasta lähes 38 000 neliökilometriä marraskuussa 2017. Malminetsintälupia haetaan huomattavasti rajatummille alueille. Voimassa olevia etsintälupia on tällä hetkellä noin 1600 neliökilometrin alalla. Lisäksi käsittelyjonossa on hakemuksia noin 3600 neliökilometrin edestä."

 

"Vastuuttomuudesta raskaat seuraukset"

http://www.ymparistovalta.net/pdf-ilmoituksia/etelan-media-Maaseudun-Tulevaisuus.pdf

 

– ”Suomen kaivospolitiikka on taitamatonta. Muutama vuosi sitten kävin läpi kaikki mineraalistrategiat ja -selvitykset, eikä yhdessäkään mietitty, miten esiintymistä syntyvä taloudellinen ylijäämä pitäisi jakaa Suomen ja malmeja hyödyntävien yhtiöiden välillä.”

 

"Esiintymä on kooltaan Euroopan suurin ja laadultaan maailmanlaajuisesti ainutlaatuinen. On arvioitu, että Kiviniemen skandium-esiintymän arvo on jopa 34 miljardia euroa. Lisäksi esiintymässä on poikkeuksellisen korkea pitoisuus zirkoniumia."

https://yle.fi/uutiset/3-9690461

 

Ja sitten tämä poliittista suojelua nauttiva tuulivoimateollisuus, sitä voi hyvällä syyllä verrata järjestäytyneeseen rikollisuuteen, tuulisähköstä on pelkkää haittaa sähköverkossa.

 ”Ne on ihan härskejä

http://www.iltasanomat.fi/vaalit2015/art-1427169313980.html

 

Tuulivoiman rakentamista haittaavat kytkökset ja sidonnaisuudet, valtion tarjolla olevat rahat vaaditaan ideologian takia käyttöön haitoista välittämättä jopa pohjavesi vaarannetaan rahan ahneuden takia, vettä elämän eliksiiriä, jota ilman ei edes ahneimmat voi elää.

Tämä monikerroksinen korruptiovyyhti on aika tuoda systemaattisesti valoon ja myös oikeuden tietoon. Esim. Pitkäranta tuo hyvin esille ajankohtaisen  korruptio ongelman tuulivoimahankkeissa:
http://pitkaranta.blogspot.fi/2015/04/suomessa-rehottaa-laajamittainen.html
Se on niin tuttua ja todellista länsirannikolla. Tämä on selvitettävä, miten kaikki sai alkunsa, kuka on alkujaan ottanut yhteyttä kehenkin, mitä on luvattu, ja kuka hyötyy tv-alueen sijainnista. Kytkökset, salailu, sidonnaisuudet, rahavirta, kuka mistä mihin. Tutkimista riittää.  

 

Mikä on tuulivoimalan omakäyttösähkön määrä? Fingrid ei mittaa kulutusta, vain tuotantoa mitataan (osa arvioitu), ja aina tuulivoiman tuotanto näyttää plus merkkiseltä. Tämä ei pidä paikkaansa, tiedetään että tuulivoimala kuluttaa sähköä kylmällä ilmalla, ja jos ei tuule niin tuotanto pitäisi olla miinuksella. Joku valehtelee, sähkön kulutusta ei julkaista tuulivoima infossa. Se pitäisi olla näkyvissä, silloin hullukin huomaisi että jos tuulivoima kuluttaa enemmän kuin tuottaa, niin valtion rahat itsessään kannattamattoman bisneksen tukemiseen on suurta petosta. Verorahoille olisi tärkeämpää käyttöä. 

 

Asiasta on valmistunut uusi väitöskirja: "Taloudelliset eturyhmät politiikan sisäpiirissä -väitöskirjan alaotsikko on Tutkimus liike-elämän poliittisesta vaikuttamisesta kolmikantaisessa Suomessa 1968–2011. Se tarkastetaan Turun yliopistossa kuudes huhtikuuta."

https://yle.fi/uutiset/3-10133946

 

Väitöskirja ei ole ainakaan materiaalipulasta kärsinyt, pieni otos aiheen poliittisista uutisista. Piiri pieni pyörii, uutinen kymmenen vuoden takaa 7.11.2008: – "Viime vuoden elokuussa Fagernäs löi rahat yhteen kahden muun suursijoittajan Esa Karppisen ja Pertti Laineen kanssa. He perustivat näyttävästi Taaleritehtaan, joka tarjoutui hoitamaan Suomen vauraimman prosentin omaisuutta."

https://www.talouselama.fi/uutiset/suursijoittaja-fagernas-ja-kauhujen-aika/049be181-1527-3215-aeec-9bc3c930aa97

 

"Euroopan neuvoston korruptionvastainen toimielin kannustaa Suomen poliisia vahvistamaan sisäisiä prosessejaan korruption riskien hallitsemiseksi." 

https://www.hs.fi/politiikka/art-2000005619540.html 

 

"Päivän Byrokraatti -palkinnon saa entinen elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen (kesk), joka jätti onnekkaasti lukematta tyttärensä Tuulimari Fareedin diplomityön ennen kuin päätti tuulivoiman syöttötariffeista."

https://dspace.cc.tut.fi/dpub/bitstream/handle/123456789/20889/fareed.pdf?sequence=3

http://paivanbyrokraatti.com/2015/09/25/pb-mauri-pekkarinen-kesk-ja-tuulivoima/ 

 

"Kohti vähäpäästöistä Suomea – Uusiutuvan energian velvoitepaketti

Elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen 20.4.2010"

https://www.tem.fi/files/26643/UE_lo_velvoitepaketti_Kesaranta_200410.pdf 

Velvoitepaketti on esimerkki rengin hommasta isänmaan partureiden edun valvojana. Saksassa tuulivoima esimerkiksi kasvattaa päästöjä. – "Saksa on edelläkävijä Energiewenden epäonnistumisen kanssa", Agora Energiewenden pääjohtaja Patrick Graichen totesi tammikuussa .

https://www.politico.eu/article/germany-climate-change-green-energy-shift-is-more-fizzle-than-sizzle/

"Saksa on energiapolitiikan kannalta suurin petos maailmanlaajuisesti", EU: n virkamies sanoi. "Saksan energiapolitiikan julkinen kuva on hyvin vihreä, mutta jos tarkistat tiedot, se on erilainen tarina."

 

"Näin alkoi muodostua sidonnaisuuksien verkosto, jossa valtion rahat ja liikemiesten rahat kiertävät samassa vyyhdessä, kun liikemiehet istuvat ristiin rastiin niin veronmaksajien sijoitusrahastojen hallinnossa kuin niiden sijoituskohteena olevien yritysten johtajina ja omistajina."

https://seura.fi/asiat/seuran-selvitys-juha-sipilasta-tuli-miljonaari-valtion-tuella-ja-harskeilla-tutunkaupoilla/

 

Vieraan valloittajan pistimillä on aloitettu murskaamaan Suomen demokraattista kansanvaltaa. Suomella ei ole enää tulevaisuutta, ellei se kykene sisäistämään laillisuuden, kansanvallan ja kansalaisvapauden ”ikuisia ihanteita”, – osallistua ja vaikuttaa yhteiskunnan ja elinympäristönsä kehittämiseen. Julkisen vallan käytön tulee perustua lakiin. Kaikessa julkisessa toiminnassa on noudatettava tarkoin lakia. 

 

hannuaro1
Luvia

Eläkkeellä, laivanrakennuksessa mukana v.1969 alkaen erilaisissa tuotannon ja suunnittelun tehtävissä. Aluksi 1:1 uloslyöntiä, siitä jatkona kaikki suunnittelun vaiheet nykyään käytössä olevaan hienoon 3D-suunnitteluun saakka.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu