Myytit tuulivoiman ympärillä selvitettävänä

"Käsissämme on uusi epidemia. Ihmiset oireilevat ja sairastuvat yhä enenevässä määrin rakennetusta ympäristöstä. Ympäristösairauksista ja niitä selittävistä sairastumismekanismeista puhutaan paljon, mutta sairastuneiden ihmisoikeudet jäävät vaille huomiota. Miksi Suomessa sairastuneet kansalaiset jätetään ilman apua ja turvaa?"      https://syte.fi/blogi/

"Rakennetun ympäristön aiheuttamat sairaudet ja sosiaaliturvan puute" -seminaari järjestetään Helsingissä lauantaina 29.9.2018 klo 10.30-17.30. Seminaari pidetään Kilta-salissa, os. Lapinrinne 1, 00180 Helsinki.

https://suomenymparistoterveys.files.wordpress.com/2018/09/seminaari-29-9-2018.pdf

 

Klo 15:00 alkaa kokemuksien pohjalta luento: ”Viranomaisten ja poliitikkojen toiminta infraääniterveyskysymyksessä ja mitä kansalaiset ovat tehneet asian selvittämiseksi”

 

"Puolue olisi voinut reilusti todeta, että olemme tehneet tuulivoiman suhteen melkoisen arviointivirheen. Kiusallinen tilanne ohitetaan kuitenkin hiljaa – siinä toivossako, että äänestäjä unohtaa?"

https://blogit.iltalehti.fi/eija-riitta-korhola/2016/08/19/puhukaa-totta/comment-page-2/

 

"Pohjois-Pohjanmaalla on suunnittelussa tai toteutuksessa yli 1000 tuulivoimalaitosta. Kun yksi tuulivoimalaitos on kustannuksiltaan 4,5-5 miljoonaa euroa, on pelkästään Pohjois-Pohjanmaalla investointipotentiaali useita miljardeja euroja. Ympäristöselvittelyissä ja rakentamisessa on juuri tällä hetkellä ennennäkemättömän kiivas tahti."

http://www.ely-keskus.fi/web/ely/pohjois-pohjanmaa-tuulivoimalat?p_p_id=122_INSTANCE_aluevalinta&p_p_lifecycle=0&p_p_state=normal&p_p_mode=view&p_r_p_564233524_resetCur=true&p_r_p_564233524_categoryId=14404

 

Veikko Huovisen kirjoittamassa kirjassa Havukka-ahon ajattelija kertoo totuuden: "Paras viisauden laji on jälkiviisaus".  Kirjan lopussa Konsta muotoilee oman ajatuksen vapauden julistuksensa:

 

"Havukassa taas ajatellaan, niin! Tiktaattorit ja kepulitouhut isketään matalaksi, upotetaan murahautaan ja isketään juntalla päähän… Salakavalia ja rohmuja isketään ajatuksella turpaa, eikä heillä ole nokan koputtamista. Ajatus on vapaa kuin hiirihaukka eikä lähe piikkilankaleirille"

 

Korpifilosofi Konstan sitaatti strategiasta, kaukoviisaudesta:

 

"Se on sitä, että asiat harkitaan etukäteen ja kuvitellaan tapaus sikseenkin elävästi, että kun se kerran tapahtuu, on reitit selvät. Tätä lajia on harvalle suotu. Jolla sitä on, niin pitäkööt hyvänään! Mutta tässä lajissa on kaksi pahaa vikaa; asia jää huvikseen tapahtumatta tai se sattuu eri tavalla. Joka arvaa ottaa nämäkin huomioon, sille on maailmanranta kevyt kiertää…" 

 

– Tätä filosofiaa eivät nämä Suomen herrat ole vielä ymmärtäneet, tuki tuulivoimalle aiheutti laajan ja hankalasti korjattavan ympäristörikoksen Suomessa. Ajatuksena oli vain oma etu ja valtion kassan tyhjentäminen, velan lisääminen, haittoja ei kuviteltu aiheutuvan. Nyt toteutuu vain haitat ja päätösten tekijät pakenevat vastuutaan hiljaisuuteen. Laki tuulivoiman syöttötariffista oli Pandoran lippaan  avain, sitä käytettiin ja ahneuden piru otti homman haltuun.

 

"Pandoran lippaaksi verrataan asioita, joita ei kannattaisi kokeilla, koska siitä seuraa ikävyyksiä. Ihmisellä on luontaista uteliaisuutta ja houkutusta uusien asioiden kokeiluun. Kuuliainen ihminen säästyy ikäviltä seurauksilta. Tätä ristiriitaa kutsutaan Pandoran lippaaksi. Pandoran lipas on transformaatiomyytti. Se kertoo pahuuden synnystä tai alkuperästä."  https://fi.wikipedia.org/wiki/Pandora

 

– Transformaatiomyytit kertovat miten hyvään tuli mukaan pahuutta. Laki valtion tuesta tuuli bisnekselle on huippu tuottoinen sijoituskohde, jolla on ikävät seuraukset.

 

Suomen hallitus köyhdytti yhteiskuntaa tuulivoiman syöttötariffi/valtion takuuhinta säädöksellä, sitä maksetaan aina vuoteen 2029 saakka. "Nerokas tariffi", "ääni on kuin jääkaapin hyrinää", "euron tuki tuulivoimalle tuo jopa yli kymmenen euroa takaisin yhteiskunnalle", ym. Näin tiktaattorit ja kepulit mainostivat tuulivoimaa agitaatio konferensseissa, teemana käytettiin ihmiskunnan pelastamista maailmanlopun kauhuilta ilmastonmuutoksessa. Tuulivoiman valjastaminen olisi lääke lähestyvään katastrofiin. (palkatut esiintyjät syöttivät valheita korvat ja silmät täyteen näissä tilaisuuksissa) – Nyt samat henkilöt ovat  aivan hiljaa vaan, eikä sanaakaan enää tuulivoiman edistämisen tuki touhuista, kuvitellaan että seuraaviin vaaleihin mennessä petokset unohtuisivat. Osa pahimmista vale-asiantuntijoista ilmoittaa jättävänsä eduskunnan, korruptio jatkuu kuitenkin, ja ehkä nämäkin isänmaata parturoineet ja omaa etua tavoitelleet vielä palkitaan ministeri arvonimellä, – edistämään seuraavaa puhallusta.

hannuaro1
Luvia

Eläkkeellä, laivanrakennuksessa mukana v.1969 alkaen erilaisissa tuotannon ja suunnittelun tehtävissä. Aluksi 1:1 uloslyöntiä, siitä jatkona kaikki suunnittelun vaiheet nykyään käytössä olevaan hienoon 3D-suunnitteluun saakka.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu