Mitä Suomessa kunnioitetaan?

 

Moni suomalainen ihmettelee, mitä maassamme tapahtuu. Nopeasti kansamme moraalinen selkäranka on vääntymässä kumaraan. Olemme unohtamassa maamme yllä olleen varjeluksen itsenäisyytemme aikana. Raamatun rakkaudellinen ja totuudellinen sanoma on joskus ollut yhteiskuntamme keskiössä. Nyt kirjan päälle voidaan sylkeä surutta. Ja sitä tehdään jopa oikeuslaitoksen piirissä.

Viime sodassa presidentti Kyösti Kallio kehotti sotilaallisia ja poliittisia johtajia tukeutumaan Jumalan sanan uutta luovaan voimaan. Hän siteerasi Raamattua : ”Vanhurskaus(oikeamielisyys) kansakunnan korottaa, mutta synti on kansakuntien häpeä.” Tänä päivänä voisi oikeusoppineilta kysyä, onko presidentti Kallion rikos vanhentunut? Siitä on kulunut vasta 80 vuotta. Raamatun teksti on muuttumaton. 

Nyt kansanedustaja Päivi Räsästä syytetään hovioikeudessa Raamattuun tukeutumisesta. Suuri osa suomalaisista hämmästelee ainutlaatuisen outoa prosessia. Kesä on vouhotettu nollarasismia. Hallitus on ajettu tilanteeseen, jossa 100 neuvonantajaa on etsinyt problematiikan rajoja. Tulos jäänee suurelta osin veteen piirretyksi viivaksi. 

Luulisi tämän oikeudenkäynnin ylittävän nollatoleranssin. Miksei kukaan vaadi syyttäjää tuomiolle tai eroamaan? Eikö  kristittyä naista ole loukattu tai pilkattu? Valtamedioissa ei kuulla hänen kokemasta henkisestä kärsimyksestä? Pitäisikö peittää pää ja vaihtaa vaatetus mustaksi, jotta myötätuntoa tulisi?

Yhteiskunnan peruspilareita ollaan kaatamassa. Luojan kunniaa ja Raamatun ohjantaa halveksitaan. Tavallisia elämäntapoja painetaan lokaan. Maalaisjärki on löyhässä hirressä. Sinisilmäisesti vastaanotetaan outoja ideologioita. Toki erilaisuudet ja poikkeavuudet kuuluvat elämään. Mutta mikä arvomaailma saa olla ylimpänä auktoriteettina Suomessa? 

Marginaaliryhmien raivopesu on röyhkeää. Sanan vapautta ollaan rajoittamassa. Kristityn suu tukitaan, muut saavat porskuttaa. Kukahan kerkeää ehdottamaan, että Suomen lipusta pitää poistaa risti?  Mitähän uljaan vaakunamme urosleijonan tilalle kehitellään?

Suomella on tulevaisuus ja toivo. Jos unohdamme tai vääristelemme ihmisen parhaaksi tarkoitetun Raamatun sanoman, kansa on pulassa tai jopa hukassa.

HannuHurri
Sitoutumaton Kouvola

Työterveyshuollon erikoislääkäri

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu