Potilasvastaanotto ja usko

Potilastyössä usko hoitotoimien tehokkuuteen on tärkeä niin potilaalle kuin lääkärillekin. Ilman uskoa lääkärin ohjeiden toimivuuteen ei kunnon tuloksia voi odottaa. Usko on oleellinen tekijä kaikilla elämänalueilla. Useimmiten pelko on uskon vastakohta ja estää myönteisen ojentautumisen eteenpäin. Vaatii uskoa tuolin kestävyyteen , kun istahtaa siihen. Suurempiin asioihin meillä on myös uskoa. Monilla on usko johonkin korkeampaan voimaan. Eniten uskoa vaatinee se, ettei usko mihinkään itseään suurempaan. Keskityn tässä pikkujutussa kristillisen uskon olemukseen, mistä omaan kokemusta. Kristityksi itseään kutsuvan  tulee uskoa Jumalan  todellisuuteen  Raamatun ilmoituksen mukaisesti. Erilaisia  muita uskontoja ja uskomuksia on pilvin pimein.

Vastaanotto  ei mielestäni ole oikea paikka tutkailla uskonnollisia  suuntauksia , ei kristillistä kirkkoakaan. Sensijaan henkilökohtainen usko voi avata   huomattavia terveysvaikutuksiakin ja siitä voi vaihtaa ajatuksia potilasta hyödyttävästi.

Vuosikymmenien aikana olen keskustellut lukuisten potilaiden kanssa hengellisistä asioista yhtä luontevasti kuin urheilusta .Potilaan ehdoilla on tietysti edetty. Kyseessä  on ollut  pieni osuus kaikista potilaista ja  tilannetaju on ollut tarpeen . Usein on pyydetty  rukoustukea, mikä on silloin tällöin tehnyt  apteekki- tai sairaalamatkankin tarpeettomaksi. Koskaan  ei lääketieteellisiä  realiteetteja ole voinut jättää huomioimatta.

Lääkäriltä puuttuu useimmiten   ansiolistastaan omakohtainen Jumalan koulu, mikä ei koskaan ole helppo. Ilman ymmärrystä ei tietenkään pidä lähteä puoskaroimaan hengellisillä asioilla . Kaikkia tärkeitä  asioita  ei mielestäni opita teologisessa tai lääketieteellisessä tiedekunnassa .

Lääkärin  on hyvä pitäytyä  siinä, mitä uskoo  koulutuksellaan ja kokemuksellaan hallitsevansa. Lääkärin  tulisi  auttaa kaiken ymmärryksensä  mukaan . Kristitty lääkäri voi potilaskohtaamisiin valmistautua  kenenkään estämättä hiljaisin rukouksin.  Näin moni kirurgikin astuu leikkuusaliin . Kirurgi leikkaaa, Jumala parantaa.

Usko Jumalaan  ei tulisi olla  tabumainen yksityisasia, vaikka ratkaisumme ovat henkilökohtaisia. Tietoa tarvitaan .Tästä elämästä ei kukaan selviä hengissä, ei lääkäri eikä potilas .Monen tyyppisten sairauksien taustalla on tekijöitä, joihin terve Raamatun sana tuo apua. Anteeksiantamus on tehokas lääke , katkeruus on elimistölle myrkkyä. Tehokkain apu erilaisten riippuvuuksien hoitoon löytyy, kun syitä kyetään kohtaamaan. Vaikkapa taustalla olevien hylkäämiskokemusten tehokas apu ei onnistu ilman raamatun ohjantaa.

Lääketiede on suuri apu potilaan terveyden hyväksi. Potilaan ehdoilla tapahtuva hengellisyyden huomioiminen on usein merkittävä lisä potilaan kohtaamiseen. Suomessa ei ole ollenkaan hoitolaitoksia, missä tähän olisi avoimesti päästy. Sensijaan lisääntyvästi terveydenhuollon alueelle on tunkeutunut hoitoja, mitkä ovat lähellä taikuutta ja noituutta. Monet itämaisiin mystiikoihin ja henkimaailman pimeyksiin kytkeytyneet terapiat ovat avoimesti tarjolla. Jos on perillä erilaisista epämääräisyyksistä lienee oikein varoittaa niistä vastaanoton puitteissa. Miksei sitten voisi kannustaa suuntaan, mikä on potilaalle myönteistä . Jo raamatullisen ihmiskäsityksen ymmärtäminen avaa paljon mahdollisuuksia. Ei kai ole pahaksi, jos potilaan kohtaamiseen voi liittyä ikuistakin arvoa. Tiedon puute ja ennakkoluuloisuus on todellista lääkäreiden keskuudessa ainakin raamatun viisauksia etsittäessä.

Etsivä mieli voi avata lääkärinkin etsimään elämän perusasioita. Monelle lääkärille potilas on vastaanotolla kertonut oman vakaumuksensa. Moni kollega on varmasti miettinyt potilaskohtaamisen jälkeen kuulemaansa sanomaa. Potilas on saattanut kertoa Jeesuksen todellisuudesta ja myös paranemisihmeistä. Itse olen saanut näistä kuulla ja nähdäkin. Omakohtaiset kokemukset antavat uskottavuutta, mitä  ei tarvitse epäillä.

Lääketiede ja lääkärit  on  suuri apu ihmiskunnalle. Jumala on kuitenkin  vielä suurempi ja kannattaa ottaa vakavasti . Hänen testamentistaan, Raamatusta,löytyy  viisautta niin  lääkärille kuin potilaallekin.  Kirjassa on kehotus anoa tätä viisautta. Ja halukkaalle sitä myös annetaan.Usko on luja luottamus siihen mitä toivotaan,ojentautuminen sen mukaan mikä ei näy.

 

 

 

HannuHurri

Työterveyshuollon erikoislääkäri

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu