Minne menet, raskaasti velkaantuva Suomi?

Minne menet, raskaasti velkaantuva Suomi?

Politiikassa ryhmittymillä ovat omat pääasialliset tavoitteensa. Pyritään löytämään näköaloja joilla saavutettaisiin suuri kannattajien määrä omalle puolueelle. Luvataan yhtä kaunista ja toista hyvää sekä korjataan kaikki ongelmat. Varmasti huolta on kannettava koko kansakunnan toimeentulosta.

Jonkun puolueen merkittävämpinä asioina on talouselämä. Toisten taas ovat työolot. Jollakin on ympäristö. Ympäristöstä on sanottu, että kaikkein tärkein asia on pitää huolta maapallon hupenevasta luonnosta.

Mielestäni Suomen kansan näkökulmasta kaikkein tärkein nykyinen kehittämisen asia on kansakunnan lasten määrä sekä syntyvyys.

Lasten määrän on annettu, tarttumatta tomerasti asiaan, kauan vuosi vuodelta huveta.

Uusi tilasto kertoo että suomalaisten jälkikasvun määrä edelleen romahdusmaisesti alenee. Se vahvasti enteilee kansakunnan loppua. Maata tulisi tulevaisuudessakin asuttaa kansakunta jonka perimä on ”vihkiytynyt” näihin pohjoisen oloihin sekä kehittynyt tulemaan täällä toimeen ja myös pärjäämään omillaan.

Turhaa meidän on supistuvassa kansakunnassa ottaa valtavia velkoja vastuullemme sekä panostaa varojamme maailman kehitykseen, tai Euroopan unioniin joka haluaa hallintaansa varallisuuttamme, myös maa-alueemme, tai tehtäviin sekä asioihin jotka eivät kansakuntamme tulevaisuutta eikä perillisiemme määrän lisääntymistä tue.

Tärkeimpänä kansakunnan asiana on panostettava siihen että Suomessa mahdollista olisi nuorten parien naisten hyvissä ajoin synnyttää sekä pariskunnan pitää huolta useampilapsista perheistään. Nykyaikana on selvä että nuoren parin tulee kyetä rakentamaan elämänsä perustaa, kotia, tulevaisuuttaan, kouluttautua, rakentaa toimeentulonsa, kehittää ammattiaan.

Jotta nuoren elämä olisi mielekästä, sekä antaisi mahdollisuudet nuoressa sopivassa iässä useampilapsisien perheen hankinnan, olisi pienten lasten hoidolle yhteiskunnan järjestettävä kotihoito. Tähän pitäisi sijoittaa paljon varoja sekä resursseja.

Lasten määrän suuri lisääminen on suomalaiselle kansakunnalle tänään kaikkein elintärkein kehityksen tehtävä. Lähdetään siitä että Suomi ja suomalaiset ovat olemassa maailman loppuun saakka.

Lisäksi pitäisi pääasiassa ryhtyä syvällisesti kehittämään suomalaista elämän ”kestävän kehyksen” filosofiaa sekä kulttuuria. Se saattaa aluksi tuntua mahdottomalta tehtävältä. Olisi kehityttävä suuntaan niin että perheet pysyvät elämänsä yhdessä tai ainakin siihen saakka kunnes lapset omin päin pärjäävät. On pyrittävä hälventämään jo kauan kansakunnan perhe-elämää jäytäviä maassamme vellovia perheitä hajottavia ilmiöitä sekä elämänmenoa.

Länsimainen elämänmeno ei kaikilta osiltaan ole ollut parhaimmillaan. Lapsimäärä kaikissa kehittyneissä Euroopan maissa on supistunut. Suomi kuitenkin lienee tässä kärkisijoilla.

Hannu K. Taskila

eMBA

Oulu

Kirjoitus on Kalevassa 29. syyskuussa 2020 julkaistu mielipidekirjoitukseni.

HannuKTaskila

Hannu K. Taskila Paljasjalkainen Oululainen. Avioliitossa vuodesta 1968, vaimo ja tytär Asentajaoppilas - ammattikoulu, työnjohtaja - teknikko, päällikkö, toimitusjohtaja - eMBA Degeree Oulun yliopistosta. Yrittäjä Konsultti Eläkeläinen

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu