Pihtiputaan mummon panttivankina

Kaikki merkittävät poliittiset puolueemme ovat puoluekokouksissaan päättäneet, että Suomen jäsenhakemuksen Pohjois-Atlantin liittoon tulee perustua neuvoa-antavaan kansanäänestykseen.

Suomen perustuslaki ei edellytä Naton jäsenyyden hakemiseen kansanäänestystä, eikä myöskään Nato järjestönä sitä vaadi. Ajatus vain tuntui aikoinaan sen esittäjistä niin hienolta ja demokraattiselta, että sillä päätettiin kosiskella kansaa, eikä tästä linjauksesta voi enää perääntyä vaikuttamatta kansaa petkuttavalta sanansa syöjältä. Tasavallan presidentti Sauli Niinistö lukitsi asian sitovaksi jälleen kerran Ykkösaamun haastattelussaan lauantaina 28.2.2015. Ulkopolitiikan johtaminen kuuluu presidentille,  joten on selvää, ettei enää kukaan muu voi tätä lupausta purkaa. Niinistö ei täsmentänyt menettelytapaa, jolla asiassa edettäisiin, eikä toimittajakaan sitä kysynyt.

Suomen kansa on järkevästi konservatiivista: kukapa meistä nyt hyppyä tuntemattomaan haluaisi. Muutosvastarinta on luonnollinen reaktio sellaisen edessä, mistä ei ole aiempia kokemuksia. Jäsenyyden Pohjois-Atlantin liitossa jokainen ymmärtää Suomen aseman muutokseksi – millaiseksi, sen tietäminen onkin asia erikseen.

Lehtien uutiskeskustelut tulvivat mielipiteitä Natosta, laidasta laitaan. Kannanotoista monilla ei ole yhtymäkohtia todellisuuteen. Osassa on kyse vilpittömistä väärinkäsityksistä, osassa taas tahallisesta disinformaatiosta eli suomeksi sanottuna valehtelusta, joka on keskeisimpiä keinoja Nato-jäsenyyden vastaisessa mielipidevaikuttamisessa, vaikka Natoa voi toki vastustaa myös järkiperustein ja totuudessa pysyen.  

Suomen YYA-ajan politiikka vaati vuosikymmenten ajan Naton julkista demonisointia, ja myöhemmin asiatiedon niukka tarjonta on jättänyt suuren yleisön tietämyksen Nato-järjestöstä vähäiseksi. Ymmärrettävästi normaaliaikoina syvässä rauhan tilassa jokaisella on omassa arjessaan riittämiin muuta ajattelemisen aihetta, joten harva viitsii syventyä tällaiseen aiheeseen, vaikka internetin aikana tietoa onkin tarjolla sitä etsiville. Media käyttää mieluummin lähetysaikaansa ja palstatilaansa viihteelle kuin turvallisuuspolitiikalle.

Lehtimiesten kielessä Pihtiputaan mummo on se vilpitön kansanihminen, joka on saatava vakuutetuksi ennen kuin asian voi sanoa menneen perille suurelle yleisölle. Nyt mummo on pantu paljon vartijaksi: Suomen turvallisuuspolitiikassa ei mikään liikahda, ennen kuin Pihtiputaallakin mummon mökissä on vahva tunne siitä, että näin ei voi jatkua. Mummo pitää nyt valtakunnan korkeimman poliittisen johdonkin rautaisessa otteessaan, ja pahimmillaan hylkää sen suositukset riippumatta radikaaleistakin muutoksista voiman käytössä Itämeren alueella tai Pohjoiskalotissa.

Tunteestahan on ennen kaikkea kyse, sillä paikkansa pitävää asiatietoa Natosta ei ole edes Arkadianmäelle vallan kahvaan valikoituneilla 200 kansanedustajalla. Jos edusmiehet ja –naiset pantaisiin tenttiin siitä asiasisällöstä, jolla Pohjois-Atlantin liitto on esitelty vaikkapa Suomen Naton erityisedustuston nettisivuilla (http://www.finlandnato.org/public/default.aspx?nodeid=31556&contentlan=1…), suurin osa kansakunnan parhaista pojista ja tytöistä reputtaisi surkeasti, siinä kun ei siltarumputietämyksellä pärjää.

EU:hun liityttiin aikoinaan neuvoa-antavalla kansanäänestyksellä, mutta sitä ennen kansalle pyrittiin sentään kertomaan, mikä EU on ja mikä se ei ole. Kattava tiedotuskampanja teki suomalaisille asian tunnetuksi. Jos suomalaisten haluttaisiin tietävän Natosta, toimittaisiin samoin. Kutsuttaisiin omat diplomaatit Brysselistä kertomaan, kuunneltaisiin Viron, Norjan ja Tanskan vaikuttajien kokemuksia Natosta, ja norjalainen sosialidemokraatti Jens Stoltenberg saisi esitellä johtamaansa organisaatiota suomalaisille. Mitään näistä ei nyt nähdä aiheelliseksi, sillä kansan neuvoa kaiketi halutaan kysyä vain tunnereaktioista.

Ratkaisuksi on nyt löydetty ensi vaalikaudella tehtävä erityisselvitys Nato-jäsenyydestä, ja mikäpä siinä: jos se eduskunnan tietämystä nostaa, niin toivon mukaan ennen pitkää kansan syvien rivienkin, aina Pihtiputaan mummoa myöten. Osa poliitikoista kylläkin jo torjuu ajatuksen siitä, että tiedettäisiin enemmän.

Kiirettähän ei sinänsä ole, sillä Naton jäsenyysprosessi vie parisen vuotta. Jos Suomi nyt joutuisi sodan uhan poikkeustilaan, siihen mentäisiin ”säästöillä” leikatulla puolustuskyvyllä, tukenamme pelkästään EU:n myötätunto, eli osittain talvisodan kaltaisista asetelmista. Valhe ”optiosta” on väärän turvallisuuden tunteen luomiseksi sepitelty poliittinen tuutulaulu kotimaiseen kulutukseen, eikä Naton päämajassa sellaisesta ole kukaan kuullutkaan. Jos Pihtiputaan mökin ikkunasta jonakin päivänä näkyy pieniä vihreitä miehiä, silloin ollaan joko pahasti myöhässä tai sitten mummo tarvitsee niitä maankuuluja SOTE-palveluita.

 

0

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu