Saavutukset vaativat luottamusta

Benji-hyppääjän on voitava luottaa täysin niihin ihmisiin, joitten järjestelyt tekevät turvallisen tästä muuten hengenvaarallisesta elämyksestä.

Ihmislaji hallitsee planeettaamme, koska sillä on paras kyky tehokkaaseen yhteistoimintaan kaikessa mahdollisessa. Joukkueena työskentely puolestaan vaatii sosiaalisia valmiuksia: kykyä välittää omat ajatukset toisille, organisoida eri tehtäviä parhaiten osaavat yhteisen tavoitteen hyväksi, arvioida ongelmien luonnetta ja realistisia mahdollisuuksia niiden ratkaisemiseksi, sekä myös tehtävistä vastuussa olevien kykyä selviytyä vastuistaan ja onnistua siinä.

Kaiken yhteistyön onnistumisen ehtona osallistujien pitää voida luottaa siihen, että ihmiset toimivat sovituilla tavoilla ja odotusten mukaan, tekemällä sen mitä pitääkin ja kommunikoimalla rehellisesti ja totuudenmukaisesti, jotta muut eivät saa asioiden tilasta väärää käsitystä.

Eri kulttuureissa tavat eroavat huonojen uutisten kertomisessa. "Pahan ilman linnun" rooli epäonnistumisen riskien osoittamisessa tai jo tapahtuneiden vastoinkäymisten tiedottamisessa on epäkiitollinen, ja sosiaalisuuden tuomaa mielihyvää saa paljon helpommin puhumalla mukavia, kehumalla toisia ja välttämällä ikäviä puheenaiheita. Joskus koko ihmisyhteisö välttää hankalia aiheita niin pitkälle, että se mieluummin turvautuu itsepetokseen kun "nostaa kissan pöydälle". 

Sopimukset luovat selkeyttä siihen, mistä on yhteisesti päätetty ja minkä odotusten mukaisesti toisten uskotaan käyttäytyvän. Mitä monimutkaisempi on sovittava asia, sitä laajemmin joudutaan määrittelemään yksityiskohdat ja ohjeistamaan menettelytavat. Lainsäädäntö on koko yhteiskunnan toiminnot kattava sopimusten verkosto, suppeampi esimerkki on pelisäännöt joukkuepeleissä. 

Mikä on vastakohta luotettavasti toimivalle ihmisten yhteisölle, jossa ihmiset toimivat kuten heidän pitääkin?

Osa yksilöistä voi käyttää väärin muiden luottamusta hyötyäkseen siitä henkilökohtaisesti. Tällaista tekoa nimitetään petokseksi ja lainsäädäntö pyrkii tekemään sen sopimattomuuden selväksi määrittelemällä sen rikokseksi. Onko kyse vain leikkimielisestä narraamisesta tai vielä hyväksyttävästä sosiaalisesta oveluudesta vai vakavasta luottamuksen horjuttamisesta, on jälleen kulttuurista ja ajankohdasta toiseen vaihtuva yhteisön oikeustajuun pohjautuva kokemus. 

Ihmiskunta on historiansa aikana yltänyt huikeisiin saavutuksiin, oppinut paljon monista kokemuksistaan ja asettanut itselleen yhä kunnianhimoisempia uusia tavoitteita. Menestystarinat ovat yleisesti vaatineet monien yksilöiden pitkäjänteistä ja sitkeätä työtä, kuten tieteellistä tutkimusta. Osallistujien on tällöin pitänyt toimia luotettavasti, koska vaikkapa tutkimustulosten väärentäminen ei voi luoda kestävää pohjaa paikkansa pitävän tiedon ja osaamisen kertymiselle. Kriittisyys ja ikävienkin tosiasioiden tunnustaminen on tullut osaksi tiedettä. 

Miksi on tarpeen pähkäillä ja lihavoida tekstissä itsestään selviä perusasioita, jotka useimmat meistä oppivat jo kotikasvatuksessa? 

Viime aikojen uutisia seuratessa tulee välillä tunne "maailman kirjojen sekaisin olosta", kuin ihmisten välisen kanssakäymisen perussäännöt olisivat lakanneet olemasta voimassa, kuin mihinkään olisi enää vaikea luottaa.

Mitä tästä vielä tulee, jos kaikkialla on pelkkää huijausta, vedätystä, petosta, uskottelua, harhautusta? Voimmeko elää maailmassa, jossa odotusten mukaan toimiminen onkin vain naiiviutta, ihmisen sanaan uskominen höynäytettävyyttä — ja tietoisiin petoksiin syyllisinä ovat jopa ihmiskunnan avainpelurit, poliittiset päättäjät aina suurvaltojen valtionpäämiestasolle saakka?

En jatka vuodatustani tämän pitemmälle, mutta esimerkkejä kaipaaville riittänee kaksi sanaa:

– Kreikka

– Ukraina

 

 

 

 

 

0

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu