Australialla on kanttia olla isäntä omassa talossaan

Yhden totuuden Suomessa ja poliittisen korrektiuden EU:ssa ei myönnetä edes mahdolliseksi sitä, että valtio voi aktiivisilla toimillaan ehkäistä laittoman siirtolaisuuden ja ihmissalakuljetuksen kaikkine kielteisine seurannaisvaikutuksineen ja lieveilmiöineen. 

Australialla on pitkä perinne siirtolaisia vastaanottavana monikulttuurisena yhteiskuntana. Euroopasta poiketen, heillä on kuitenkin tänä päivänä kanttia sanoa yksiselitteisesti, että nyt riittää jo. Suomen media ei juuri kerro aiheesta.

Ulkomaisille yleisöille suunnattu kenraali Campbellin viesti Australian hallituksen videolla ei jätä mitään epäselvyyttä: Australiaan pääsee siirtolaiseksi ainoastaan laillisia reittejä käyttäen.

 

https://

Australialle on saarivaltiona maantieteellisesti helpompaa estää veneillä saapuva laiton siirtolaisuus kuin Euroopassa Turkin kautta mannerta pitkin eteneminen. Välimeren maat voisivat nekin halutessaan käyttää teknisiä keinoja palauttaa ihmissalakuljettajien lastit lähtösatamiinsa tai neuvotella diplomatian kautta sopimus Pohjois-Afrikan valtioiden kanssa turvapaikanhakijoiden leireistä niiden alueella korvausta ja EU:n tukea vastaan, mutta poliittista tahtoa ei riitä.

Operation Sovereign Borders (OSB) on Australiaan veneillä pyrkivien laittomien siirtolaisten pysäyttämiseksi syyskuussa 2013 käynnistetty rajavartio-operaatio, jonka ensimmäinen komentaja oli videolla näkyvä kenraaliluutnantti Angus Campbell

Nettisivuillaan sekä Australian valtio että Australian pakolaisneuvosto Refugee Council of Australia kuvaavat avoimesti ja seikkaperäisesti maan siirtolaispolitiikkaa ja mm. julkaisevat Excel-taulukkoja sitä koskevista tilastoista. Laki edellyttää kaikkien vailla Australian kansalaisuutta tai viisumia maassa oleskelevien säilöön oton, olosuhteista riippumatta, kunnes he joko saavat viisumin tai poistuvat maasta. Käytäntöä on noudatettu 1992 lähtien. Säilössä pidolle ei ole määriteltyä enimmäisaikaa, ja joissakin tapauksissa se on kestänyt useita vuosia. 

Kuvaaja yllä osoittaa säilössä pidettyjen määrän kehityksen, vuodelle 2013 ajoittuvan huipun 10 201, ja siitä lähtien vähentymisen noin kymmenesosaan keskimäärin runsaaseen 1 200 henkilöön. Monia säilöönottokeskuksia on voitu sulkea. Australian mantereen lisäksi säilöönottokeskus on Nauru-saarilla Tyynellä merellä sekä Australian alueella Joulusaarilla Intian valtameressä. 

Saarilla sijaitsevien säilöönottokeskusten olosuhteista humanitääriseltä kannalta esiintyy väitteitä suuntaan jos toiseenkin. Ks mm. http://tinyurl.com/ydhg798p

Niin tai näin, numeroiden valossa Australia on ainakin onnistunut vähentämään tehokkaasti ihmissalakuljetuksen tuomaa laitonta siirtolaisuutta. Viisumittomien, laittomasti maassa oleskelijoiden määräksi on tosin eräässä raportissa arvioitu 60 000 (http://tinyurl.com/yafm2yaf), mitä 24,13 miljoonan asukkaan laajalla mantereella voi pitää kohtuullisena lopputuloksena. Määrä olisi epäilemättä moninkertainen ilman aktiivista merivalvontaa. 

Ratkaisevin ero EU:hun on asenteessa. Australiaan verrattuna EU vaikuttaa laittoman Välimeren ylityksen suhteen kovin neuvottomalta, mikä ei lupaa Euroopalle hyvää ottaen huomioon Afrikan väestöpyramidin muodon yllä. 

 

 

 

 

0

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu