Hatunnosto realismille

A-studiossa 8.4.2020 ”Koronan kova hinta” toimittaja Katri Makkonen haastatteli pääministeri Sanna Marinia ja valtiovarainministeri Katri Kulmunia koronaviruksen vaikutuksista valtion varojen käyttöön.

https://areena.yle.fi/1-50330963

Kohdassa 15:50 toimittaja tarjoilee syötin, johon yleensä Suomen populistipoliitikot säännönmukaisesti retkahtavat. Koska juuri nyt julkinen talous on ahdingossa, ”tässä on yksi asia, mitä on pyöritelty – on päätetty ostaa Suomeen hävittäjiä, korvata Hornetit – siinä on hintalappu 7-10 miljardia euroa – tuolla nyt somessa vähintään, niin pohditaan, onko tämä sellainen hankinta, jota voidaan siirtää?”

Katri Kulmuni väistää kysymyksen, mutta toimittaja Makkonen palaa hävittäjäkauppaan: ”Voidaanko se siirtää hamaan tulevaisuuteen, tai edes joitain vuosia eteenpäin?” Kulmuni huokaisee kuuluvasti ja katsoo pääministeriin.

Sanna Marin vastaa: ”No sanoisin niin, että Suomen pitää huolehtia puolustuskyvystänsä. Ja meillä tietenkin ilmatorjunta ja hävittäjät ovat aivan keskeisessä roolissa, että varmistamme meidän puolustuskykymme ja tästä näkökulmasta ei ole mahdollista lykätä hankintaa. Tietenkin jonkun verran se lykkääntyy ihan siitä syystä, että näitä koelentoja ja muita, joita on ollut käynnissä, on jouduttu keskeyttämään, mutta on aivan selvää, että on parlamentaarinen yhteinen näkemys siihen, että tämä on tärkeä hankinta ja se pitää tehdä.”

Näin ryhdikäs vastaus yllättää minut myönteisesti. On siksi kohtuullista antaa siitä nyt tämä kansalaispalaute – enhän säästele sanojani silloinkaan, jos ministerit (puoluekannasta riippumatta) usein nähdyllä tavalla menevät halpaan tässä suoranaiseksi kliseeksi kuluneessa populistisessa vastakkainasettelussa ”sairaalapaikkoja/lisää sosiaalietuuksia/muuta hyvää [mieluiten tunteenomaisesti riipaisevassa muodossa], vaiko asekauppoja?” – Kivapuheellahan ne äänet kalastellaan, ja saa humanistin sädekehän osatessaan sanoa rauhaa hyväksi ja sotaa tai aseita pahaksi.

On hienoa, että pääministerimme ymmärtää sen paradoksin, joka on monille niin poliitikoille kuin toimittajillekin liian ylivoimainen käsitettäväksi.

Emmehän me sitä voi oikeasti ennakoida, milloin puolustuskykyämme tarvitaan tositilanteessa, aivan kuten ei kukaan meistä voinut vielä alkuvuodesta tietää, mikä haloo täällä nyt on hengityssuojainten riittävyydestä, viisiireistä, hengityskoneista, tehohoitopaikoista ja kaikesta huoltovarmuudesta, ja siitä, kuinka kaikki maailman valtiot toimivat nyt itsekkäästi omaa etuaan ajaen.

Totta kai jokainen meistä toivoo, että seuraavan sukupolven hävittäjiä tarvitaan vain lentäjiensä koulutukseen ja että näemme niitä pääsääntöisesti lentonäytöksissä, emmekä koskaan todellisissa ilmataisteluissa kuten keskuudestamme väistymässä oleva tammenlehväsukupolvi näki 75–80 vuotta sitten.

Paradoksi on siinä, että tuhovoimainen ja kallis asejärjestelmä voi säästää meitä tuholta ja antaa meidän elää rauhassa, vaikka meillä olisi muuten riski joutua uhatuksi voimakeinoin tai jopa aseiden maaliksi. Yhdellä monitoimihävittäjällä saatetaan äärimmäisissä poikkeustilanteissa suojata suomalaisia tehokkaammin kuin kokonaisen keskussairaalan hoitokapasiteetilla, ja 10 miljardin euron satsauksella niihin voidaan kenties säästää koko Suomea tuholta, jonka korjaaminen maksaisi rahaa satakertaisesti ja jonka inhimillisiä menetyksiä ei voida edes hinnoitella. – Erittäin epätodennäköistä, kuuluu vastaväite. Mutta sittenkin: periaatteessa aivan yhtä mahdollista kuin meneillään oleva epidemia, jollaisesta ei kenelläkään meistä ole aiempaa kokemusta.

Ei elämä kirjoita takuutodistuksia kenellekään meistä. On viisautta ja vastuullisuutta olla siirtämättä hamaan tulevaisuuteen sellaista, jolla voidaan ehkäistä tai rajoittaa kohtalokkaita onnettomuuksia ja suoranaisia katastrofeja, vaikka niitä ei juuri tällä hetkellä olisikaan näköpiirissä ja lyhyellä tähtäyksellä muita tärkeitä ja kiireellisiä tarpeita olisi ennätysmäisesti.

+10

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu